Kehitysvammaisten ihmisten oikeuksien viikko

"Ihminen, joka jaksaa unelmoida,

on vahvempi kuin se,

joka turvaa vain todellisuuteen."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

 

Viime viikolla jäi blogi kirjoittamatta, joten aloitetaan tämä viikko sitten uudella blogijulkaisulla! 

Blogin kirjoittamatta jääminen johtui perjantaina ennakkoon vietetystä toiminnanjohtajamme syntymäpäivästä, työhyvinvoinnin ja yhdessä olon merkeissä. Sekä siitä, että olin torstaina kokonaan unohtanut kirjoittaa sen. Perjantaina meni muutenkin ylitöiksi ja kotiin päästyäni olin yksinkertaisesti niin väsynyt, ettei ollut muuta vaihtoehtoja kuin mennä nukkumaan. 

Mutta selitykset sikseen ja jotain järkevää aihetta kehiin! 

Tiesittekö, että tällä viikolla on kehitysvammaisten ihmisten oikeuksien viikko? Tämän teemaviikon aiheena on toimeentulo, sillä jokaisella on oikeus saada riittävää toimeentuloa. Viikon slogan kuuluukin: "Irti köyhyydestä. Työstä palkkaa." Nettisivuilla mistä näitä tietoja etsin löytyy myös monesta kohtaa #kohtaamut. Se herätti minut miettimään, että kohtaammeko kaikki ihmiset samalla tavalla? Kohtaammeko ihmiset ennakkoluulottomasti, vai merkitseekö heidän ulkoinen olemuksensa ensinäkemältä jo jotain, tai se, mitä tiedämme heidän taustoistaan? Tai edes, kohdataanko me kaikkia ihmisiä? 

 

"Kun päätöksenteko on vaikeaa,

anna sydämesi tehdä valinta."

 -kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Toki voin omastakin arjesta sanoa, että kaikkien vastaantulevien ihmisten kohtaaminen on miltei mahdotonta. Mutta miten sitten valikoimme ne ihmiset, jotka kohtaamme ja ne, jotka vain ohitamme kävelemällä ohi. 

 

"Meren syvyyden voi mitata,

mutta kuka tuntee ihmismielen?"

 -kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

 

Käykää tutustumassa tukiliiton nettisivuihin, mistä itse kokosin aihetta tähän blogijulkaisuun.  https://www.tukiliitto.fi/tukiliitto-ja-yhdistykset/tuemme-yhdistyksia/teemaviikko/ (Miksi tähän blogiin ei saa linkkejä?) Sivuilla kerrotaan myös Me Itse ry:stä, joka edustaa ihmisiä, joilla on kehitykseen liittyvä vamma. Sivuilla kerrotaan, että Me Itse ry on huolissaan, kun monet vammaisista ihmisistä ovat köyhiä. Uskoisin, että siksi tämän vuotinen kehitysvammaisten ihmisten oikeuksien teemaviikko liittyykin köyhyydestä irrottautumiseen ja työn saantiin. 

 

Me Itse julkilausuman lopusta haluankin lisätä tähän blogijulkaisuun suoraan lainatun kohdan: 

"Arvoisat työnantajat ja Suomen hallitus

Emme halua olla menoerä, vaan
haluamme rakentaa Suomea yhdessä muiden kanssa.
Me voimme tehdä työtä kukin kykyjemme mukaisesti.

Suomi tarvitsee lisää työllisiä.
Me Itse haluamme olla mukana."

 

Sivuilla löytyy myös monenlaisia linkkejä ja kannustankin teitä tutustumaan niihin. 

 Mietin tässä, että miten sillä, millaisena ihminen syntyy, voi olla vaikutusta siihen, mitä ihminen saa tehdä? Miten joku erityislaatuinen ei voisi saada samoja oikeuksia kuin me muut? Miksi yhteiskunta evää heiltä mahdollisuuksia edetä elämässään? Ymmärrän sen, että kehitysvammainen ei välttämättä pysty töissä kaikkeen, mutta eikö hänen pitäisi antaa yrittää toimia töissään omien kykyjensä mukaisesti? Mitä mieltä olette? 

