torstai 20. joulukuuta 2018

Vuoden viimeinen julkaisu

"Eti parasta 
muissa immeisissä 
ja suat uskoo,
 että hyö tekköö 
siule saman."

Tänä vuonna on ehtinyt tapahtua niin paljon. Niin töissä kuin vapaa-ajallakin, oli isoja ja kokonaisvaltaisia muutoksia, sekä pieniä ja hienovaraisempia muutoksia.  Tunteet menivät laidasta laitaan ja taas takaisin. 

Yleensä sanotaan, että taaksepäin katsottuna aika näyttää menneen todella nopeasti. Minusta aika ja viikot vierivät todella nopeasti, mutta kun miettii mennyttä vuotta, se tuntuu todella pitkältä ajalta. 

Ensimmäisen puoli vuotta työskentelin Majakka-toiminnassa yksin. Sitten kesän jälkeen aloitti uusi työparini, joka jäi pois viime tiistaina. Jäin haikein mielin muistelemaan yhteistä aikaamme, mutta toisaalta taas olen innoissani. Sillä ensi vuonna, tammikuun toinen päivä, kun palaan joululomalta töihin, en aloita niitä yksin. Vaan työt kanssani aloittaa uusi työpari. 

Olen innoissani ja helpottunut tästä. Ettei minun tarvitse kantaa kaikkea vastuuta yksin, eikä miettiä että miten töissä pärjätään kun olen itse opiskelemassa. Toisaalta odotan innolla sitä, että pääsemme työskentelemään yhdessä. 

Olen innoissani myös siitä, että vuoden alussa voimme muokata ryhmiä uudenlaisiksi. Minulla on jo suunnitelmia, joiden toteuttamista odotan innolla. 

Vuosi sitten olin ollut Toimarilla töissä kaksi kuukautta. Lähteminen hanketyöhön oli tietoinen riski, sillä hankkeen rahoitus ei ollut varma. Vaikka edellinen työpaikkani oli vakituinen ja edessä tiedettävästi vain kahden kuukauden pesti uudessa paikassa, lähdin Toimarille innolla. Oli jo aikakin kokeilla jotain uutta. 

Tämä tietoisesti otettu riski, osoittautui tähän mennessä työurani parhaimmaiksi päätökseksi. Sillä nyt minä olen onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin. En olisi voinut uskoa, että työtä tekemällä voi tulla onnelliseksi, mutta nyt näen sen omin silmin. Lähden töihin jokapäivä hyvillä mielin, kenties silmät väsymyksestä ristissä, mutta hyvillä mielin.

Tuntuu, että töissä todella arvostetaan työpanostani. Olen saanut palkintoja työstäni ja minulle on myös kerrottu se. Tunnen itseni etuoikeutetuksi ollessani tälläisessä työssä. Palaan loman jälkeen töihin täynnä uutta puhtia ja intoa tulevasta. Tuskin maltan odottaa.  

Nyt kuitenkin on aika rauhoittua ja hiljentyä nauttimaan joulusta. On ihanaa, että saamme kuin saammekin valkean joulun. Luonto on kuin talven satumaa kun puitakin peittää lumihuntu. 
Ihanaa joulua ja loistavaa, onnellista uutta vuotta. 

perjantai 14. joulukuuta 2018

Vuosi 2018


"Välillä on ihan hyvä eksyvä
 ja löötee uusia 
polokuja kulettavaks."



Joulu lähestyy ja vuoden vaihde samalla. Majakka-toiminnassa se tarkoittaa, että nyt minulla on mahdollisuus uudistaa toimintaa. Minulla on mahdollisuus miettiä millaisia ryhmiä ensi vuonna pidetään, säästetäänkö jotain vanhempia ryhmiä ja miten paljon ja millaisia uusia ryhmiä pidettäisiin. 

Minusta suunnittelu on kivaa ja olen aina ollut innoissani suunnittelemistani ryhmistä. Harmikseni tämä ei kuitenkaan ole saanut ihmisiä liikkeelle tarkoitukseni mukaisella tavalla. 

"Opettele naaramaan 
vastuksille ja hoksoot 
hyvinnii joutuin, 
että harvassapa on 
totiset päevät."

Pitää siis kehittää jotain sellaista, mistä en ole itsekseni innoissani, vaan sellaista, mistä kaikki muutkin olisivat innoissaan. Olen kuunnellut palautteita ja toiveita ryhmien suhteen ja se helpottaa työskentelyäni, tiedän nyt mistä kävijät pitivät ja mistä ei. Tämän pohjalta pitäisi olla helppoa luoda uudet ryhmät ensi vuodelle. Palautteet ja toiveet kävijöiltä eivät kuitenkaan ole kuin osa kokonaisuudesta. Minun pitäisi myös saada tietää, mitä sellaiset henkilöt haluavat, jotka eivät ole vielä osallistuneet toimintaan. 


"Joskus pittää kokkeilla mahotonta, 
että selevijäes, 

mikä on mahollista."

Ei mikään helppo homma, ei todellakaan. En kuitenkaan aio lannistua tästä, vaan jatkaa pää pystyssä kohti uusia seikkailuja. Tiedän, että ensi vuodesta tulee sellainen. 

Ei pidä kuitenkaan unohtaa tämän vuoden hyviä puolia. Saatiin mukaan toimintaan uusia kävijöitä, jotka rikastuttivat ryhmiämme. He ryhmäytyivät toisten kävijöiden kanssa nopeasti ja ovat nyt olennainen osa meidän ryhmiä. Saimme myös uusia yhteistyökumppaneita ja heidän kanssaan toimintaa toivottavasti jatketaan ensi vuonna. 

