”Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi, sana
kultainen!
Ei laaksoa, ei
kukkulaa,
ei vettä rantaa
rakkaampaa,
kuin kotimaa tää
pohjoinen,
maa kallis isien!
Sun kukoistukses
kuorestaan
kerrankin puhkeaa,
viel lempemme saa
nousemaan
sun toivos, riemus
loistossaan,
ja kerran, laulus
synnyinmaa
korkeemman kaiun
saa.”
˜Maamme laulu
Suomen 100. itsenäisyyspäivän kynnyksellä varmasti tulee jos jonkinlaista kirjoitusta
siitä, kuinka tärkeä asia itsenäistyminen on Suomelle ja kuinka rakastamme
synnyinmaatamme. Niinpä ajattelin säästä teitä tämän saman ylistyksen
uusinnalta meidän osaltamme ja pidänkin blogin lyhyenä ja ytimekkäänä.
Olin toukokuussa lähdössä matkalle Turkkiin ja jo matkalla Savonlinnasta Helsinkiin, minuun iski kauhea koti-ikävä. Katsoin bussissa ohikiitävää Suomen kaunista luontoa ja haikailin. Kruunatkoon koti-ikäväni tämän blogikirjoituksen.
Kotimaa
Ikiroutainen maa,
Sitkeää kansaa kasvattaa.
On metsät täynnä vihreää,
Ja järvet sinisyyttään kimmeltää.
Pakkasessa säilyy paremmin,
Tää varautunut heimo rakkaihin.
Pohjolan tunturit ja tuulet tarinaa
kertoo,
Itsenäisistä jöröistä jotka saunoo.
Näkyy taivaan tanssia,
Ja päiviä sellaisia,
Jolloin aurinko ei laske ollenkaan,
Ja joskus yö jatkuu aina vaan.
Meillä neljä vuoden aikaa on,
Niiden vaihtelu meille suure
tuntematon.
Syksy, talvi, kevät ja kesä,
On täällä erilainen jokainen pesä.
Aina kotimaahan takaisin kaipaa,
On rakas Suomi täynnä taikaa.
~I
~I
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti