keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Eristyksissä(kö edelleen?): osa 56

"Tehokas kommunikointi on välttämätöntä onnelliselle elämälle.

Puhu vapaasti myönteisistä 

rakkauden, ilon ja hyväksynnän

tunteista siinä missä kielteisistä 

suuttumuksen, pelon ja pettymyksenkin tunteista."

-kirjasta Tuhat tietä onneen


Tässä se nyt on. Viimeinen julkaisu ennen kesätaukoa. Huhhuh, täytyy sanoa, ihan vain huhhuh. Viimeiset viikot ovat olleet aikamoista hulinaa ja ihmettelyä, suunnittelua ja suunnittelua sitten uudelleen. Mutta sehän ei ole ollut mitään uutta.

 

Tällä viikolla maanantaina lähdin Annen hyvinvointi 2 -ryhmän kanssa pelaamaan padelia. En ollut ennen käynyt, ja lähdin mukaan avoimin mielin. Vielä matkalla pelaamaan, Anne huuteli autosta yhdelle tutulle ja koetti saada häntä suostuteltua mukaan. Niin vähällä kynnyksellä ja suunnittelulla sinne lähdettiin tai oltiin lähtemättä. Kumpikaan meistä ei ilmeisesti ollut ollut siellä aiemmin, ei Anne, enkä minä, koska ajaessa sinne Anne kysyi ohjeita. Hyvähän se oli minulta kysyä, kun tiesin ihan yhtä vähän siitä, missä paikka oli. Onneksi Hyvinvointi -ryhmiä Annen kanssa pyörittävä yhteistyökumppani oli jo paikalla ja me onnistuimme bongaamaan heidät parkkipaikalta. Joten löysimme kuin löysimmekin perille.

 

Padel oli hauskaa. Johdatus padelin pelaamiseen oli ammattitaitoista. Ensin me kokeilimme, miten mailalla pomputetaan palloa ja jo todella pienelläkin liikkeellä pallon sai toimimaan. Sitten me harjoittelimme syöttöä, eli löimme pallon seinään pompusta ja koetimme sitten vastata siihen. Kokeilimme myös pallottelua parin kanssa, syöttämistä parin kanssa ja lopulta jopa hieman pelaamista. Oli aivan hirveän hauskaa. Kaikilla tuntui olevan. Vielä pitkin viikkoa saimme kiitoksia siitä, joten ryhmäläisetkin todella tykkäsivät siitä. Osa heistä myös sanoi, että haluaisi ehdottomasti kokeilla padelia uudestaan tai mennä jopa pelaamaan sitä. Huippu juttu! 

 

Sitten meillä oli hetki aikaa hengähtää, ja seuraavaksi pitikin jo liitää Humanialle mielenterveys ja päihdepuolen lähihoitaja opiskelijoille kertomaan Majakka-toiminnasta. Anne oli luvannut myös, että pidän siellä avot-aivojumpan. Meille oli varattu tunti aikaa ja itse mietin, että mitä ihmettä me onnistumme höpisemään siellä tunnin verran. Mutta onnistuimmepa kuitenkin. Ensin kerroimme Majakka-toiminnasta ja mitä teemme siellä. Sitten meiltä oli mahdollisuus kysellä asioita ja kysymyksiin vastattuamme oli avotin vuoro. Jotkut aivojumppaliikkeet menivät opiskelijoilla todella hyvin ja joissain oli harjoittelemista. Jotkut menivät hyvin Annellakin ja suurimmassa osassa oli harjoittelemista. Minulle puolestaan meni hyvin ne liikkeet, joita olin opetellut, mutta taas ne liikkeet, jotka olen vasta löytänyt ja liittänyt osaksi aivojumppaa, niin ne eivät todellakaan sujuneet. 

 

"Jos tunnet viihtyväsi itsenäsi,

ulkoinen olemuksesi ei merkitse mitään."

- Leontyne Price, kirjassa Aurinkoisia ajatuksia

 

Mutta siinä oli koko jutun hauskuus. Sai nauraa itselleen, sai nauraa ystävällisesti toisille ja sai nauraa meille. Se on osa aivojumpan tarkoitusta. Nauraminen. Myös opiskelijat huomasivat ja kommentoivat sitä. 

 

Oikeastaan siellä toiminnastamme kertominen oli opettava kokemus myös minulle. Tai ainakin sain muistutuksen asioista, jotka olin ehkä jo ehtinyt unohtaa. Sieltä lähdimme puolestaan palaveeraamaan kahdestaan ruokailun yhteydessä ja täytyy sanoa, että se oli todella mukavaa. 

 

Tiistaina puolestaan oli minun laittama aamupala, pitkästä, pitkästä aikaa. Oli kiva nähdä ihmisiä, joita ei tule ihan joka päivä nähtyä, vaihtaa pari sanaa heidän kanssaan tai ihan jutella heille kahvikupposen äärellä. Tiistaina minulla oli myös digitaaliosaamisen osaamiskriteerien koulutus. Siinä onnistuin viimein kokeilemaan etätyöhön hankittuja bluetooth-kuulokkeita, joiden kanssa oli ollut jos jonkinlaista taistelua. Alussa kuulokkeista kuului ääntä. Sitten kun yritin vastata minulle osoitettuun tervehdykseen, ääneni ei kuulunut, eikä sitten kuulokkeistakaan mitään. Jonkin aikaa siinä sompailtuani ja sumplittuani niiden kanssa sain äänen viimein kuulumaan niissä ja päätin, että se riittää. Minun ääneni ei tarvinnut kuuluakkaan. 


 "Onni on hyväksyntää 

ja ystävyyttä."

- Kirjasta Tuhat tietä onneen


Keskiviikkona puolestaan oli viestintätiimin toinen kokoontuminen, jossa käytiin läpi jo ennalta sovittuja asioita. Ei yllätyksiä siinä kokouksessa. Myöhemmin keskiviikkona toiminnanjohtaja pyysi minua auttamaan jossain tietokoneongelmassa ja minun lähiaikaiset atk-taitoni eivät ole oikein päätä huimanneet ja olin jo skeptinen siinä, osaisinko auttaa häntä. Olin oikeassa, en osannut tai olisin varmaan lopulta onnistunut, mutta siinä olisi voinut kestää vaikka kuinka kauan. Onneksi kuitenkin tekniikkaneromme tuli pelastamaan minut, joten pääsin pälkähästä. 

 

Huomenna, meillä on toimihenkilöiden tyhypäivä ja ties mitä kaikkea se tuokin tullessaan ja siksi blogi ilmestyykin jo tänään. Ihanaa kesää, nauttikaa siitä.  

 

 

 "Päätä olla oma itsesi; 

ja tiedä, että se,

joka löytää itsensä

kadottaa kurjuutensa."

- Matthew Arnold, kirjassa Aurinkoisia ajatuksia

perjantai 28. toukokuuta 2021

Eristyksissä(kö edelleen?): osa 55

 "Yritä tehdä sellaista,

mihin et usko pystyväsi."

- kirjasta Tuhat tietä onneen


Tämäkään viikko ei mennyt suunnitelmien mukaan. Todellakaan. Tässä sitä taas nähdään, ettei pitäisi suunnitella ollenkaan, kun metsäänhän se menee jokatapauksessa. Onneksi kaikki on kuitenkin selvitettävissä ja setvittävissä, eikä tässä nyt mitään vahinkoja sattunut. 

Alkuviikosta Anne pyöritteli hyvinvointi ryhmiä, joita koronarajoitusten lievennettyä on lähtenyt pyörimään kaksi. Facebookista oli nähtävissä kuvia heidän tekemisistään. Toisen ryhmän kanssa he olivat kokeilemassa jousiammuntaa ja toisen kanssa sitten istuttelemassa kukkia. 

Tiistaina lähti myös pyörimään ikuisuudelta tuntuneen tauon jälkeen aamupalat. Ne pyörivät juhannusviikkoon asti ja jäävät sitten kesätauolle, mutta muutaman viikon saa niistä nautiskella.

Keskiviikkona oli jäähyväiset Tutu -hankkeelle päivä. Me tapasimme Savonlinnassa XAMKin tiloissa ja uskoisin, että jokainen paikallaolija oli iloinen siitä, että koronarajoitukset heltisivät siten, että saatoimme tavata viimeistä kertaa. Se oli kuin kaikki tutu-tapaamiset olivat. Rento, hauska, meidän näköinen, mutta tällä kertaa siinä oli haikeutta ja hieman muutoksen tuskaa mukana. Me aloitimme herkullisella aamiaisella ja toiset jatkoivat esittelykierrokselle jonnekin XAMKille ja toiset jäivät istuskelemaan kahvilaan ja vaihtamaan kuulumisia. 

 

"Älä anna pelon estää sinua saavuttamasta haluamaasi."

- kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Sitten me kapusimme portaita ylös neljänteen kerrokseen, luokkaan, jossa olimme aiemminkin olleet ja sieltä oli niin upeat näkymät Saimaalle. Siellä meille esiteltiin tutu hankkeen loppujulkaisua, joihin itsekin olin oman osani kirjoittanut. Ja enköhän minä siitä luomisen tuskasta tännekin kirjoitellut. Loppujulkaisusta tutu-hankkeen projektityöntekijät sanoivat, että se on meidän näköinen, osallistujien ja olihan se. Voin sanoa, että se oli myös meidän näköinen, SaTan, Savon Taitajat Oy:n, jona me olimme osallistuneet siihen. Tekstini jälkeen loppujulkaisussa oli meistä kuva ja se se vasta meidän näköinen olikin. Joku meistä irvisteli kuvassa. Ja sehän on juuri meitä, harvemmin meistä näkee onnistuneita kuvia. 

 

"Yritä aloittaa siitä minkä tunnet osaavasi.

Aloittaminen riittää - se vaatii urheutta.

Ja urheudessa piilee nerous ja taika."

- kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Jos tutun loppujulkaisu kiinnostaa, se löytyy tästä linkistä: https://www.theseus.fi/handle/10024/499481 - paitsi unohdin, etteihän tähän saa aktiivisia linkkejä. Pahus. Mutta voihan tuon ritirimpsun aina kopioda.

 

Sitten meillä oli hanketyöntekijöiden kehittelemää tekemistä, missä piti etsiä sitaateista ensin tutua kuvaava sitaatti ja sitten yksi omaa itseä tai elämäntilannetta kuvaava. Sitten ne luettiin kaikille. Itse panin huomionarvoisena merkille, että kaikkien sitaatit olivat erilaisia, vaikka vaihtoehtoina oli samoja. Silti kukaan meistä ei valinnut ainuttakaan samaa sitaattia. Sitaattien metsästyksen jälkeen me teimme uusia suomalaisia sananlaskuja. Tehtävänanto oli, että kahdesta suomalaisesta sananlaskusta, mitä he olivat etsineet ja tulostaneet, piti tehdä yksi uusi sananlasku. Tehtävä oli hauska ja haastava. Ja kyllä me niille sananlaskuille sitten naurettiin. 

 

"Joskus ongelmat pitää kohdata uudesta näkökulmasta,

jotta niihin löytää ratkaisut."

- kirjasta Tuhat tietä onneen


Sen jälkeen me siirryttiin Hotelli Hospitziin ruokailemaan. Herkuttelimme hyvällä ruualla ja loistavalla seuralla. Aikaa ruokailemiseen oli varattu kolme tuntia, mikä tuntui kamalan pitkältä ajalta, mutta aika hurahti ohi ennen kuin huomasimmekaan. Me söimme ja nauroimme. Sitten söimme lisää ja lopulta vain juttelimme ja nauroimme. 

 

Torstaina sitten luulin, että minulla olisi koulutehtävä, ja hätäilin sitä koko päivän. Valmistelin siihen kuulokkeita, jotka meille oli hommattu etätyöskentelyä varten ja taistelin niiden kanssa tosi pitkään. En voinut vain antaa periksi, sille, etten osannut käyttää jotain onnettomia kuulokkeita. Luulisi niiden käyttämisen olevan ihan selvää. Etsin netistä jopa ohjeita kuulokkeiden yhdistämiseen tietokoneeseen ja puhelimeen ja lopulta löysin ohjekirjankin, jonka olin itse vasta purkanut kuulokelaatikosta, mutta olin täysin unohtanut koko ohjelappusen. Sitä lueskelin sitten huonolla englannillani ja koetin ymmärtää, että miten ne pahukset oikein saisi toimimaan. Lopulta, pitkän ja raivostuttavan taistelun jälkeen luovitin. Menin pyytämään apua atk-osaston pojilta ja eräs heistä tuli sitten laittamaan kuulokkeet minulle toimimaan.

 

Olin itse taistellut niiden kanssa kaksi tuntia. KAKSI tuntia! Ja hän sai ne toimimaan kahdessa minuutissa. Se oli uskomatonta. Siinä rapisi kyllä kaikki itseluottamukseni atk-hommissa. Saa kyllä tästä lähtien Annen atk-avustaja olla joku ihan muu kuin minä. Hyvänen aika sentään. Sitten pyysin atk-puolen työntekijää vielä korjaamaan tulostimeni, tai siis yhdistämään tietokoneeni tulostimeen. En ollut saanut tulostettua ehkä puoleen vuoteen mitään. Siinä kesti sentään vähän kauemmin, sanotaan kaksitoista minuuttia. Ja sitten se toimi. En voi uskoa sitä. Tämän tarinan opetus oli se, että jos itse ei osaa, ja ei osaa vaikka lukisi ohjeita, niin kannattaa sitten kysyä apua, jos sellaista on tarjolla. 

 

"Onnen saa kun rohkaistuu muuttamaan asioita,

jotka pitäisikin muuttaa.

Puhutaan tavallisesta terveestä järjestä. 

Miten epätavallista se onkaan!

Jos pystyt rakastamaan työtäsi,

voit olla onnellinen elämässäsi."

- kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Perjantaina sitten minulle oli Teams-palaveri opettajan kanssa, seuraavasta harjoittelustani, jonka suoritan kesällä. Sain vastauksia kysymyksiini ja kaikenkaikkiaan oli tyytyväinen keskusteluun. Puhelin ei tällä viikolla ole soinut kovinkaan useasti, mutta auta armias, kun olen jossain Teams-palaverissa, niin kyllä sitten soi puhelin ihan urakalla ja ovella käydään koputtelemassa. Muuten kyllä saa olla suunnilleen rauhassa koko päivän (hah, milloin muka?) mutta sitten kun olisi jotain tärkeää tekemistä, niin silloin kyllä olisi muillakin asiaa. Mutta sehän on ihan perinteistä. 

 

Tänään olen sitten juossut oman huoneen (tyyliin Toimarin perimmäinen nurkka) ja kahvihuoneen väliä, eli ravannut taloa edestakaisin jos jonkin asian takia. 

Vaikka kaikki tuntuu olevan nykyään sähköistä ja niin teknistä ja helppoa, niin kaikki ei kyllä todellakaan ole. Tuntuu, että nyt jatkuvasti joku tökkii. Elämme tällä hetkellä sellaista murrosvaihetta, missä osa asioista toimii sähköisesti, osa ei toimi, vaikka pitäisi ja osa pitää sitten hoitaa vanhanaikaiseen tapaan, paperisesti. Aika raivostuttavaa, eikö? Mutta ehkä voin lohduttautua sillä ajatuksella, ettei tämäkään hetki kestä ikuisuutta. Onneksi. 


"Tee murheestasi mysteeri 

ja nauti sen ratkaisemisesta."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Tämä on toiseksi viimeinen blogijulkaisu ennen blogin kesätaukoa. Blogi jatkuu sitten kun jatkuu, sellaisena kuin jatkuu. Sitä odotellessa sitten. ;) 



"Eilen oli murhetta,

tänään on toivoa

ja huomenna

kaikki on mahdollista."

- kirjasta Tuhat tietä onneen

perjantai 21. toukokuuta 2021

Eristyksissä: 54


"Menestys elämässä riippuu

mitä suurimmassa määrin rohkeudesta

ja hyvästä huumorintajusta,

selviytymiseen tarvitaan molempia."

 - John R. Silber, kirjassa Aurinkoisia ajatuksia

 

On ollut taas aikamoinen viikko kaikin puolin. Kaikin puolin. Tällä viikolla kokoontumisrajoitukset hellittivät ja kuuden henkilön kokoontumisrajoituksista tuli 50 hengen kokoontumisrajoituksia. Se, mitä se meidän toiminnallemme tällä hetkellä tarkoittaa on hieman vielä epäselvää. Mutta ainakin se tarkoittaa sitä, että Anne saa ottaa ryhmiinsä lisää ihmisiä, niissä kun on ollut niin valtavasti kysyntää. 

 

"Onni on sitä,

että pystyy kirjaamaan

erehdyksensä kokemuksiksi."

-Kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Tällä viikolla me ollaan myös suunniteltu tälle blogille vähän uusia tuulia. Blogi jää parin julkaisun jälkeen kesätauolle, jonka jälkeen se jatkuu sitten hieman erilaisena kuin aiemmin. Voitte siis huokaista helpotuksesta, enää ei tarvitse pelkästään Majakka-toiminnan ohjaajien sekoiluista täältä lukea.  

 

"Optimisti tekee ongelmista mahdollisuuksia.

Pessimisti mahdollisuuksista ongelmia."

-Kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Tällä viikolla ollaan palaveerattu moneen otteeseen, juteltu, juteltu ja juteltu, yhden jos toisenkin kanssa. Tällä viikolla olen myös pitkästä aikaa päätynyt lajitteluun auttamaan vaatteiden lajittelussa ja sitä ei ole tosiaan tullut tehtyä pitkään aikaan. Mutta hommahan ei ole muuttunut miksikään, enkä minä, sieltä tuli löydettyä monta kivaa juttua tosi nopeastikin. 

 

On sitä tullut tehtyä kaikkia rästihommiakin, kuten huoneen siivoamista. En ymmärrä, miten se on päässyt niin sotkuiseksi ja miten sinne on kerääntynyt niin paljon kaikenlaisia tavaroita. Sitä saa ihan jonkun aikaa siivota, että tavarat lyötävät takaisin paikoilleen. Mutta onneksi järjesteleminen on kivaa ajanvietettä, jos pitää vältellä jotain muuta tekemistä. 

 

"Onni seuraa myönteisestä toiminnasta,

omien päämäärien asettamisesta

ja saavuttamisesta.

Onnea ei tarvitse opettaa."

-Kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Olen myös ehtinyt hätyyttelemään ihmisiä omaan opinnäytetyöhöni liittyen. Opinnäytetyössäni minä järjestän pienen kehittämistiimin, joka pohtii hyvinvoinnin tärkeimpiä osa-alueita. Toiset ovat olleet innoissaan osallistamassa siihen ja toiset sitten eivät niin innoissaan. Olen myös tavalliseen tapaani unohdellut, että mihinhän minä oikein olin menossa ja sitten seilaillut ympäriinsä päämäärättömästi. Kassatyöntekijöiden kanssa me vitsaillaankin siitä, että kuinka monta kertaa päivän aikana minä kävelenkään siitä kassan ohi. Voin kertoa, että todella monta. 

