Eristyksissä: osa 39

 "Elämä on kuin meri,
pintaa tuuli keinuttaa,
syvällä suuret salaisuudet."

-Kaikki lainaukset ovat kirjasta: Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Huhhei, tämä on vuoden viimeinen blogijulkaisu. Ja sattumoisin tämä on myös 150 blogijulkaisu. Huh, se on paljon se. Tiedän, että päivittelen sitä nähtävästi nyt viidenkymmenen blogijulkaisun välein. Koska viimeksi päivittelin sitä sadannessa blogijulkaisussa. Mutta onhan se nyt huikeeta! Ja viiskyt julkaisua on myös paljon, joten ehkä se on sellainen hyvä väli aina päivitelläkin sitä. 

 "Pysy aina avoimena ihmeille."

Jos seuraatte Majakan sosiaalista mediaa, niin olettekin varmaan jo huomanneetkin, että tällä viikolla toimintamme on ollut aikamoista tonttuilua. Ja kuten arvata saattaa, olen kuullut jos jonkinmoista vitsiä siitä, että ainahan minä tonttu olen. No, tottahan se on, ja onhan se hauskaa, että muut muistuttelevat ja vitsailevat siitä.  

 

"Muuttuakseen ihmisen täytyy olla

kyllästynyt ja väsynyt olemaan

kyllästynyt ja väsynyt."

Maanantaina oli vuoden viimeinen Selkkarit-ryhmä ja siellä meillä oli huikean hauskaa. Miulla oli mukana musiikkiaiheisia kysymyskortteja ja laulunsanoja muistellessamme jotkut jopa innostuivat laulamaan niitä. Taisin itsekin olla yksi niistä. Tiistaina puolestaan oli vuoden viimeinen aamupala. Siellä oli hieman normaalista poiketen kolmea eri leipää ja karkkikeppejä jälkiruuaksi. Ne eivät kuitenkaan suurimmalle osalle maistunut heti aamusta, joten niitä taitaa pyöriä edelleen Toimarin kahvihuoneissa. 

 

 "Kohtalo sotkee suunnitelmat."

 

Toimarin ryhmissä on tällä viikolla ollut palapelien tekoa, piparkakkujen koristelua ja joulukuvien värittämistä. Myös Annen hyvinvointiryhmä jäi tämän viikon keskiviikkona joulutauolle. Tiedän, että sen odotetaan innolla alkavan uudestaan ensi vuonna. 

Minulta on tällä viikolla kysytty, että jatkuvatko ryhmät samanlaisina ensi vuonna kuin ne ovat tänä vuonna olleet. Vastaus siihen on ei. Ryhmiä päivitetään parempaan suuntaan ja me Annen kanssa olemme molemmat innoissamme siitä, miten me saadaankaan niitä kehittettyä. Syytä huoleen ei kuitenkaan ole, me huolehdimme myös siitä, että myös ryhmäläiset pitävät niistä. Asiakaslähtöisestä toiminnastahan meidän toiminnassamme on kyse. 

 "Lähes kaikki parhaat asiat tapahtuvat
odottamatta ja suunnittelematta."

Keskiviikkona ei ollut minkäänlaista toimintaa Pääskylahden seurakuntatalolla, koska toiminta jäi jo viime viikolla joulutauolle. Tämä sekoitti käsitystäni siitä, mikä viikonpäivä on. Sama homma torstaina. Aikaa muille asioille oli kuitenkin paljon ja keskiviikko olikin tonttuilupäiväni. Tonttuilu jatkui satunaisesti myös torstaina. Toimari antoi työllistetyille joululahjaksi tänä vuonna kahvipaketit ja Lihamaisteri Oy:n hirvisäilykepurkin. Itse Lihamaisteri tuntuu olevan huumorimiehiä ja tulostikin purkkeihin etiketin: "HIRVEÄ:n hyvää joulua". Valtavan hauskaa. Minua naurattaa edelleen.

Kaikki tuntuivat olevan joululahjoista otettuja, ja oli hienoa, oikea etuoikeus olla jakamassa niitä. 

Mitäs muuta? Tällä viikolla sain viimeisen koulutehtävän valmiiksi tälle vuodelle. Huippua! Juhlat! Nyt voin kunnolla virittäytyä joulun tunnelmaan ja lomailemaan. Saa ensi vuoden aloitettua sitten ihan uudella innolla.

"Mahdollisuuksien ovi

täytyy työntää itse auki."

Porukka alkaa pikkuhiljaa jäädä joululomille. Joulukortteja ja -toivotuksia on vaihdettu puolin ja toisin, enkä ole ainoa, jonka viimeinen työpäivä ennen joululomaa on tänään. 

Toimarille pitkin syksyä ja alkutalvea ilmestyneitä valoja on ollut hauska seurata ja ihailla. Toimarin piha-aitaan on kiinnitetty pyörä, mihin on laitettu valot ja sen pyörän päällä istuu pieni nalle. Tai ainakin istui joissain vaiheessa. Kun ensimmäistä kertaa näin sen taideteoksen, minulle tuli ihan mieleen se Lumiukko -elokuvan kohtaus, jossa lumiukko ja poika nousevat pyörällä yläilmoihin. 

 

"Usko ihmeisiin,

mutta älä rakenna

elämääsi niiden varaan."

Valtaistun pyörän vieressä on kolme pyörän vannetta ja niihinkin on kiinnitetty valot. Nekin ovat hienot, mutteivät mielestäni vedä vertoja pyöräilevälle nallelle. Toimarin "takapihalla" SER-konttien lähellä on seinään ilmestynyt myös valoilla kirjoitettu sana: TOIMARI. Se se vasta on huikea. Aamulla pimeällä kun tulee töihin tai kun lähtee jo päivän pimentyessä se on suuremmoinen näky. Erittäin hyvä idea ja taidokkaasti tehty. 

Mutta se mitä asiakkaat eivät yleensä näe on se, miten Toimarin sisällekin on ilmestynyt jos jonkinlaisia jouluvaloja. Kodinkoneosaston eteen on ilmestynyt valopuita, valonauhoja, -kukkia ja vaikka mitä muuta. Joitain huoneita koristaa suuret valotaideteokset, joita työyhteisömme jäsenet ovat sinne kasanneet. Niin hieno ja tunnelmallista. Itse en ole jaksanut panostaa siihen, mutta Annella on muutamia kausivaloja huoneessaan.

 

Tänään on ollut ja tulee loppuun asti olemaan kovin vilkas päivä. Kävin aamulla hakemassa K-Supermarket Eväskellarista heijastinkuusen pois, sieltä oli lähtenyt kaikki heijastimet, mutta ihan älyttömästi sinne ei ollut niitä ilmestynyt. Muistaakseni kyllä Sosteri ja poliisilaitos taisi käydä viemässä sinne heijastimia, mutta muuten sieltä taisi enemmän vain lähteä niitä. Noh, tulipahan kokeiltua ja ainakin nyt ihmisillä on heijastimia, jotta näkyisivät paremmin liikenteessä. 

Nyt on aika rauhoittua lomalle ja joulun viettoon. Ehtiihän tässä tulla uusi vuosikin ennenkuin seuraavan kerran palaan blogijulkaisujen pariin. Joten ihanaa joulua ja aivan mahtavaa uutta vuotta! 

 

"Jos katsot yhdellä silmällä eiliseen
ja toisella huomiseen,
olet tänään kierosilmäinen."

Eristyksissä:osa 38

 "Kun katsot peiliin,

näet ihmisen jonka kanssa sinun 

on jaettava elämäsi.

Toivottavasti hän on sellainen,

jonka kanssa viihdyt."

- Kaikki lainaukset ovat kirjasta: Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Viime ajat ovat olleet mielenkiintoisia, vivaihteikkaita ja kaikenlaista on ehtinyt tapahtumaan. Viime torstaina tuli STEAn rahoituspäätökset. Majakka-toiminta näkyi niissä kahdelle vuodelle eteenpäin. Ihan mahtavaa! Samoin muut Savonlinnan Toimintakeskuksen STEA-rahoitteiset toiminnat Toimintatupa ja Pirtti-toiminta. Majakka-toiminta jatkuu siis ensi vuonnakin ja täytyy sanoa, että me olemme siitä todella innoissamme. Ensi vuodesta ja kaikesta siitä, mitä se tuo tullessaan. 

"Ihmiset odottavat liian paljon

ja tekevät liian vähän."

Tämän viikon maanantaina oli sitten tämän vuoden viimeinen Kellarpellon seurakuntakodin aamiainen. Aamiaisen suunnitellaan jatkuvan ensi vuonna viikolla kaksi maanantaina 11.1. Varmaa se tieto ei kuitenkaan vielä ole. Aika menee kuitenkin nopeasti, varsinkin kun jäädään lomalle ni ei aikaakaan, kun se alkaa jo uudestaan. 

Keskiviikkona puolestaan kuulimme, että Pääskylahden seurakuntakodin olisi pitänyt olla kiinni jo tämäkin viikko. Vaikka aiemmin olimme luulleet, että se olisi auki vielä ensi viikon, jolloin tarjolla olisi ollut jouluateria. Seurakuntakodilla oli kuitenkin ruokaa vielä tällä viikolla, koska innokas kokki oli jo ehtinyt käydä ostamassa ruuat. Niinpä keskiviikkona ja torstaina herkuteltiin siellä pienemmällä porukalla. 

Toivotaan, että ensi vuonna koronatilanne on sellainen, että seurakuntakodin voi avata suunniteltuun aikaan ja pitää sen auki koko vuoden. 

Kun aloitin kirjoittamaan tätä blogijulkaisua, minulla oli niin paljon kerrottavaa. Olen kuitenkin onnistunut sensuroimaan kaiken sen, joten tällä hetkellä en enää yhtään tiedä mitä kirjoittaisin tähän jatkoksi. Ah, kirjoittaminen ja luova työ on niin... hankalaa. 

"Kaikki kunnia ahkeruudelle 

- mutta innostuksellakin

pääsee pitkälle."

Maanantaina teimme Toimarin ryhmässä joulukortteja, joista minä sain muutaman. Ryhmäläiset olivat ihanasti tehneet kortit lempiväriini, vaaleanpunaiseen. Niissä oli kauniita kiiltokuva enkeleitä ja toisessa runo enkeleistä. Ne piti heti laittaa esille koristamaan työhuonettani. 

Tiistaina puolestaan oli talon aamupala ja täytyy sanoa, että olin erittäin hienosti sotkematta yhtään koko aamupalan ajan. Vaikka Anne tekikin kaikkensa, että läikyttäisin edes vähän kahvia. Hän roikkui selässäni (halasi) ja nyki vaatteitani (en ole aavistustakaan, mitä hän oikein yritti tehdä). Mutta olin horjumaton, eikä pisaraakaan läikkynyt. 

"Jos et pidä jostakin asiasta itsessäsi,

muuta se.

Jos sitä ei voi muuttaa,

hyväksy se."

Tiistaina ryhmäläiset tekivät palapelejä ja kuulin, että se oli mennyt heiltä kivasti. Keskiviikkona puolestaan aloitin työpäivän etätöissä. Osallistuin Teamsin kautta opinnäytetyö orientaatioon ja siinä ei mikään mennyt putkeen. Ensin yli neljäkymmentä oppilasta oli mennyt opettajan edellispäivänä lähettämän väärän linkin kautta väärään tapaamiseen. Minä tietysti olin yksi heistä. Kun joku vihdoin sai yhteyttä opettajaan ja lähetti linkin oikeaan tapaamiseen, oli jo puolituntia esityksestä mennyt ohi. Loistavaaloistavaa. Sitten ihan ymmällään yritimme saada ajatuksesta kiinni. 

"Ei aina tarvitse olla parhaat kortit,

on vain osattava pelata niillä,

jotka on saanut."

Opettaja koetti näyttää meille samaan aikaan jotain dioja, mutta sekään ei toiminut. Se oli kuin toinen maanantai, mikään ei vaan sujunut. Kuuntelin kuitenkin urhoollisesti koko orientaation loppuun ja toivon, että opettaja saa laitettua sen tallenteen jonnekin, niinkuin sanoi tekevänsä. 

Sen jälkeen olikin jo aika siirtyä Pääskylahteen, missä ihmetyksekseni ei ollut kuin muutamia ruokailijoita. Syykin selvisi ja painuin sitten Toimarille. Meillä oli tapaaminen henkilön kanssa, joka tekisi Toimarista esittelyvideon. Ja jotenkin Anne oli onnistunut ilmoittamaan meidät ottamaan häneen yhteyttä ja ideoimaan hänen kanssaan videota. Ajattelin ensin, että se on ihan helppoa, vain pala kakkua. Olinhan minä ennenkin esitellyt Toimaria, moniamonia kertoja, joten tämähän olisi jo tuttujuttu. Mitä lähemmäs kuitenkin tapaaminen kuvaajan kanssa tuli, sitä hermostuneempi olin. Lopulta olin kauhuissani ja pelkäsin, että kaikki mitä sanoisin ei valitettavasti olisi mitenkään ymmärrettävissä. 

"Pitää olla kiltti muille,

mutta kiltein itselleen."

Onneksi oli kuitenkin Anne, joka sanoi kyllä olevansa vain kuunteluoppilaana, mutta tiesin, että minun jäätyessä tai alkaessa puhumaan täyttä siansaksaa, hän ottaisi kyllä homman hoitoonsa. Kertoisi kuvaajalle, mitä itse tiesi tähän mennessä Toimarista ja toivoisi, minun alkavan puhumaan suomea taas. Kaikkien onneksi, kuvaajan, Annen, minun, minä olin jokseenkin puhekykyinen ja ymmärrettävissä. Kuten olin ounastellutkin, Anne auttoi ja tuki minua. Oli hienoa huomata, että jännityksestä huolimatta olin ollut oikeassa Annesta. Hän auttaisi kyllä. Ja hän autta myös ketä tahansa muutakin, jotka tarvitsevat apua.

Nyt äkkiä muihin aiheisiin, ennen kuin tästä tulee joku Annea ylistävä julkaisu. Torstaina sitten sometin aamulla ankarasti ja se kyllä tosiaan käy ihan työstä. Ja sitten koitti Pääskylahden seurakuntatalon viimeinen ruokailu tälle vuodelle. Siellä oli hiljaista ja oloni oli hieman haikea. Keittiössä pelleilevät äijät saivat minut kuitenkin nauramaan ja eihän sitä sitten auttanut kuin lähteä häviämään biljardissa. Ja niinhän minä sitten tein, hävisin. 

Mutta samalla voitin. Niinkuin aina. Voitin huikeita kokemuksia, kannustavia ryhmäläisiä, voitin tiimihenkeä ja ihmisten ystävällisyyttä. Siitä biljardin peluussa minulle on kyse. 

Myöhemmin Toimarin ryhmässä oltiin tehty jouluisia koristeita paperista. He tekivät kuusia, enkeleitä ja lumihiutaleita ja ne olivat todella hienoja. Upeaa, ei voinut kuin olla taas ylpeä. 

Tänään sitten taas teen töitä kahdella avoimella koneella ja on tässä ympärillä myös kaksi puhelinta, kalenteri ja muistivihko. En ymmärrä miten etätöissä tarvitsen aina kaksi tietokonetta, mutta jokakerta etänä avaan ne molemmat ja vielä erikoisempaa, käytän niitä. 

Ensi viikon jälkeen jäänkin sitten jo odotetulle joululomalle, mutta ensin selvitetään, mitä viikonlopulla ja sen jälkeen ensi viikolla on meille annettavana.

"Todellisuus on tarua ihmeellisempää."

"On kasvettava itse omiin mittoihinsa."

Eristyksissä: osa 37

"Älä usko että elämä on kovaa.

On elämällä pehmeätkin puolensa."

"Täydellisyyteen pyrkiminen

otsa rypyssä 

sammuttaa tekemisen ilon."

Taas blogijulkaisu ilmestyy erikoiseen aikaan. Siihen on yksinkertaisesti syynä se, että olen loppuviikon lomalla ja edellisessä julkaisussa lupasin vielä kirjoittaa blogia ennen lomalle jäämistä. Noh, täältä pesee. Taisin myös lupailla, että kerron viime perjantaisesta työhyvinvointi päivästä, jolloin myös juhlistimme toiminnanjohtajamme tulevia syntymäpäiviä. 

Niinpä niin. Toiminnanjohtajallemme ei ollut siis kerrottu, mitä perjantaina tuleman pitää. Hän yritti koko torstain tai itseasiassa koko viikon urkkia tietoja muilta toimihenkilöiltä. Me pysyimme kuitenkin kovana, yhtenä rintamana. Oli sovittu, että kukaan ei jäisi kahden toiminnanjohtajan kanssa. Oli sovittu myös, että perjantaina tj haettaisiin kotoaan ja mentäisiin sitten minne mentäisiin. Näin myös tapahtui. Tj haettiin ja me lähdimme ajamaan hänen kotoaan kaupunkiin päin. Autossa hän yritti jo arvailla, minne mentäisiin, mutta arvaukset eivät osuneet sinnepäinkään. Ainoa, minkä hän arvasi oikein oli se, että me mennään aamupalalle. Ei kuitenkaan kahvila Emiliaan, vaan Perlina di Castilloon. Aamupala oli siellä erittäin hyvä ja sitten milteipä pyörimme ja kierimme autoon, niin paljon oli tullut syötyä. 

Seuraavaan kohteeseen liikkuessamme ajeli talousvastaava, kuskimme, ensin uimahallin pihaan. Olimme aiemmin autossa puhuneet siitä, että menisimme uimahalliin uimaan. Uimahallin pihassa emme kuitenkin kuin kääntyneet ja sitten jatkoimme matkaamme. Oli ihastuttavan selvää, ettei tulevalla päivänsankarilla ollut mitää hajua, mihin olimme menossa. Uskon, että vasta kun olimme ohittaneet kaikki muut paikat minne olisimme voineet mennä ja matkanneet selkeästi kohti Rantasalmea, arvasi hän vasta todellisen päämäärämme. Kylpylähotelli Järvisydän. 

Järvisydämessä on tunnelmallinen elämyskylpylä, missä on useita eri saunoja, muutamia altaita ja esimerkiksi myös elämyssuihku. Meidän iloinen joukkomme viihtyi saunoissa ja altaissa ja välillä luikautimme spontaanisti Paljon Onnea vaan -laulunkin toiminnanjohtajallemme. Elämyssuihkussa myös taisimme kirkua täyttä kurkkua, tai ainakin jotkut meistä kirkuivat. Siinä sitä oli elämystä kerrakseen muille kylpylän asiakkaille, pahoittelut vaan siitä. Jotkun hurjat meistä kävi myös ulkoaltaassa, missä oli järvivettä, joka oli noin neljä asteista. Hyytävän kylmää. Keuhkokuumetta sit vaan odotellessa...

"Ripaus hulluutta

saa arkipäivän tuntumaan

vähemmän harmaalta."

Uimisen ja armottoman saunomisen jälkeen menimme Järvisydämen noutopöytään syömään. Siellä oli aivan taivaallista porsaankassleria. Ja siis toki paljon muutakin ruokaa, salaattipöytä oli myös erittäin hyvä. Mutta se possu.. Silloinkin tuli syötyä ihan vatsat pullolleen. Kotimatkalla oli kyllä tekemistä siinä, ettemme nukahtaneet autoon. Onneksi kotona pääsi samantien pienille päiväunille. Kaiken kaikkiaan perjantai oli oikein ikimuistoinen, kaunis ja lämminhenkinen päivä. 

"Tee ensin se, mikä on tarpeellista.

Tee sitten se, mikä on mahdollista.

Pian huomaat pystyväsi tekemään

myös sen,

jonka luulit mahdottomaksi."

Ja sitten päästäänkin eiliseen, eli koko talon työhyvinvointipäivään. Toimihenkilöt oli taas suunnitelleet yhtä jos toista tekemistä. Niitä oli legendaariseksi tyhypäivissä muodostunut bingo, kalikan heitto, jonkinnäköinen sählytarkkuusammunta, piparien koristelu, rentoutumishuone, parien etsintä, jousiammunta, arvaa kuinka monta karkkia on purkissa ja voita se sekä tietysti ruokailu. Ja aiemmista joulun alla järjestetyissä tyhyissä tutuksi tullut kinkkuarvonta. Tekemistä siis riitti. Majakkalla oli edellisestä tyhystä tutuksi tullut parien etsintä. Se ei ollut viimeksi onnistunut kovinkaan hyvin, mutta sitä oltiin toivottu, joten me toteutimme sen toiveen. 

Tällä kertaa pareja löytyi varmaan puolet enemmän kuin viimeksi. Ihan huippua! Me oltiin niin innoissamme. Samalla meidän pisteenä oli jousiammuntaa. Siinä tyylejä oli todella monia ja onnistumisia oikein sateli. Parhaiten tyyleistä jäi mieleen maan kautta tauluun osuminen, ensimmäisellä suoraan kymppiin, tietysti kilpailun voittajan kaksi kymppiä ja yksi kutonen sekä palkanlaskijamme pohjanoteeraus. Hän nimittäin onnistui osumaan maahan kaksi kertaa ja kolmannella, viimeisellä imukuppinuolella hän osui mallinukkeen. Me nauroimme sille niin paljon. Ja muistimme kyllä muistuttaakin häntä siitä. Paljon. 

 "Se, joka hymyilee myös itsekseen,

hymyilee kaikkein aidoimmin."

Ruuaksi oli riisipuuroa ja joulukinkkua, leipää ja jälkiruuaksi kahvia ja täytekakkua. Täytekakkuja oli kahdenlaisia omenaa ja mango-appelsiinia. Itse en voi omenaa syödä, mutta mango-appelsiini täytteinen kakku oli todella herkullista. Useat muut olivat samaa mieltä. Tyhypäivän lopuksi pidettiin perinteeksi muodostunut arvonta ja kuten joulun alla on tapana, palkinnoksi oli kinkku. Sekä valtavasti kaikkea muuta, joten voittajiakin oli paljon. Jokaisen pisteen vetäjät myös palkitsivat voittajat. Päivä tuntui olevan yhtä voitonjuhlaa. Hymyilyttää edelleen kun miettii onnistujien ja yrittämisen iloa. Kyllä sitä on aina vaan niin hienoa katsella. 

"Opi tuntemaan oma hyvyytesi."

Tyhypäivässä oli myös mukana yllätysvieras Korvatunturilta. Kaikki varmaan arvaavatkin kenestä oli kyse. Joulupukista tietysti. Onnistuin kysymään pukilta, että olinko ollut kiltti tyttö ja saisinko jouluna lahjoja. Voitteko kuvitella, että joulupukki vastasi siihen, ettei yksi päivä vuodessa kilttinä, riitä joululahjojen saamiseen. Siis täh!? Onkohan pukin kiltteyskirjaus jotenkin sekaisin?

"On tärkeämpää tehdä parhaansa

kuin olla paras."

Tänään meillä oli tarkoitus mennä SaPKon peliin Majakka-toiminnan kanssa, mutta aamulla selaillessani facebookkia huomasin, että Mestiksen kausi oli keskeytetty. Joten eipä sitten mennä. Toivottavasti korona jo pian hellittää otettaan, jotta normaali arki voisi alkaa. 

Ensi viikolla on taas odotettavissa paljon kaikenlaista, muun muassa tämän vuoden viimeinen aamiainen Kellarpellon seurakuntakodilla ja toivottavasti myös rahoituspäätökset. Huh, jännittää ihan sikana. 

"Älä murehdi asioita,

joita et voi muuttaa."

"Ota rauhallisesti.
Stressiä riittää tarpeeksi kaikille."

-kaikki lainaukset ovat kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Kehitysvammaisten ihmisten oikeuksien viikko

"Ihminen, joka jaksaa unelmoida,

on vahvempi kuin se,

joka turvaa vain todellisuuteen."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

 

Viime viikolla jäi blogi kirjoittamatta, joten aloitetaan tämä viikko sitten uudella blogijulkaisulla! 

Blogin kirjoittamatta jääminen johtui perjantaina ennakkoon vietetystä toiminnanjohtajamme syntymäpäivästä, työhyvinvoinnin ja yhdessä olon merkeissä. Sekä siitä, että olin torstaina kokonaan unohtanut kirjoittaa sen. Perjantaina meni muutenkin ylitöiksi ja kotiin päästyäni olin yksinkertaisesti niin väsynyt, ettei ollut muuta vaihtoehtoja kuin mennä nukkumaan. 

Mutta selitykset sikseen ja jotain järkevää aihetta kehiin! 

Tiesittekö, että tällä viikolla on kehitysvammaisten ihmisten oikeuksien viikko? Tämän teemaviikon aiheena on toimeentulo, sillä jokaisella on oikeus saada riittävää toimeentuloa. Viikon slogan kuuluukin: "Irti köyhyydestä. Työstä palkkaa." Nettisivuilla mistä näitä tietoja etsin löytyy myös monesta kohtaa #kohtaamut. Se herätti minut miettimään, että kohtaammeko kaikki ihmiset samalla tavalla? Kohtaammeko ihmiset ennakkoluulottomasti, vai merkitseekö heidän ulkoinen olemuksensa ensinäkemältä jo jotain, tai se, mitä tiedämme heidän taustoistaan? Tai edes, kohdataanko me kaikkia ihmisiä? 

 

"Kun päätöksenteko on vaikeaa,

anna sydämesi tehdä valinta."

 -kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Toki voin omastakin arjesta sanoa, että kaikkien vastaantulevien ihmisten kohtaaminen on miltei mahdotonta. Mutta miten sitten valikoimme ne ihmiset, jotka kohtaamme ja ne, jotka vain ohitamme kävelemällä ohi. 

 

"Meren syvyyden voi mitata,

mutta kuka tuntee ihmismielen?"

 -kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

 

Käykää tutustumassa tukiliiton nettisivuihin, mistä itse kokosin aihetta tähän blogijulkaisuun.  https://www.tukiliitto.fi/tukiliitto-ja-yhdistykset/tuemme-yhdistyksia/teemaviikko/ (Miksi tähän blogiin ei saa linkkejä?) Sivuilla kerrotaan myös Me Itse ry:stä, joka edustaa ihmisiä, joilla on kehitykseen liittyvä vamma. Sivuilla kerrotaan, että Me Itse ry on huolissaan, kun monet vammaisista ihmisistä ovat köyhiä. Uskoisin, että siksi tämän vuotinen kehitysvammaisten ihmisten oikeuksien teemaviikko liittyykin köyhyydestä irrottautumiseen ja työn saantiin. 

 

Me Itse julkilausuman lopusta haluankin lisätä tähän blogijulkaisuun suoraan lainatun kohdan: 

"Arvoisat työnantajat ja Suomen hallitus

Emme halua olla menoerä, vaan
haluamme rakentaa Suomea yhdessä muiden kanssa.
Me voimme tehdä työtä kukin kykyjemme mukaisesti.

Suomi tarvitsee lisää työllisiä.
Me Itse haluamme olla mukana."

 

Sivuilla löytyy myös monenlaisia linkkejä ja kannustankin teitä tutustumaan niihin. 

 Mietin tässä, että miten sillä, millaisena ihminen syntyy, voi olla vaikutusta siihen, mitä ihminen saa tehdä? Miten joku erityislaatuinen ei voisi saada samoja oikeuksia kuin me muut? Miksi yhteiskunta evää heiltä mahdollisuuksia edetä elämässään? Ymmärrän sen, että kehitysvammainen ei välttämättä pysty töissä kaikkeen, mutta eikö hänen pitäisi antaa yrittää toimia töissään omien kykyjensä mukaisesti? Mitä mieltä olette? 

 

Vaikka tämäkin aihe herättää varmasti paljon ajatuksia, niin muistuttaisin vielä, että kaikista asioista voi keskustella sivistyneesti ketään loukkaamatta. Muistetaanhan muotoilla asiat niin, ettei loukata ketään.

 "Ei ole koskaan myöhäistä tulla siksi,
joksi halusit tulla."

 -kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Ajattelin tätä blogijulkaisua aloittaessani, että tämä olisi tämän viikon ainoa julkaisu. Mutta se ei kuitenkaan voi pitää paikkaansa, sillä huomenna meillä on koko talon työhyvinvointi päivä ja minulla on sellainen tunne, että siitä riittää kerrottavaa yhden jos toisenkin kerran. 

Joten palataan asiaan uuden blogijulkaisun merkeissä jo tällä viikolla! Hauskaa alkanutta viikkoa kaikille! Huippua, että huomenna on jo joulukuu! 

 

"Emme aina kykene tekemään 
suuria asioita
ja pieniä emme välttämättä 
halua tehdä.
Silloin on vaarana,
että emme tee mitään."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia  

Lapsen oikeuksien päivä, oikeus unelmiin

"Koskaan ei tiedä 

mihin pystyy

ennen kuin yrittää."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Tänään on lapsen oikeuksien päivä. Muistelen kirjoittaneeni aiheesta aiemmin, mutta en muistanut yhtään mitä, ennen kuin menin katsomaan sen blogijulkaisujen historiasta. http://majakan-valo.blogspot.com/2017/11/raskaan-tyon-raatajat.html - tästä pääsette katsomaan sen itsekin. 

Noh, täytyy sanoa, että päivitys oli erilainen kuin kuvittelin. Se sai minut miettimään, milloin viimeksi olen tanssinut voitontanssia töissä. Mietin vastausta pitkään, vaikka viimeisin voitontanssi löytyikin yllättävän läheltä. Eiliseltä nimittäin. Olimme porukalla laittamassa ruokaa Pääskylahden seurakuntakodilla ja kaikesta sähläämisestä ja kaaoksesta huolimatta, meidän laittamaa ruokaa kehuttiin paljon. Se oli kyllä voitontanssin paikka tosiaankin. 

Mutta palataanpa lapsen oikeuksien päivään. Lapsien oikeudet on hyväksytty YK:n kokouksessa vuonna 1989. Suomessa sopimus on ollut lainvoimainen puolestaan vuodesta 1991. Sopimuksen mukaan jokaisella lapsella on oikeus hyvään elämään ja kasvuun. Lisää lapsen oikeuksista ja sopimuksesta löytyy netistä. Itse löysin googlaamalla sivun www.lapsenoikeudet.fi. Se kannattaa käydä tsekkaamassa. Sieltä löytyi vaikka mitä mielenkiintoista tietoa ihmisoikeuksista ja kaikki oli selitetty helposti ymmärrettävästi.

Tänään sosiaalinen media täytyy varmasti myös päivityksistä lapsien oikeuksista. Löysin twitteristä Tasavallan presidentin Sauli Niinistön videon, jossa Hän toivottaa onnellista lapsien oikeuksien päivää kaikille. Se kannattaa käydä katsomassa. Majakka-toiminta myös uudelleentwiittasi sen. Jokaisena vuonna lapsien oikeuksien päivänä on eri teema. Tänä vuonna teemana on lapsien oikeus tulevaisuuteen. Lapsenoikeuksien sivuilla löytyykin linkki erikseen Saa unelmoida -kampanjaan. Tasavallan presidentti puhuukin lapsen oikeuksista unelmiin videossaan. 

"Lapsella on oikeus tulevaisuuteen. Jokaisen lapsen ja nuoren 

on uskallettava unelmoida 

ja saatava eväät 

rakentaa omanlaistaan tulevaisuutta." Sanotaan lapsen oikeuksien sivustolla. 

Kirjoitin viime blogijulkaisussa siitä, että olen työstänyt Majakka-toiminnan sosiaalisen median kanavia twitteriä, instaa ja facebookkia. Mitä enemmän luen twitteriä ja kiinnitän siihen huomiota, sitä enemmän huomaan, miten paljon negatiivisia kommentteja ihmiset kirjoittavat toisilleen. Se on mielestäni inhottavaa ja mietin, miten jotkut viitsivät tehdä sellaista. Tietysti tiedän, että kritiikki kuuluu elämään, mutta eikö sitä voi ilmaista rakentavasti, toisten mieltä pahoittamatta.

Miksi itsensä ilmaiseminen saa ihmiset loukkaamaan toisiaan? Eikä tämä koske vaan aikuisten viestimistä toisilleen, vaan yhtälailla lasten. Miten lapset uskaltava unelmoida, jos unelmat heti ammutaan alas? Miten kukaan uskaltaa julkaista sosiaaliseen mediaan mitään, kun välittömästi tulee jotain mieltäpahoittavia kommentteja sinne. Millainen tulevaisuus meillä on, jos emme opi olemaan toisiamme kohtaan armollisempia. Jos emme opi puhumaan toisillemme kiltimmin, huomaavaisemmin.

"Jokaiselle meille loistaa

sama aurinko

ja sama kuu."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Aloittaessani Majakka-toiminnassa ja blogin ollessa vasta suunnitteluvaiheessa, teimme silloisen työparini kanssa päätöksen siitä, että koettaisimme saada ihmiset ajattelemaan blogijulkaisuillamme. Aiemmat blogijulkaisut ovat ihmiset saaneet ehkä ajattelemaan, että ollaanpa me oikeita säheltäjiä. Hyvä niin, ja pitäähän se täysin paikkansa, toivottavasti se on laskenut kynnystä Majakka-toimintaan osallistumiselle. Mutta se ei ole täysin sitä, mitä ajattelimme alunperin. Ehkä vuoden vaihteessa olisi taas aika lähteä työstämään tuota ajatusta. Saada ihmiset ajattelemaan. 

Idea on muhinut mielessäni jo aiemmin ja olen kirjoittanutkin siitä blogijulkaisuihin. Uskon, että pian tulee aika konkretisoida se, tehdä se oikeasti, saada idea toimimaan käytännössä. Ensin kuitenkin pitää odotella rahoituspäätöksiä. Seuraavista viikoista tulee jännittäviä. 

"Minne ikinä polkusi johtakoon,

se kulkekoon valoon ja aurinkoon."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Eristyksissä: osa 36

"Kauan kateissa ollut avainkin

saattaa yllättäen löytyä."

-Kaikki lainaukset ovat kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Tänään otin suoraan tabletin esille kun aloin kirjoittamaan tätä blogijulkaisua. Jätin kokonaan siis välistä sen vaiheen, jossa tappelin miniläppärin kanssa siitä, saanko netin siinä toimimaan. Ja toistaiseksi (koputan puuta) tablettivaihtoehto on toiminut moitteetta. 

Tällä viikolla oli Kellarpellon seurakuntakodilla aamiaista, se oli jo tämän vuoden kolmanneksi viimeinen. Tänä vuonna on siis enää kaksi aamiaiskertaa jäljellä. Huh, miten se aika meneekään niin nopeasti.. Maanantaina ehdin kerran jos toisenkin sekoilla vaikka mitä, mutta tämähän ei yllätä ketään. Ei edes minua. Eiku se taisikin olla tiistai, se sekoilupäivä siis... Hmm, no kuitenkin. 

Tiistaina aamupalan tarjoili eräs Toimarin oppisopimusopiskelijoista ja minä olin vain apulainen. Hienoa, ettei itse aina tarvitse olla vastuussa kaikesta. Tiistaina sitten sotkin ja sählesin kaikkea. Tiistaina myös tuntui, ettei kukaan vastaa puhelimeen. Hetken jo mietin, että onko vika minun puhelimessani. Onneksi siitä ei kuitenkaan ollut kyse. Kaikki joille soitin olivat vain puhelimen tavoittamattomissa. 

Keskiviikkona edistyin muutamissa koulutehtävissä ja Anne kävi hyvinvointiryhmässään heittämässä frisbeegolfia Nätkillä. Myöhemmin kuulin, että heillä oli hauskaa. Pääskylahden kirkolle ilmestyi iso porukka Toimarilaisia ja yksi heistä jäikin ihmettelemään huonoja bilistaitojani seurakuntatalolle ruuan jälkeen. Keskiviikkona koetin myös tavoittaa Majakka-toiminnan ryhmäläisiä, jotta saisin kysyttyä heiltä olivatko he tulossa syömään Rollssiin ja kirjastoon Majakan kanssa huomenna. 

Etänä ihmisten tavoittaminen on aika paljon vaikeampaa kuin livenä. Tai siis periaatteessahan se on vain puhelinsoitto, ei sen vaikeampaa kuin livenä toisen etsiminen. Mutta asia vaikeutuu siinä vaiheessa, kun tavoiteltava henkilö ei vastaa puhelimeen. Minä se vasta tiedänkin miten vaikeaa puhelimeen vastaaminen on. Tuntuu, etten koskaan ehdi vastaamaan puhelimeen kun joku soittaa minulle. Olen pahoillani siitä. Mutta siis, tässä vaiheessa syntyy ongelmia. Onneksi on kuitenkin viestit, joilla on mahdollisuus tavoitella henkilöä. Niiden vastaukset ovat kuitenkin hitaampia kuin puhelussa, joten tälläisiä asioita ei tointaisi jättää ihan viimetinkaan. (Pitää koettaa muistaa ensi kerralla...) 

"Jokaisella asialla 

on hyvät ja huonot puolensa,

mutta kannattaa ajatella

niitä hyviä."

Torstaina Pääskylahden kirkolla huomasin jotain valtavan hienoa. Pääskylahdessa apulaisena ruokaa laittava Majakka-toiminnan ryhmäläinen on muuttunut huumorintajuisemmaksi ja entistäkin sosiaalisemmaksi. Epäilemättä Pääskylahdessa ruokaalaittavien henkilöiden ansiosta. Huumori on sellainen asia, mitä ei ole helppo oppia. Tai ehkä sitä on mahdotonta oppia, en tiedä. Mutta heidän yhteistyönsä ja vitsailun katsominen oli aivan huikeaa. Tiedän, että luette tämän äijät ja olen teistä valtavan ylpeä. Jatkakaa samaan malliin. 

Myöhemmin kuin ihmeen kaupalla, kaikki joiden piti tulla ensin Rollsiin syömään, tulivat paikalle. Olin kaikista suunnattoman ylpeä. Ja tässä se taas huomattiin, minun huolimattomuudestani ja hajamielisyydestäni ja yhteydenoton vaikeuksistani huolimatta kaikki löysivät paikalle. Olivat siellä missä pitikin, silloin milloin pitikin. Minun pitää oppia olemaan huolehtimatta niin paljoa, koska selvästikin ryhmäläiset pärjäävät vähemmälläkin huolehtimisella. Alan työstää asiaa itsekseni. 

Rolls oli sekä ryhmäläisille että minulle täysin uusi konsepti. Itse en ollut koskaan siitä kuullutkaan. Oli siis mielenkiintoista käydä siellä. Ennen kun tilasimme teimme suurinpiirtein päätöksemme mitä tilaisimme. Näin ei tilatessa tarvinnut niin paljoa enää miettiä, vaan tilaus sujuisi jouhevammin. Yllättävän moni meistä päätyi kana-ateriaan, myös minä. Voin omasta puolestani sanoa, että se oli hyvää. Erilaista kuin oletin ja olin iloisesti yllättynyt. Ranut oli myös hyviä ja olin kaivannut ohuita ranskalaisia kun kaikkialla tuntuu nykyään olevan maalaisranskalaisia. Tilat syödä olivat kovin pienet, mutta sopu sijan antoi. Parasta siellä kuitenkin oli ihmiset, he selvästi tekivät töitä omalla persoonallaan ja entisenä asiakaspalvelijana voin kertoa, ettei se ole aina itsestään selvyys. 

Myös ryhmäläiset tuntuivat tykkäävän. He pitivät ruuasta ja kehuivat sitä myöhemmin. Uskon, että tulemme käymään siellä uudestaankin. Ennen kaikkea Rolls ja siellä syöminen oli taas uusi kokemus meille kaikille. Jotain yhteisöllistä, positiivista ja mielekästä. Juuri siitä Majakka-toiminnassa on kyse.

                                                         "Yksi askel,

jota seuraavat toiset,

ja matkasi on tehty."

Tämä viikko on ollut minulle sosiaalisen median opettelua. Olen alkanut herättelemään henkiin Majakka-toiminnan twittertiliä ja miettimään, miten saisin instaan lisää äksöniä. Välillä se tuntuu todella vaivalloiselta ja haluan jo luovuttaa, mutta tiedän, että tuloksia ei saada lyhyellä tähtäimellä, vaan sitten pidemmällä aikavälillä. Niinpä vaikka somettaminen olisi miten työlästä ja vaikeaa tahansa, pitää vain jaksaa yrittää. Ja onneksi minulla on työparinani tuo Anne, joka tuntee lähes kaikki savonlinnalaiset ja joita hän ei tunne, niin sitten hän tutustuu heihin. 

Nyt taas sensuroin pois kaiken kirjoittamani, joten lienee aika lopettaa. Ensi viikkoon sitten. Toivottavasti silloin sensuuri pysyy aisoissa ja saan kirjoitettua edes jotain. 

"Tarvitaan enemmän kuin rohkeutta

jättää varma 

kuin elää jatkuvassa epävarmuudessa."

Eristyksissä: osa 35

"Ei voi löytää valtameriä

jos ei uskalla jättää maata näkyvistä."
-Kaikki lainaukset ovat kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Tänään oon taas taistellut näiden tietokoneiden kanssa. Miniläppäri etätöissä kotona ei toiminut ollenkaan, joten oli vaihdettava tablettiin. Uskomatonta, miten niiden kanssa joutuukaan säätämään kokoajan... 

Mutta mitäs, tällä viikolla on taas sattunut ja tapahtunut. 

Maanantaina etätöissä sain valtavasti aikaan ja opettelin uusia asioita somettamisessa. Kävi ilmi, että facebookin tarinoita on kamalan vaikea tehdä. Siis miten ne voikaan olla niin vaikeita. Laitoin sitten ihmeissäni kaverille viestiä, että miten niihin kirjoitetaan.. Kaveri vähän ihmetellen vastasi ääni- ja kuvaviesteillä, että mennään sinne lisää tarina ja se kirjoitus + mmitä kaikkee muuta sinne voikaan lisäillä löytyy siitä näkyviltä heti. Vastasin kuvalla miun lisää tarina kohdasta, siinä ei näkynyt mitään sellaista mitä kaverilla näkyi. Kaveri ehdotti sovelluksen päivittämistä puhelimessa ja niin tein. Kuitenkin kun etsin päivitysmahdollisuutta työpuhelimeni facebookkiin, en löytänyt kuin uuden facebook-sovelluksen, mikä oli mahdollista asentaa. 

Ihmettelin sitä, sovellushan oli jo asennettuna puhelimessani. Latasin kuitenkin uuden ja kas, siinähän näkyi kaikki samat jutut kuin kaverini lähettämässä kuvassa. En ollutkaan tyhmä, puhelimen facebook-sovellus oli vain ollut vanha. Se oli kuulkaa juhlan aihe! Uudessa facebook-sovelluksessa on kuitenkin uusi facebook, mitä en ihan vielä oikein osaa käyttää. Joten ajattelin, että voin tehdä tarinoita uudella sovelluksella ja mennä sitten vanhalla selailemaan ja lisäilemaan muita kuvia. Vähän vaivalloista, ehkä olisi helpompi opetella vain sen uuden facebookin käyttö, mutta katsotaan nyt. 

Tiistaina sitten aloitin työt jo seitsemältä K-Supermarket Eväskellarin pihassa. Sinne kasasin samanlaisen heijastinkuusen kuin Toimintakeskuksen päämyymälän edessä Pohjolankadulla. Voin kertoa, että heijastimien kasaamisessa, oli kestänyt muutama tunti. Samoin niiden selvittelyssä ja niin kesti niiden kuuseen laittamisessakin. Ne olivat ehtineet mennä jo uudestaan solmuun ja selvittelyssä riittikin puuhaa. Suurin osa heijastimista oli uusia ja lahjoituksina saatu muun muassa Savonlinnan seurakunnalta, Sosterilta, Liikenneturva Etelä-Savolta ja Savonlinnan Uudelta Apteekilta. Kiitos vain kaikille lahjoittaneille. 

Heijastinpuun idea on, että siitä voi ottaa heijastimen jos sellaista tarvitsee ja siihen voi tuoda heijastimen jos itsellä on ylimääräisiä. Pimeinä iltoina on tärkeää näkyä. Jossain heijastinpuu on tehty ihan oikeaan puuhun. Meillä ei kuitenkaan ollut sellaista mahdollisuutta, joten kehitimme oman versiomme siitä. Otimme meille lahjoituksina tulleita muovijoulukuusia ja ripustimme heijastimet niihin. Viime vuonna meillä oli heijastinkuusi ensimmäistä kertaa ja se toimi ainakin niin, että ihmiset ottivat siitä heijastimia. Valitettavasti siihen ei niitä paljoa tuotu. Mutta ainakin heijastimet olivat nyt niillä, jotka niitä tarvitsivat. 

Vaikka heijastinkuusi ei lähtisikään toimimaan odotetulla tavalla, niin ainakin heijastimia näkyisi taas enemmän liikenteessä. Ensi vuonna sitten taas uusi yritys ja ehkä tämä opettaisi meille jotain. Ehkä me viimein keksisimme miten saisimme sen toimimaan. Ehkä. 

"Jokainen joutuu soutamaan

omaa venettä omilla airoillaan."

Tiistaina oli sitten normaaliin tapaan aamupala Toimarilla ja oli pitkältä tuntuvan ajan jälkeen hienoa olla taas töissä. Näin vaihdellen etätöitä ja työpaikalla töitä osaa arvostaa molempia. Mutta etätöistä pitää kyllä sanoa, että aina töissä on jotain, mitä sillä hetkellä etätöissä tarvitsisi. Siis aina. Sitten kun menee töihin ja vie tarvittavan asian kotiin, niin eikös se jää sinne ja sitten sitä tarvitsisi töissä. Ja huomaa aina töihin tullessa, että on hirmuiset kantamukset mukana. Minun ei onneksi tarvitse liikuttaa tietokonetta, mutta jotain muuta pitää aina retuuttaa edestakaisin. 

Tiistaina meillä oli myös pitkästä aikaa Toimarin ryhmä, jossa päädyimme vain vaihtamaan kuulumisia ja hehkuttamaan joulua. Eikä siinä sitten muuuta ehtinyt tehdäkään, kun jäimme niin pitkäksi aikaa kiinni keskusteluun. Mutta se oli ihan parasta juuri niin. Ei aina tarvitse tehdä jotain ihmeellistä, välillä voi vaan olla yhdessä ja jutella. Se on valtavan hienoa! Torstaina olleessa ryhmässä pelasimme korttia ties miten pitkän ajan jälkeen. 

Keskiviikkona ja torstaina olin normaalisti Pääskylahden seurakuntatalolla, jossa biljardin pelaajia oli enemmän kuin yleensä. Siellä oli muutama vitsiniekka, joiden jutuille nauraessa tuli ihan vettä silmistä. Se oli ihan parasta. Biljardin peluu ei itsellä luistanut yhtään, mutta onneksi minulla oli loistopari, johon saatoin nojata. Me voitimme uskomattoman monta peliä. Hyvien pelaajien pareiksi on hyvä päästä meidän ei niin hyvien, sillä me vähän tasoitamme sitä tilannetta sitten vastapuolelle. Ei ole sitten kukaan niin ylivoimainen. 

Ensiviikolle on taas suuria suunnitelmia. Meidän olisi tarkoitus lähteä käymään Rollsissa, siinä uudessa ruokapaikassa mikä tuli Viiskulman Grillin tilalle. Ja jossain vaiheessa on suunnitelmissa käydä syömässä myös Mertalan liikenneasemalla. Ensi viikolla meinattiin käydä myös kirjastossa pitkästä aikaa ja saa nähdä mitä kaikkea muuta sitä tässä keksitään. 

Ja hei, isänpäivähän on sunnuntaina. Muistakaa omia isiänne ja isoisiänne! 

"Jos tahtoo nähdä tähdenlennon,

on katseltava taivaalle." 

Eristyksissä: osa 34

 "Voihan tekniset ongelmat

ja itku ja hampaiden kiristys."

-mie

Edellä oleva lainaus kertookin jo paljon siitä, millaisella fiiliksellä lähden kirjoittamaan tätä blogijulkaisua. Kyllä tekniset ongelmat on tämän digitaaliajan vitsaus. Ja etätöiden. Vaikka etätöistä tykkäisi muuten, ni sitten on joku tekninen ongelma tietokoneessa, puhelimessa tai tabletissa, eikä niiden kanssa taistelemisesta kyllä voi sanoa nauttivansa. 

Uskokaa tai älkää, me oltiin eilen digitaalisen markkinoinnin koulutuksessa. Mikä ei kyllä millään tavalla näy tässä blogijulkaisuissa ja tuskin tulevissakaan, mutta tulipahan sellaisella oltua. Vakavasti puhuen koulutus oli todella valaiseva ja se antoi paljon ideoita ja ehkä keinojakin siihen, millä tavalla sosiaalista mediaamme voisi kehittää. 

Kouluttaja puhui vahvasti sen puolesta, että pitäisi rohkeasti uskaltaa olla oma itsensä. Ja hei, sehän on tärkeää muutenkin kuin digitaalisessa markkinoinnissa. Aina pitäisi uskaltaa olla rohkeasti oma itsensä. Jos vain jaksaa rohkeasti ja sinnikkäästi kokeilla ja yrittää, oma tyyli, oma tapa löytyy varmasti. Pitää löytyä persoona, kouluttaja sanoi. Hän puhui myös siitä, miten sitä ajan kanssa ja ehkä ihan huomaamattaankin kehittyy. Siitä minulla on ihan omakohtaista kokemusta. Juuri tämän blogin osalta. Jos muistatte tai käytte nyt katsomassa ensimmäisiä blogijulkaisuja, ne olivat jokseenkin erilaisia kuin blogijulkaisut nyt. 

Aloin kirjoittamaan blogia silloin, kun tulin töihin Savonlinnan Toimintakeskuksen Majakka-toimintaan. Se oli vuonna 2017 lokakuussa. Kyllä, tässä kuussa minulle tuli täyteen kolme kokonaista vuotta Toimarilla. Aina kuluu hurjaa vauhtia. (Ette varmaan oo lukenut sitä kertaakaan tästä blogista...) Ensimmäisissä blogijulkaisuissa olin niin kovin epävarma siitä, mitä siihen kirjoittaa ja voiko tällä tavalla nyt kirjoittaa vai ei. Hyvän tähden, olen epävarma edelleen. Mutta asiat ovat kuitenkin muuttuneet. Ensimmäiset blogijulkaisut kirjoitimme työparini kanssa yhdessä. Sittemmin, vuodan 2017 jälkeen, työpareistani kukaan ei ole juurikaan halunnut kirjoittaa tähän. No mikäpä siinä, minä kirjoitan. Muistan vielä elävästi, kun blogijulkaisun luomiseen meni huikean pitkä aika. Useita tunteja. Kirjoittaminen ei koskaan ole ollut se ongelma, vaan se, kun olen jälkikäteen alkanut lukemaan kirjoittamiani asioita ja alkanut sitten epäröidä. Sitten olen poistanut ja kirjoittanut tekstiä uudestaan ja uudestaan. Puuduttavaa, turhauttavaa ja turhaa. Nyt en poista kirjoituksista juuri mitään, paitsi omasta mielestäni kaikki hauskimmat jutut siinä pelossa, että kaikki lukijat eivät ymmärrä huumoriani ja siitä tulee sitten sanomista. 

Huomaatteko, pelko rajoittaa minua edelleen. Ja minusta tuntuu, etten välttämättä ole niin hauska kun uskon olevani tai kaverini sanovat minun olevan.

Jossain vaiheessa blogijulkaisut käsittelivät muitakin aiheita kuin meidän kulunutta viikkoamme. Jossain vaiheessa taas blogijulkaisut käsittelivät kenties enemmän omia ajatuksiani kuin työtä. Mutta aiemmin blogilla oli enemmän lukijoita viikossa kun nyt. Mitä pidempään kirjoitin blogia, sitä enemmän alkaa jutuissa näkymään oma huumorini ja kaikki tyhmät juttuni. Niitä ei pysty pitkään peittelemään. Mitäpä sitä suotta.. Ajattelin kouluttajan sanoessa, että pitää rohkeasti olla oma itsensä, että juuri tästä siinä on kysymys. Omasta huumorista, persoonasta ja minun (ja Annen) kohdalla juuri niistä tyhmistä jutuista. Oi voi, nyt kun on ihan kehotettu olemaan juuri tälläinen, niin blogijulkaisuista voi tulla jatkossa vieläkin enemmän meidän tyylisiämme. O-ou..

Huomasitteko muuten, että K-Supermarket Eväskellari oli tehnyt päivityksen siitä, että he lahjoittavat ruokatarvikkeita Savonlinnan Toimintakeskuksen järjestämälle aamiaiselle Kellarpellon seurakuntakodilla. Siinä oli myös kuva kauppias-Samista ja minusta, armas rallimustikkani (autoni) ei ihan ollut mahtunut kuvaan. Siinä julkaisussa oli myös linkki MajakanValo -blogiin, tähän blogiin ja sinä sanottiin, että blogissa kerron enemmän Kepen aamiasesta ja silleen. On hienoa, että voimme tehdä tälläistä yhteistyötä ja lisää yhteistyötä on suunnitteilla. Toivottavasti ensi viikolla voin kertoa siitä jo enemmän. Käykäähän ihmeessä katsomassa tämä päivitys K-Supermarket Eväskellarin facebook-sivuilta. 

Tein eilen muuten TikTokin Majakka-toiminnalle koutuksen ohessa. Ja aloin uudelleen herättelemään meidän Twitteriä. Saa nähdä saako minun teknisillä taidoilla niitä hereille ollenkaan, mutta aina pitää yrittää. Nyt muuten tätä kirjoittaessani huomaan, että kirjoitan tätä blogijulkaisua, aivan kun joku vastaisi minulle. Harvemmin julkaisuista tulee kuitenkaan mitään palautetta. Paitsi joskus jotkut mainitsevan huomanneensa, että kirjoitin heistä blogiin. Esimerkiksi meidän talousvastaava kertoi kyllä lukeneensa blogijulkaisusta kertomukseni siitä, kun järjestin hänelle aivojumppaa. Ja tosiaan, palautetta on kyllä kiva saada. En pysty kehittämään tai muuttamaan blogijulkaisuita, jos en tiedä miten tai millä tavalla niitä pitäisi muuttaa. Palautteiden antamisessa on kuitenkin hyvä muistaa, että kritiikkiä voi antaa rakentavastikin. Negatiivinen palaute ja haukkuminen ei ole kenestäkään kivaa, eikä se edistä mitään. Aiheuttaa vain pahaa mieltä. Se on hyvä muistaa kaikkialla palautteiden antamisessa. Asiat voi ilmaista positiivisen kautta ja sitä kautta saa viestin perille huomattavasti varmemmin. 

Ainoa muutos tällä hetkellä, jonka olen tainnut blogiin tehdä palautteen ansiosta, on fonttikoon suurentaminen. Aiemmin kirjoitin blogijulkaisut normaalilla fonttikoolla ja lainaukset suurella. Nyt kirjoitan teksin suurella fonttikoolla ja lainaukset suurimmalla. Ja täytyy myöntää, että vaikka se näyttävästi pidentää blogijulkaisuiden pituutta ja ne voivat näyttää kamalan pitkiltä, niin on blogijulkaisuita nyt helpompi lukea. Ja eihän julkaisut en pidempiä ole kuin normaalillafontilla, ne vain näyttävät siltä isompien kirjaimien takia. 

Nyt harhauduin aiheesta. Eikä minulla ole enää aavistustakaan, mistä aiemmin meinasin kirjoittaa. Joten pitää soveltaa... Mutta koska en keksi mitään, niin yritän tässä hypnotisoida koiraa liikuttelemalla sormea edestakaisin. Että sellasta tällä kertaa. 

Tällä viikolla on ollut tekemistä vaikka kuinka. Ja ensi viikolla sitä on edelleen. Niin paljon on kaikkea, ettei niitä voi mitenkään muistaa ja sitten tuppaa unohtumaan yhä useampi asia. Olenkin tällä viikolla ajatellut, että otan yhden asian kerrallaan ja kun olen sen saanut tehtyä niin sitten vasta siirryn seuraavaan. Voi olla kätevämpi, kun ei tarvitse koko ajan pyörittää mielessä, mitä kaikkea pitikään muistaa. Jos tämä toimii hyvin, niin siitähän voisi tulla ihan normikäytäntö. Ei miljoonaa asiaa koko ajan, vaan yksi kerrallaan. 

Nyt kone alkaa taas temppuilemaan, joten lopetan vielä kun saan tän julkaisun julkaistua. Ensi viikkoon! 

"Lopeta hyvän saan aikaan.

Eli silloin kun tietokone vielä toimii."

- mie edelleen

Eristyksissä: osa 33

"Kun tietokoneiden kanssa on ongelmia,

joutuu itse keksimään lainaukset.

Ärsyttävää. Eikä oikein toimi. Tämäkään."

-Mie

 

Tällä viikolla ongelmat tietokoneiden kanssa ovat jatkuneet. Ja puhelinkin on alkanut temppuilmaan. En käsitä. Eikä kyse ole mistään yksittäisestä tietokoneesta. Työkoneeni temppuilee, mutta kun olen tällä viikolla ollut suurimman osan päivistä etätöissä, niin nyt myös kotona oleva työkoneeni temppuilee. Miten se on oikein mahdollista. Ja se puhelin... 

Tämä viikko on ollut kovin erilainen. Olen ollut kaikki päivät paitsi tiistain etätöissä. Etätöissä on itseasiassa aika huippua. Ilman häiriöntekijöitä (joita myös työkavereiksi sanotaan) pystyy keskittymään huomattavasti paremmin koneella työskentelyyn. Ryhmä pyörivät lähes normaalisti, vaikka olisimmekin etätöissä. Tällä viikolla olen käynyt normaalista Savolaisilla Selviytyjillä ja Pääskylahden seurakuntakodilla keskiviikkona ja torstaina. Etänä olen koettanut herätellä ryhmäpuhelulenkkejä, joita teimme päivittäin keväällä. Se ei ole onnistunut kovinkaan hyvin. Tai oikeastaan ollenkaan. Kävimme me kävelemässä yhden ryhmäläisen ja koiran kanssa maanantaina, mutta ryhmäpuhelulenkki se ei ollut. 

Se oli muuten upea reissu. Me päädyimme seikkailemaan Casinon lähellä olevaan saareen ja otimme sieltä upeita kuvia. Syksy on niin kaunista aikaa. Minä jopa kiipesin puuhun. Ja me nähtiin tikka. Lisää kuvia tästä reissusta on nähtävissä Majakka-toiminnan instagramista ja facebookista. 

Eilen, torstaina, me käytiin Majakan kävijöiden kanssa SaPKon pelissä. Se oli minulle tämän syksyn ensimmäinen ja työparilleni Annelle se oli ensimmäinen ties miten pitkään aikaan. Meidän jutut pelissä oli ihan levottomia, mutta sehän ei ollut mitään uutta. Me käytiin ostamassa myös SaPKon kangasmaskit ja ai vitsi ne on hienot. 

Majakka tarjosi myös makkarat pelissä ja voin kertoa, että kun me kahdestaan Annen kanssa niitä useammalle hengelle haettiin, ni ei kädet ihan riittänyt. Mutta saatiin makkarat ja pillimehut kuitenkin perille asti. Ja pitihän meidän myös somettaa. Ensin otin kuvia Annesta ja järjestyksenvalvojasta ja sitten eräs ryhmäläinen otti Annesta ja minusta Savonlinnan Toimintakeskuksen ja Hyvä Kiertää Oy:n mainoksen edessä. Olin myös onnistunut vahingossa neuvomaan Annea väärään paikkaan, josta hänet oli ohjattu sitten pois. Ja se oli ihan oikeasti vahinko. Olipa pelin aikana myös sellainen hetki, jolloin viisas Anne joutui kysymään minulta, miksi Ketterän maalivahti lähti maaliltaan pois kesken pelin. En tiedä miten hyvin epämääräinen selitykseni siirretystä rangaistuksesta onnistui, mutta Anne ainakin esitti ymmärtäneensä mistä siinä oli kyse. 

Kaiken kaikkiaan meillä oli pelissä tosi hauskaa. Toivottavasti pääsemme lähtemään sinne uudestaankin yhdessä ja ensi kerralla toivon mukaan vielä isommalla porukalla. 

Ensi viikolla jatkamme osittain etänä ja osittain työmaalla ja odotan sitä jokseenkin innoissani. Sitä ei ikinä tiedä mitä tulee tapahtumaan ja mitä kaikkea sitä saakaan päähänsä, kun viettää koko päivän ihan itsekseen. 

"Onneks mie en oo vanhanaikainen ja liian asiallinen. Sie oisit Iiris miun kanssa ihan ihmeissäs." - Anne

"Mie oon siun kanssa ihan ihmeissäni jo nyt. " -Iiris

Eristyksissä(kö edelleen?): osa 32

"Kokemustemme tulisi olla majakoita 

jotka näyttävät tietä, 

eikä ankkureita,  

joihin kiinnitämme laivamme."

-Kaikki lainaukset ovat kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

 

Pitkästä aikaa blogin uutta julkaisua. Tästä sitä taas näkee, että vaikka miten asioita suunnittelee niin ei ikinä voi tietää mitä tapahtuu. Nykyään kun miulta kysytään, että oonko menossa jonnekin, en vastaa siihen enää, että kyllä. Vaan todennäköisesti tai että tarkoitus olisi. Tai jotain muuta. Koska ikinä ei vaan voi tietää varmaksi. Varsinkaan nyt korona-aikaan. 

 

Tässä on itsekin pitänyt ruveta opettelemaan kasvomaskien käyttöä ja voin sanoa, että se tosiaan vaatii opettelua. Ainakin omalla kohdalla. Mutta onneksi maskeja on mahdollista ostaa jos jonkinlaisia ja voi sitä kautta löytää iloa ja asennetta niistäkin. Ne voivat olla tosi nättejäkin ja tärkeintähän niissä on, että ne suojaa itseä ja toisia. 

 

  "Älä seiso esteenä omalla tielläsi."

 

Tämä viikko alkoi Kellarpellon seurakuntakeskuksen aamiaisella, jonne ruokatarvikkeet lahjoitti tavalliseen tapaan K-Supermarket Eväskellari. Tällä kertaa uuden kauppiaat halusivat ottaa kuvan, jotta voisivat somessa kertoa, että tukevat tälläistä toimintaa. Hieno ajatus. Harmi vaan, että itse harvemmin onnistun kuvissa.

Maanantaina minulla oli myös koulun Teams-tapaaminen. Muistatteko kun aiemmin blogissa kerroin, että olen hyvä tietotekniikan kanssa? Noh, en todellakaan ole. Tunnun aina Teams-tapaamississa olevan väärässä kokouksessa, verkkosivut kaatuilevat ja loppuvaiheessa koko Teams-sovellus heitti minut ulos. Just kun olin päässyt kehumasta... 

 

"Hiekka rannalla on aina samaa.

Vain askelten jäljet vaihtuvat."

 

Toimarin ryhmässä maanantaina etsittiin Huomaa Hyvä -toimintakorteista omia vahvuuksia ja kerrottiin niistä sitten koko porukalle. Se oli hauskaa ja oli hienoa huomata, miten ryhmäläiset löysivät vahvuuksia itsestään. He löytävät asioista aina jotain sellaista, mitä en osaa odottaa. Aikaisemmin en pitänyt siitä, niin yllättävistä käänteistä. Mutta nyt osaan arvostaa sitä ihan eri tavalla. Sillä niistä tilanteista pystyn oppimaan kaikista eniten. 

 

Tiistaina meillä puolestaan oli talon aamupala, missä yritin vakuuttaa yhtä aamupalan syöjää istumaan vieressäni. Aikaisemmin kun hän oli istunut viereisellä penkillä, olin häslätessäni tönäissyt häntä ja läikyttänyt hänen kahviaan. Tästä syystä, hän ei asetu viereeni istumaan enää aamiaista syödessään.. Kerran jos vahingossa vähän kahvia läikkyy niin.. Myöhemmin koetin vakuuttaa toista syöjää istumaan viereeni. Onnistuin kuitenkin kertomaan, että eräs toimihenkilöistä ei suostu istumaan vieressäni enää, koska kerran ammuin häntä ketsupilla vahingossa. En tiedä kuinka vakuuttavaa  tämä oli, että vieressäni KANNATTAISI istua. Pikemminkin tuntuu, että nyt ainakaan kukaan ei istu lähelläkään minua.. 

 

Tiistaina meidän piti suorittaa ensiapu -verkkokoulutus. Me teimme sen työparini Annen ja toisen toimihenkilön kanssa kolmestaan. Virhe. Kävi ilmi, että nämä kaksi olivat vieläkin surkeammat tekniikan kanssa kuin minä. Uskomatonta. Ja jatkuvasti uusien ongelmien ilmaantuessa huomasin, etten ollut kovinkaan kärsivällinen. Onneksi saimme koulutuksen kuitenkin hoidettua ja nyt sitten innolla odotamme seuraavaa koulutuspäivää, joka onneksi on paikanpäällä eikä verkossa. Toisaalta edellisen koulutuksen tarinoita kuunnellessani en ole yhtään varma siitä, onko sekään hyvä juttu. Että harjoitteita tehdään ryhmässä, yhdessä, livenä. 

 

Keskiviikko oli kiireinen, Annella hyvinvointiryhmä aamupäivästä, minulla Pääskylahti, josta piti suoraan kiirehtiä etätapaamiseen. Onneksi ei tarvinnut olla omalla koneella. Torstaina olin taas Pääskylahdessa ja värikäs kasvomaskini sai monia kehuja. Pääskylahden kirkolta päästyäni piti taas kiiruhtaa verkkotapaamiseen, webinaariin ja siitähän ei tullut yhtään mitään.

 

Ääneni ei kuulunut hyvin muille osallistujille ja koetin sitten kiireesti tehdä asialle jotain. Muistin, että olin ostanut kuulokkeet ja mikrofonin podcastin tekoa varten ja olin onneksi tuonut ne töihin. Kävi kuitenkin ilmi, että kuulokkeet eivät käyneet tietokoneeseeni, enkä saanut mikrofonia toimimaan. Tai sain sen kyllä lopulta kuulumaan, mutta vääristynyt ja pelottava ääni, jollainen se oli ollut tietokoneenkin kautta, ei muuttunut miksikään. 

 

"Elämän purjehduksella ei voi

aina valita satamaansa."

 

Onneksi opettaja kuitenkin keksi, että voisin soittaa jollekin ryhmäläisistäni ja hoitaa oman osuuteni esitelmästä siten. Hyvä idea. Huono puoli siinä kuitenkin oli, että kuulin sitten oman ääneni ja muidenkin äänet tietokoneesta ja kaikuna sitten puhelimesta. Mutta eihän siinä, pääasia, että jotenkin edes toimi. Tästä oppineena pitää ensi kerralla alkaa jo hyvissä ajoin varmistelemaan, että ääni kuuluu ja yhteydet pelaa. Jotain hyvää siinäkin sähellyksessä. Työhuone oli sen jälkeen kuitenkin kuin hävityksen kauhistus, kun olin raastanut kiireessä pakkauksistaan mikin ja kuulokkeet. Olin onnistunut kaiken hässäkän aikana sotkemaan myös Annen työhuoneen, joten perjantai aamu alkoi sitten siivoamisella. 

 

Ensi viikolla onkin sitten syysloma viikko ja saa nähdä mitä viikko tuo tullessaan. 

"Pienikin tähti viitoittaa tietä kotiin."

Eristyksissä(kö edelleen?): osa 31

"Hartaasti odotetut asiat tapahtuvat silloin,kun lakkaa odottamasta." 

Kaikki lainaukset ovat kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

 

Jos mie oisin eilen kirjoittanut tätä blogijulkaisua, mie olisin todennut, että tästäkin julkaisusta on tulossa aika lennokas. Tänään ei kuitenkaan (onneksi) ole yhtä lennokas päivä kuin eilen, joten ehkä tästä ei nyt ihan niin lennokas julkaisu ole sitten tulossa. Tai no, eihän sitä vielä tässä vaiheessa osaa sanoa... Tässä tuleekin pohdittua, että onko päivien lennokkuus (ja blogijulkaisujen) suorassa johdannaisessa siihen, onko Anne lähellä vai ei.

 

"Kun avaat uuden oven elämässäsi,

varo kynnystä."

 

Me ideoitiin eilen tulevia uudistuksia ja muutoksia Majakka-toimintaan. Syntyi kuningasajatus, joka meni jotakuinkin näin: MajakanValo -blogia voisi alkaa kirjoittaa useampana päivänä. Maanantaisin blogissa voisi kertoa, että mitä kaikkea on sille viikolle suunnitelmissa ja perjantaina sitten todeta, että hyvin suunniteltu on kokonaan tekemättä ja suunnitelmat muuttuu niin useasti, että eihän mikään niistä kestä samana koko viikkoa. (Tästä olin aikaisemminkin kirjoittanut blogijulkaisuun.) Kuningasidea ei kuitenkaan ollut se, vaan että blogissa voisi kerran viikkoon julkaista järkeviä juttuja. Kyllä, järkeviä juttuja. Anne tuumasi tähän, että mitähän sie Iiris kuvittelet meidän järkevien juttujen olevan. Ymmärsin pointin ja kyllähän se nauratti. Jep, meidän järkeviä juttuja ei sen kummemmin kannata odotella. Mutta en täysin aio luopua siitä ideasta. Sillä en todellakaan aio luopua toivosta siitä, että meillä joskus olisi järkeviä juttuja. 

 

 "Moni elää elämäänsä 
kuin meillä olisi toinen pankkiin talletettuna."

Me onnistuttiin myös miettimään sitä, että miten hyvä parivaljakko me ollaan. Siis ihan tosiaan ollaan tälläsiä mietitty. Anne, palkittu Aito Kohtaaja ja minä, nuori sosiaalisen median ymmärtäjä. (Että mitenkä?) Tai no, ainakin ymmärrän sosiaalisen median päälle enemmän kuin Anne. Joten meidän osaamisemme täydentävät toisiaan.

Edellisessä blogijulkaisussa sanoin, että tällä kertaa aion kirjoittaa jostain muustakin kuin vaan siitä, mitä kaikkea me tällä viikolla ollaan tehty. Silloin, ei ollut vielä aavistustakaan, mitä se olisi voinut olla. Ja täytyy myöntää, ettei minulla ole aavistustakaan siitä edelleenkään. Mutta katsotaan nyt kirjoittamisen lomassa, että mitä sinne julkaisuun lopulta ilmestyy. Ihan jännittää itseänikin.

 

Tämä viikko on ollut suhteellisen normaali viikko. Paitsi keskiviikkona Pääskylahden kirkolla onnistuin voittamaan kaikki pelaamistani biljardipeleistä ja se ei todellakaan ollut normaalia. Harmi vain, että minun täytyi lähteä kirkolta nopeasti kolmannen voiton jälkeen, enkä ehtinyt edes jäädä hehkuttelemaan voittoani kanssapelaajilleni. Heistä se saattoi kyllä olla ihan hyvä asia. Torstaina me kirjoitettiin avustushakemusta koko aamu ja sännättiin sitten nopeasti kirkolle. Nopea tempo tuntui jatkuvan sielläkin, puhelinkin tuntui soivan jatkuvasti. Avustushakemuksen kanssa oli jotain ongelmia. Joka vuosi on jotain. Ei ole sellaista vuotta ollut, että siitä olisi ongelmitta selvinnyt. Enkä usko, että sellaista on tulossakaan. Netin kanssa söheltäminen samalla kuin monet, monet ja monet muut ihmiset ovat samoilla sivuilla, tietää aina ongelmia. 

 

Anne on puhunut pitkään järjestöjen teemakalenterista, minkä mukaan voisimme pitää pop uppeja. Itsekin olen vilkaissut tulostettua versiota Annen huoneen pöydällä, kuitenkaan kiinnittämättä sen enempää huomiota siihen. Eilen aloin ensimmäistä kertaa kiinnittää siihen tarkempaa huomiota. Meinasin tulostaa sen, mutta unohdin. Tänään sitten muistin asian ja tulostin sen muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen. 

 

"Elämä on matka.

Kun saavutamme yhden määränpään,

mietimme jo suuntaa kohti seuraavaa."

 

Tiesittekö muuten, että tällä viikolla on Muistiviikko? Jotenkin osuvaa, vai mitä? Me vitsaillaan paljon muistiyhdistyksestä, mihin me kuulumme, mutta sellainen on ihan oikeasti olemassa. Töissä yhdellä jos toisellakin tuntuu välillä tai vähän useamminkin lipsahtavan mielestä jotain asioita. Muistamattomuutta on kuitenkin erilaisia. On normaalia muistamattomuutta, sitä, että välillä unohtelee asioita. Ja sitten sellaista, mistä kannattaa jo huolestua. Muistin heikkeneminen kuitenkin saattaa huolestuttaa jo pienemmissäkin määrin. Milloin sitten pitää oikeasti huolestua muistiongelmista? 

 

Minä googletin sen ja löysin muistiliiton sivuilta Muistiongelmia - milloin huolestua? -julkaisun. Siinä kerrotaan, että unohtelu säikyttää, vaikkei siinä olisikaan sairautta taustalla. Unohtelun voi aiheuttaa univaikeudet, stressi tai keskittymisen ongelmat, yksinkertaisesti se, että asioita joihin ei ole kiinnittänyt huomiota, ei voi muistaa. Toki myös ikä vaikuttaa muistiin, mutta terveen muistin pitäisi toimia kyllä loppuun asti. Jos muistiongelmat ovat lisääntyneet, täytyy niiden syyt selvittää. Julkaisussa myös korostetaan, että varhainen puuttuminen ongelmaan on tehokkainta, oli sitten kyseessä mikä tahansa syy. 

Julkaisusssa on kovin selkeä lista, jossa listataan oireita millon hakeutua lääkäriin. Entisestä selkeästi muuttunut tilanne tai unohtelun arkiselviytymiseen vaikuttaminen, ne ovat tärkeimpiä merkkejä hoitoon hakeutumiseen. Muita listalla olevia asioita on mm:

- Sovittujen tapaamisten unohtelu

- Vaikeus löytää sanoja tai epäasianmukaisten sanojen käyttö

- Taloudellisten asioiden hoitamisen vaikeus tai vaikeus ymmärtää kelloa

- Mielialamuutokset ja ahdistuneisuus yhdessä lähimuistin heikkenemisen kanssa

- Esineiden katoaminen ja niiden käyttötavan ymmärtämisen vaikeutuminen

- Persoonallisuuden mututuminen, sekavuus, epäluuloisuus ja pelokkuus

- Aloitekyvyn heikkeneminen ja vetäytyminen

Listalla oli vielä enemmän asioita, jos ne jäivät kiinnostamaan, niitä voit käydä katsomassa osoitteessa: https://www.muistiliitto.fi/fi/muistisairaudet/milloin-huolestua.

Muistin tukemiseen ja virkistämiseen löytyy monia keinoja. Erilaisia pelejä ja tehtäviä. Yksi esimerkki voisi olla muistipeli. Ja kenties kaikki aivoterveyttä ylläpitävät pelit, kuten sanaristikot, sudokut ja sanajahdit. Myös käsillä eri aikaan tehtävät liikkeet, kuten vasemman käden pyörittäminen oikealle ja oikean samaan aikaan vasemmalle, ovat hyvästä. Se auttaa keskittymään. Näistäkin asioista löytyy lisää tietoa netistä, helpoin tapa luultavasti on kirjoittaa googleen muistin parantaminen tai muistin tukeminen tai jotain vastaavaa. Sieltä sitten löytyy tarkempaa ja varmempaa tietoa aiheesta.  

 

Näin julkaisun lopussa täytyy vielä sanoa, että en itse tiennyt aloittaessani kirjottaa julkaisua, että siitä tulisi tälläinen. Harvemmin kyllä aloittaessani kirjoittaa uutta blogijulkaisua tiedän, että mitä siinä tulee lukemaan. Siis todella harvoin. Ensi viikolla siis todennäköisesti luvassa myös uusia yllätyksiä.

"Ei voi olla koskaan ensimmäinen,

jos aina kulkee toisten jalanjälkiä."

 

P.S. Juuri kun pääsin kehumasta miun netin ja sosiaalisen median käyttötaidoilla, on tietokone sekoillut koko päivän ja selain kaatunut vähän väliä. Tyypillistä.