tiistai 31. maaliskuuta 2020

Eristyksissä: osa 7

"Kaikkiin kysymyksiin ei ole vastauksia."

"Jos vaeltaa vain aurinkoisina päivinä,

ei koskaan pääse perille."
- kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Kun aloitin Majakka-toiminnassa, meille hommattiin tabletti. Vai olikohan se ollut Majakalla jo aikaisemmin? Ei kyllä se taidettiin ostaa silloin kun minä tulin toimintaan... No kuinka vain, se on epäolennaista. Olennaista tässä on se, että tabletti hommattiin (siis jos hommattiin) siksi, että se mahdollistaisi blogin kirjoittamisen missä tahansa ja milloin tahansa. Kunhan se tabletti olisi mukana. 

Minusta puhelimien ja tablettien näppäimistöt eivät ole kovinkaan luontevia ja hyviä kirjoittaa. Puhelimella kirjoittaminen on vaikeaa, koska tuntuu että kun yhtä kirjainta painaa, onnistuukin yhden kirjaimen sijasta painamaan vähintään kolmea kirjainta siinä samassa ja yhtäkkiä sana muuttaa merkityksensä kokonaan. Eikä yleensä parempaan suuntaan. Esimerkiksi jos koettaa kirjoittaa en. Ja onnistuukin e -kirjaimen kohdalla painamaan e:n vieressä olevia w:tä ja r:ää, ja n-kirjaimen kohdalla n-kirjaimen vieressä olevia b:tä ja m:ää tulee yksinkertaisesta en sanasta tälläinen: werbnm. Ei siis ihan juuri sitä mitä oli tarkoitettu, vai mitä? Ja tuollaisen kirjainrykelmän tunnistaminen sanaksi en, onkin aikamoista koodinpurkamista. 

Tabletissä puolestaan kirjoittaminen on vaikeaa, koska se on niin iso, ettei sitä pysty kirjoittamaan luontevasti yhdellä saatikka kahdella kädellä, vaikka pitäisi koko tablettia kädessä. Ja jos se olisi pyödällä, olisi silti kirjaimien painaminen kosketusnäytöllä aivan erilaista kuin tavallisella näppäimistöllä. 

Edellä mainittujen syiden takia pyysin myöhemmin, että kävisimme ostamassa tablettiin bluethoot (mitensekirjoitetaan) -näppäimistön. Olin tavattoman tyytyväinen näppäimistöstä, heti kun atk-puolet äijät saivat siihen siinä ääkköstyksen oikein, niin, että kun painaa kirjainta ä, niin siitä tulee kirjain ä. Kuulostaa kenties itsestään selvältä, mutta ehei. Tämä näppäimistö oli sellainen, että alussa kun painoin kirjainta ä niin ä:tä ei näkynyt vaan tilalle tuli muistaakseni '-merkki tai jokin vastaava. Ei yhtään ärsyttänyt tai mitään. 

Nyt kun näppäimistöä on säädetty ja ääkkösetkin toimii normaalisti, on se todella hyvä ostos. Todellakin hintansa arvoinen. Sitä voi käyttää tabletin kanssa tai siihen voisi liittää puhelimenkin. Tabletissa on myös netti, joten pystyn sillä kirjoittamaan blogijulkaisun suoraan blogiin ja julkaisemaan siitä. Kun aloitin opiskeluni ammattikorkeakoulussa sain koulutehtäviä varten töistä lainaan miniläppärin. Sillä on hyvä kirjoittaa ja se on helppo ottaa mukaan koulun lähipäiville, mutta se pitää liittää nettiin aina erikseen. Joka hankaloittaa sen käyttöä, koska netti ei välillä toimi. 

Tabletissa se kuitenkin toimii, ja siksi tabletti onkin yleensä se väline, jolla olen kirjoittanut Eristykissä blogijulkaisut. Nyt näppäimistö on kuitenkin alkanut temppuilemaan niin, etten näe reaaliaikaisesti, mitä olen kirjoittanut. Vaan teksti näkyy vasta myöhemmin, hetken odottamisen jälkeen kirjoitusalustalla. Pikkaisen ärsyttävää, koska minulla on niin paljon kirjoitusvirheitä. Tai oikeastaan onnistun näpyttämään kyllä kirjaimet oikein, mutta valitettavasti aivan väärään järjestykseen. Ja yleensä nopeampi vaihtoehto on pyyhkiä pois koko teksti, kuin painaa jokaiseen väliin hiirellä ja koettaa korjata virheitä. Ja sittenhän luonnollisesti lause täytyy kirjoittaa uudestaan ja sit jos se menee taas väärin on noidankehä syntynyt. Luultavasti näppäimistöstä täytyy vaihtaa patterit tai jotain... 

Tabletissa on kuitenkin muitakin erikoisuuksia. Kun työkoneellani Toimarilla julkaisen facebookissa blogijulkaisun, julkaisuun tulee yleensä nähtäväksi jonkinlaisia kuvia. Ne ovat niitä kuvia, mitä minulla on blogissa, esimerkiksi minusta ja työpareistani tai Matias Mutikaisesta, Hyvä Kiertää Oy:n kummipelaajasta ja minusta. Tai STEAn logo, Majakka-toiminnan logo jne. Tabletilla taas julkaisua tehdessäni näitä kuvia ei näy, sellaista vaihtoehtoa ei tule, että saisin päättää mitä kuvia siihen jätetään. Tämä oudoksuttaa minua. Voiko tämä oikeasti johtua vain siitä, etten teen sen erilaisella tietoteknisellä vekottimella? Minusta sen ei pitäisi toimia niin, vaan asioiden pitäisi toimia samalla tavalla niin tietokoneella, tabletilla kuin puhelimellakin.

Pitäisi ja pitäisi... Mutta kun ei toimi, niin ei toimi. Eikä siinä mitään, julkaisut näyttävät vain mielestäni ei niin houkuttelevilta kuin siinä on vain joku veikkauksen logo. Mutta pääasiahan on, että niitä luetaan. Ja niitä tunnutaan tosiaan lukevan. 

Miniläppärillä ja normiläppärilläkin on erilaista kirjoittaa. Oletteko kokeilleet? Vaikka kirjainten pitäisi oikeastaan olla aika samassa paikassa molemmissa läppäreissä, isommissa koneissa on vain numerot siinä kirjainten vieressä... Minulla kestää aikaa totutella siihen, kummalla koneella kirjoitan. Omasta mielestäni osaan kirjoittaa nopeammin ja virheettömämmin miniläppärillä, mutta aika nopeasti isolla koneella kirjoittamiseen sitten tottuu. Päivässä, jos ei jopa muutamassa tunnissa. 

Ja vaikka tykkäänkin kirjoittaa miniläppärillä ja bluethoot-näppäimistö on ollut korvaamaton hankinta, niin silti tuskin maltan odottaa, että pääsen kirjoittamaan omalla työkoneellani taas. 
On kuitenkin kiva, että erilaisia vaihtoehtoja kirjoittaa löytyy. Eipä pääse pitkästymään ja ylpistymään siitä, että saa kirjoitettua nopeasti.. varsinkaan kun kirjoitusvirheiden määrä on mikä on. 

