Eristyksissä: osa 51

 "Nyt on aika olla onnellinen.

Juuri tässä paikassa."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Tämä viikko alkoi Kellarpellon seurakuntakodin aamiaisella, mutta se tosiaan suoritettiin ruokajakona. Oli kivaa, että jotkut jäivät hetkeksi juttelemaan meidän kanssa. Me puhuimme Savonlinnan mahdollisuuksista käydä hakemassa ruokaa. Tulimme siihen tulokseen, että ainakin kolmena päivänä viikossa Savonlinnassa saa käytyä hakemassa lämmintä ruokaa itselleen. Sitten on myös ruokajaot, joissa saa ruokatarvikkeita ja leipätorit. Paljon on siis mahdollista saada apua niistä, vaikkakin se maksaa liikkumisen vaivan. 

Me olimme Annen kanssa viime viikolla kalenteroineet itsellemme facebook live -harjoittelun alkavaksi maanantaina kello kymmenen. Ehdin juuri ja juuri ennen kymmentä Toimarille ja koneelle kymmeneksi. Me harjoittelimme facebookhuoneiden luomista ja vaikka se vaikuttaa yksinkertaiselta, niin siinä on juttuja, joita pitää opetella. Onneksi tuli puheeksi myös tiistain makkaranpaisto, jonne olin luvannut ostaa makkarat. En ollut muistanut sitä yhtään. Olin kyllä kirjoittanut ylös, että etsi makkaratikut, leivät ja pillimehut, mutta makkaroissa ei missään muistiinpanoissa lukenut mitään. Tyypillistä minua. Sitten ei auttanut kuin lähteä aikaisemmin töistä ja mennä ostamaan makkaroita.

En ollut myöskään muistanut sitä, että tulisin tiistaina töihin. Anne ihmetteli sitä nähdessään minut aamulla ja oli hämmentävää sanoa, etten ollut yhtään muistanut, että tulen tänäänkin Toimarille. Tiistaina minulla oli myös harjoitteluni väliarviointi ja lähiohjaaja kysyi minulta ennen sitä, jännittikö minua. Edellisen harjoittelun väliarvioinnissa minua oli jännittänyt älyttömästi. Nyt kuitenkaan ei, ja olin siitä todella helpottunut. Opettaja, jonka kanssa olisimme Teamsissa, oli minulle tuttu ja hän oli antanut hyvät ohjeet miten valmistautua väliarviointiin. Arviointi meni hyvin, mitä nyt vähän yhteydet pätki. 

Tiistai oli kummallinen päivä. Sille oli suunniteltu vaikka mitä, mutta oikeastaan mikään muu kuin väliarviointi ei onnistunut kalenteroinnin mukaan. Se oli taas hyvä muistutus siitä, ettei kaikki vaan mene niinkuin suunnittelee. Ei vaikka tekisi mitä. 

Keskiviikkona minulla oli etäpäivä, mutta olin jotenkin mieltänyt, että keskiviikkona meillä olisi Annen kanssa ensimmäinen etänä vedettävä ryhmä. Joten kun torstai tuli, jolloin oikeasti oli meidän eka etärymä, olin ihan keskiviikossa. Onneksi se oli iloinen yllätys, sillä perjantai tuli nopeasti. 

Torstaina ensimmäinen etäryhmä meni kaikkea muuta kuin suunnitelmien mukaan. Kaikkea muuta. Hyvinvointi luennon piti alkaa kymmeneltä, mutta taisimme saada yhteydet kuntoon ja ryhmäläiset linjalle vasta varttia vaille yksitoista. Siis aivan uskomatonta. Etäohjaus tietokoneen kanssa tuntui kuin puhuisimme eri kieltä. Minä luulen, että taisimme puhuakin. Ihan eri kieltä. Joten oikeastaan oli voitto, että saimme edes yhteyden toimimaan lopulta. En kyllä luota hetkeäkään, että se toimisi ensi kerralla yhtään helpommin. Mutta ainahan sitä voi toivoa ja niin minä todella teen. Mutta kuten joskus aiemminkin mainitsin, tässä vaiheessa B ja sitä seuraavat suunnitelmat tulevat tarpeeseen. 

