Iiriksen viimeinen blogipäivitys

 "Kukaan ei tiedä,
mitä huominen tuo tullessaan."

- Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

 

Mie tiesin palatessani Toimarille, että mie lähden vähän reilun parin kuukauden päästä pois. Mie aloitin välittömästi huoneen siivouksen, tavaroiden läpikäymisen ja omien tavaroiden takaisin kotiin viemisen. Niitä oli paljon. Samalla tuli käytyä läpi, koko nelivuotinen matkani Toimarilla.

"Miten ihana elämä minulla on ollut.
Kunpa olisin tajunnut sen aikaisemmin."

- Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Mie kävin läpi miun kalenterit, jokaiselta neljältä Toimarilla olovuodelta. Mie löysin kuvia miusta jokaisen miun työparin kanssa. Mie oon kokenut vaikka ja mitä täällä ollessani. Vaikka olen innoissani uudesta ja tuntemattomasta, niin silti on haikea lähteä täältä.

Mie tulin Toimarille vuonna 2017 lokakuussa. Oli järjetöntä lähteä vakipaikasta kahden kuukauden hanketyöhön, joka ei välttämättä sen jälkeen jatkuisi. Mie olin ihan kauhuissani. Mie sain mitä parhaimman työparin, Anceligan, jota mie kaipaan ihan hulluna edelleen.

Ance oli ihana, välittävä ja niin ystävällinen, on edelleen. Me tehtiin niiden kahden kuukauden aikana kaikenlaista yhdessä, me brändättiin itsemme uudelleen ja meistä tuli MajakanValot. Vuoden 2017 lopussa Ance lähti ja mie jäin puoleksi vuodeksi yksin.

 

 "Elämän tärkeimmät hetket 
tajuaa usein vasta jälkeenpäin."

 - Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Ancen kanssa me alettiin jo vuonna 2017 käymään Pääskylahden seurakuntakodilla. Alkuun me vain näytettiin naamaamme siellä ja juteltiin ihmisten kanssa. Myöhemmin miun tuttu sattui tulemaan sinne ja me pelattiin biljardia. Muut biljardihait siellä innostui myös pelaamaan meidän kanssa ja loppu on historiaa. Tämä pyöri onnistuneesti siihen asti, kunnes korona sulki seurakuntakodin ovet.

Mie pidin erilaisia ryhmiä, kirjastossa kirjakurkkausta, Toimarin nettisivuilla chattia, ihmeellistä somea, ammattiopisto SAMIedun asuntolassa ryhmiä, kävin perjantaisin pyörimässä Erkkerissä, aloitin pitää talon aamupalaa, joka näistä ryhmistä ainoana jatkuu edelleen. Mie sain ajokortin. Mie lähdin opiskelemaan sosionomiksi syyskuussa 2018. Jossain välissä mie olin jo ehtinyt lukea itselleni lähiesimiestyön ammattitutkinnon. Mie sain kesällä 2018 uuden työparin, Leevin. Leevi oli reipas, humoristinen ja rento. Leevin työhaastattelu oli ensimmäinen haastattelu, missä mie olin itse haastattelijana ja mie oon ihan varma, että minuu jännitti enemmän kun Leeviä itseään. Samana vuonna me käytiin toimihenkilöiden kanssa viettämässä eläkkeellejäämisjuhlia Kolilla, aivan upeissa maisemissa.

"Älä luovuta 

ennen kuin ihme tapahtuu."

 
- Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

 

Me pidettiin erilaisia ryhmiä, pop uppeja, käytiin esittelemässä toimintaa eri paikoissa. Kalenteria lukiessa muistin taas, miten ihmeissään mie olin siitä, että juhannus- ja jouluaatto oli arkipyhiä, eikä sitä tarvinnut erikseen hakea lomaksi. Mie taidan just ja just olla tottunut siihen nyt. Vuoden 2018 lopussa Leevi suuntasi kohti uusia haasteita ja mie haastattelin uusia ihmisiä töihin ja suunnittelin uusia yhteistyökuvioita ja ryhmiä. Miun uutena työparina aloitti tammikuun toinen päivä 2019 Jani. Mie tein älyttömästi koulutehtäviä töiden ohella. Me kehitettiin uusia ryhmiä, kuten luovaa toimintaa, touhu ja tarina tiistai sekä Kepen aamupala, niistä Kepen aamupala pyörii edelleen. 

 

 

"Seikkaile

ja osta pelkkä menolippu."

 - Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Huhtikuussa jäin taas yksin, ja kesän ajaksi miun työpariksi tuli Jorma. Kesän jälkeen uudeksi työpariksi tuli Vili, joka teki töitä puoliksi Majakassa ja puoliksi Toimintatuvalla. Lokakuussa 2019 me muutettiin uusiin tiloihin Ammattiopisto SAMIedun tiloihin Pohjolankadulle. 

  "Anna unelmillesi tilaisuus."

 - Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

 

Vili siirtyi kokonaan työskentelemään Toimarin toiseen hankkeeseen, Pirtti-toimintaan ja mie olin taas hetken yksin. Sitten vuoden 2020 alussa miulle kaavailtiin uutta työparia, Annea. Annea piti sitten odottaa kolme kuukautta ja vaikka ne kuukaudet oli vähän itkua ja hampaiden kiristystä, niin täytyy sanoa, että odottaminen kannatti. Kannatti todellakin. Sain Annesta loistavan työparin lisäksi sydänystävän. Me ollaan melkein kahdessa vuodessa koettu yhdessä vaikka mitä ja Anne on auttanut minua valtavasti. Annen asiantuntijuuden ja ihmisten kohtaamistaidon kanssa on ollut aivan ihanaa ja opettavaista työskennellä. Anne on opettanut minulle paljon, näyttänyt minulle täysin uuden maailman. Mie toivon, että olen onnistunut jättämään Annen elämään edes murto-osan siitä vaikutuksesta, minkä hän on tehnyt minun maailmaani.

 

 "Älä kaiva menneistä kuoppaa
tuleville teillesi."

 - Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Tämä viikko on viimeinen viikkoni. Maanantaina lähdimme viimeistä kertaa Selkkareille, enkä oikein silloin ehkä ymmärtänyt, että tämä on nyt se viimeinen kerta. Ryhmänohjaukseni oli samanlaista kuin aina, mutta sönkötin ja änkytin enemmän kuin aiemmin. Tällä kertaa puhuin myös siansaksaa aina kun kieleni meni niin solmuun, ettei sieltä mitään järkevää sanottavaa tullut. Meillä oli todella hauskaa ja minulle tulee ikävä heitä. 

Savolaisten Selviytyjien kanssa Majakka-toiminta teki yhteistyötä jo ennen kuin minä tulin Majakkaan töihin. Silloin ja jonkin aikaa sen jälkeenkin ryhmä oli askartelutaitoihin liittyvää. Mutta kun kävi ilmi, että puheistani huolimatta minä en ollut kovinkaan lahjakas kädentaidoissa, oli minun keskittävä jotain muuta. Niinpä me aloimme pitämään Visailuja ja siitä tulikin suuri menestys. Minä myös aloin keräilemään lahjoituksina Toimarille tulleita erilaisia kysymyspelejä, mistä minulla oli tapana ottaa Selkkareille mukaan vain kysymyskortit ja kysellä niitä Visailuista. Huonettani siivotessani kysymyskortteja todella löytyi useita. Siis todella useita.

Maanantaina me talon ryhmässä jatkettiin miun työhuoneen ja Majakka-toiminnan ryhmätilan siivoamista. Sitähän riitti edelleen. Nyt pelit on viety pois niiden paikalta ja paikka sen kuin ammottaa tyhjyyttään. Se on tällä viikolla konkreettisesti osoittanut sen, että minä olen todella lähdössä. Huh.

"Rakkaat muistot ovat aarteita,
joita aika ei voi turmella.
Ne ovat onnellinen polku
eilisen iloisiin hetkiin."

-Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia 

 

Tiistaina puolestaan oli miun viimeinen talon aamupala. Mutta aamulla mie kiireissäni ajattelin, että joskus mie vielä olen ajoissa aamupalaa laittamassa. Ja havahduin siihen ajatukseen, että enpäs ole, koska tämä on miun viimeinen aamupala. Joten tulipa vedettyä se ihan perinteisesti (myöhässä siis) ihan loppuun asti. Siinä oli tarjolla leipiä Iiriksen tyyliin. Levitteenä ruohosipulituorejuustoa, päällä juustoa ja kalkkunaleikettä. Sellaisia leipiä siis, millaisia mie kotona tekisin. Tiistaina oman työhuoneen tyhjentäminen jatkui ankarasti. Mutta valitettavasti taisin onnistua vaan siirtämään tavaroita paikasta toiseen. Hups. Nooh, Anne saa sitten siivoilla niitä ja tehdä mitä haluaa. Mie oon liian kiintynyt niihin heittääkseni niitä pois.

Keskiviikkona miulla ei oikein pitänyt olla suunnitelmia, muutakun käydä Pääskylahden kirkolla. Oli kuitenkin ollut puhetta Annen kanssa alkuviikosta, että jos keskiviikkona sataisi, ei hyvis ryhmä lähtisikään frisbeegolfaamaan, vaan mie vetäisin niille aivojumppaa. Ja kuin tilauksesta, aivojumppakelihän keskiviikkona oli. Aivojumpasta ei yleensä ole tekemistä koko tunniksi, joten Anne alkoi kiireellä suunnitella siihen jotain muutakin. Hänellä oli kuitenkin niin kiire, että sanoin voivani vetää myös sen toisen osion. Minulla oli siihen jo idea. Olin tiistaina siivotessa kirjahyllyäni saanut idean, jonka olin ajatellut selittää Annelle ja jättää hänen toteutettavakseen. Nyt kuitenkin minulle oli mahdollisuus toteuttaa idea itse.

 

Olin Toimarille töihin tullessani ostanut Majakalle kirjan, jossa oli ihania kuvia ja mieltä avartavia mietelauseita. Tiistaina tätä kirjaa selaillessani olin ajatellut, että niitä sivujahan voisi käyttää korttien tavoin, jos ne repisi kansista pois. Tämän tein hätäpäissään keskiviikkona 10 minuuttia ennen ryhmän alkua. Revin ne sivut irti. Tässä minulla ajatuksena oli se, että kun ryhmäläisille ohjeistettaisiin, että jokainen ottaa jonkun kortin pöydältä, niin sieltä takaa paljastuisi joku yllättävä kuva ja lause. Jokin sellainen, mitä ei osaisi odottaa. Ja näin me tehtiin aivojumpan jälkeen. Otettiin joku tämän hetken fiilistä jollain tapaa kuvaava kuva tai teksti ja esiteltiin se toisille. Sitten me käännettiin se ympäri ja katsottiin, mitä siellä sanottiin. Jokainen sai tämän jälkeen kertoa, osuiko se omalle kohdalle tai herättikö se jotain ajatuksia. 

Itse otin tekstin, jossa sanottiin: ole tänään aurinko ja katso mitä vedät puoleesi. Se oli keltainen ja sen tekstin sanoma iski minuun. Minä olin niin lähtökuopissa ollut koko viikon, että halusin, että minusta jäisi iloinen mielikuva kaikille. Ja olenhan minä innoissani tulevasta. Todella innoissani. Sen takana oli kuva auringonkukkapellosta ja teksti: saan olla minusta vielä ylpeä. Se oli teksti, joka oli aina saanut minut itkemään kirjaa lukiessani. Se teksti todella iski minuun. Saan olla minusta vielä ylpeä. Hyvä ettei itku tullut silloinkin, siinä kaikkien ryhmäläisten edessä. Minulle siis keksimäni idea toimi älyttömän hyvin. Miehän oon kekseliäämpi ja fiksumpi kun luulinkaan. Eikä Anne oo, vielä ainakaan, huutanu miulle siitä, että revin sen kirjan...

Hyviksen jälkeen myö lähdettiin käymään Pääskylahden kirkolla ja kun päästiin taas Toimarille, niin hetihän se piti mennä tekemään Annelle kiusaa. On se aina mukavaa, kun on jotain pientä puhdetta työn ohessa. Ja sitten mie jännityksellä odottelin, että se tulee takas omaan huoneeseensa ja huomaa, että mitä mie oon taas sinne tehnyt. Kuten tällä viikolla mie oon nyt vissiin jokaisena aamuna tullut töihin ja Anne on laittanut jotain miun tietokoneen väliin. Suklaata tai ihania kortteja. On se niin murunen. 

"Odotus on sitä, että kaipaa jotakin,

mitä ei ole saanut.

Kaipaus on sitä, että odottaa takaisin jotakin,

mitä on ollut."

 
- Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

 

 

Torstaina sitten ihan yllättäen aamupäivällä Majakan ryhmäläiset ja Anne tuli miun huoneeseen tuomaan miulle kortin. Siihen oli leikelty kuvia minuu muistuttavista asioista. Harmi, ettei miulla oo siitä kuvaa tähän, mutta miun oli pakko viedä se jo torstaina kotiin, kun se itketti minuu niin paljon. Siinä oli paljon pinkkejä kuvia, koska mie pidän pinkistä, siinä oli kuva korkkareista ja teksti "korkokenkä guru", hajuvedestä ja tekstinä, että mie tuoksun aina hyvältä, siellä oli kuvia huulipunista, koska miulla on yleensä punaiset huulet. Ja kaikkea sellaista, se oli hellyyttävä, ihana ja siitä selkeästi näki, että ryhmäläiset kyllä tuntevat minut kaikkien näiden vuosien jälkeen. 