Ja tulipa nyt vielä mieleen, että tabletilla julkaistessani päivitystä en osaa jakaa sitä, vaikka tietokoneella osaankin sen tehdä. Miten onneton ihmisen pitääkään olla tekniikan kanssa... 

Nyt jännityksellä liittämään tätä julkaisua facebookin päivitykseen ja katsotaan millaisen julkaisun se siitä tekee! 


"Todellinen tutkimusmatkailija 
ei etsi uusia paikkoja 
vaan katsoo uusin silmin."
- kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Eristyksissä: osa 6

"Elämä koostuu hetkistä."


"Elämänviisaus karttuu elämällä."
- kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Se on taas maanantai. Minun on vaikea kuvitella, että maanantai oli lempipäiväni silloin, kuin olin Abc:llä töissä. Noh, voin kertoa, ei ole enää. 
Tämän blogijulkaisun aloittaa kaksi lainausta, jotka kuvaavat hyvin maanataisen työpäiväni aloitusta. 
Tänään oli taas Kellarpellon seurakuntakodin aamiainen, joka oli tarkoitus tällä kertaa jakaa ruokajakelutyyppisesti niin, että K-Supermarket Eväskellarista lahjoituksina saadut tarvikkeet jaettaisiin jokaiselle kävijälle. Ja sään salliessa minun oli tarkoitus olla ulkona. 

Aamulla hätkähdin reippasta pakkasilmaa, mutta en halunnut sen vaikuttavan siihen, etten voisi olla ulkona. Aurinko oli nousemassa ja vaikutti, että päivästä oli tulossa kaunis. Aamulla lähtiessäni kotoa pakkasin autooni kaksi toppatakkia ja varalapaset sekä paksumman pipon kuin se, joka oli jo päässäni. Otin lämmityspiuhan irti autosta ja vein sen takaisin varastoon. Istuin autooni ja katsoin, että voihan hitsivie, auton radion punainen valo ei pala. Silloin tiesin, ettei auto käynnisty. Minun piti silti yrittää. Avain virtalukkoon ja käynnistys, mutta mitään ei tapahtunut. Arvasin sen! Yritin vielä muutaman kerran uudestaan, mutta ei vaikutusta. 

Sitten ei auttanut kuin soittaa toiminnanjohtajalle. Olin ajoittanut lähtöni niin, että olisin juuri kaupan kautta kiertäessäni ehtinyt puoleksi Kellarpellon seurakuntakodille. Pyörällä niitä tavaroita ei kuitenkaan ollut mahdollista kuljettaa, enkä silloin olisi ehtinyt mitenkään ajoissa. Että pitikin sen auton taas tehdä näin. Syy miksi valitsin kyseiset kaksi lainausta, ovat nämä: "Elämä koostuu hetkistä." - Kyllä, elämä koostuu hetkistä ja minun maanantai aamuni alkoi näin. Siinä tosiaan oli taas hetkeä kerrakseen. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Maanantai aamut tuntuivat olevan autolleni miltei yhtä vaikeita kuin minullekin. 
"Elämänviisaus karttuu elämällä." - Totta sekin, nyt minä tiedän, että autoni käynnistyy vain silloin kuin sitä huvittaa. Ja yleensä maanantai aamuisin sitä ei huvita. Ensi kerralla muistan tämän. Maanantai aamulla hommaan suosiolla jonkun toisen kyydin töihin tai aamupalatarvikkeille toisen hakijan.

Muuttunut suunnitelma meni niin, että kaivoin pyöräni talviteloilta ja poljin kertomaan aamupalan kävijöille, että jaettavat tarvikkeet tulevat kohta. Ja työkaverini lähti Toimarilta ensin hakemaan tavaroita ja sitten tuomaan niitä minulle. Ulkona tavaroiden jakaminen osoittautui hyväksi ideaksi, vaikka kiehuinkin autoni kiukuttelusta edelleen. Aamupalan kävijät jäivät juttelemaan kanssamme huomattavasti pidemmäksi aikaa, kuin koskaan aikaisemmin. Viimeiset kävijät lähtivät puoli kymmenen ja osa heistä oli jäänyt juttelemaan kanssamme jopa tunniksi. Olin siitä iloinen ja tässä vaiheessa autoni aiheuttama kiehuminen laantui olemattomiin. 

Kymmeneltä työkaverini otti jäljelle jääneet lahjoitukset ja vei ne Toimarille, josta Toimarilla vielä työskentelevät työllistetyt voisivat ottaa loput. Minä suuntasin tukka hulkuten (kypärän alla, mutta kuitenkin) takaisin kotiin, sillä Majakan whatsapp-ryhmän sometunti alkoi tasan kello kymmenen. Kun pääsin kotiin ryhmässä ihmeteltiinkin jo, että missä olen. No polkemassa henkihieverissä kotia, että pääsisin mahdollisimman nopeasti viestimään heidän kanssaan. Pyöräily pitkästä aikaa talven jälkeen on rankemaan kuin muistaakaan. Tai rankempaa ainakin kuin minä muistan. Ja joka kevät sama juttu.. 

Yhdeltätoista lähdimme kävelemään yhtä aikaa ja soitimme ryhmäpuhelun toisillemme. Viime kerralla, ensimmäisellä kerralla, se onnistui niin hyvin ja olin siitä niin iloinen. Tällä kertaa... ei niinkään. Ensin minulla oli vaikeuksia saada kaikkia kävelylle osallistuvia kiinni puhelimella. Ja sitten ne, jotka eivät olleet vastanneet puhelimeen yrittivät soittaa toisessa puhelussa takaisin. Useampia kertoja. Soitin yli viisi kertaa uudestaan ryhmäpuhelun, jotta saisin kaikki halukkaat siihen mukaan. Ja yli viisi kertaa se epäonnistui. Aloin jo olla sitä mieltä, että tällä kertaa saisimme kävellä kaikki yksinämme. 

En kuitenkaan aikonut vielä luovuttaa. Soitin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Nyt muutkin kuin minä olivat jo luovuttamassa. Soitin vielä viimeisen kerran, jonka jälkeen olin jo tehnyt päätöksen lopettaa yrittämisen, voisimme kokeilla huomenna uudestaan. Tällä kertaa kaikki kuitenkin vastasivat puheluun ja huokaisin helpotuksesta. Joillakin oli kuitenkin ongelmia meidän puheemme kuulemisessa ja huutaminen ei todellakaan ollut vaihtoehto. Ensimmäiseen kilomertiini oli kulunut aikaa puoli tuntia, mutta nyt saatoin edetä nopeammin kun puhelinyhteys kaikkiin oli saatu. Lopulta kahden kilometrin jälkeen jäimme kuitenkin yhden ryhmäläisen kanssa puheluun kaksin eikä kummallakaan meistä ollut tarve puhua, me vain kuuntelimme toistemme puuskutusta puhelimen toisessa päässä. 

Se kuulostaa naurettavalta ja osittain onkin sitä, mutta toisaalta se taas oikeesti sai matkan tuntumaan siltä, että sen olisi taittanut jonkun toisen kanssa. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan sitä, jos innostusta löytyy. Ennen lenkille lähtöä kannattaa kyllä varmistaa, että yhteys puhelimessa toimii. Varsinkin jos whatsappin kanssa soittelee tai ryhmäpuheluita. Kotiin päästyäni lupasin, että katsoisimme lenkille lähtöä huomenna uudestaan. Ja pitää koettaa saada yhteydet pelittämään paremmin. 