Perjantaina, tänään, minulla on ollut hieman erilainen etäpäivä. Aamulla tiesin, että minun pitäisi tänään käydä töissä, joten ajattelin yhdistää siihen yksilöohjauksen erään Majakka-toiminnan ryhmäläisen kanssa. Soitin ja kysyin, haluaisiko hän lähteä kanssani kävelemään ja hän halusi. Kysyin myös, otanko konttorikoiran mukaan ja siihenkin vastaus oli kyllä. No eihän siinä sitten, tavarat kasaan, konttorikoira mukaan ja eikun kaikki autoon. Koira ei paljoa autossa viihdy, ja tällä kertaa hän järjesti äksöniä noustessaan takakontissa penkkejä vasten seisomaan. Ei varsinaisesti mikään tukevin asento matkustaa.

Kävelimme mukavan puolen tunnin lenkin, jonka aikana saimme juteltua paljon. Konttorikoira teki jos jonkinlaista siksakkia seilatessaan kävelytienlaidasta toiseen. Aurinko paistoi, eikä parempaa keliä kävelemiseen olisi voinut toivoakaan. Kävelyn jälkeen me ryhmäläinen palasi töihin ja me konttorikoiran kanssa kotiin. Nyt sitten on hyvä lenkin jälkeen kirjoittaa tätä blogijulkaisua ja kirjata viikon sähläilyjä ylös. 

"Sinua eivät aina tee onnelliseksi ne asiat,

joiden otaksutaan tekevän sinut onnelliseksi."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Ensi viikolla sitten odotellaan jännityksellä, mitä oikein tapahtuu. Kalenterissa mainitaan Selkkarit, aamupala, vertaistukiryhmä, makkaranpaisto, viisasten ryhmä, hyvinvointiryhmä, facebook-live ja avot -aivojumppa etänä. Jännityksellä ihan odotan, että mitkä kaikki toteutuvat, vai toteutuvatko mitkään. Riippuu suuresti koronarajoituksista ja meidän tietokoneen käyttötaidoista. Onnekkaasti perjantai onkin pitkäperjantai, ja maanantain toinen pääsiäispäivä, joten tuleva viikko on lyhyt ja viikonloppu piitkä. Uuden blogijulkaisun merkeissä palaan asiaan viimeistään torstaina. Aurinkoista viikonloppua!

"Jos tunnet, että sinun pitäisi olla onnnellinen,

vaikka kaikki sisälläsi käskee sinun surra,

ei kannata toimia luontoa vastaan.

Ole onneton ja malta mielesi,

niin onni seuraa aikanaan."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Eristyksissä: osa 50

    "Tyydyimme olemaan mitä olemme,

vaikka tahdoimme olla jotain muuta,

siinäkö murheemme syy?"

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Palasin eilen lomalta töihin ja täytyy sanoa, että oli aikamoinen päivä. Eilen tuntui ihan maantantailta, mutta onneksi ei ollut vaan torstai ja tänään voi sitten jäädä viikonlopun viettoon. Ajattelin aloittaessani tätä blogijulkaisua, että kahdessa päivässä ei ihan hirveästi ehdi tulla kirjoittamista. Mutta kyllä sitä aina kuitenkin löytyy. Huomatkaa muuten, että tämä julkaisu on Eristyksissä: osa 50! Wau, näitäkin on tullut kirjoitettua jo 50! Tänä aamuna yhdessä palaverissa sanottiin, että tällä viikolla on tullut vuosi siitä, kun koronarajoitukset alkoivat ja osan piti jäädä kotiin. Se on pitkä aika, mutta siitäkin ollaan selvitty! 

Eilen oli hirmuinen huiske päivä, kuten lomalta palatessa saattaa odottaa. Miulle oli tulut 42 sähköpostia ja lähemmäs 100 viestiä, joten niiden selvittelemiseen meni aikansa. Vaikka eihän se ollut mitään verrattuna viestien määrään kesälomalta palatessa. Muistaakseni niitä oli silloin lähemmäs 2 000. Sitten sain selontekoa kaikesta mitä oli tapahtunut minun poissaollessani yhdeltä jos toiselta tyypiltä ja oli kiva huomata, että lyhyessäkin ajassa minua oli kaivattu. 

Muistan kirjoittaneeni ennen lomaa, että kaikki pakolliset jutut olivat nyt siinä. Mutta tajusin lomalla, että eipäs olekaan. Vaan niitä putkahtelee esiin aika tasaisin väliajoin. Sitä se on kun työskentelet ja opiskelet samalla. Mutta eihän siinä mitään, siinä minä olen juuri parhaimmillakin, kirjoittamisessa. Nyt pitäisi vain opetella vielä se, että tekisi ne valmiiksi hyvissä ajoin, jottei niistä tarvitsisi stressata turhaan. Sen oppimista odotellessa. 

Kerroinko blogijulkaisussa ennen lomaani, että me olimme suunnitelleet etänä pidettäviä ryhmiä? En muista, mutta olemme kuitenkin suunnitelleet niitä koko ajan. Ja ensimmäinen ryhmämme alkaa ensi viikolla. Täytyy sanoa, että jännittää aika paljon. Me ollaan mietitty paljon, että millaisilla alustoilla tai ohjelmilla me voitaisiin niitä tehdä. Vaihtoehtoja on monia ja taas monia. Sieltä pitäisi vain löytää sellainen, mikä sopii meille parhaiten ja mitä Anne ja Iiriskin osaavat käyttää. Ne ei ole mitään helpoimpia edellytyksiä. Ja sellaisen löytyminen onkin osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Pahuksen teknologia. Annen sanoja vähän muokaten: mitä voi tehdä, kun on allerginen atk:lle?

 "Onni on aivan liian arvokas asia

arvostelijoiden, kyynikoiden ja riidanhaluisten reposteltavaksi."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

No, ensi viikolla sen sitten näkee. Meillä on suunnitelma, varasuunnitelma ja varasuunnitelman varasuunnitelma. Kolme erilaista vaihtoehtoa siis. Mutta osa minusta pelkää, että tarvitsisimme vielä ainakin yhden varasuunnitelman varasuunnitelman varasuunnitelman. Aakkosissa siis suunnitelma D:n. Mutta mennessähän sitä näkee ja tekiessä oppii ja huomaa, että mitkä ohjelmat meille käy ja mitkä ei. Kai niistä kaikista on meillekin löydettävissä sellainen käypäinen. 

Ensi viikolla meidän on hyvä kokeilla etäohjausta tutuille ihmisille ja pienelle porukalle. Se on sellainen pilottiryhmä, jonka kautta me opitaan paljon. Toivottavasti hekin oppivat. Olen ihan innoissani siitä. 

Me onnistuttiin jo tällä viikolla, tai oikeastaan eilisen aikana jo kaikenlaista uutta tuleville viikoille ja kuukausille. Olen huikean innoissani niistäkin. Jätän ne kuitenkin vielä paljastamatta, jotta teille jää pieni jännitysmomentti. Mutta tulen ihan varmasti kertomaan niistä vielä. 

On hauskaa, miten paljon kalenteri täyttyi tänään puhelinkeskustelussa Annen kanssa. Sormeni oikein syyhyävät päästä värikoodaamaan kaikki suunnittelemamme jutut. Olen kuitenkin myös tyytyväinen siitä, että ostimme poispyyhittäviä mustekyniä, jos korona ei vielä anna meidän tehdäkään suunnittelemiamme asioita. Miten iloinen voikaan olla jostain kalenterin värittämisestä? 

"Ei sinun tarvitse taistella eikä kamppailla

saavuttaaksesi onnen." 

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Ensi viikolla maanantai alkaa perinteisesti Kellarpellon seurakuntakodin aamiaisella. Tällä kertaa kuitenkin sillä erotuksella, ettei aamiaista tarjoilla, vaan tarvikkeet jaetaan kävijöiden kesken. Me ollaan ulkona jos sää sallii ja tämän päivän kaltaisena päivänä kyllä ulkona kelpaisikin olla. Toivotaan, että myös maanantaina paistaisi aurinko. Sitten vielä voitaisiin toivoa, että miun auto lähtisi ensi maanantaina käyntiin, ettei kävisi kuin viime kerralla. Paljon toivomista, mutta ehkä se on sen arvoista. Sitten ois tarkoitus harjoitella Annen kanssa etäyhteyksiä ja paljon harjoitusta siihen tarvitaankin, että me saataisiin ne toimimaan. Pakko vielä Kepen aamupalasta mainita se, että olen yrittänyt facepäivityksiin tägätä K-Supermarket Eväskellaria niin pitkään kuin muistan, joka siis lahjoittaa aamiaistarvikkeet meille, mutta en ole onnistunut siinä. Tänään se kuitenkin onnistui ja olen huippuylpeä itsestäni! 

Tiistaina puolestaan talon aamupala on edelleen tauolla, Annella webinaari ja sen jälkeen luvassa makkaranpaistoa. Minulla harjoittelun väliarviointi, vähän jänskättää. Onneksi ei kuitenkaan yhtä paljon kuin viimeksi, tällä kertaa mukana on tuttu ja mukava opettaja, joka taitaa jo jollain tapaa tietää toilailuni. Ja viime arvioinnissa työpaikka ohjaajastani näkyi uusi piirre, hän osaa välillä puhua ihan asiaa ja todella järkeviä juttuja. Olisi pitänyt jo viimeksi äänittää se, sillä kukaan ei muuten usko. Noh, ehkä tällä kerralla muistan. 

Keskiviikkona minun on tarkoitus olla etänä. Torstaina puolestaan tehdä tämä ensimmäinen etäohjaus yhdessä Annen kanssa. Voitte olla varmoja, että kerron siitä seuraavassa blogijulkaisussa. Voitte olla myös varmoja siitä, että Annen ja minun kanssa on odotettavissa jotain, mitä ei kukaan osaa odottaa. 

Näillä sanoilla, ensi viikkoon! 

  "Onni koittaa kun ei enää pelkää muutosta."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Eristyksissä: osa 49

 

"Suvaitse ja ole onnellinen."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Tällä kertaa blogi ilmestyyki jo keskiviikkona, koska minä olen loppuviikon lomalla. Täytyy sanoa, että loma tulee kyllä oikeaan paikkaan. Me ollaan juuri saatu valmiiksi tuloksellisuusraportti. Sain kuin sainkin valmiiksi kirjoituksen, minkä piti olla lähetetty viimeistään maanantaina. Ja tänään olen yrittänyt ahertaa tällä hetkellä viimeisen pakollisen, ja jo viikon myöhässä olevaa, kirjoitusjuttua. Sitten ehkä rauhoittuu. Mutta minut tuntien ja Annen tuntien, todennäköisesti ei. Mutta ajatus siitä rauhoittumisesta on ihan kiva. 

 

Tällä viikolla meillä oli maanantaina aamiainen Kellarpellon seurakuntakodilla, se vielä tarjoiltiin ihan aamiaisen ja kahvien muodossa, mutta seuraavalla kerralla, kahden viikon päästä me vain jaetaan lahjoituksena saamanne tarvikkeet kävijöille. Tarkoitus olisi tehdä ruokajako ulkona. Mutta jos pakkasta on tän melkein kolmekymmentä astetta, niin pitäisi olla aikapaljon vaatteita päällä, jos meinaisi siellä pidempään pärjätä. Joten katsotaan, että miltä tilanne näyttää kahden viikon kuluttua maanantaina. 

 

Maanantaina minun piti ihan sanoa työkavereille, jotka olivat minun kanssa Kepen aamiaista järjestämässä, että muistuttakaa, ettei me mennä kauppaan ostamaan aamupala tarvikkeita Toimarin aamupalalle. Sillä se on tauolla nyt toistaiseksi ja katsotaan missä vaiheessa tilanne näyttää siltä, että sitä voisi taas alkaa järjestää. Kuitenkin kaupassa käyminen samalla kun tulen Kepestä on niin vakiintunut käytäntö, että minua piti ihan muistuttaa siitä, etten tekisi niin. Yllättävää oli, että muistuttaminen oikeasti toimi, enkä käynyt kaupassa. 

Meinasin kyllä mennä ostamaan tarvikkeita kun lähdin maanantaina töistä, mutta onneksi muistin, ettei tarvitsekaan. Se on tuo muisti niin uskomaton. Tiistaiaamulla se vasta outoa olikin, ettei tarvinnut olla kahdeksalta tai jo ennen kahdeksaa töissä. Ehkä sitä vähän protestoidenkin ja tilanteesta nauttien tulin töihin vasta puoli yhdeksään. Yleensä maanantai ja tiistai aamut ovat juuri ne, jolloin minulla on kauhea kiire ja olen myöhässä. Juuri silloin kun pitäisi olla jossain ajoissa. Aika perinteistä. Loppuviikosta sitten kun ei aamulla ole mitään, paitsi perjantaina, niin olen hyvissä ajoin. Paitsi silloin perjantaina sitten, kun on aamulla palaveri, niin silloinkin olen kamalan kiireinen. Kummallista miten se oikein meneekin näin. 

 

"Ole reilusti oma itsesi - 

et voi olla onnellinen jonkun muun kengissä."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Maanantaina sitten minun piti saada se kirjoitus valmiiksi, koska se piti lähettää viimeistään silloin. Olin jo valmistautunut siihen, että jos se ei työaikaan valmistu, niin pitää sitten rustata sitä valmiiksi kotona ja vaikka yömyöhään asti. Pääasia, että valmistuu maanantaina. Onneksi olin kuitenkin ehtinyt viime viikolla vähän luonnostelemaan sitä. Ja yllättävää kyllä, vaikka luonnos oli kirjoitettu nopeasti ja vain antamaan osviittaa siitä, mitä voisin oikeaan tekstiin kirjoittaa, en juuri ollenkaan poistanut siitä mitään. Lisäilin vain muutaman asian. Saan siis joskus aikaan yllättävän käytettävää tekstiä nopeasti ja lyhyellä aikataululla. Jos tekstin pitäisi olla enemmän asiapitoista, niin siihen tarvitsisin enemmän aikaa. Mutta esimerkiksi blogitekstit voin kirjoittaa nykyään hyvinkin lyhyessä ajassa. 

 

Maanantaina lähdin töistä ajatuksella, että huhhuh ja huokaus. Nyt ei ole mitään kiireisiä kirjoitusjuttua enää. Sitten tajusin, että on vielä yksi. Ja se on viikon myöhässä. Hups. Tiistaina minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia kirjoittaa sitä, sillä koko päivä oli täynnä tekemistä. Me kirjoitimme ja hienosäädimme Annen kanssa yhden jutun. Ja keskityin juttelemaan ihmisten kanssa. Se on todella tärkeää tässä työssä. Vaikka joskus jotkut saattavat ihmetellä, että miksi juttelen niin pitkään jonkun kanssa, niin se on minun työtäni. Juuri se on sitä työtä. Kaikkien kirjallisten juttujen, ryhmien ohjaamisten ja sekoilujen ohella.

 

"Älä anna hankaluuksien haitata.

Onni sen paremmin kuin epäonnikaan

ei etsi sopivaa ajankohtaa."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Keskiviikkona oli sitten se päivä, nyt minä kirjoittaisin sen viimeisenkin jutun. Ja näinhän se käy, tässä minä kirjoitan tätä blogijulkaisua kun se kirjoitusjuttu on auki koneella, muttei vielä valmis. Hups taas. Mutta oikeasti, yhteen asiaan ei voi keskittyä liian kauan. Ei ainakaan asiapitoiseen tekstiin. Tai kirjottamiseen muutenkaan. Täytyy pitää välejä ja taukoja. Mutta varmistaa, että homma edistyy kuitenkin. Tämän täytyy edistyä, on pakko. 

 

Tästä blogijulkaisusta uhkaa tulla vähän lyhyt kun ei ole kerrottavaa kuin kolmesta päivästä. Kahden päivän sekoilut jää tyystin kertomatta. Mutta paikkaan tilannetta vähän kertomalla siitä, meinasin kirjoittaa, että mitä ensi viikolla on tiedossa, mutta oikeastaan olen itse poissa niistä kolme päivää. Joten siitäkään ei liene ihan hirveästi kertomista. Eikä ensi viikolla ole oikeastaan mitään suunnitelmiakaan, se päivä näyttää olevan väritetty koulujuttujen värillä, joten siihen oli suunniteltu jotain koulujuttuja, mitkä on jouduttu perumaan tai siirtämään. 

 

Tulen töihin torstaina ja ihan mielenkiinnolla odotan, että mitä kaikkea silloin tapahtuukaan. 

Ensi perjantaina puolestaan me tehdään taas valmiussuunnitelmaa ja olen siitä innoissani. Viimeksi se jäi tosi kiinnostavaan kohtaan ja on hienoa nähdä, miten se lähtee etenemään siitä.  

 

 "Onnen pahin vihollinen on pelko."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Eristyksissä: osa 48

 "Oman onnen löytäminen

on kuin löytäisi suuren joen alkulähteen,

joka on tukkeutunut

toisten yrittäessä tehdä sinut onnelliseksi."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Huhhuh, että sellainen viikko sitten. Pitää ihan kalenterista katsoa, että mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä, kun on ollut niin paljon tekemistä, ettei ole oikein itsekään meinannut mukana kestää. 

Maanantaina meillä aloitti uusi työntekijä, Toimarilla siis ja hän oli kiinnostunut tutustumaan Majakka-toimintaan. Minä otin siis hänestä koppia. Maanantaiksi oli myös sovittu autohuolto, ja sehän oli nätisti tuplabuukattu jo heti alkuun. Onneksi sain sovittua työkaverin kanssa, että hän tulisi ennen kahdeksaa hakemaan minut autokorjaamolta, jotta en myöhästyisi sovitusta tapaamisesta. 

Jotenkin onnistuin kuin onnistuinkin olemaan sovitussa tapaamisessa oikeaan aikaan ja siitä se sitten lähti. Uuden työntekijän perehdyttäminen. Olin nähnyt, miten työkaverit ovat perehdyttäneet uusia työntekijöitä ja olen itse kierrättänyt ties miten paljon tutustujia ympäri Toimaria. Olen myös miettinyt, että miten sekavasti selitän kaiken sellaisille, jotka eivät toiminnastamme oikeastaan tiedä kuin kierrätysmyymälän. Pelkäsin, että onnistun omalla sekopäisellä selostamisellani vain sekoittamaan uuden työntekijän pään. 

Nyt olen oikeastaan aika varma, että siinä kävi juuri niin. Toivottavasti työkaverit sitten vähän koettaa pelastaa tilannetta, siivota jälkiäni. Totuushan on, että Savonlinnan Toimintakeskus tekee todella montaa asiaa, meillä on paljon osastoja ja hankkeita, joilla kaikilla on omat juttunsa. Alkuun kaikki jutut ja henkilöt, jotka ovat töissä missäkin voivat ihan väkisinkin tuntua sekavalta. Kertojasta riippumatta. Maanantai oli vielä kiireinen päivä, me käytiin Selkkareilla pitämässä Visailuja ja sitten meillä oli vielä Toimarin ryhmä. 

Minulla oli myös TVS:sän kirjoittaminen, joka piti olla valmis tämän viikonloppuun mennessä. Eikä se ollut vielä valmis, joten maanantaina siitä oli kieltämättä valtavasti stressiä. 

Selkkareissa oli hauskaa. Meillä oli hyvät keskustelut alussa ja oli hienoa, että ihmiset luottavat minuun jo niin paljon, että voivat kertoa mieltä painavia asioitaan minulle. Toivon, että he kokevat voivansa tehdä niin jatkossakin. Sitten meillä oli tavalliseen tapaansa visailuja, ja tällä kertaa minulla oli mukana neljät erilaiset kysymyskortit, mistä osallistujat valitsivat biisien sanojen täydentämisen. 

Olin kysellyt niitä aiemminkin, mutta se ei kuulemma haitannut. Se saattoi samalla olla muistitesti heille, että miten hyvin he oikein muistivat ne sitten edelliseltä kerralta. Jos oli kyllä jo aikaa. Joiden biisien sanat muistuivat helposti ja nopeasti, mutta joidenkin ei. Ja sehän oli ihan loogista. Ja hauskaa. Me nauroimme paljon. Me naurettiin myös käsityksille, joita uusi työntekijä saisi meistä kaikista sen visailutunnin perusteella. Voi vitsi, varmasti aikamoisen. Eikä se oikeastaan edes mene kovin pahasti pieleen. On hauskaa voida olla oma itsensä joka paikassa. 

Selkkareista päivämme jatkui Toimarin esittelyllä ja Toimarin ryhmällä, jota minä en vetänyt, vaan sain paneutua kirjoittamiseen. Tiistaina puolestaan aloitimme tekemällä aamupalan ja tällä kertaa minulla oli kolmas eri työllistetty auttamassa. Aamupalalla oli hauskaa ja saimme käydä ties minkälaisia keskusteluja ja nauraa. Mutta kyllä me keskustelimme joidenkin kanssa ihan aiheestakin ja nauroimme sitten sille aiheelle. Tiistaina myös oli talon ryhmä, muttei minun pitämänä, joten saatoin taas keskittyä kirjoittamiseen. 