 

Löysin muuten lajittelusta mielenkiintoiselta kuulostavan pelin. Mutta en missään vaiheessa ole vielä ehtinyt tutustua siihen. Joten nyt se peli löytyy levällään tuolta minun lattialta, kun aamulla vähän lennokkaasti työhuoneeseeni saapuen onnistuin kolauttamaan sen pienet palat ympäriinsä. Uskomatonta, ihan vain uskomatonta.

 

"Jos asiat menevätkin hunningolle

- älä mene itse mukaan."

- Tuntematon, kirjassa Aurinkoisia ajatuksia

 

Ensi viikolla on taas sitten monenlaista luvassa. Aamupala alkaa pitkästä aikaa, Annen hyvinvointiryhmät pyörivät, minun olisi tarkoitus saada opinnäytetyöni kehittämistiimi kasaan, Tutu-hankkeen viimeinen yhteinen päivä pitäisi olla ensi viikolla ja onhan tuota tekemistä. Täytyy jatkaa siivoamista ja toivoa, että joskus kaikki tavarat olisivat omilla paikoillaan. Edes sen pienen hetken, ennen kuin joku onnistuu ne taas sotkemaan. Saas nähdä miten onnistun muistamaan aamupalatarvikkeiden oston ja aamupalan laiton, kun se on ollut niin kauan nyt tauolla. 

 

 

 "Onnellinen on hän,

joka voi muistella mennyttä ylpeänä

ja katsoa toiveikkaana tulevaisuuteen."

- Oliver G. Wilson, kirjassa Aurinkoisia ajatuksia


perjantai 14. toukokuuta 2021

Eristyksissä: osa 53

 "Miksi kaipaisit takaisin,
kun uuden kaupungin valot 
jo häämättövät."
-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

"Pidä pelkoa hiekanjyvänä 

ja iloa vuorista korkeimpana."

-kirjasta Tuhat tietä onneen


Tämä viikko on antanut meille jo vähän valoa ja toivoa rajoitusten hellittämisestä. Työtoimintaan on päässyt taas osallistumaan ne, jotka jäivät toiminnoista koronarajoitusten takia pois. Oli hienoa nähdä heitä ja täytyy sanoa, että ihan heti ei tule etäryhmiä ikävä. Ei sillä, että niiden vetäminen olisi loppumassa kokonaan, tauolla vain toistaiseksi. Ryhmien vetäminen kuin ei ollutkaan niin helpppoa ja yksinkertaista kuin luulimme. Joo, eihän se rakettitiedettä ollut, eikä sitä ole mahdonta opetella, mutta opettelemista se todella vaatii. Samoin kuin joidenkin etätyökalujen käyttö, kuten bluethoot-kuulokkeiden. Mutta kuten sanoin, opeteltavissa. 


Tällä viikolla oli jos jotakin häslinkiä. Annella oli UOMA-ryhmä, jonne minut oli tiistaina kutsuttu vetämään AvOT-aivojumppaa. Eihän siinä mitä, se oli tuttu juttu jo. Ja se on hauskaa, mutta ongelma tuli siinä, että minä kuvittelin koko ajan, että minun pitäisi olla SAMIedulla yhdeltätoista, joten varauduin siirtymään Toimarilta Samille vasta hieman ennen yhtätoista. Joskus varttia yli kymmenen, päätin vielä kuitenkin tarkistaa, että olihan se nyt yhdeltätoista ja onneksi tarkistin, sillä eipä ollut. Vaan PUOLI yksitoista. Eihän siinä sitten mitä, onneksi oli vielä varttitunti aikaa. Siihen jäi kaikki hommat mitä olin tekemässä, ja nappasin mukaani AvOT-kansion, missä minulla oli ohjeet aivojumppaliikkeistä ja viiletin alakertaan ja kohti SAMIedua. 


Kun hädissäni olin rientänyt sinne, jäi minulle vielä kymmenen minuuttia aikaa, että minun piti edes olla siellä, mutta enpä ollut ainakaan myöhässä. Menin sisälle heidän luokkaansa ja olin iloinen, että olin ajoissa, sillä satuin kuulemaan, mitä he sillä hetkellä tekivät. He kävivät läpi ilmeisesti edellisen kerran UOMA-ryhmän kotitehtävää, tehtävää, jossa heidän oli pitänyt kirjoittaa omasta tilanteestaan viiden vuoden päästä. He kävivät sen kuin puhelinkeskusteluna ja voi, miten hauskaa heillä oli. Minullakin oli heidän jutteluaan kuunnellessa. 


Sitten alkoi AvOT-aivojumpan vuoro, ja hauskuus senkuin jatkui. Avot ei todellakaan ole mitään helppoa. Siinä on tarkoitus liikuttaa käsiä (tai jalkoja) eri tahtiin, aktivoidakseen aivon eri puolia ja virkistääkseen oloa. Minä olin aiemmin kasannut kansioon erilaisia liikkeitä ja myöhemmin löytänyt niitä sinne vielä paljon lisää. Sillä kun liikkeen oppii, niin se ei enää virkistä aivoja, ja sitten pitää kehitellä jotain uutta. Ja voi, kylläpä todella olin kehitellyt, sillä en itsekään osaa niitä liikkeitä enkä ole edes varma ymmärränkö kirjoittamaani selostusta siitä, miten liikettä pitäisi tehdä. Osa liikkeistä, ainakin sormilla tehtävistä on sellaisia, että hyvä että saan edes näytettyä niitä yhden käden sormilla. 


Kuulostaa aika uskomattomalta, mutta annan esimerkin. Yhden liikeistä nimesin etusormi-keskisormi ja keskisormi-nimetön. Siinä liikkeessä toinen käsi nostaa ylös etusormen ja keskisormen (se ei tuota ongelmia, vai mitä), ja toinen käsi nostaa ylös keskisormen ja nimettömän (ja siinä se ongelma sitten tulee. SIIS KESKISORMI JA NIMETÖN!) Ah, sormiin ihan sattuu kun pitää yrittää vääntää pikkurilliä alas. Ja sitten vaihdetaan käsiä. Se kumpi äsken oli pitänyt ylhäällä etusormea ja keskisormea, vaihtaa nyt keksisormeen ja nimettömään ja toisinpäin. Ja siinä sitä on aivojumppaa kerrakseen. Kokeilkaa vaikka. 


Ota ensin vasempaan käteen etusormi ja keskisormi ylös. Oikeaan keskisormi ja nimetön. Sitten vaihda. Vasempaan keskisormi ja nimetön. Oikeaan etusormi ja keskisormi. Liike tapahtuu periaatteessa vain kahdella sormella, nimettömällä ja etusormella. Minulla lähti heti onnistumaan kun liikutin vain niitä kahta sormea. Mutta entäpä jos siinä välissä pitäisi vaikka puristaa kädet nyrkkiin, olisiko siinä sitten enemmän haastetta?


Mutta avotin ainoa tehtävä ei ole saada aivoja jumpattua, vaan saada myös ihmiset nauramaan. Itselleen, toisilleen sekä Annelle ja minulle. Siksi ajattelinkin, että en opettele näitä uusia avot liikkeitä, niinkuin opettelin aiemmat, vaan olen sitten ihan surkea niissä avotia vetäessäni. Sekin on hauskaa. Puhumattakaan sitten kaikistan niistä muista liikkeista, missä sormet ovat ties missä asennossa, rokki, chilli, puhelin, mitä niitä nyt on. 


Aivojumppa meni hyvin ja nauru raikui luokassa. Joku kysyi, kuka tämän oli keksinyt, mutta en tiennyt. Minä tiesin vain, että eri käsillä tehtävät eri liikkeet aktivoivat aivoa ja virkistävät ja piristävät mieltä. 


"Suloisimmat kyyneleet ovat onnen kyyneleitä."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

 


Myöhemmin tiistaina pidimme ryhmän, jossa ryhmäläiset halusivat mennä ryhmähuoneeseen tekemään keskeneräisiä palapelejään. Alussa juttelimme vähän, mutta sitten tempauduin itsekin auttamaan erästä ryhmäläistä palapelin sinisen tausta kasaamisessa, mikä oli hurjan hankalaa. Siinä tajusin, ettei aina niin puheliaita ryhmäläisiä huvittanut paljon jutella, sillä he keskittyivät niin tarkkaan palapelien tekemiseen. Tempauduttuani itse mukaan, ymmärsin sen. Palapeliin keskittyminen oli kuin oma maailmansa. En muista, mitä ajattelin, mutta keskusteleminen ei pälkähtänyt mieleenikään. Oli hienoa nähdä niin erilainen puoli ryhmäläisissä. Olen työskennellyt heidän kanssaan kohta neljä vuotta ja vieläkin löydän heistä uusia puolia. Aika huikeaa, vai mitä. 


Tällä viikolla poistin myös Savonlinnan Toimintakeskus ry - Majakka-toiminnan sivun facebookista. Se tarkoittaa sitä, että tästä lähtien me markkinoimme ja postailemme Majakan julkaisuja Toimarin facebook-sivuille ja tuomme sitä kautta tietoon niitä kaikkia muitakin asioita, mitä Toimintakeskus tekee ja on. Sillä Toimintakeskus ei todellakaan ole pelkkä kierrätysmyymälä. Meillä on myös muita huikeita suunnitelmia viestintään liittyen, mutta niistä kerron lisää myöhemmin tai odotan sitten siihen asti, että saatte ihan itse nähdä mistä on kysymys. 


Ensi viikolla on varmasti luvassa taas paljon sähellystä ja ihmetystä. Joten sitä odotellessa. 


"Voit löytää onnen 

Michaelangelon siveltimenvedoista

tai nurmelta jalkojesi juurelta...

... voit löytää onnen ilmasta leijumasta

ja pilvistä pääsi päältä

... voit löytää onnen jokaisen uuden päivän kajosta

... voit löytää onnen talven ensi kuurasta

ja lintujen kirkkaasta, puhtaasta laulusta."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

torstai 1. huhtikuuta 2021

Eristyksissä: osa 52

 

"Tie onneen voi olla silattu

rauhallisella yksinäisyydellä."

-kirjasta Tuhat tietä onneen


Maanantaina heti töihin tullessa kuulin toiveita siitä, että aamupala jatkuisi jo heti huomenna tiistaina. Valitettavasti sellaiset asiat kun ei minusta tai meistä ole kiinni, joten ei jatku vielä. Piti Selkkaritkin perua ja sekin oli iso harmi. Mutta toivotaan, että tilanne helpottaisi tästä. Tai sitten pitää vaan rohkeasti lähteä pitämään etäryhmiä. Niitä me aloiteltiinkin jo viime viikolla. Ja tällä viikolla oli luvassa lisää. 


Tiistaina ei siis ollut aamupalaa, mutta Annella alkoi uusi vertaistukiryhmä, jonka ensimmäinen kerta oli kuulemma ollut todella antoisa. Tiistaina oli pienellä porukalla myös paisteltiin makkaraa. Keskiviikkona puolestaan meillä oli luvassa jotain uutta ja jännittävää, nimittäin Majakka-toiminnan ensimmäinen facebook-live. Anne ideoi muutama viikko sitten, että alettaisiin pitämään etä pop uppeja facebook-liven kautta. Kun siihen saatiin lupa, me pistettiin pyörät pyörimään, ruvettiin kehittelemään aiheita ja selvittelemään, miten koko livejuttu toimii facessa. Työprofiililla se oli helppoa saada toimimaan, mutta meidän toiminnan tai Toimarin sivuilla ei niinkään. Ei helppoa ollenkaan. Nyt myöhemmin kun otin siitä selvää, niin eihän sekään ole mitään rakettitiedettä. Ne kaikki asiat pitää vain opetella. 


"Jos voit antaa omat virheesi anteeksi,

löydät todellisen onnen."

-kirjasta Tuhat tietä onneen


Live oli siis meidän ensimmäinen ja aiheena oli Toimarilla työskentelevän kokemusasiantuntijan päihdepolku. Mie oon aika varma, että Annea ja minuu jännitti enemmän kun kokemusasiantuntijaa, joka tuntui olevan jo aika konkari videoesiintymisissä. Ensinnäkin kaiken tekniikan valmiiksi laittaminen oli hankalaa ja tarvitsin siihen teknistä tukea. En ymmärrä miten miusta on tullut joku tekniikkatyyppi, kun en osaa itekään mitään. Me säädettiin tykkiä valmiiksi, jolla heijastettaisiin Majakan logo haastattelun taustalle, tietokone valmiiksi ja sitten se logokin piti etsiä sieltä. Niin paljon liikkuvia osia. Sitten live piti vielä kuvatakin jollain ja vaikka me oltiin kannettu Toimarin ryhmähuoneeseen Annen tietokone, niin me päädyttiin silti kuvaamaan se puhelimella. 


Tiesin, että Annea jännitti livessä oleminen paljon, mutta en tiennyt, että kuvaaminenkin saattoi olla jännittävää. Piti olla ihan hiljaa, sitten oli kuitenkin jotain yhteysongelmia sun muita. Seurasin kuitenkin samalla kokemusasiantuntijan puhelimesta, että näkyihän se facebookissa ja näkyihän se. Kun joku alkoi katsomaan liveä, se näkyi näytössä ja saatoin sitten viittoa siitä Annelle välillä, että montaki ihmistä sitä katsoi. Ensimmäiseksi liveksi se onnistui mielestäni todella hyvin. Me saatiin siitä paljon hyvää palautetta ja nyt me odotellaan innolla, tuleeko siitä kysymyksiä, joita me voitaisiin esittää kokemusasiantuntijalle livessä joskus myöhemmin. Tai ehdotuksia toisten livejen aiheiksi. 


"Saattaa kuulostaa oudolta,

mutta on mahdollista olla onnellinen siitä,

että on onneton."

-kirjasta Tuhat tietä onneen


Seuraava etäpop-up meillä on jo ensi torstaina, jolloin on Romanien kansallispäivä ja meillä vieraana onkin Anceliga, ensimmäinen työparini kolmen vuoden takaa. Tein siitä eilen facebookiin tapahtuman ja nyt vasta tajusin, että olisin voinut nimetä sen romanikulttuurin tietoon tuojien paluuksi, sillä kun työskentelimme Ancen kanssa yhdessä, me kävimme monissa kouluissa kertomassa romanikulttuurista koululaisille. Tai no Ance kertoi ja minä esitin kysymyksiä. Oi niitä aikoja.


"On kaksi mahdollisuutta suhtautua elämään:
mikään ei ole ihmeellistä 
tai kaikki on ihmeellistä."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia


Itseasiassa me ollaan taidettu (tai siis Ance on) kirjoittanut siitä muistaakseni blogijulkaisunkin, joka löytyy varhaisimmista julkaisuista tässä blogissa. Kirjoitimme myös tätä blogia Ancen kanssa silloin yhdessä, joten hänen muitakin kirjoittamiaan julkaisuja löytyy varmasti vuodelta 2017. On hienoa palata tämän aiheen äärelle ja aionkin etsiä facebook-liveä varten niitä kysymyksiä, joita esitimme aikoinaan koululaisille.


Olen innoissani livestä, vaikka se jännittää minua. Niin puhuminen siinä kuin tekniikkakin. Yritin eilisen liven jälkeen epätoivoisesti etsiä ohjeita siitä, miten Ance saadaan näkymään meidän lähettämässä livessä omasta kotoaan. Taisin jotain sellaista löytääkin ja onneksi Ance sanoi kyllä osaavansa pyytää liittyä liveen, mutta nähtäväksi jää, miten se toteutus onnistuu. Me aiomme kuitenkin kokeilla sitä jo aiemmin ensi viikolla, jotta varmasti saamme yhteydet toimimaan sitten torstaina. Huh, kaikkea sitä tuleekin keksittyä ja kehiteltyä, että kiitti vaan Anne. 



"Ihminen kuulee sen
minkä haluaa kuulla."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

"Ja koira."

-mie

Tänään sitten miulla on toinen koskaan pitämistäni etäryhmistä ja ihan viime kerran perusteella osaan jo odottaa odottamatonta. Ja sitä, ettei mikään siinä ole yksinkertaista. Mutta katsoo nyt mitä saadaan aikaan ja edetään sen pohjalta. Onneksi on pääsiäinen ja piitkä viikonloppu. Ja sit lyhyt seuraava viikko. Ens viikolla onkin sitten seuraavan liven lisäksi hankeideointia, verkkotilaisuus, koulujuttu mihin on pakko osallistua ja uuden opiskelijan ohjausta. Jännittävä viikko tulossa siis siitäkin. Innolla kuitenkin odotan, että mitä kaikkea se tuo tullessaan. 


"Onni voi tulla vapaasti ja odottamatta

- älä etsi sitä liian epätoivoisesti.

Rentoudu, niin se saapuu."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

perjantai 26. maaliskuuta 2021

Eristyksissä: osa 51



 "Nyt on aika olla onnellinen.

Juuri tässä paikassa."

-kirjasta Tuhat tietä onneen


Tämä viikko alkoi Kellarpellon seurakuntakodin aamiaisella, mutta se tosiaan suoritettiin ruokajakona. Oli kivaa, että jotkut jäivät hetkeksi juttelemaan meidän kanssa. Me puhuimme Savonlinnan mahdollisuuksista käydä hakemassa ruokaa. Tulimme siihen tulokseen, että ainakin kolmena päivänä viikossa Savonlinnassa saa käytyä hakemassa lämmintä ruokaa itselleen. Sitten on myös ruokajaot, joissa saa ruokatarvikkeita ja leipätorit. Paljon on siis mahdollista saada apua niistä, vaikkakin se maksaa liikkumisen vaivan. 


Me olimme Annen kanssa viime viikolla kalenteroineet itsellemme facebook live -harjoittelun alkavaksi maanantaina kello kymmenen. Ehdin juuri ja juuri ennen kymmentä Toimarille ja koneelle kymmeneksi. Me harjoittelimme facebookhuoneiden luomista ja vaikka se vaikuttaa yksinkertaiselta, niin siinä on juttuja, joita pitää opetella. Onneksi tuli puheeksi myös tiistain makkaranpaisto, jonne olin luvannut ostaa makkarat. En ollut muistanut sitä yhtään. Olin kyllä kirjoittanut ylös, että etsi makkaratikut, leivät ja pillimehut, mutta makkaroissa ei missään muistiinpanoissa lukenut mitään. Tyypillistä minua. Sitten ei auttanut kuin lähteä aikaisemmin töistä ja mennä ostamaan makkaroita.