Nyt työpäivää on jäljellä vielä kolme tuntia ja minulla on illalla vielä tentti... ja maanantaita on jäljellä vielä kahteentoista asti illalla. Tuskin maltan odottaa, että mitä kaikkea ehtii vielä tapahtua tämän työpäivän, illan ja maanantain aikana. 

Hauskaa alkanutta viikkoa ja toivottavasti teidän maanantainne sekä viikkonne on alkanut paremmin kuin minun!


"Asiat eivät tapahdu aina
niin kuin on suunniteltu."
- kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Eristyksissä: osa 5

"Jos et elä nyt,
niin milloin?"
- kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia Ajatuksia

Kuten eilisessä Eristyksissä osassa mainitsinkin suunnitelleemme, lähdimme tänään kävelemään kolmen ryhmäläisen kanssa. Lähdimme yhtä aikaa ja puhuimme toistemme kanssa ryhmäpuhelua. Mitä olimme eilen ahkerasti harjoitelleet. Ryhmäpuhelu onnistui hyvin, ja kuten odotettavissa olikin toisten puuskutus kävellessä kuului kun kaikki olivat hiljaa. Se nauratti minua vähän. 

Idea kävelemään lähtemisestä yhtäaikaa ja ryhmäpuhelun soittamisesta oli oikeastaan tullut toiminnanjohtajaltamme, joka oli alkuviikosta teistaillut ryhmäpuheluja soittelemalla osalle toimihenkilöistä. Mutta idea kävelyn aikaisesta ryhmäpuhelusta oli minun. Idean keksijänä oletin tietysti, että se toimii kyllä, mutta kun tajusin hämmästyneenä, että se oikeasti vaikutti siltä, että olisimme yhdessä liikkeellä, ymmärsin, etten sittenkään ollut täysin odottanut sitä. Mukana olleet ryhmäläiset kehuivat kävelyä puhuessa ryhmäpuhelua kivaksi ja aiommekin käydä uudestaan kävelemässä maanantaina. Silti olen hämmästynyt. 

Pelkäsin, että vasta löydetty joidenkin ryhmäläisten kävelyinnostus hiipuisi siihen, ettei yhdessä enää voitu lähteä kävelemään. Hätäisesti keksitty idea ryhmäpuhelun soitosta, jotta kaikki lähtisivät kävelemään oli epätoivoinen, tajuan sen nyt. Ja siksi olenkin niin epäuskoinen, että se oikeasti onnistui. Henkistä läheisyyttä, wuhuu! Juuri tästä olen Eristyksissä osien aikana puhunut. Tai ainakin ajatellut. 

Ryhmäpuhelussa puhuminen ei kuitenkaan ole mutkatonta. Taustalla kuuluvat äänet häiritsevät puhelua ja kun niitä kuuluu vielä jokaiselta puhelunosanottajalta, on äänten kakofonia aikamoinen. Omasta puolestani voin sanoa, että yhden ryhmäläisen ääni kuului kuulokkeissani todella kovalla, enkä oikein uskaltanut säätää mitään puhelunääniä, koska olin huolissani, etten sitten olisi kuullut kahden muun puhetta ollenkaan. Tekniikan säätäminen ei ole aina niin helppoa kuin luulisi. 

Ainiin, muistuikin mieleeni miksi aikaisemmassa kappaleessa edes mainitsin ryhmäpuheluiden hankaluuksista. Ajatukseni harhautui hetkeksi. Mutta joo, siis todellinen syy on siis tämä: puhuimme aika jatkuvasti päällekkäin. Toki kun kuulimme, että joku muukin aloitti puhumaan samaan aikaan, lopetimme puhumisen ja odotimme, että joku muu sanoisi asiansa ensin. Olin oikeastaan varautunut jonkinlaiseen puheiden jakajanrooliin, mutta olin iloinen, ettei minun tarvinnut ottaa sitä. Olin ryhmäläisistä tavattoman ylpeä, että he osasivat antaa kaikille puheenvuoron, kuunnella sen ja odottaa omaansa kärsivällisesti. Neljän hengen ryhmäpuhelussa se ei ole kovin helppoa. Onneksi se meillä kuitenkin oli. 

Ensimmäisessä Eristyksissä osassa kerroin luoneeni Majakan ryhmäläisille eri ryhmiä whatsappiin ja messengeriin. Viikonlopun yllätyksen jälkeen ja tällä viikolla huomattuani, miten paljon sinne sitä viestiä tuleekaan ja miten paljon ryhmäläiset siellä viettävät aikaansa, oli meidän tehtävä asialle jotain. Yhdessä mietittyämme keksimme, että voisimme ajoittaa ryhmässä viestittelyn tietylle ajalle, jolloin voisimme valvoa viestien sävyä ja määritetyllä ajalla myös aikaa, jonka ryhmäläiset viettävät ryhmässä. Wappiryhmän tarkoituksena ei tosiaan ollut kaikkien ryhmäläisten kiinnittyminen pelkästään sen ryhmän ja puhelimen ääreen. 

Ryhmässä julkaisemani viesti wappiryhmän "sometunnista" otettiin hyvin vastaan. Mutta valitettavasti kommunikoinnissa tuli kuitenkin ongelmia. Seuraavaksi ryhmäläiset siirsivät keskustelun facebook messengerin ryhmään ja minä sanoin, että sometunti oli tarkoitettu molemmille ryhmille, whatsappiin ja messengeriin. Jännitin vastaaottoa tähän tietoon, mutta mielestäni se otettiin hyvin vastaan. 

Olin myös hieman huolissani siitä, kun jotkut olivat sanoneet wappiryhmän pelastavan heidän päivänsä, mutta nyt sinne sai viestailla vain sometuntina. Asia pyörähti kuitenkin parhain päin, sillä nyt ryhmäläiset keskustelevat enemmän henkilökohtaisissa keskusteluissa. Ja se on enemmän, öh, no henkilökohtaista. Hyvin selitetty vai mitä? Se on paljon yksilöllisempää ja voi mielestäni myös auttaa ryhmäläisiä ystävystymään toistensa kanssa enemmän. 

Ja henkilökohtaisissa keskusteluissa voi käydä yksityisempiä keskusteluja, mitä ei halua kaikille kertoa, esim. meille ohjaajille. Eikä kukaan myöskään tunne ulkopuolisuuden tunnetta jos toiset käyvät henkilökohtaisia keskusteluja, kun ei itse tiedä niistä. 

Kaiken kaikkiaan etänä, eristyksissä työskenteleminen on tuonut eteeni odottamattomia pulmia ja ongelmia. Joihin olen olevinaan keksinyt ratkaisun ja myöhemmin huomannut vain pahentaneeni asiaa. Olen useammin kuin kerran tai kaksi halunnut vain hakata päätäni seinään tai huutaa turhautumistani, koska en ole tiennyt miten edetä asian suhteen. Mutta näin viikonloppu puolella, viikonlopun kynnyksellä huomaan, että asiat tuntuvat ainakin tällä hetkellä järjestyneen mukavasti. Ja voin aloittaa viikonlopun rauhallisin mielin. Ja innolla uutta viikkoa odottaessa. 