 

Vaikka tämäkin aihe herättää varmasti paljon ajatuksia, niin muistuttaisin vielä, että kaikista asioista voi keskustella sivistyneesti ketään loukkaamatta. Muistetaanhan muotoilla asiat niin, ettei loukata ketään.

 "Ei ole koskaan myöhäistä tulla siksi,
joksi halusit tulla."

 -kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Ajattelin tätä blogijulkaisua aloittaessani, että tämä olisi tämän viikon ainoa julkaisu. Mutta se ei kuitenkaan voi pitää paikkaansa, sillä huomenna meillä on koko talon työhyvinvointi päivä ja minulla on sellainen tunne, että siitä riittää kerrottavaa yhden jos toisenkin kerran. 

Joten palataan asiaan uuden blogijulkaisun merkeissä jo tällä viikolla! Hauskaa alkanutta viikkoa kaikille! Huippua, että huomenna on jo joulukuu! 

 

"Emme aina kykene tekemään 
suuria asioita
ja pieniä emme välttämättä 
halua tehdä.
Silloin on vaarana,
että emme tee mitään."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia  

Lapsen oikeuksien päivä, oikeus unelmiin

"Koskaan ei tiedä 

mihin pystyy

ennen kuin yrittää."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Tänään on lapsen oikeuksien päivä. Muistelen kirjoittaneeni aiheesta aiemmin, mutta en muistanut yhtään mitä, ennen kuin menin katsomaan sen blogijulkaisujen historiasta. http://majakan-valo.blogspot.com/2017/11/raskaan-tyon-raatajat.html - tästä pääsette katsomaan sen itsekin. 

Noh, täytyy sanoa, että päivitys oli erilainen kuin kuvittelin. Se sai minut miettimään, milloin viimeksi olen tanssinut voitontanssia töissä. Mietin vastausta pitkään, vaikka viimeisin voitontanssi löytyikin yllättävän läheltä. Eiliseltä nimittäin. Olimme porukalla laittamassa ruokaa Pääskylahden seurakuntakodilla ja kaikesta sähläämisestä ja kaaoksesta huolimatta, meidän laittamaa ruokaa kehuttiin paljon. Se oli kyllä voitontanssin paikka tosiaankin. 

Mutta palataanpa lapsen oikeuksien päivään. Lapsien oikeudet on hyväksytty YK:n kokouksessa vuonna 1989. Suomessa sopimus on ollut lainvoimainen puolestaan vuodesta 1991. Sopimuksen mukaan jokaisella lapsella on oikeus hyvään elämään ja kasvuun. Lisää lapsen oikeuksista ja sopimuksesta löytyy netistä. Itse löysin googlaamalla sivun www.lapsenoikeudet.fi. Se kannattaa käydä tsekkaamassa. Sieltä löytyi vaikka mitä mielenkiintoista tietoa ihmisoikeuksista ja kaikki oli selitetty helposti ymmärrettävästi.

Tänään sosiaalinen media täytyy varmasti myös päivityksistä lapsien oikeuksista. Löysin twitteristä Tasavallan presidentin Sauli Niinistön videon, jossa Hän toivottaa onnellista lapsien oikeuksien päivää kaikille. Se kannattaa käydä katsomassa. Majakka-toiminta myös uudelleentwiittasi sen. Jokaisena vuonna lapsien oikeuksien päivänä on eri teema. Tänä vuonna teemana on lapsien oikeus tulevaisuuteen. Lapsenoikeuksien sivuilla löytyykin linkki erikseen Saa unelmoida -kampanjaan. Tasavallan presidentti puhuukin lapsen oikeuksista unelmiin videossaan. 

"Lapsella on oikeus tulevaisuuteen. Jokaisen lapsen ja nuoren 

on uskallettava unelmoida 

ja saatava eväät 

rakentaa omanlaistaan tulevaisuutta." Sanotaan lapsen oikeuksien sivustolla. 

Kirjoitin viime blogijulkaisussa siitä, että olen työstänyt Majakka-toiminnan sosiaalisen median kanavia twitteriä, instaa ja facebookkia. Mitä enemmän luen twitteriä ja kiinnitän siihen huomiota, sitä enemmän huomaan, miten paljon negatiivisia kommentteja ihmiset kirjoittavat toisilleen. Se on mielestäni inhottavaa ja mietin, miten jotkut viitsivät tehdä sellaista. Tietysti tiedän, että kritiikki kuuluu elämään, mutta eikö sitä voi ilmaista rakentavasti, toisten mieltä pahoittamatta.

Miksi itsensä ilmaiseminen saa ihmiset loukkaamaan toisiaan? Eikä tämä koske vaan aikuisten viestimistä toisilleen, vaan yhtälailla lasten. Miten lapset uskaltava unelmoida, jos unelmat heti ammutaan alas? Miten kukaan uskaltaa julkaista sosiaaliseen mediaan mitään, kun välittömästi tulee jotain mieltäpahoittavia kommentteja sinne. Millainen tulevaisuus meillä on, jos emme opi olemaan toisiamme kohtaan armollisempia. Jos emme opi puhumaan toisillemme kiltimmin, huomaavaisemmin.

"Jokaiselle meille loistaa

sama aurinko

ja sama kuu."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Aloittaessani Majakka-toiminnassa ja blogin ollessa vasta suunnitteluvaiheessa, teimme silloisen työparini kanssa päätöksen siitä, että koettaisimme saada ihmiset ajattelemaan blogijulkaisuillamme. Aiemmat blogijulkaisut ovat ihmiset saaneet ehkä ajattelemaan, että ollaanpa me oikeita säheltäjiä. Hyvä niin, ja pitäähän se täysin paikkansa, toivottavasti se on laskenut kynnystä Majakka-toimintaan osallistumiselle. Mutta se ei ole täysin sitä, mitä ajattelimme alunperin. Ehkä vuoden vaihteessa olisi taas aika lähteä työstämään tuota ajatusta. Saada ihmiset ajattelemaan. 

Idea on muhinut mielessäni jo aiemmin ja olen kirjoittanutkin siitä blogijulkaisuihin. Uskon, että pian tulee aika konkretisoida se, tehdä se oikeasti, saada idea toimimaan käytännössä. Ensin kuitenkin pitää odotella rahoituspäätöksiä. Seuraavista viikoista tulee jännittäviä. 

"Minne ikinä polkusi johtakoon,

se kulkekoon valoon ja aurinkoon."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Eristyksissä: osa 36

"Kauan kateissa ollut avainkin

saattaa yllättäen löytyä."

-Kaikki lainaukset ovat kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Tänään otin suoraan tabletin esille kun aloin kirjoittamaan tätä blogijulkaisua. Jätin kokonaan siis välistä sen vaiheen, jossa tappelin miniläppärin kanssa siitä, saanko netin siinä toimimaan. Ja toistaiseksi (koputan puuta) tablettivaihtoehto on toiminut moitteetta. 

Tällä viikolla oli Kellarpellon seurakuntakodilla aamiaista, se oli jo tämän vuoden kolmanneksi viimeinen. Tänä vuonna on siis enää kaksi aamiaiskertaa jäljellä. Huh, miten se aika meneekään niin nopeasti.. Maanantaina ehdin kerran jos toisenkin sekoilla vaikka mitä, mutta tämähän ei yllätä ketään. Ei edes minua. Eiku se taisikin olla tiistai, se sekoilupäivä siis... Hmm, no kuitenkin. 

Tiistaina aamupalan tarjoili eräs Toimarin oppisopimusopiskelijoista ja minä olin vain apulainen. Hienoa, ettei itse aina tarvitse olla vastuussa kaikesta. Tiistaina sitten sotkin ja sählesin kaikkea. Tiistaina myös tuntui, ettei kukaan vastaa puhelimeen. Hetken jo mietin, että onko vika minun puhelimessani. Onneksi siitä ei kuitenkaan ollut kyse. Kaikki joille soitin olivat vain puhelimen tavoittamattomissa. 

Keskiviikkona edistyin muutamissa koulutehtävissä ja Anne kävi hyvinvointiryhmässään heittämässä frisbeegolfia Nätkillä. Myöhemmin kuulin, että heillä oli hauskaa. Pääskylahden kirkolle ilmestyi iso porukka Toimarilaisia ja yksi heistä jäikin ihmettelemään huonoja bilistaitojani seurakuntatalolle ruuan jälkeen. Keskiviikkona koetin myös tavoittaa Majakka-toiminnan ryhmäläisiä, jotta saisin kysyttyä heiltä olivatko he tulossa syömään Rollssiin ja kirjastoon Majakan kanssa huomenna. 