Eniten kuitenkin lämmitti tekstit, Iiristä on helppo rakastaa ja loistava valo, säkenöivä persoona.  Kortin takana oli Toimarin työntekijöiden nimiä, jotka saivat minut myös tunteilemaan. Kortti oli aivan ihana, kiitos vielä kaikille siitä. 

 

Vitsi, että itkin kun ryhmäläiset selittivät siitä ja antoivat vielä omat korttinsa. Nekin piti viedä jo kotiin, koska tiesin, että tänään, perjantaina, viimeisenä päivänäni, itkisin paljon muutenkin. Torstaina itkettiin vielä Annen kanssa kahdestaan, ennen kuin sovittiin, että yritettään ettei itketä tänään enää. Se onnistui yllättävän hyvin, hyvä me.

 

Perjantai sitten miltei alkoi kyynelillä, kun yksi työkavereista oli kirjoittanut minulle liikuttavan runon. Se oli aivan ihana, hauska, tunteellinen, meidän näköinen. Ja sain lahjaksi vielä upean avainkaulanauhan ja korvikset. Kiitos hirveästi. Ne ovat aivan ihania, kuten sinäkin. Tiedät kyllä, kuka olet. 

 

Sitten omassa huoneessa piti seuraavaksi opettaa blogin jatkajalle, miten julkaisuja tehdään ja Annen kanssa itkeä vähän. Pahus soikoon, meikit on jo ihan poskilla. Anne myös kertoi, että kohta lähdetään rallimansikalla johonkin ja ihan jännityksellä taas odotan, että mitä ihmettä työkaverit ovat keksineet. Nähtäväksi jää.

 

Kiitos kaikille blogin lukijoille, jotka ovat jaksaneet pysyä mukana ja lukea julkaisuita. Kiitos näistä vuosista. Kaikkea hyvää teille ja ihanaa jatkoa. Minun tulee ikävä teitä.  

 

 

"Ihminen ei ymmärrä,
kuinka nopeasti aika kuluu,
ennen kuin se on jo kulunut."

"Älä säästä aikaa, 
tuhlaa se."

"Aika on kuin tuuli.
Se pyyhkäisee pois kevyet asiat
ja jättää jälkeensä painavat."

-Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia 

Vähhiin käy ennenku loppuu

"Onnelliset ihmiset eivät valita tilaansa

eivätkä makaa öisin valveilla murehtimassa

velvollisuuksiaan ja syntejään."

-Kirjasta Tuhat tietä onneen

On toiseksi viimeinen viikkoni töissä. Maanantaina oli ensimmäinen ryhmä, joka minun osaltani loppui kokonaan, Kepen seurakuntakodin aamiainen. Vielä ei nähty kyyneliä, mutta ensi viikolla niitä lienee tiedossa sitäkin enemmän. Kellarpellon seurakuntakodilla alettiin pitää aamiaisia joskus parisen vuotta sitten. Me alettiin tehdä yhteistyötä K-Supermarket Eväskellarin kanssa, joka on Kellarpellon ainoa kauppa. Eväskellarin kauppiaat ehtivät vaihtua tänä aikana, mutta uusien kauppiaiden kanssa yhteistyö sujuu todella vaivattomasti ja helposti. On ilo tehdä yhteistyötä heidän kanssaan. Ja Toimarilla on ilo jatkaa sitä vielä minunkin lähtöni jälkeen. 

Seurakuntakodin aamiainen löysi omat kävijänsä ja heidän kanssaan meille ehti joidenkin kanssa muodostua omat juttumme. Erään kävijän kanssa meillä oli tapana aina maistella kaikkia erikoisuuksia, mitä saimme lahjoituksena Eväskellarista. Me maisteltiin muun muassa hummusta, erilaisia ja eri värisiä smoothieita ja mehuja. Ne oli kyllä korvaamattomia, hauskoja, ikimuistoisia hetkiä. Ja hyvä ne on muistaakin, ettei tule vahingossa maistettua hummusta vaikka uudestaan. 

 

 "Monet suuretkin keksinnöt
on nähty ensiksi unessa."

-Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

 

Tiistaina oli talon aamupala ja mikä aamupalassa oli tällä viikolla erilaista oli se, että Toimarilla oli samaan aikaan walk-in koronarokotuspäivä. Me otettiin rokotteet Annen kanssa heti aamusta. Anne jännitti rokotusta paljon. Kun me odotettiin pääsevämme piikitettäväksi, Anne istui peloissaan sylissäni odotusaulan tuolilla. Sitten me haahuiltiin hermostuneina kahvihuoneessa ja pälyiltiin ympärillemme odotellen kutsua rokotettavaksi. Rokotus ei sattunut yhtään, ja olin siitä iloisesti yllättynyt. Päivän mittaan käsi kyllä kipeytyi ja keskiviikon olinkin poissa töistä, mutta rokotus on kyllä sen arvoinen.

 

"Tyytyväisyys on onnen muoto,

joka yltää aistien ulottumattomiin."

-Kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Torstaina oli puolestaan viimeinen yhteinen kertamme kirjastossa. Meidän oli tarkoitus mennä syömään Uskudar Kebabbiin ja ottaa Anne mukaan. Mutta koska tälläisessä työssä tilanteet ovat kovinkin liikkuvia, niin nehän liikkuivat ja muuttuivat. Anne ei päässyt mukaan ja Uskudar oli niin täynnä, että menimmekin syömään Herkku Pekkaan. Se olikin loistava sattuma, sillä siellä emme olleet käyneet ennen ja minun onkin tehnyt jo pitkään mieli heidän herkullisia kanapaniinejaan. Niitä tuleee ikävä toisella paikkakunnalla. Tilasimme kukin mitä halusimme ja herkuttelimme sitten yhdessä kaikessa rauhassa. Juttelimme muutoksista, joita elämä tuo ja siitä, miten olemme menossa katsomaan SaPKon peliä yhdessä tänään perjantaina. 

 

Herkku Pekasta menimme kirjastoon, jossa etsimme kaikessa rauhassa luettavia kirjoja. Yksi meistä kävi uusimassa kirjastokortin ja muut laahustelivat katsomassa kirjoja. Yhdessä vaiheessa katsoin kaikkien toimimista kirjastossa ja tajusin, että eivät he minua sinne enää tarvitsisi. He osaisivat tästä lähtien toimia siellä itse. Varata kirjoja netissä, uusia lainoja ja jopa kirjastokortteja. Osa heistä kävi itsenäisesti kirjastossa jo ennen meidän kirjastoretkiämme, mutta kaikki eivät. Ehkä heillekin jää kirjastossa käyminen minun lähtöni jälkeen tavaksi. Toivon sitä. Tai ehkä ryhmäläiset voivat mennä keskenään käymään kirjastossa, ilman ohjaajaa. 

 

 "Onni on paras suoja inflaatiota vastaan."

-Kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Kirjoja itsekin katsellessa tajusin, että olin kasvanut niitä lukiessa. Silloin kirjastossa oli pieni haikea hetki, mutta huomaan että se on haikeaa myös tätä kirjoittaessa. Niin aika menee, elämä muuttuu ja uusia asioita ilmaantuu. Ryhmäläiset oppivat pärjäämään itsekseen tai yhdessä ja oma työ on jossain määrin tullut tehdyksi. Vaikka tuleekin olemaan haikeaa lähteä, niin tiedän, että kaikki kyllä pärjäävät täällä. Ja minulla tulee ikävä heitä. Mutta ei tässä vielä olla mihinkään lähdössä, ensi viikon jälkeen vasta.

 

Tänään, perjantaina, me ollaan siis menossa yhdessä Majakka-toiminnan ryhmäläisten kanssa SaPKon peliin. Itselleni se on ainakin todennäköisesti kauden ensimmäinen ja viimeinen. Nähtäväksi jää. Me ei olla käyty peleissä ikuisuuksiin ja yhessä Annen kanssa vissiin vain kerran aikaisemmin. Tästä ei voi tulla kuin hyvä. Toivottavasti illasta tulee mukava. 

 

 "Hyvät ideat tarvitsevat laskutelineitä
siinä missä siipiäkin."

 -Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

 

Ensi viikolla sitten on se paljon puhuttu viimeinen viikko. Se alkaa viimeisellä kerrallani Savolaisilla Selviytyjillä maanantaina. Samana päivänä meillä on viimeinen peliryhmä ja olemmekin jo tällä viikolla koettaneet valita pelit, jotka pidetään Majakalla edelleen ja jotka laitetaan myyntiin, mutta vielä niissä on pohtimista. Tiistaina on viimeinen Toimarin aamupalani. Keskiviikkona taas katsotaan, pääseekö sitä pyörähtämään Pääskylahden kirkolla, mutta torstaina sinne on ainakin mentävä, sillä se on viimeinen kertani siellä. Ja perjantaina, sitten viimeinen työpäiväni. Vau. En voi oikeastaan vieläkään uskoa sitä todeksi. Minä todella olen lähdössä.

 "Menestykseen ei pääse hissillä.
On kuljettava tikapuita 
ja portaita pitkin."

-Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

"Älä usko ihmeisiin,
riittää kun luotat niihin."

-Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia