"Tärkeintä elämässä on se,
mitä teemme juuri nyt."
-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia
"Älä pelkää,
pelätä saa vain elämätöntä elämää."
-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia
Tämä viikko on ollut yhtä hulinata. Olen aikaisemmin kirjoittanut miten vauhdikkaita päiväni ja viikkoni ovat olleen kuin olen työskennellyt yksin ja viilettänyt paikasta toiseen. Aikaisemmin minulla on kuitenkin ollut töissä rauhallisia hetkiä, joiden aikana minulla on ollut aikaa tehdä kirjallisia töitä ja kaikkea muuta, mikä on jäänyt hoitamatta. Nyt kun minulla on työpari, joka on vähintään yhtä vauhdikas, puhelias ja räiskyvä kuin minäkin, voitte varmaan kuvitella, että hiljaisia, rauhallisia hetkiä, jolloin saisi hoidettua roikkumaan jääneitä asioita, ei paljon ole.
Toki sellaisia asioitakaan, jotka ovat jääneet roikkumaan ei ole paljoa, kun kahden työntekijän voimin työskennellään. Se on ihan mahtavaa. Viime viikko, ensimmäinen viikkomme tiukasti yhdessä työparini Annen kanssa sai meidät tietyllä tavalla kasvamaan yhteen. Tällä viikolla sitten, kun meidän piti olla ensimmäistä kertaa erillään, oli tunne todella kummallinen ja erikoinen. Miten yhtäkkiä voisimme sopeutua siihen, että toinen ei olekaan hetkeen siinä vieressä, vaikka olemme tottuneet siihen viime viikon aikana...
Ensimmäistä kertaa olimme erillämme keskiviikkona, eikä siinä olisi ollut mitään ihmeellistä, mutta emme kumpikaan olleet vaan osanneet varautua siihen... Koska jonkun ajatushärön seurauksena olimme ajatelleet lähtevämme yhdessä paikkaan kun paikkaan ensimmäisien viikkojen aikana.
Kun menin Pääskylahden kirkolle yksin, oli ilo huomata, että Annea kyseltiin siellä jo. Vaikka hän on ollut kirkolla vasta kaksi kertaa. On hienoa nähdä ja kokea, miten nopeasti hän on tullut tutuiksi kaikille. Itse huomasin myös laittavani hänelle viestiä, vaikka olimme erossa toisistamme vain muutaman tunnin. Aika hauskaa.
Torstaina jopa aloitimme päivän erillään. Mutta meidän oli tarkoitus mennä yhdessä yhteistyökumppanin luo iltapäivällä. Sekaannuksien ja sekoilujen seurauksena emme nähneet tosiamme koko päivänä ja perjantaina puolestaan riitti juttua asiasta jos toisestakin. Keskustelimme kaikesta mikä oli mennyt toisiltamme ohi toisen päivän aikana.
Perjantaina olimme suunnitelleet lähtevämme markkinoille, ja sieltä suoraan kotiin. Hommat oli siis saatava hoidettua ennen puoltapäivää, että ei jäisi mitään roikkumaan ensi viikolle. Noh, vaikka perjantaisin ei yleensä ole ryhmää ja harvemmin muita suunniteltuja menoja, oli tämä perjantai yhtä hullunmyllyä. Ja niinhän siinä taas kävi, ettei blogijulkaisu valmistunut ennen 12.
Se on oikeastaan ihan kivakin, sillä nyt voin kertoa tässä blogijulkaisussa markkinoilla käynnistä. Yhdellä jos toisellakin oli siellä valtavasti tuttuja ja markkinalakuthan ne oli meidän porukalla suuressa huudossa. Kuten myös makkarat. Käytiin me myös kahvilla torikahvilassa ja aah, oli kyllä mukava päivä.
Ensi viikolla minulla on koulupäiviä ja ostin Annelle taulun, jossa lukee englanniksi:" usko itseesi." Lisäsin siihen omalla käsialallani kommentin:" Miekin uskon sinuun." Ensimmäiset päivät yksin voi olla jännittäviä ja ainakin minusta on valtavan huojentavaa tietää, että joku muu uskoo minuun, vaikken aina itse uskoisikaan. Toivottavasti taulu muistuttaa Annea siitä. Hän päätti kyllä jättää sen meijän huoneeseemme, joten ehkä se muistuttaa meitä kumpaakin.
Niinpä haluaisinkin lopettaa kirjoituksen juuri noihin sanoihin. Vaikka itse ei aina uskoisi itseensä, silti joku uskoo sinuun varmasti. Mutta muistutuksesi vielä meille kaikille.
Kun menin Pääskylahden kirkolle yksin, oli ilo huomata, että Annea kyseltiin siellä jo. Vaikka hän on ollut kirkolla vasta kaksi kertaa. On hienoa nähdä ja kokea, miten nopeasti hän on tullut tutuiksi kaikille. Itse huomasin myös laittavani hänelle viestiä, vaikka olimme erossa toisistamme vain muutaman tunnin. Aika hauskaa.
"Auringon kyllästämät muistot
valaisevat harmaatkin päivät."
-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia
Torstaina jopa aloitimme päivän erillään. Mutta meidän oli tarkoitus mennä yhdessä yhteistyökumppanin luo iltapäivällä. Sekaannuksien ja sekoilujen seurauksena emme nähneet tosiamme koko päivänä ja perjantaina puolestaan riitti juttua asiasta jos toisestakin. Keskustelimme kaikesta mikä oli mennyt toisiltamme ohi toisen päivän aikana.
Perjantaina olimme suunnitelleet lähtevämme markkinoille, ja sieltä suoraan kotiin. Hommat oli siis saatava hoidettua ennen puoltapäivää, että ei jäisi mitään roikkumaan ensi viikolle. Noh, vaikka perjantaisin ei yleensä ole ryhmää ja harvemmin muita suunniteltuja menoja, oli tämä perjantai yhtä hullunmyllyä. Ja niinhän siinä taas kävi, ettei blogijulkaisu valmistunut ennen 12.
Se on oikeastaan ihan kivakin, sillä nyt voin kertoa tässä blogijulkaisussa markkinoilla käynnistä. Yhdellä jos toisellakin oli siellä valtavasti tuttuja ja markkinalakuthan ne oli meidän porukalla suuressa huudossa. Kuten myös makkarat. Käytiin me myös kahvilla torikahvilassa ja aah, oli kyllä mukava päivä.
"Elämä ei ole ongelma,
joka pitää ratkaista,
vaan mysteeri,
joka täytyy kokea."
-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia
Ensi viikolla minulla on koulupäiviä ja ostin Annelle taulun, jossa lukee englanniksi:" usko itseesi." Lisäsin siihen omalla käsialallani kommentin:" Miekin uskon sinuun." Ensimmäiset päivät yksin voi olla jännittäviä ja ainakin minusta on valtavan huojentavaa tietää, että joku muu uskoo minuun, vaikken aina itse uskoisikaan. Toivottavasti taulu muistuttaa Annea siitä. Hän päätti kyllä jättää sen meijän huoneeseemme, joten ehkä se muistuttaa meitä kumpaakin.
Niinpä haluaisinkin lopettaa kirjoituksen juuri noihin sanoihin. Vaikka itse ei aina uskoisi itseensä, silti joku uskoo sinuun varmasti. Mutta muistutuksesi vielä meille kaikille.
"Usko itseesi.
Minäkin uskon sinuun."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti