Eristyksissä(kö edelleen?): osa 55

 "Yritä tehdä sellaista,

mihin et usko pystyväsi."

- kirjasta Tuhat tietä onneen

Tämäkään viikko ei mennyt suunnitelmien mukaan. Todellakaan. Tässä sitä taas nähdään, ettei pitäisi suunnitella ollenkaan, kun metsäänhän se menee jokatapauksessa. Onneksi kaikki on kuitenkin selvitettävissä ja setvittävissä, eikä tässä nyt mitään vahinkoja sattunut. 

Alkuviikosta Anne pyöritteli hyvinvointi ryhmiä, joita koronarajoitusten lievennettyä on lähtenyt pyörimään kaksi. Facebookista oli nähtävissä kuvia heidän tekemisistään. Toisen ryhmän kanssa he olivat kokeilemassa jousiammuntaa ja toisen kanssa sitten istuttelemassa kukkia. 

Tiistaina lähti myös pyörimään ikuisuudelta tuntuneen tauon jälkeen aamupalat. Ne pyörivät juhannusviikkoon asti ja jäävät sitten kesätauolle, mutta muutaman viikon saa niistä nautiskella.

Keskiviikkona oli jäähyväiset Tutu -hankkeelle päivä. Me tapasimme Savonlinnassa XAMKin tiloissa ja uskoisin, että jokainen paikallaolija oli iloinen siitä, että koronarajoitukset heltisivät siten, että saatoimme tavata viimeistä kertaa. Se oli kuin kaikki tutu-tapaamiset olivat. Rento, hauska, meidän näköinen, mutta tällä kertaa siinä oli haikeutta ja hieman muutoksen tuskaa mukana. Me aloitimme herkullisella aamiaisella ja toiset jatkoivat esittelykierrokselle jonnekin XAMKille ja toiset jäivät istuskelemaan kahvilaan ja vaihtamaan kuulumisia. 

 

"Älä anna pelon estää sinua saavuttamasta haluamaasi."

- kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Sitten me kapusimme portaita ylös neljänteen kerrokseen, luokkaan, jossa olimme aiemminkin olleet ja sieltä oli niin upeat näkymät Saimaalle. Siellä meille esiteltiin tutu hankkeen loppujulkaisua, joihin itsekin olin oman osani kirjoittanut. Ja enköhän minä siitä luomisen tuskasta tännekin kirjoitellut. Loppujulkaisusta tutu-hankkeen projektityöntekijät sanoivat, että se on meidän näköinen, osallistujien ja olihan se. Voin sanoa, että se oli myös meidän näköinen, SaTan, Savon Taitajat Oy:n, jona me olimme osallistuneet siihen. Tekstini jälkeen loppujulkaisussa oli meistä kuva ja se se vasta meidän näköinen olikin. Joku meistä irvisteli kuvassa. Ja sehän on juuri meitä, harvemmin meistä näkee onnistuneita kuvia. 

 

"Yritä aloittaa siitä minkä tunnet osaavasi.

Aloittaminen riittää - se vaatii urheutta.

Ja urheudessa piilee nerous ja taika."

- kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Jos tutun loppujulkaisu kiinnostaa, se löytyy tästä linkistä: https://www.theseus.fi/handle/10024/499481 - paitsi unohdin, etteihän tähän saa aktiivisia linkkejä. Pahus. Mutta voihan tuon ritirimpsun aina kopioda.

 

Sitten meillä oli hanketyöntekijöiden kehittelemää tekemistä, missä piti etsiä sitaateista ensin tutua kuvaava sitaatti ja sitten yksi omaa itseä tai elämäntilannetta kuvaava. Sitten ne luettiin kaikille. Itse panin huomionarvoisena merkille, että kaikkien sitaatit olivat erilaisia, vaikka vaihtoehtoina oli samoja. Silti kukaan meistä ei valinnut ainuttakaan samaa sitaattia. Sitaattien metsästyksen jälkeen me teimme uusia suomalaisia sananlaskuja. Tehtävänanto oli, että kahdesta suomalaisesta sananlaskusta, mitä he olivat etsineet ja tulostaneet, piti tehdä yksi uusi sananlasku. Tehtävä oli hauska ja haastava. Ja kyllä me niille sananlaskuille sitten naurettiin. 

 

"Joskus ongelmat pitää kohdata uudesta näkökulmasta,

jotta niihin löytää ratkaisut."

- kirjasta Tuhat tietä onneen

Sen jälkeen me siirryttiin Hotelli Hospitziin ruokailemaan. Herkuttelimme hyvällä ruualla ja loistavalla seuralla. Aikaa ruokailemiseen oli varattu kolme tuntia, mikä tuntui kamalan pitkältä ajalta, mutta aika hurahti ohi ennen kuin huomasimmekaan. Me söimme ja nauroimme. Sitten söimme lisää ja lopulta vain juttelimme ja nauroimme. 

 

Torstaina sitten luulin, että minulla olisi koulutehtävä, ja hätäilin sitä koko päivän. Valmistelin siihen kuulokkeita, jotka meille oli hommattu etätyöskentelyä varten ja taistelin niiden kanssa tosi pitkään. En voinut vain antaa periksi, sille, etten osannut käyttää jotain onnettomia kuulokkeita. Luulisi niiden käyttämisen olevan ihan selvää. Etsin netistä jopa ohjeita kuulokkeiden yhdistämiseen tietokoneeseen ja puhelimeen ja lopulta löysin ohjekirjankin, jonka olin itse vasta purkanut kuulokelaatikosta, mutta olin täysin unohtanut koko ohjelappusen. Sitä lueskelin sitten huonolla englannillani ja koetin ymmärtää, että miten ne pahukset oikein saisi toimimaan. Lopulta, pitkän ja raivostuttavan taistelun jälkeen luovitin. Menin pyytämään apua atk-osaston pojilta ja eräs heistä tuli sitten laittamaan kuulokkeet minulle toimimaan.

 

Olin itse taistellut niiden kanssa kaksi tuntia. KAKSI tuntia! Ja hän sai ne toimimaan kahdessa minuutissa. Se oli uskomatonta. Siinä rapisi kyllä kaikki itseluottamukseni atk-hommissa. Saa kyllä tästä lähtien Annen atk-avustaja olla joku ihan muu kuin minä. Hyvänen aika sentään. Sitten pyysin atk-puolen työntekijää vielä korjaamaan tulostimeni, tai siis yhdistämään tietokoneeni tulostimeen. En ollut saanut tulostettua ehkä puoleen vuoteen mitään. Siinä kesti sentään vähän kauemmin, sanotaan kaksitoista minuuttia. Ja sitten se toimi. En voi uskoa sitä. Tämän tarinan opetus oli se, että jos itse ei osaa, ja ei osaa vaikka lukisi ohjeita, niin kannattaa sitten kysyä apua, jos sellaista on tarjolla. 

 

"Onnen saa kun rohkaistuu muuttamaan asioita,

jotka pitäisikin muuttaa.

Puhutaan tavallisesta terveestä järjestä. 

Miten epätavallista se onkaan!

Jos pystyt rakastamaan työtäsi,

voit olla onnellinen elämässäsi."

- kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Perjantaina sitten minulle oli Teams-palaveri opettajan kanssa, seuraavasta harjoittelustani, jonka suoritan kesällä. Sain vastauksia kysymyksiini ja kaikenkaikkiaan oli tyytyväinen keskusteluun. Puhelin ei tällä viikolla ole soinut kovinkaan useasti, mutta auta armias, kun olen jossain Teams-palaverissa, niin kyllä sitten soi puhelin ihan urakalla ja ovella käydään koputtelemassa. Muuten kyllä saa olla suunnilleen rauhassa koko päivän (hah, milloin muka?) mutta sitten kun olisi jotain tärkeää tekemistä, niin silloin kyllä olisi muillakin asiaa. Mutta sehän on ihan perinteistä. 

 

Tänään olen sitten juossut oman huoneen (tyyliin Toimarin perimmäinen nurkka) ja kahvihuoneen väliä, eli ravannut taloa edestakaisin jos jonkin asian takia. 

Vaikka kaikki tuntuu olevan nykyään sähköistä ja niin teknistä ja helppoa, niin kaikki ei kyllä todellakaan ole. Tuntuu, että nyt jatkuvasti joku tökkii. Elämme tällä hetkellä sellaista murrosvaihetta, missä osa asioista toimii sähköisesti, osa ei toimi, vaikka pitäisi ja osa pitää sitten hoitaa vanhanaikaiseen tapaan, paperisesti. Aika raivostuttavaa, eikö? Mutta ehkä voin lohduttautua sillä ajatuksella, ettei tämäkään hetki kestä ikuisuutta. Onneksi. 

"Tee murheestasi mysteeri 

ja nauti sen ratkaisemisesta."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Tämä on toiseksi viimeinen blogijulkaisu ennen blogin kesätaukoa. Blogi jatkuu sitten kun jatkuu, sellaisena kuin jatkuu. Sitä odotellessa sitten. ;) 

"Eilen oli murhetta,

tänään on toivoa

ja huomenna

kaikki on mahdollista."

- kirjasta Tuhat tietä onneen

Eristyksissä: 54

"Menestys elämässä riippuu

mitä suurimmassa määrin rohkeudesta

ja hyvästä huumorintajusta,

selviytymiseen tarvitaan molempia."

 - John R. Silber, kirjassa Aurinkoisia ajatuksia

 

On ollut taas aikamoinen viikko kaikin puolin. Kaikin puolin. Tällä viikolla kokoontumisrajoitukset hellittivät ja kuuden henkilön kokoontumisrajoituksista tuli 50 hengen kokoontumisrajoituksia. Se, mitä se meidän toiminnallemme tällä hetkellä tarkoittaa on hieman vielä epäselvää. Mutta ainakin se tarkoittaa sitä, että Anne saa ottaa ryhmiinsä lisää ihmisiä, niissä kun on ollut niin valtavasti kysyntää. 

 

"Onni on sitä,

että pystyy kirjaamaan

erehdyksensä kokemuksiksi."

-Kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Tällä viikolla me ollaan myös suunniteltu tälle blogille vähän uusia tuulia. Blogi jää parin julkaisun jälkeen kesätauolle, jonka jälkeen se jatkuu sitten hieman erilaisena kuin aiemmin. Voitte siis huokaista helpotuksesta, enää ei tarvitse pelkästään Majakka-toiminnan ohjaajien sekoiluista täältä lukea.  

 

"Optimisti tekee ongelmista mahdollisuuksia.

Pessimisti mahdollisuuksista ongelmia."

-Kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Tällä viikolla ollaan palaveerattu moneen otteeseen, juteltu, juteltu ja juteltu, yhden jos toisenkin kanssa. Tällä viikolla olen myös pitkästä aikaa päätynyt lajitteluun auttamaan vaatteiden lajittelussa ja sitä ei ole tosiaan tullut tehtyä pitkään aikaan. Mutta hommahan ei ole muuttunut miksikään, enkä minä, sieltä tuli löydettyä monta kivaa juttua tosi nopeastikin. 

 

On sitä tullut tehtyä kaikkia rästihommiakin, kuten huoneen siivoamista. En ymmärrä, miten se on päässyt niin sotkuiseksi ja miten sinne on kerääntynyt niin paljon kaikenlaisia tavaroita. Sitä saa ihan jonkun aikaa siivota, että tavarat lyötävät takaisin paikoilleen. Mutta onneksi järjesteleminen on kivaa ajanvietettä, jos pitää vältellä jotain muuta tekemistä. 

 

"Onni seuraa myönteisestä toiminnasta,

omien päämäärien asettamisesta

ja saavuttamisesta.

Onnea ei tarvitse opettaa."

-Kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Olen myös ehtinyt hätyyttelemään ihmisiä omaan opinnäytetyöhöni liittyen. Opinnäytetyössäni minä järjestän pienen kehittämistiimin, joka pohtii hyvinvoinnin tärkeimpiä osa-alueita. Toiset ovat olleet innoissaan osallistamassa siihen ja toiset sitten eivät niin innoissaan. Olen myös tavalliseen tapaani unohdellut, että mihinhän minä oikein olin menossa ja sitten seilaillut ympäriinsä päämäärättömästi. Kassatyöntekijöiden kanssa me vitsaillaankin siitä, että kuinka monta kertaa päivän aikana minä kävelenkään siitä kassan ohi. Voin kertoa, että todella monta. 

 

Löysin muuten lajittelusta mielenkiintoiselta kuulostavan pelin. Mutta en missään vaiheessa ole vielä ehtinyt tutustua siihen. Joten nyt se peli löytyy levällään tuolta minun lattialta, kun aamulla vähän lennokkaasti työhuoneeseeni saapuen onnistuin kolauttamaan sen pienet palat ympäriinsä. Uskomatonta, ihan vain uskomatonta.

 

"Jos asiat menevätkin hunningolle

- älä mene itse mukaan."

- Tuntematon, kirjassa Aurinkoisia ajatuksia

 

Ensi viikolla on taas sitten monenlaista luvassa. Aamupala alkaa pitkästä aikaa, Annen hyvinvointiryhmät pyörivät, minun olisi tarkoitus saada opinnäytetyöni kehittämistiimi kasaan, Tutu-hankkeen viimeinen yhteinen päivä pitäisi olla ensi viikolla ja onhan tuota tekemistä. Täytyy jatkaa siivoamista ja toivoa, että joskus kaikki tavarat olisivat omilla paikoillaan. Edes sen pienen hetken, ennen kuin joku onnistuu ne taas sotkemaan. Saas nähdä miten onnistun muistamaan aamupalatarvikkeiden oston ja aamupalan laiton, kun se on ollut niin kauan nyt tauolla. 

 

 

 "Onnellinen on hän,

joka voi muistella mennyttä ylpeänä

ja katsoa toiveikkaana tulevaisuuteen."

- Oliver G. Wilson, kirjassa Aurinkoisia ajatuksia

Eristyksissä: osa 53

 "Miksi kaipaisit takaisin,

kun uuden kaupungin valot 

jo häämättövät."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

"Pidä pelkoa hiekanjyvänä 

ja iloa vuorista korkeimpana."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Tämä viikko on antanut meille jo vähän valoa ja toivoa rajoitusten hellittämisestä. Työtoimintaan on päässyt taas osallistumaan ne, jotka jäivät toiminnoista koronarajoitusten takia pois. Oli hienoa nähdä heitä ja täytyy sanoa, että ihan heti ei tule etäryhmiä ikävä. Ei sillä, että niiden vetäminen olisi loppumassa kokonaan, tauolla vain toistaiseksi. Ryhmien vetäminen kuin ei ollutkaan niin helpppoa ja yksinkertaista kuin luulimme. Joo, eihän se rakettitiedettä ollut, eikä sitä ole mahdonta opetella, mutta opettelemista se todella vaatii. Samoin kuin joidenkin etätyökalujen käyttö, kuten bluethoot-kuulokkeiden. Mutta kuten sanoin, opeteltavissa. 

Tällä viikolla oli jos jotakin häslinkiä. Annella oli UOMA-ryhmä, jonne minut oli tiistaina kutsuttu vetämään AvOT-aivojumppaa. Eihän siinä mitä, se oli tuttu juttu jo. Ja se on hauskaa, mutta ongelma tuli siinä, että minä kuvittelin koko ajan, että minun pitäisi olla SAMIedulla yhdeltätoista, joten varauduin siirtymään Toimarilta Samille vasta hieman ennen yhtätoista. Joskus varttia yli kymmenen, päätin vielä kuitenkin tarkistaa, että olihan se nyt yhdeltätoista ja onneksi tarkistin, sillä eipä ollut. Vaan PUOLI yksitoista. Eihän siinä sitten mitä, onneksi oli vielä varttitunti aikaa. Siihen jäi kaikki hommat mitä olin tekemässä, ja nappasin mukaani AvOT-kansion, missä minulla oli ohjeet aivojumppaliikkeistä ja viiletin alakertaan ja kohti SAMIedua. 

Kun hädissäni olin rientänyt sinne, jäi minulle vielä kymmenen minuuttia aikaa, että minun piti edes olla siellä, mutta enpä ollut ainakaan myöhässä. Menin sisälle heidän luokkaansa ja olin iloinen, että olin ajoissa, sillä satuin kuulemaan, mitä he sillä hetkellä tekivät. He kävivät läpi ilmeisesti edellisen kerran UOMA-ryhmän kotitehtävää, tehtävää, jossa heidän oli pitänyt kirjoittaa omasta tilanteestaan viiden vuoden päästä. He kävivät sen kuin puhelinkeskusteluna ja voi, miten hauskaa heillä oli. Minullakin oli heidän jutteluaan kuunnellessa. 

Sitten alkoi AvOT-aivojumpan vuoro, ja hauskuus senkuin jatkui. Avot ei todellakaan ole mitään helppoa. Siinä on tarkoitus liikuttaa käsiä (tai jalkoja) eri tahtiin, aktivoidakseen aivon eri puolia ja virkistääkseen oloa. Minä olin aiemmin kasannut kansioon erilaisia liikkeitä ja myöhemmin löytänyt niitä sinne vielä paljon lisää. Sillä kun liikkeen oppii, niin se ei enää virkistä aivoja, ja sitten pitää kehitellä jotain uutta. Ja voi, kylläpä todella olin kehitellyt, sillä en itsekään osaa niitä liikkeitä enkä ole edes varma ymmärränkö kirjoittamaani selostusta siitä, miten liikettä pitäisi tehdä. Osa liikkeistä, ainakin sormilla tehtävistä on sellaisia, että hyvä että saan edes näytettyä niitä yhden käden sormilla. 