Tästä tulikin mieleeni, että joissakin sarjoissahan menee niin, että kauden ensimmäisinä jaksoina kaikki on päin mäntyä ja mitä enemmän kauden viimeisimpiä jaksoja mennään, menee vielä enemmän päin ties mitä metsikköä. Mutta kuitenkin kauden viimeinen jakso tai kaksi viimeisintä jaksoa saavat kaikki asiat taas raiteilleen ja kausi loppuu onnellisena. Ovatkohan Majakka-toiminnan viikot vähän samanlaisia? Toivoa vain sopii, että jatkossakin viikonloppun viettoon päästään näin mukavissa tunnelmissa. 

Toivottavasti teidänkin viikonloppu alkaa mukavissa ja rauhallisissa merkeissä. Jos ei, niin toivottavasti pystytte rauhoittamaan mielenne ja keräämään viikonlopun aikana tarpeeksi voimia lähteäksenne taas ensi viikolla kohti uusia tai vanhoja haasteita. 

Palataan ensi viikon maanantaina uuden Eristyksissä osan merkeissä asiaan! Hauskaa viikonloppua!

"Kun syöt, juot ja rakastat,
nautit parhaasta mitä elämä voi sinulle tarjota."

"Kevyt sydän 
saa matkan tuntumaan lyhyemmältä."
- kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

torstai 26. maaliskuuta 2020

Eristyksissä: osa 4

"Elämä on ihanaa,
kun on jotakin odotettavaa."
-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Tämän kertaisessa lainauksessa sanotaan, että elämä on ihanaa, kun on jotain odotettavaa. Olen sitä mieltä, että se taitaa olla ainakin jossain määrin oikeassa. Noh, odottaminen ei ole aina ihanaa, mutta miettikää miten kiva on sitten päästä takaisin ulos kun koronavirus tilanne tästä hiipuu. Voi käydä taas kyläilemässä, ikääntyneidenkin luona, voi käydä ulkona syömässä, halleilla pelaamassa, koulussa, töissä.. Tehdä kaikkia meille aiemmin niin itsestäänselviä asioita, jotka ei enää olekaan itsestään selviä. 

Olen etätyö ja -koulu aikana jutellut kahdelle yläasteelaiselle nuorelle. Toinen heistä oli kuin maansa myynyt, koska kouluun ei enää päässyt. Ei kuitenkaan oppiaineiden takia, vaan siksi, ettei kavereita enää nää koulussa. Ja kun kyläilytkin on kielletty, niin kavereita ei nää enää vapaa-ajallaankaan. Ymmärrän kyllä hänen mielipahansa siitä, että koulut ovat kiinni. 

Uskon myös, että jopa sellaiset nuoret, jotka eivät koulunkäynnistä tai koulussa käynnistä tykkääkkään, ymmärtävät tilanteen vakavuuden kun koulut laitetaan kiinni. Toinen nuori jolle puhuin oli puolestaan iloinen, ettei koulussa ollut lähiopetusta. 

Saman asian kaksi eri puolta. Heidän mielipiteissään oli samaa se, että he eivät usko oppivansa yhtä paljon opiskellessaan etänä kuin mitä he oppivat lähiopetuksessa. Itse monimuoto opiskelijana ymmärrän tuon pointin täysin. Toisaalta minun monimuoto opintoni ovat tehty monimuodoksi, peruskoululaisten ei. 

Etäopiskeluun ja etätyöskentelyyn liittyy myös laitteiden käytön osaaminen. En ole itsekään mikään tekniikan ihmelapsi ja viimeksi eilen toiminnanjohtaja kysyi, että miksi puhelimeni vaan piippasi varattua koko ajan. Hän oli soittanut kolmesti, eikä minun puhelimessani näkynyt mitään. Olin ollut puhelimessa kaikkien hänen soittoyritystensä ajan, mutta puhelin ei ollut edes koputtanut. Okei, koputustoiminto siis päälle, ei sen kummempaa. Mutta kun olin etsinyt puhelimestani koputustoiminta puoli tuntia, päätin luovuttaa. Päätin niellä ylpeyteni ja soittaa jollekin, joka osaisi auttaa minua. 

En ole vielä ehtinyt soittamaan sitä puhelua ja eilen tajusin miten vaikea toista on ohjeistaa tekemään jotain, vaikka lähdettäisiinkin ihan samanlaiselta näkymältä yhdessä suorittamaan asiaa. Kerron siitä kohta lisää. Voin siis vain kuvitella, miten minä hoomoilasena yritän näppäillä puhelintani ja löytää siitä jonkun jutun jostakin. Vaikka neuvot olisi miten hyvät tahansa, jos kyseinen kohta ei satu silmään, niin sitten tarvitsee silmälasit, mutta se ei vaan osu silmään. Piste. Siinä ei auta äänen kohottaminen toiselle, eikä oman pään hakkaaminen seinään, toisen ehkä... 

Taidan kuitenkin suosiolla jättää puhelimen säätämisen huomiselle, huoh. Tuskin maltan odottaa. Ääh... Mutta takaisin siihen toisen opastamiseen. Minä yritin eilen opastaa yhtä Majakka-toiminnan ryhmäläisistä muokkaamaan omaa blogiaan. Hän halusi siihen erilaisen teeman ja eri värisen tekstin ja taustan. Ookoo, ei ongelmia. Olinhan tehnyt sen MajakanValo-blogiinkin, sen pitäisi siis sujua ongelmitta. 

Ei sujunut. Ensinnäkään en itsekään enää muistanut miten olin saanut blogin teeman tämännäköiseksi, mistä olen muuten edelleen tyytyväinen. Joten ensin minun piti etsiä se kohta itse. En kuitenkaan uskaltanut kokeilla eri teemoja ja niiden muokkausta, koska pelkäsin että onnistuisin muuttamaan tämän blogin asetuksia ja värejä, saamatta niitä enää takaisin. Kun olin itse verestänyt muistiani siitä, miten kyseisiä asioita saattoi muokata, oli minun selostettava tämä ymmärrettävästi vielä ryhmäläiselle. 

Viesteillä siihen ei ollut mitään mahdollisuutta, tiesin sen alusta lähtien. Joten me puhuimme puhelimessa. Vaikka avasimme saman sivun samaan aikaan ja lähdimme yksi asia kerrallaan yhdessä tekemään sitä, se ei onnistunut. En ollut osannut ajatellakaan, että eri merkkisissä koneissa tai laitteissa näkymä ei olisikaan sama. Tai en oikeastaan tiedä johtuiko se niistä eri merkeistä tai laitteista, mutta samanlainen näkymä ei kuitenkaan ollut. Ei vaikka koetimme mennä siihen uudestaan samaan aikaan. 

Sitten minä luovutin. Menin hänen blogisivuilleen ja kuvia lähettämällä saimme yhdessä muokattua hänen bloginsa teemaa ja väriä sellaiseksi kuin hän halusikin. Kunnes tänä aamuna satuin mainitsemaan luettuani hänen blogin, että teksti näkyi pinkkinä. Mikä ei todellakaan ollut tarkoituksenmukaista. Voihan vitsi. Nyt pitää koettaa vaihtaa tekstin väri vielä jossain vaiheessa, enkä enää odotakaan siitä mitään helppoa hommaa...

Samanlaiseen ongelmaan törmäsin tänään kokeillessani ryhmäläisten kanssa whatsappin ryhmäpuhelua. Yksi ryhmäläisistä ei saanut puhelua kuulumaan, vaikka muille se kuului ihan hyvin. Ei auttanut kuin lähteä alusta. Kuulokkeet piti ottaa pois, jos ne vaikka sattuisivat olemaan rikki ja ongelma siinä. Kuulokkeissa ei kuitenkaan ollut mitään ongelmaa. Seuraavaksi pohdittiin, missä muussa ongelma olisi voinut olla. Ryhmäpuheluun vastaaminen ei ole sen vaikeampaakaan kuin normaaliin puheluun. Painetaan vain vihreän luurin kuvasta, tai pyyhkäistään kohti vihreää luuria.. Kivat kuvailut.. mutta ymmärsitte varmaan mitä tarkoitan. 

Lopulta ongelma selvisi, se olikin ollut se, että vastatakseen puheluun olikin pitänyt pyyhkäistä ylöspäin, eikä vihreän luurin suuntaan. Ja minähän sen sitä muistanut, koska minun ei soittajana tarvinnut puheluun vastata ollenkaan. Ongelma oli kuitenkin ratkaistu, jippii! Huomenna meillä on sitten suunnitelmissa lähteä kävelemään, jokainen omille teilleen, mutta me pidemme yhteyttä puhumalla toisille ryhmäpuhelussa. 

Ryhmäpuhelukokeilujemme aikana kokeilimme myös, että jokaisen kuulokkeet toimivat. Kuulokkeiden avulla me pystymme liikkumaan vapaammin ja mukavammin, eikä tarvitse pitää toisella kädellä koko ajan puhelinta korvalla. Tuli nimittäin tänään soiteltua ryhmäpuheluita ihan useamman kerran... 

Vielä lenkin yksityiskohdista sopiessamme huomasin, ettei lenkin tarkoitus ollut ymmärrettävissä kaikilla. Meidän ei siis ole lenkin aikana tarkoitus nähdä toisiamme ollenkaan, vaan jokainen voi kävellä oman lenkin sielläpäin missä asuu. Minä ymmärsin kyllä väärinymmärryksen tässä, sillä miksi me lähdemme lenkillä ja soitamme toisillemme samaan aikaan? Vain kuunnellaksemme toistemme puuskutusta ja hengästynyttä puhetta? Kun voisimme kävellä lenkkimme kuunnellen kuulokkeista musiikkia ja soittaa toisillemme vasta lenkin jälkeen. Tai sitä ennen. 

Voimme ehkä kokeilla myös sitä. Mutta puhelun tarkoituksena lenkin aikana on luoda meille sellainen mielikuva, että olemme lenkillä yhdessä. Ja ehkä se myös innostaa meitä lähtemään lenkille, lähdemmehän me kuitenkin yhdessä, vaikkemme yhdessä kävelekään. 

Huomenna varmaan sitten kirjoitan miten lenkki oikein sujui... Ihan jännityksellä odotan. Palataan siis huomenna asiaan!

"Elämä on suuri seikkailu,
josta saat nauttia."
-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Eristyksissä: osa 3


"Poluista tulee teitä,
joen haaroista vuolaita virtoja."
-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakusia ajatuksia

Taas koronavirustilanne on muuttunut ja yhä useampia liikkeitä kehotetaan sulkemaan oviensa. Työnantajien täytyy tehdä ikäviä päätöksiä ja irtisanoa tai lomauttaa työntekijöitä voidakseen pitää toimintaa yllä edes jossain määrin. Tai mahdollistaakseen sen, että tilanteen rauhoittuessa on mahdollisuus palata takaisin töihin. 

Kaikki tämä on saanut minut tutkimaan aikaisempia pandemioita, sillä kyllähän niitä on ennenkin ollut. Minua ainakin henkilökohtaisesti lohduttaa ajatus siitä, että maailma ja ihmiskunta on selvinnyt tälläisistä tilanteista ennenkin. Ajatus siitä, että ennenkin on mennyt huonosti, on ollut pandemoita, lamoja, sotia ja silti niistä on selvitty saa minut käsittämään, että vaikka nyt näyttääkin pahalta, niin kyllä tästä selvitään. Jollain tavalla, ihan varmasti.

Ikävä tosiasia on, mitä en todellakaan yritä paeta tai välttyä ajattelemasta, että kaikki eivät selviä. Kaikki ihmiset eivät selviä, nykyajan lääketieteestä ja uusista keksinnöistä huolimatta. Kaikki työpaikat eivät selviä, valtion tukipaketeista huolimatta. Tämä on minusta realistinen ajattelutapa. Mutta me kyllä selviämme. Jos meidän työpaikkamme ei selviä, me etsimme muita töitä. Jos muita töitä ei löydy tai ole saatavilla, me jäämme työttömiksi. Sitten pitää keksiä muuta tekemistä. Jotenkin tämän tilanteen aikana olen alkanut luottaa entistä enemmän Suomen tukiverkostoon ja siihen, että Suomen valtio pitää kyllä huolen omistaan. 

Vaikka Suomella olisi vaikeaa, Suomi kyllä selviää. Samoin muut maat. Niiden on pakko, mitä tapahtuisi, jos ne eivät selviäisi? En tiedä, kaipa niiden on pakko selvitä. Jos Suomi ei selviä, niin mitä? En edes tiedä mitä tapahtuisi, luulen, ettei sellaisesta ole edes kovinkaan paljon esimerkkejä. Mutta koko maailma on nyt samassa tilanteessa, joten uskon, että ne maat joilla on mahdollisuus, auttavat toisiaan. Tai ainakin haluan uskoa siihen. 

Paha puhua kaikkien selviämisestä, koska totuus on, että varmasti ihmisiä tulee vielä kuolemaan koronavirukseen. Mutta jos minä itse en selviä, niin varmasti jotkut muut selviävät. Niin yksinkertaista se on. Tälläisille asioille kuin ei mahda mitään, on vain luotettava siihen, että jossain vaiheessa tästä kyllä noustaan. Aivan niinkuin joskus aikaisemminkin. 

Otin siis selvää erilaisista maailmalla levinneistä pandemioista. Kirjoitin sanan pandemia googleen ja toisena hakutuloksena tuli Ylen tietovisa maailmalla aikaisemmin jyllänneistä influenssapandemioista. Avasin sen. Otsikon jälkeinen pieni teksti kertoi, että maailmalla on levinnyt vuosien saatossa useita pandemiota. 

Ennen tietovisaa tulee lyhyt teksti, joka kertoo maailmalla aiemmin jyllänneistä pandemioista. Siinä sanotaan, että ruttoa ja koleraa on ollut maailmassa jo kauan enne ajanlaskun alkua. Rutoista parhaiten tunnetaan musta surma, joka alkoi 1300-luvulla. Ensimmäisen kolerapandemian kerrotaan lähteneen liikkeelle 1800-luvun alussa, sen alkuperämaaksi sanotaan todennäköisesti Intia. Suomeen se saapui idästä 1831. Sen järkyttävyyden takia sitä oltiin verrattu mustaan surmaan. 

Seuraava suuri pandemia oli 1918-1920 vuosina riehunut espanjantauti. Tämän hetkistä koronaviruspandemiaa onkin verrattu nimeomaan espanjantautiin, vaikka tilanne onkin varsin erilainen monissa suhteissa. 

Ennen espanjantautia maailmassa oli koettu influenssapandemia 1889-91, joka oli alkanut Venäjältä. Espanjantaudin jälkeen puolestaan tuli aasialainen 1957-58 ja hongkongilainen 1968-69 sekä sikainfluessa 2009-2010. 

Sitten sivulla kehotetaan testaamaan, kuinka hyvin tuntee näiden pandemioiden tapahtumia. Jos haluat mennä tekemään tämän tietovisan tässä on osoite: https://yle.fi/uutiset/3-11264012. Seuraavaksi aion kertoa visassa saatuja tietoja pandemioista. 

Influenssapandemioden kerrotaan yleisemmin kestäneen 1-2 vuotta. Koronaviruksen kanssa yhteistä influenssoilla on, että ne aiheuttavat hengitystieoireita ja keuhkokuumetta. Ei ole muuten mitään leikinasioita ne.. Varsinkin espanjantautiviruksen kerrotaan olleen hyvin tappava. Koronaviruksen reagointia kausivaihteluun ei vielä tiedetä. Yleensä kausi-influenssat leviävät talvisaikaan ja talttuvat kesäisin. 

Influenssapandemiaan taudinkuvaan on liittynyt kova kuume, päänsärky, lihaskivut, yskä ja väsymys. Taudinkuvan kerrotaan säilyneen samana vuosisadasta toiseen. Vakavaa keuhkokuumetta esiintyy yleisemmin pandemioiden aikana. 

Väestöstä noin kolmaosan kerrotaan sairastuvan pandemiaan. Sairastavuus kuitenkin vaihtelee alueittain suuresti. Tähän vaikuttavia asioita ovat mm. torjuntatoimien tehokkuus, alueen eristyneisuus ja ikärakenne. 

Eniten ihmisiä on kuollut espanjantautiin. Siihen kuoli maailmassa 30-50 miljoonaa ihmistä vuosina 1918-1920. Ihan järkyttävä määrä! Maailmassa kerrotaan myös olleen espanjantaudin aikaan alle kaksi miljardia ihmistä, eli alle neljäsosa maapallon nykyisestä väkimäärästä. Sikainfluenssa puolestaan tappoi lähes 300 000 ihmistä. Suomessa siihen kuoli 44 ihmistä vuonna 2009. Mustan surman puolestaan kerrotaan tappaneen 1300-1700-luvuilla 200 miljoonaa ihmistä. Ja niihin aikoihin maailman väestö oli alle 500 miljoonaa. Eli musta surma on tappanut maailman väestöstä melkein puolet. Huhhuh. 

Ikääntyneelle väestölle kerrotaan influenssapandemioiden olleen kaiksita vaarallisimpia. Aasialaisessa influenssassa vuosina 1957-1958 suurimmassa vaarassa kerrotaan olleen yli 65-vuotiaat. Pandemioiden aikainen kuolleisuus on kuitenkin saattanut poiketa ikäjakaumasta. Sikainfluenssassa potilaiden ikä poikkesi tavallisten epidemioiden potilaista suuresti. Yli 60-vuotiaalla väestöllä oli viime vuosisadan epidemioiden jäljiltä jonkin verran suojaa sikainfluenssaa vastaan ja se säästi paljolti tämän ikäluokan taudilta. Suomessa sairaalahoitoon joutuneista 90 prosenttia oli alle 65-vuotiaita. Sata vuotta sitten riehuneeseen espanjantautiin menehtyi myös poikkeuksellisen paljon nuoria.

Modernien pandemioiden kerrotaan 1800-luvun puolivälin jälkeen levinneen kaikkiin maanosiin. Tämä koskee niin 1889-91 Venäjältä alkanutta influenssapandemiaa, 1918-20 espanjantautia, 1957-58 aasialaista, 1968-69 hongkonglaista kuin vuoden 2009 sikainfluenssaa. Ennen rautateiden ja höyrylaivojen aikaa pandemiavirus ei kyennyt infektoimaan koko maailman väestöä nopeasti. Lentoliikenne on puolestaan tehnyt pandemioiden leviämisestä vielä nopeampaa.

Influenssapandemioita kerrotaan esiintyneen maailmanlaajuisesti ainakin 1700-luvulta lähtien 10-60 vuoden välein. Syntypaikaksi pandemioille kerrotaan usein Venäjä tai Kiina. Toki muutkin alkuperämaat ovat mahdollisia. Yhdysvalloissa havaittiin ensimmäiset espanjantautitapaukset, samoin sikainfluenssan sanotaan lähteneen sieltä. Ensimmäinen kolerapandemia lähti puolestaan Intiasta 1817 ja viimeisin Filippiineitä 1961. Mustan surman alkukoti on puolestaan yhä kiistanalainen. Joidenkin tutkijoiden mukaan se lähti leviämään Kiinasta ja toisten mukaan Keski-Aasiasta. 

Mustan surman kerrotaan kestäneen yli 300 vuotta. Musta surma 1300-luvun puolessa välissä oli ensimmäinen ja tuhoisin paiseruton aalto, joka iski immunologisesti valmistautumattomaan väestöön. Ruttoepidemiat toistuivat tämän jälkeen muutaman kymmenen vuoden välein aina 1700-luvun alkuun saakka. 

Kolerapandemian puolestaan kerrotaan kestäneen jopa 20 vuotta. Modernin ajan kolerapandemiat ovat 1800- ja 1900-luvuilla kestäneet muutamasta vuodesta noin 20 vuoteen kerrallaan. Niihin on kuollut miljoonia ihmisiä. 

Edellä olevat tiedot influenssapandemioista olen ottanut suoraan tästä ylen tietovisasta. Se oli mielestäni oiva tapa tutustua maailmaa järisyttäneisiin pandemioihin, tai ainakin virkistää muistia niistä. Osoitehan oli siis 
https://yle.fi/uutiset/3-11264012.

Tässä vielä selitykset sanoille epidemia ja pandemia. Täytyy myöntää, että itse en ainakaan ollut kuullutkaan sanaa pandemia ennen koronaviruspandemiaa. Selitykset on etsitty ja kopioitu terveyskirjasto.fi -sivuilta. 

- epidemia
1. kulkutauti; (muualta tuleva) tauti joka tarttuu suureen osaan jonkin alueen väestöstä; 2. taudin merkittävä leviäminen; 3. (minkä tahansa) taudin tai ilmiön poikkeuksellinen yleisyys jossakin yhteisössä

- pandemia
yli maanosien ulottuva epidemia; ks.epidemia


Aika värisyttävää luettavaa, eikö? Taidan itse ruveta tutkimaan asioita vielä enemmän, mutta eiköhän seuraavassa Eristyksissä osassa ole luettavissa jotain kivempaa tekstiä. Välillä vaan on hyvä muistuttaa mieleen faktoja ja maailmanhistorian tapahtumia.
Miettikää millaisista kaikista asioista tää maailma on oikein selvinnyt... Jumpetsuikka! 