Etänä ihmisten tavoittaminen on aika paljon vaikeampaa kuin livenä. Tai siis periaatteessahan se on vain puhelinsoitto, ei sen vaikeampaa kuin livenä toisen etsiminen. Mutta asia vaikeutuu siinä vaiheessa, kun tavoiteltava henkilö ei vastaa puhelimeen. Minä se vasta tiedänkin miten vaikeaa puhelimeen vastaaminen on. Tuntuu, etten koskaan ehdi vastaamaan puhelimeen kun joku soittaa minulle. Olen pahoillani siitä. Mutta siis, tässä vaiheessa syntyy ongelmia. Onneksi on kuitenkin viestit, joilla on mahdollisuus tavoitella henkilöä. Niiden vastaukset ovat kuitenkin hitaampia kuin puhelussa, joten tälläisiä asioita ei tointaisi jättää ihan viimetinkaan. (Pitää koettaa muistaa ensi kerralla...) 

"Jokaisella asialla 

on hyvät ja huonot puolensa,

mutta kannattaa ajatella

niitä hyviä."

Torstaina Pääskylahden kirkolla huomasin jotain valtavan hienoa. Pääskylahdessa apulaisena ruokaa laittava Majakka-toiminnan ryhmäläinen on muuttunut huumorintajuisemmaksi ja entistäkin sosiaalisemmaksi. Epäilemättä Pääskylahdessa ruokaalaittavien henkilöiden ansiosta. Huumori on sellainen asia, mitä ei ole helppo oppia. Tai ehkä sitä on mahdotonta oppia, en tiedä. Mutta heidän yhteistyönsä ja vitsailun katsominen oli aivan huikeaa. Tiedän, että luette tämän äijät ja olen teistä valtavan ylpeä. Jatkakaa samaan malliin. 

Myöhemmin kuin ihmeen kaupalla, kaikki joiden piti tulla ensin Rollsiin syömään, tulivat paikalle. Olin kaikista suunnattoman ylpeä. Ja tässä se taas huomattiin, minun huolimattomuudestani ja hajamielisyydestäni ja yhteydenoton vaikeuksistani huolimatta kaikki löysivät paikalle. Olivat siellä missä pitikin, silloin milloin pitikin. Minun pitää oppia olemaan huolehtimatta niin paljoa, koska selvästikin ryhmäläiset pärjäävät vähemmälläkin huolehtimisella. Alan työstää asiaa itsekseni. 

Rolls oli sekä ryhmäläisille että minulle täysin uusi konsepti. Itse en ollut koskaan siitä kuullutkaan. Oli siis mielenkiintoista käydä siellä. Ennen kun tilasimme teimme suurinpiirtein päätöksemme mitä tilaisimme. Näin ei tilatessa tarvinnut niin paljoa enää miettiä, vaan tilaus sujuisi jouhevammin. Yllättävän moni meistä päätyi kana-ateriaan, myös minä. Voin omasta puolestani sanoa, että se oli hyvää. Erilaista kuin oletin ja olin iloisesti yllättynyt. Ranut oli myös hyviä ja olin kaivannut ohuita ranskalaisia kun kaikkialla tuntuu nykyään olevan maalaisranskalaisia. Tilat syödä olivat kovin pienet, mutta sopu sijan antoi. Parasta siellä kuitenkin oli ihmiset, he selvästi tekivät töitä omalla persoonallaan ja entisenä asiakaspalvelijana voin kertoa, ettei se ole aina itsestään selvyys. 

Myös ryhmäläiset tuntuivat tykkäävän. He pitivät ruuasta ja kehuivat sitä myöhemmin. Uskon, että tulemme käymään siellä uudestaankin. Ennen kaikkea Rolls ja siellä syöminen oli taas uusi kokemus meille kaikille. Jotain yhteisöllistä, positiivista ja mielekästä. Juuri siitä Majakka-toiminnassa on kyse.

                                                         "Yksi askel,

jota seuraavat toiset,

ja matkasi on tehty."

Tämä viikko on ollut minulle sosiaalisen median opettelua. Olen alkanut herättelemään henkiin Majakka-toiminnan twittertiliä ja miettimään, miten saisin instaan lisää äksöniä. Välillä se tuntuu todella vaivalloiselta ja haluan jo luovuttaa, mutta tiedän, että tuloksia ei saada lyhyellä tähtäimellä, vaan sitten pidemmällä aikavälillä. Niinpä vaikka somettaminen olisi miten työlästä ja vaikeaa tahansa, pitää vain jaksaa yrittää. Ja onneksi minulla on työparinani tuo Anne, joka tuntee lähes kaikki savonlinnalaiset ja joita hän ei tunne, niin sitten hän tutustuu heihin. 

Nyt taas sensuroin pois kaiken kirjoittamani, joten lienee aika lopettaa. Ensi viikkoon sitten. Toivottavasti silloin sensuuri pysyy aisoissa ja saan kirjoitettua edes jotain. 

"Tarvitaan enemmän kuin rohkeutta

jättää varma 

kuin elää jatkuvassa epävarmuudessa."

Eristyksissä: osa 35

"Ei voi löytää valtameriä

jos ei uskalla jättää maata näkyvistä."
-Kaikki lainaukset ovat kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Tänään oon taas taistellut näiden tietokoneiden kanssa. Miniläppäri etätöissä kotona ei toiminut ollenkaan, joten oli vaihdettava tablettiin. Uskomatonta, miten niiden kanssa joutuukaan säätämään kokoajan... 

Mutta mitäs, tällä viikolla on taas sattunut ja tapahtunut. 

Maanantaina etätöissä sain valtavasti aikaan ja opettelin uusia asioita somettamisessa. Kävi ilmi, että facebookin tarinoita on kamalan vaikea tehdä. Siis miten ne voikaan olla niin vaikeita. Laitoin sitten ihmeissäni kaverille viestiä, että miten niihin kirjoitetaan.. Kaveri vähän ihmetellen vastasi ääni- ja kuvaviesteillä, että mennään sinne lisää tarina ja se kirjoitus + mmitä kaikkee muuta sinne voikaan lisäillä löytyy siitä näkyviltä heti. Vastasin kuvalla miun lisää tarina kohdasta, siinä ei näkynyt mitään sellaista mitä kaverilla näkyi. Kaveri ehdotti sovelluksen päivittämistä puhelimessa ja niin tein. Kuitenkin kun etsin päivitysmahdollisuutta työpuhelimeni facebookkiin, en löytänyt kuin uuden facebook-sovelluksen, mikä oli mahdollista asentaa. 

Ihmettelin sitä, sovellushan oli jo asennettuna puhelimessani. Latasin kuitenkin uuden ja kas, siinähän näkyi kaikki samat jutut kuin kaverini lähettämässä kuvassa. En ollutkaan tyhmä, puhelimen facebook-sovellus oli vain ollut vanha. Se oli kuulkaa juhlan aihe! Uudessa facebook-sovelluksessa on kuitenkin uusi facebook, mitä en ihan vielä oikein osaa käyttää. Joten ajattelin, että voin tehdä tarinoita uudella sovelluksella ja mennä sitten vanhalla selailemaan ja lisäilemaan muita kuvia. Vähän vaivalloista, ehkä olisi helpompi opetella vain sen uuden facebookin käyttö, mutta katsotaan nyt. 

Tiistaina sitten aloitin työt jo seitsemältä K-Supermarket Eväskellarin pihassa. Sinne kasasin samanlaisen heijastinkuusen kuin Toimintakeskuksen päämyymälän edessä Pohjolankadulla. Voin kertoa, että heijastimien kasaamisessa, oli kestänyt muutama tunti. Samoin niiden selvittelyssä ja niin kesti niiden kuuseen laittamisessakin. Ne olivat ehtineet mennä jo uudestaan solmuun ja selvittelyssä riittikin puuhaa. Suurin osa heijastimista oli uusia ja lahjoituksina saatu muun muassa Savonlinnan seurakunnalta, Sosterilta, Liikenneturva Etelä-Savolta ja Savonlinnan Uudelta Apteekilta. Kiitos vain kaikille lahjoittaneille. 