Keskiviikko oli ensimmäinen etäpäiväni ja olin kalenteroinut sen kokonaan TVSsän kirjoittamiseen. Voin valehtelematta sanoa, että melkein koko päivän se veikin. Olin tiistaina lähtenyt kotiin kirjoittamaan sitä aiemmin ja saanut kirjoitettua kysymyksiin, joissa minulla oli aiemmin ollut vähän vaikeuksia. Toivoin, että keskiviikkona sama meininki jatkuisi. Tarkoitukseni oli kirjoittaa sieltä muutama kohta valmiiksi ensin yksin ja sitten käydä koko TVS läpi yhdessä Annen kanssa. Me teimme juuri niin. 

Se on kyllä aikamoista se TVSsän kirjoittaminen. Aikamoista jankkia, samojen asioiden pyörittelemistä, ihmettelemistä ja stressaamista. Mutta millainen voittajafiilis tuleekaan, kun saa kirjoitettua siihen jotain uutta, hienoa ja omanlaista. Aivan upea. Ja se on kyllä mahtavaa, että voi olla tyytyväinen kirjoittamaansa ja olla varma siitä, että on antanut kaikkensa. Ja huh, me kyllä annoimme kaikkemme. Ihan täysin. Nyt tätä kirjoittaessani on niin voittaja olo. Niin voittaja. Olemme taas tehneet sen. Jippii! Toivottavasti olo on vielä tälläinen kun saammekin pisteet... Mutta en aio edes ajatellakaan sitä vielä. En vielä. Aion viihtyä tässä tunteessa vielä hetken. Tai pidempäänkin, toivottavasti. 

"Onneen ei ole väärää aikaa."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Torstaina minun piti olla etätöissä, mutta vein auton taas huoltoon ja menin siksi aikaa töihin, että saisin sen sieltä pois. Minun oli tarkoitus tehdä toista kirjoitusjuttua, mikä pitää palauttaa maanantaina, mutta huomasin tarjoutuvani auttamaan myymälän kassalla. Huh, en edes muistanut, milloin olisin ollut kassalla ja se näkyi kyllä siinä, miten paljon sekoilin siinä. Onnistuin painelemaan mitä ihmeellisempiä nappeja ja ties mitä. Voi sitä ilon ja onnen päivää, kun kassaparini sai minut riesakseen. 

Kassalle oli jätetty sellainen pyörillä liikkuva keltainen lintu, tipu, kana, ankka, tai mikä nyt ikinä.. Ilahdutin kassakaveriani leikkimällä sillä aika-ajoin. Tipu, piipitti paljon, ja jossain vaiheessa jäin miettimään, että oliko se niin paha suustaan, että sen sanomiset piti sensuroida, vai ääntelikö se vain piip piip -tavalla. Ehkä se jää arvoitukseksi. Kassalla kanssani oleva työkaveri ei tuntunut arvostavan ajatustani ilahduttaa häntä leikkimällä tipulla, mutta huomasin hänen yhdessä vaiheessa hymyilevän sille. Ihan varmasti. 

Autolla kesti huollossa oletettua pidempään, mutta sain sen kuitenkin pois sieltä ja pääsin oikeasti etätöihin. Hoidin kirjallisia juttuja ja kun ne tuntuivat pursuavan yli, siirryin sometukseen, tykkäilin kuvista, seurailin uusia ihmisiä ja luin twiittejä. Perjantaina puolestaan kirjoittelin lisää, sitä juttua mikä maanantaina pitää lähettää, mutta se ei tullut vielä valmiiksi. Noh, maanantaina täytyy saada se valmiiksi, mutta en usko, että se on mikään ongelma. Voi hitsi, nyt kun sanon näin, niin koko päivä on tietysti ihan kaaos.. No saas nähdä. Kirjoitin tämän blogijulkaisun ja sitten tätä pitää vielä päivitellä facessa. Samoin Kepen seurakuntakodin ruokailua ensi maanantaina. Minkä tietysti toteutamme voimassa olevien koronarajoitusten mukaisesti. 

Mutta hei, ensi viikolla uusia juttuja ja meidät tuntien ainakin saman verran sekoilua, jos ei enemmänkin. 

"Tien onneen voi löytää,

jos nauraa pitkään ja hartaasti

... itselleen."

-kirjasta Tuhat tietä onneen