"Se mitä on takanamme ja edessämme
on pientä verrattuna siihen
mitä on sisällämme."
-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

tiistai 24. maaliskuuta 2020

Eristyksissä: osa 2

"Elämää ei voi suunnitella valmiiksi."
-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Eilen mie jäin suoraan ja suosiolla kotia, koska kuvittelin, että etätyöt jatkuu samalla tavalla kuin viime viikollakin. Että eihän tässä nyt oo sen kummempaa, eikä tapahtunut muutosta, ainakaan parempaan suuntaan, huonompaan pikemminkin. Kun juttelin neljän jälkeen puhelimessa työparini Annen kanssa, kävi ilmi, että toisella tavalla olivat ajatelleet lähes kaikki muut toimihenkilöt Toimintakeskuksella. Siellä oli ollut suurin osa töissä paikan päällä.

Voihan jumpetsuikka, ajattelin. Olisiko minunkin pitänyt olla tänään siis ihan työpaikalla töissä, eikä vaan etätöissä? Tilanne oli kovin epäselvä. Mutta toisaalta taas, mikään ei ollut muuttunut parempaan suuntaan, joten miksi siellä työpaikalla olisi pitänyt olla... Minä kuulun edelleen, kuten viime viikollakin, koronaviruksen riskiryhmään, joten minulla ei pitäisi olla mitään asiaa kotoa mihinkään. Ja minä todella otan tilanteen vakavasti, enkä halua saada itseäni vaaraan, enkä aiheuttaa vaaraa läheisillenikään. 

Kuitenkin kävin eilen kävelemässä muutaman ryhmäläisen kanssa, kävelimme erillämme toisistamme niinkuin edellisellä kerrallakin ja tänään sitten keskustelimme Annen kanssa lisää aiheesta. Hän huomautti, että asiakastapaamiset on tällä hetkellä kiellettyjä. Tiesin ja ymmärsin sen, mutta en ollut varma, ovatko kävelyt niitä myös. Mutta tästä lähtien ei enää edes kävelyitä yhdessä. 

Tästä lähtien voimme lähteä kävelemään, jokainen itsenäisesti ja sitten voimme soittaa toisillemme ryhmäpuhelun, jonka kautta voimme sitten kommunikoida keskenämme. Mietin ideaa pitkään ja punniskelin, että onkohan se sittenkään hyvä idea. Puhuminen puhelimessa ja ryhmäpuhelussa varsinkin olisi huomattavasti kivempaa jos ei tarvitsisi olla hengästynyt. Mutta toisaalta näin kävelyyn saataisiin aivan eri tavalla yhteisöllisyyttä ja yhdessä kävelemisen tunnetta. 

Sitä paitsi itse pidän kävelemistä työaikana suurena etuna. Työajalla saa käydä kävelemässä ja liikkua, kuinka mahtavaa. Itse pidän kävelemisen aikana myös musiikin kuuntelusta, mutta jos joku ryhmäläisistä haluaisi kävellä mielummin kuunnellen musiikkia kuin minun ja muiden höpinöitä, niin ehdottomasti suosittelen sitä. Puhelu kuitenkin mahdollistaisi henkisen läheisyyden tunteen ja sen, ettei kävelemässä tarvitse olla yksin, vaikka käveleekin yksin. Vähän oudosti sanottu, mutta ehkä te ymmärsitte. 

Eilen iltapäivästä ja tänään olen työstänyt jo Majakka-toiminnan hankehakemusta, vaikka toiminnat eivät ole edes vielä ehtineet kunnolla alkaakaan. Annella ja minulla on siihen paljon ideoita ja niitä näppäimet sauhuten olenkin kirjoittanut.  Hankeraportin lukeminen ja kirjoittaminen ylös uudestaan on pitkä prosessi ja täytyy myöntää, että hieman pitkäveteinenkin. Mutta se on avannut minulle ihan uusia ajatuksia ja näkökulmia, tuonut uusia ideoita mitä kirjoittaa, millä tavalla ja mihin kohtaan. 

Se on kuitenkin myös puuduttavaa, ja huomaan, että minun täytyy tehdä jotain muuta kun kirjoitusvirheeni lisääntyvät. Aika vaihtaa tekemistä tulee silloin, kun lähes jokaisessa sanassa on kirjoitusvirheitä, eikä minua enää jaksa kiinnostaa kirjoittaa sitä tekstiä. Jokaisessa kohdassa hankehakemuksessa on kuitenkin tärkeitä asioita, joten ne täytyy käydä läpi kohta kohdalta. Niinpä tänään kun tuli aika tehdä jotain muuta, minulla onkin hyvin aikaa kirjoittaa tämänpäiväinen Eristyksissä osa. 

En ole aiemmin kirjoittanut blogijulkaisuja joka päivä, joten vähän jännittää löytyykö minulla joka päivä jotain kirjoitettavaa. Sellaista kirjoitettavaa, mitä voi julkaista työstäni kertovassa blogissa. Kenties Eristyksissä osien teksteistä ei tule yhtä pitkiä, kuin aiemmin ilmestyneiden blogijulkaisuiden teksteissä. Mutta ainahan sitä voi jotain tyhjänpäiväistä lähteä höpisemään niinhin, kuin koko tämä kappale. Mutta se voi puolestaan vaan karkoittaa lukijoita. Mikä ei ole sitten tarkoituksenmukaista ollenkaan. 

Eilen aloin elävöittämään omaa some käyttäytymistäni, kommentoin ystävieni julkaisuihin enemmän ja tänään julkaisin puolestaan Instagramissa pitkästä aikaa. Ryhmistä on paha enää päivitellä mitään, kun sellaisia ei tällä hetkellä pyöri, mutta täytyy sitten keksiä jotain muita aiheita. Aiheita onneksi riittää. Tänä aamuna taivas oli kovin pilvinen ja vaikutti kenties siltä, että alkaisi satamaan. Mutta nyt aurinko lämmittää ikkunasta paistaessaan oikein kivasti. Aurinko puolestaan viestii tulevasta kesästä, jota itse ainakin odotan innolla. Ja ilma kyllä oikein kutsuu ulos kävelemään. Tuumasta toimeen, palataan asiaan kenties huomenissa! 

"Elämässä tarvitaan suolaa ja pippuria,
usein muitakin mausteita."
- kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Eristyksissä: osa yksi


"Pidetään fyysistä etäisyyttä,
mutta henkistä läheisyyttä."
-Tasavallan presidentti Sauli Niinistö
Vai miten se nyt meni...- minä


Viime viikon etätöistä virisi idea erikoisblogijulkaisuista, joita ilmeistyisi jos ei joka päivä niin ainakin useammin kuin kerran viikossa. Erikoisblogijulkaisuita, joista jokainen kantaa samaa otsikkoa, vain eri osina. Ne erottaa myöhemmin sitten erikoisjulkaisuiksi otsikosta ja niistä on myös nähtävissä monestiko niitä tuli julkaistua. Ja uskon, että jossain vaiheessa niiden lukeminen voi muistuttaa tästä erikoisesta ajasta, jolloin kaikki oli erilaista. 