Heijastinpuun idea on, että siitä voi ottaa heijastimen jos sellaista tarvitsee ja siihen voi tuoda heijastimen jos itsellä on ylimääräisiä. Pimeinä iltoina on tärkeää näkyä. Jossain heijastinpuu on tehty ihan oikeaan puuhun. Meillä ei kuitenkaan ollut sellaista mahdollisuutta, joten kehitimme oman versiomme siitä. Otimme meille lahjoituksina tulleita muovijoulukuusia ja ripustimme heijastimet niihin. Viime vuonna meillä oli heijastinkuusi ensimmäistä kertaa ja se toimi ainakin niin, että ihmiset ottivat siitä heijastimia. Valitettavasti siihen ei niitä paljoa tuotu. Mutta ainakin heijastimet olivat nyt niillä, jotka niitä tarvitsivat. 

Vaikka heijastinkuusi ei lähtisikään toimimaan odotetulla tavalla, niin ainakin heijastimia näkyisi taas enemmän liikenteessä. Ensi vuonna sitten taas uusi yritys ja ehkä tämä opettaisi meille jotain. Ehkä me viimein keksisimme miten saisimme sen toimimaan. Ehkä. 

"Jokainen joutuu soutamaan

omaa venettä omilla airoillaan."

Tiistaina oli sitten normaaliin tapaan aamupala Toimarilla ja oli pitkältä tuntuvan ajan jälkeen hienoa olla taas töissä. Näin vaihdellen etätöitä ja työpaikalla töitä osaa arvostaa molempia. Mutta etätöistä pitää kyllä sanoa, että aina töissä on jotain, mitä sillä hetkellä etätöissä tarvitsisi. Siis aina. Sitten kun menee töihin ja vie tarvittavan asian kotiin, niin eikös se jää sinne ja sitten sitä tarvitsisi töissä. Ja huomaa aina töihin tullessa, että on hirmuiset kantamukset mukana. Minun ei onneksi tarvitse liikuttaa tietokonetta, mutta jotain muuta pitää aina retuuttaa edestakaisin. 

Tiistaina meillä oli myös pitkästä aikaa Toimarin ryhmä, jossa päädyimme vain vaihtamaan kuulumisia ja hehkuttamaan joulua. Eikä siinä sitten muuuta ehtinyt tehdäkään, kun jäimme niin pitkäksi aikaa kiinni keskusteluun. Mutta se oli ihan parasta juuri niin. Ei aina tarvitse tehdä jotain ihmeellistä, välillä voi vaan olla yhdessä ja jutella. Se on valtavan hienoa! Torstaina olleessa ryhmässä pelasimme korttia ties miten pitkän ajan jälkeen. 

Keskiviikkona ja torstaina olin normaalisti Pääskylahden seurakuntatalolla, jossa biljardin pelaajia oli enemmän kuin yleensä. Siellä oli muutama vitsiniekka, joiden jutuille nauraessa tuli ihan vettä silmistä. Se oli ihan parasta. Biljardin peluu ei itsellä luistanut yhtään, mutta onneksi minulla oli loistopari, johon saatoin nojata. Me voitimme uskomattoman monta peliä. Hyvien pelaajien pareiksi on hyvä päästä meidän ei niin hyvien, sillä me vähän tasoitamme sitä tilannetta sitten vastapuolelle. Ei ole sitten kukaan niin ylivoimainen. 

Ensiviikolle on taas suuria suunnitelmia. Meidän olisi tarkoitus lähteä käymään Rollsissa, siinä uudessa ruokapaikassa mikä tuli Viiskulman Grillin tilalle. Ja jossain vaiheessa on suunnitelmissa käydä syömässä myös Mertalan liikenneasemalla. Ensi viikolla meinattiin käydä myös kirjastossa pitkästä aikaa ja saa nähdä mitä kaikkea muuta sitä tässä keksitään. 

Ja hei, isänpäivähän on sunnuntaina. Muistakaa omia isiänne ja isoisiänne! 

"Jos tahtoo nähdä tähdenlennon,

on katseltava taivaalle."