En ollut myöskään muistanut sitä, että tulisin tiistaina töihin. Anne ihmetteli sitä nähdessään minut aamulla ja oli hämmentävää sanoa, etten ollut yhtään muistanut, että tulen tänäänkin Toimarille. Tiistaina minulla oli myös harjoitteluni väliarviointi ja lähiohjaaja kysyi minulta ennen sitä, jännittikö minua. Edellisen harjoittelun väliarvioinnissa minua oli jännittänyt älyttömästi. Nyt kuitenkaan ei, ja olin siitä todella helpottunut. Opettaja, jonka kanssa olisimme Teamsissa, oli minulle tuttu ja hän oli antanut hyvät ohjeet miten valmistautua väliarviointiin. Arviointi meni hyvin, mitä nyt vähän yhteydet pätki. 


Tiistai oli kummallinen päivä. Sille oli suunniteltu vaikka mitä, mutta oikeastaan mikään muu kuin väliarviointi ei onnistunut kalenteroinnin mukaan. Se oli taas hyvä muistutus siitä, ettei kaikki vaan mene niinkuin suunnittelee. Ei vaikka tekisi mitä. 

Keskiviikkona minulla oli etäpäivä, mutta olin jotenkin mieltänyt, että keskiviikkona meillä olisi Annen kanssa ensimmäinen etänä vedettävä ryhmä. Joten kun torstai tuli, jolloin oikeasti oli meidän eka etärymä, olin ihan keskiviikossa. Onneksi se oli iloinen yllätys, sillä perjantai tuli nopeasti. 


Torstaina ensimmäinen etäryhmä meni kaikkea muuta kuin suunnitelmien mukaan. Kaikkea muuta. Hyvinvointi luennon piti alkaa kymmeneltä, mutta taisimme saada yhteydet kuntoon ja ryhmäläiset linjalle vasta varttia vaille yksitoista. Siis aivan uskomatonta. Etäohjaus tietokoneen kanssa tuntui kuin puhuisimme eri kieltä. Minä luulen, että taisimme puhuakin. Ihan eri kieltä. Joten oikeastaan oli voitto, että saimme edes yhteyden toimimaan lopulta. En kyllä luota hetkeäkään, että se toimisi ensi kerralla yhtään helpommin. Mutta ainahan sitä voi toivoa ja niin minä todella teen. Mutta kuten joskus aiemminkin mainitsin, tässä vaiheessa B ja sitä seuraavat suunnitelmat tulevat tarpeeseen. 


Perjantaina, tänään, minulla on ollut hieman erilainen etäpäivä. Aamulla tiesin, että minun pitäisi tänään käydä töissä, joten ajattelin yhdistää siihen yksilöohjauksen erään Majakka-toiminnan ryhmäläisen kanssa. Soitin ja kysyin, haluaisiko hän lähteä kanssani kävelemään ja hän halusi. Kysyin myös, otanko konttorikoiran mukaan ja siihenkin vastaus oli kyllä. No eihän siinä sitten, tavarat kasaan, konttorikoira mukaan ja eikun kaikki autoon. Koira ei paljoa autossa viihdy, ja tällä kertaa hän järjesti äksöniä noustessaan takakontissa penkkejä vasten seisomaan. Ei varsinaisesti mikään tukevin asento matkustaa.


Kävelimme mukavan puolen tunnin lenkin, jonka aikana saimme juteltua paljon. Konttorikoira teki jos jonkinlaista siksakkia seilatessaan kävelytienlaidasta toiseen. Aurinko paistoi, eikä parempaa keliä kävelemiseen olisi voinut toivoakaan. Kävelyn jälkeen me ryhmäläinen palasi töihin ja me konttorikoiran kanssa kotiin. Nyt sitten on hyvä lenkin jälkeen kirjoittaa tätä blogijulkaisua ja kirjata viikon sähläilyjä ylös. 


"Sinua eivät aina tee onnelliseksi ne asiat,

joiden otaksutaan tekevän sinut onnelliseksi."

-kirjasta Tuhat tietä onneen


Ensi viikolla sitten odotellaan jännityksellä, mitä oikein tapahtuu. Kalenterissa mainitaan Selkkarit, aamupala, vertaistukiryhmä, makkaranpaisto, viisasten ryhmä, hyvinvointiryhmä, facebook-live ja avot -aivojumppa etänä. Jännityksellä ihan odotan, että mitkä kaikki toteutuvat, vai toteutuvatko mitkään. Riippuu suuresti koronarajoituksista ja meidän tietokoneen käyttötaidoista. Onnekkaasti perjantai onkin pitkäperjantai, ja maanantain toinen pääsiäispäivä, joten tuleva viikko on lyhyt ja viikonloppu piitkä. Uuden blogijulkaisun merkeissä palaan asiaan viimeistään torstaina. Aurinkoista viikonloppua!


"Jos tunnet, että sinun pitäisi olla onnnellinen,

vaikka kaikki sisälläsi käskee sinun surra,

ei kannata toimia luontoa vastaan.

Ole onneton ja malta mielesi,

niin onni seuraa aikanaan."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

perjantai 19. maaliskuuta 2021

Eristyksissä: osa 50

    "Tyydyimme olemaan mitä olemme,

vaikka tahdoimme olla jotain muuta,

siinäkö murheemme syy?"

-kirjasta Tuhat tietä onneen


Palasin eilen lomalta töihin ja täytyy sanoa, että oli aikamoinen päivä. Eilen tuntui ihan maantantailta, mutta onneksi ei ollut vaan torstai ja tänään voi sitten jäädä viikonlopun viettoon. Ajattelin aloittaessani tätä blogijulkaisua, että kahdessa päivässä ei ihan hirveästi ehdi tulla kirjoittamista. Mutta kyllä sitä aina kuitenkin löytyy. Huomatkaa muuten, että tämä julkaisu on Eristyksissä: osa 50! Wau, näitäkin on tullut kirjoitettua jo 50! Tänä aamuna yhdessä palaverissa sanottiin, että tällä viikolla on tullut vuosi siitä, kun koronarajoitukset alkoivat ja osan piti jäädä kotiin. Se on pitkä aika, mutta siitäkin ollaan selvitty! 