Erikoisblogijulkaisuiden otsikko Eristyksissä, voi olla hämäävä, sillä täysin eristyksissä emme ole. Se kuitenkin kuulosti paremmalta ja kenties jopa hieman dramaattisemmalta kuin Etänä, joten päätin ottaa kirjailijan vapauden ja tulkita tämän näin. Ja kertoo otsikko kuitenkin osatotuuden siitä, että jonkinlaisessa eristyksessähän tässä ollaan. Tai ainakin pitäisi olla. 

Viime viikko oli todella erilainen. Maanantaina Kellarpellon aamupala järjestettiin kyllä, mutta oli siinä mielessä erilainen, että emme tarjoilleet aamupalaa. Me jaoimme vain lahjoituksina saadut ruuat. Halusimme aamupalan tarjoiluista mahdollisimman yksinkertaiset. Onneksi jaettavaa ruokaa oli tullut taas runsaasti, joten jokaiselle riitti jotain mukaan otettavaksi. Vaihdoimme kävijöiden kanssa myös muutaman sanan, mutta pitkäksi aikaa he eivät jääneet. Jos ilma olisi ollut parempi, olisimme voineet jakaa ruuan ulkona. Silloin satoi kuitenkin vettä, joten siihen ei ollut mahdollisuutta. 

Tiistaina meidät kutsuttiin töihin, jossa me keskustelimme tilanteesta ja siitä, miten Savonlinnan Toimintakeskus siihen reagoisi. Päätimme jättää myymälän auki niiden ihmisten voimin, jotka ovat meillä palkkatyössä. Sitten riskiryhmäläisten piti lähteä kotiin, joihin minä myös kuulun. 

Kotona on oikeastaan aika omituista. Toisaalta silloin voi keskittyä huomattavasti paremmin kuin töissä, missä on koko ajan hälinää ja häslinkiä. Mutta toisaalta siinä on myös omat huonot puolensa. Oikeanlaista työasentoa tai paikkaa työskennellä koneella on vaikea löytää. Välillä tulee ihmeteltyä mitä sitä oikein pitäisikään tehdä seuraavaksi. Tekemisen puutetta ei ole vielä ollut ja uskon, ettei tule missään vaiheessa olemaankaan. Mutta toisaalta taas, ei voi koskaan tietää miten pitkään tämä erikoistilanne jatkuu, joten ehkei parane sanoa mitään. 

Työn muuttaminen sähköiseksi, netissä tapahtuvaksi on mielenkiintoista. Tasavallan presidentin kerrotaan sanoneen, että pitäkää fyysistä etäisyyttä, mutta henkistä läheisyyttä. Ja siihen me pyrimme nyt sosiaalisessa mediassa ja sähköisesti. Pitämään henkistä läheisyyttä. 

Olen luonut Majakka-toiminnalle ryhmiä erilaisiin formaatteihin, whatsappiin ja facebookin messengeriin. On ollut ilo huomata, että niistä on ollut todella apua yhteydenpidossa. Maanantaina, viikonlopun jälkeen kun katsoin puhelinta tarkastellakseni oliko minulle tullut viestejä olin pudottaa silmät päästäni. Majakan wappiryhmässä oli tullut liki kaksituhatta (2 000) viestiä! Jumpetsuikka! Melkein kaksituhatta! Niiden lukemiseen meni lähemmäs puoli tuntia, eikä niihin kaikkiin voinut vastata mitenkään. Ei auttanut kuin vastata viimeisimpiin viesteihin ja niihin, jotka olivat osoitettu minulle. 

Minulle myös sanottiin perjantaina, että Majakan wappiryhmä oli yksi niistä asioista, joiden avulla jaksoi tätä oleskelua kotona. Se huojensi minua paljon ja aionkin tällä viikolla pitää ihmisiin enemmän yhteyttä puhelimitse. Henkistä läheisyyttä. 

Etänä työskenteleminen on saanut minut myös ajattelemaan Majakan omaa podcastia, mikä on radiomainen äänite, minkä voi kuunnella milloin vain. Minun täytyy tutustua aiheeseen lisää, mutta jos sen toteuttaminen ei pidemmän päälle ole kovinkaan vaikeaa, voin sanoa, että Majakalle on tulossa oma podcast. Kertoessani ideani podcastista, ei työparini varsinaisesti kiljahdellut innosta. Kauhusta pikemminkin. Mutta uskon, että meidän jonkun mielestä meidän sekopäisten höpötysten kuunteleminen voisi olla hauskaakin. Meillä ainakin on hauskaa höpistessä, joten saa nyt nähdä sitten. Eikun tutkimaan asiaa tarkemmin ja katsotaan onko se miten vaikeaa... 

Täytyy yrittää keksiä ja kartoittaa tilannetta myös muiden sosiaalisen median formaattien osalta. Mitä kaikkea muuta voisimme tehdä, missä kaikkialla muualla voisimme alkaa näkymään. 

Etänä työskentelminen luo myös täysin erilaisia mahdollisuuksia. Perjantaina kävimme joidenkin Majakan ryhmäläisten kanssa kävelemässä, sillä ilma oli täydellisen kaunis. Hieman kylmä vain. Ja tuuli se vasta kylmä olikin. Mutta silti kävely oli ihan mahtavaa. Ennen kuin tapasin ryhmäläiset, pystyin soittelemaan muille ryhmäläisille, joita en lenkillä tapaisi. Kun muutaman väärän käännöksen jälkeen löysin lenkkiseuralaiseni lähdimme yhdessä kävelemään. 

Koska fyysistä läheisyyttä on kehotettu välttämään, me kävelimme erillämme toisistamme. Mutta jotenkin se vaan toimi. Se oli hyvä muistutus meille, että ulkoilua ei ole peruttu. Ja miksei ulkoilu voisi tapahtua yhdessä, kunhan muistaa pitää riittävän välimatkan toisiinsa. Toisen ryhmäläisistä, jonka kanssa lähdin kävelemään, en ollut koskaan nähnyt urheilevan. Luulin, ettei hän pidä siitä ja ettei hän jaksa kävellä kovinkaan pitkää matkaa. Kuinka väärässä olinkaan. Me kävelimme yhdessä noin 8 kilometriä ja kun siinä vaiheessa minua alkoi jo sattumaan jalkoihin, porskutti tämä ryhmäläinen eteenpäin niinkuin ei mitään. Olin hänestä niin ylpeä. 

Yhdessä vaiheessa kysyin häneltä, että pitikö hän liikunnasta ja sain vastauksen, että piti. Mutta hänen ei vaan tullut lähdettyä yksin mihinkään, joten nyt olikin hyvä, että olimme lähteneet yhdessä. Ehdotin, että voisimme lähteä uudestaan kävelemään seuraavalla viikolla ja lenkkikaverini suostuivat siihen. Täytyy sanoa, että odotan sitä innolla. Ensi kerralla pitää vain laittaa paremmat kengät. 

"Joskus täytyy vaan luottaa siihen,
että elämässä tapahtuu ne asiat,
jotka on määrätty tapahtuviksi."