Kuulostaa aika uskomattomalta, mutta annan esimerkin. Yhden liikeistä nimesin etusormi-keskisormi ja keskisormi-nimetön. Siinä liikkeessä toinen käsi nostaa ylös etusormen ja keskisormen (se ei tuota ongelmia, vai mitä), ja toinen käsi nostaa ylös keskisormen ja nimettömän (ja siinä se ongelma sitten tulee. SIIS KESKISORMI JA NIMETÖN!) Ah, sormiin ihan sattuu kun pitää yrittää vääntää pikkurilliä alas. Ja sitten vaihdetaan käsiä. Se kumpi äsken oli pitänyt ylhäällä etusormea ja keskisormea, vaihtaa nyt keksisormeen ja nimettömään ja toisinpäin. Ja siinä sitä on aivojumppaa kerrakseen. Kokeilkaa vaikka. 

Ota ensin vasempaan käteen etusormi ja keskisormi ylös. Oikeaan keskisormi ja nimetön. Sitten vaihda. Vasempaan keskisormi ja nimetön. Oikeaan etusormi ja keskisormi. Liike tapahtuu periaatteessa vain kahdella sormella, nimettömällä ja etusormella. Minulla lähti heti onnistumaan kun liikutin vain niitä kahta sormea. Mutta entäpä jos siinä välissä pitäisi vaikka puristaa kädet nyrkkiin, olisiko siinä sitten enemmän haastetta?

Mutta avotin ainoa tehtävä ei ole saada aivoja jumpattua, vaan saada myös ihmiset nauramaan. Itselleen, toisilleen sekä Annelle ja minulle. Siksi ajattelinkin, että en opettele näitä uusia avot liikkeitä, niinkuin opettelin aiemmat, vaan olen sitten ihan surkea niissä avotia vetäessäni. Sekin on hauskaa. Puhumattakaan sitten kaikistan niistä muista liikkeista, missä sormet ovat ties missä asennossa, rokki, chilli, puhelin, mitä niitä nyt on. 

Aivojumppa meni hyvin ja nauru raikui luokassa. Joku kysyi, kuka tämän oli keksinyt, mutta en tiennyt. Minä tiesin vain, että eri käsillä tehtävät eri liikkeet aktivoivat aivoa ja virkistävät ja piristävät mieltä. 

"Suloisimmat kyyneleet ovat onnen kyyneleitä."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Myöhemmin tiistaina pidimme ryhmän, jossa ryhmäläiset halusivat mennä ryhmähuoneeseen tekemään keskeneräisiä palapelejään. Alussa juttelimme vähän, mutta sitten tempauduin itsekin auttamaan erästä ryhmäläistä palapelin sinisen tausta kasaamisessa, mikä oli hurjan hankalaa. Siinä tajusin, ettei aina niin puheliaita ryhmäläisiä huvittanut paljon jutella, sillä he keskittyivät niin tarkkaan palapelien tekemiseen. Tempauduttuani itse mukaan, ymmärsin sen. Palapeliin keskittyminen oli kuin oma maailmansa. En muista, mitä ajattelin, mutta keskusteleminen ei pälkähtänyt mieleenikään. Oli hienoa nähdä niin erilainen puoli ryhmäläisissä. Olen työskennellyt heidän kanssaan kohta neljä vuotta ja vieläkin löydän heistä uusia puolia. Aika huikeaa, vai mitä. 

Tällä viikolla poistin myös Savonlinnan Toimintakeskus ry - Majakka-toiminnan sivun facebookista. Se tarkoittaa sitä, että tästä lähtien me markkinoimme ja postailemme Majakan julkaisuja Toimarin facebook-sivuille ja tuomme sitä kautta tietoon niitä kaikkia muitakin asioita, mitä Toimintakeskus tekee ja on. Sillä Toimintakeskus ei todellakaan ole pelkkä kierrätysmyymälä. Meillä on myös muita huikeita suunnitelmia viestintään liittyen, mutta niistä kerron lisää myöhemmin tai odotan sitten siihen asti, että saatte ihan itse nähdä mistä on kysymys. 

Ensi viikolla on varmasti luvassa taas paljon sähellystä ja ihmetystä. Joten sitä odotellessa. 

"Voit löytää onnen 

Michaelangelon siveltimenvedoista

tai nurmelta jalkojesi juurelta...

... voit löytää onnen ilmasta leijumasta

ja pilvistä pääsi päältä

... voit löytää onnen jokaisen uuden päivän kajosta

... voit löytää onnen talven ensi kuurasta

ja lintujen kirkkaasta, puhtaasta laulusta."

-kirjasta Tuhat tietä onneen