Eilen oli hirmuinen huiske päivä, kuten lomalta palatessa saattaa odottaa. Miulle oli tulut 42 sähköpostia ja lähemmäs 100 viestiä, joten niiden selvittelemiseen meni aikansa. Vaikka eihän se ollut mitään verrattuna viestien määrään kesälomalta palatessa. Muistaakseni niitä oli silloin lähemmäs 2 000. Sitten sain selontekoa kaikesta mitä oli tapahtunut minun poissaollessani yhdeltä jos toiselta tyypiltä ja oli kiva huomata, että lyhyessäkin ajassa minua oli kaivattu. 


Muistan kirjoittaneeni ennen lomaa, että kaikki pakolliset jutut olivat nyt siinä. Mutta tajusin lomalla, että eipäs olekaan. Vaan niitä putkahtelee esiin aika tasaisin väliajoin. Sitä se on kun työskentelet ja opiskelet samalla. Mutta eihän siinä mitään, siinä minä olen juuri parhaimmillakin, kirjoittamisessa. Nyt pitäisi vain opetella vielä se, että tekisi ne valmiiksi hyvissä ajoin, jottei niistä tarvitsisi stressata turhaan. Sen oppimista odotellessa. 


Kerroinko blogijulkaisussa ennen lomaani, että me olimme suunnitelleet etänä pidettäviä ryhmiä? En muista, mutta olemme kuitenkin suunnitelleet niitä koko ajan. Ja ensimmäinen ryhmämme alkaa ensi viikolla. Täytyy sanoa, että jännittää aika paljon. Me ollaan mietitty paljon, että millaisilla alustoilla tai ohjelmilla me voitaisiin niitä tehdä. Vaihtoehtoja on monia ja taas monia. Sieltä pitäisi vain löytää sellainen, mikä sopii meille parhaiten ja mitä Anne ja Iiriskin osaavat käyttää. Ne ei ole mitään helpoimpia edellytyksiä. Ja sellaisen löytyminen onkin osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Pahuksen teknologia. Annen sanoja vähän muokaten: mitä voi tehdä, kun on allerginen atk:lle?


 "Onni on aivan liian arvokas asia

arvostelijoiden, kyynikoiden ja riidanhaluisten reposteltavaksi."

-kirjasta Tuhat tietä onneen


No, ensi viikolla sen sitten näkee. Meillä on suunnitelma, varasuunnitelma ja varasuunnitelman varasuunnitelma. Kolme erilaista vaihtoehtoa siis. Mutta osa minusta pelkää, että tarvitsisimme vielä ainakin yhden varasuunnitelman varasuunnitelman varasuunnitelman. Aakkosissa siis suunnitelma D:n. Mutta mennessähän sitä näkee ja tekiessä oppii ja huomaa, että mitkä ohjelmat meille käy ja mitkä ei. Kai niistä kaikista on meillekin löydettävissä sellainen käypäinen. 

Ensi viikolla meidän on hyvä kokeilla etäohjausta tutuille ihmisille ja pienelle porukalle. Se on sellainen pilottiryhmä, jonka kautta me opitaan paljon. Toivottavasti hekin oppivat. Olen ihan innoissani siitä. 


Me onnistuttiin jo tällä viikolla, tai oikeastaan eilisen aikana jo kaikenlaista uutta tuleville viikoille ja kuukausille. Olen huikean innoissani niistäkin. Jätän ne kuitenkin vielä paljastamatta, jotta teille jää pieni jännitysmomentti. Mutta tulen ihan varmasti kertomaan niistä vielä. 

On hauskaa, miten paljon kalenteri täyttyi tänään puhelinkeskustelussa Annen kanssa. Sormeni oikein syyhyävät päästä värikoodaamaan kaikki suunnittelemamme jutut. Olen kuitenkin myös tyytyväinen siitä, että ostimme poispyyhittäviä mustekyniä, jos korona ei vielä anna meidän tehdäkään suunnittelemiamme asioita. Miten iloinen voikaan olla jostain kalenterin värittämisestä? 


"Ei sinun tarvitse taistella eikä kamppailla

saavuttaaksesi onnen." 

-kirjasta Tuhat tietä onneen


Ensi viikolla maanantai alkaa perinteisesti Kellarpellon seurakuntakodin aamiaisella. Tällä kertaa kuitenkin sillä erotuksella, ettei aamiaista tarjoilla, vaan tarvikkeet jaetaan kävijöiden kesken. Me ollaan ulkona jos sää sallii ja tämän päivän kaltaisena päivänä kyllä ulkona kelpaisikin olla. Toivotaan, että myös maanantaina paistaisi aurinko. Sitten vielä voitaisiin toivoa, että miun auto lähtisi ensi maanantaina käyntiin, ettei kävisi kuin viime kerralla. Paljon toivomista, mutta ehkä se on sen arvoista. Sitten ois tarkoitus harjoitella Annen kanssa etäyhteyksiä ja paljon harjoitusta siihen tarvitaankin, että me saataisiin ne toimimaan. Pakko vielä Kepen aamupalasta mainita se, että olen yrittänyt facepäivityksiin tägätä K-Supermarket Eväskellaria niin pitkään kuin muistan, joka siis lahjoittaa aamiaistarvikkeet meille, mutta en ole onnistunut siinä. Tänään se kuitenkin onnistui ja olen huippuylpeä itsestäni! 


Tiistaina puolestaan talon aamupala on edelleen tauolla, Annella webinaari ja sen jälkeen luvassa makkaranpaistoa. Minulla harjoittelun väliarviointi, vähän jänskättää. Onneksi ei kuitenkaan yhtä paljon kuin viimeksi, tällä kertaa mukana on tuttu ja mukava opettaja, joka taitaa jo jollain tapaa tietää toilailuni. Ja viime arvioinnissa työpaikka ohjaajastani näkyi uusi piirre, hän osaa välillä puhua ihan asiaa ja todella järkeviä juttuja. Olisi pitänyt jo viimeksi äänittää se, sillä kukaan ei muuten usko. Noh, ehkä tällä kerralla muistan. 


Keskiviikkona minun on tarkoitus olla etänä. Torstaina puolestaan tehdä tämä ensimmäinen etäohjaus yhdessä Annen kanssa. Voitte olla varmoja, että kerron siitä seuraavassa blogijulkaisussa. Voitte olla myös varmoja siitä, että Annen ja minun kanssa on odotettavissa jotain, mitä ei kukaan osaa odottaa. 


Näillä sanoilla, ensi viikkoon! 


  "Onni koittaa kun ei enää pelkää muutosta."

-kirjasta Tuhat tietä onneen