Loppuvuodesta sain myös itselleni uuden työparin, joka rikastutti päiviäni enemmän kuin olisin missään vaiheessa osannut kuvitellakaan. Hän myös hermostutti ja nostatti verenpainettani ihan kunnolla, mutta nyt kun hän on jäämässä pois Majakka-toiminnasta, en haluaisin hänen lähtevän. Vaikka mieleni on haikea, tiedän että tulemme vielä näkemään toisiamme ja pitämään yhteyttä. 


"Jos kiitokseen on aehetta 
niin piä huolj, 
että se kanssa kuullaan."

Nyt kiitokseen on todella aihetta. Haluan kiittää kaikkia heitä, joiden kanssa olen saanut olla tänä vuonna tekemisissä. Olen saanut valtavasti uusia tuttavuuksia ja oppinut heiltä valtavasti uusia asioita. Kiitos.                      

"Kun etit hyvvee toesista, löövät parraat puolet itestäs."

Miten paljon tänä vuonna onkaan asiat muuttuneet. Huomaan ryhmäläistemme olevan paljon puheliaampia, avoimempia ja ulospäinsuuntautuneisempia. Heidän arjenhallinta taitonsa ovat kohentuneet huimasti, sekä osasta heistä on myös uskaltautunut neuvomaan ja opastamaan muita. Tämä on valtava edistysaskel ja olen suunnattoman ylpeä heistä kaikista. Sanotaan, että pitäisi tehdä työtä jolla on tarkoitus ja voin ilokseni todeta, että minun työlläni on sellainen. 

 "Sinnäe oot onnellinen vuan, 
jos ite uskot semmonen olovas."

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Suuri päivä

"Kyllä suapi kuatuilla,
vuan ee jiähä makkoomaan."


Tänään on meillä Toimarilla odotettu päivä. Tänään nimittäin tulivat STEAn rahoituspäätökset. Oli jo jonkin aikaa ollut tiedossa, että tänään 5.12. päätösehdotukset tulevat, niinpä niitä sitten odotettiinkin. Ja paljon.

Toiminnanjohtajamme kuumotteli tietoa aamusta asti.  Hän tarkisti puhelimensa vähän väliä ja sitten taas uudestaan. Tässä vaiheessa onnistuin itse vielä pysyttelemään viileänä. Sitten kun toisen hankkeemme työntekijä kävi kysymässä, oliko meillä tietoa päätöksistä, aloin olla levoton ja kärsimätön. 

Kahvitaukomme venyi tavattoman pitkäksi, sillä hankkeen työntekijät olivat kokoontuneet pöydän ääreen jännittämään yhdessä ja odottamaan tuloksia. Niitä ei sen kahvitauon aikana tullut. 

Itse tiesin, että jännittäisin tätä päivää ihan hirveästi. Ensimmäinen kerta kun itse olin kirjoittanut hakemuksen ja kaikki on siitä kiinni, miten se kirjoitetaan ja mitä asioita siihen kirjoitetaan. Kauhean suuri vastuu. Olin kuitenkin tiennyt sen, että vastuuta tässä työssä kyllä riittää jo silloin kun hain tähän paikkaan. Vastuu ei siis yllättänyt, eikä se että jännittäisin päätöstä rahoituksesta. Olihan työpaikkani siitä riippuvainen. 

Yllättävää oli kuitenkin se, vaikka olin kuvitellut odottavani tietoa siitä ihan rauhallisesti, jännityksellä, mutten kuitenkaan hirveässä paniikissa tai mitään, miten kovasti helpotuin nähdessäni myönteisen päätöksen. Tuntui kuin valtava taakka olisi nostettu harteiltani ja luin päätöstä melkein vedet silmissä.

Myös muut hankkeemme saivat positiivisen päätöksen. Uskomattoman hieno juttu. Me juhlimme tätä tilaamalla pitsoja ja herkuttelemalla.  Lähes kaikki toimihenkilöt änkesivät toimiston pienen pöydän ääreen ja tunnelma oli, sanoisinko että hyvinkin tiivis ja lämmin. Kaikki hölisivät ja naureskelivat, heittävät läppää ja jutustelimme niitä näitä. Kaikki olivat hyvällä tuulella ja joulukin kolkuttelee jo oven takana. 

Lähiaikoina meillä on ollut yhtä jos toista aihetta juhlia ja siitä on tullut jo jonkinlainen tapakin, mutta tässä tiivistunnelmaisessa juhlinnassa oli jotain erityistä, jotain mitä ei muissa juhlissa ole ollut. En tarkalleen osaa määritellä sitä tunnetta, mutta uskon sen johtuneen siitä, että meiltä kaikilta oli pudonnut harteilta iso taakka.

Sana levisi nopeasti ja levitimme sitä mielellämme.

Ruuan jälkeen toimintamme normalisoitui, pystyimme taas tekemään töitä, ehkä jopa uudella innollakin. Vielä tutummaksi päivä muuttui kun Erkiksi nimetty talitintti, mistä TET-harjoittelijamme kirjoitti viime päivityksessä ninjaili itsensä taas sisään. Tintin häätäjät järjestäytyivät ja minut käskettiin omaan huoneeseeni, koska minusta ei ollut mitään hyötyä. Aina tintin lentäessä minua kohti, en kyennyt seisomaan sen tiellä ja estämään sen lentoa, vaan kirkaisin ja kyyristyin pois sen edestä. Ihan siis ymmärrettävää, että minut ohjattiin omaan huoneeseeni, koska eihän minusta mitään hyötyä ollutkaan.

Sitten kyllä sain mennä auttamaan kun meidän piti tintin jälkiä siivota ja se jos mikä oli tilanne, minkä olisin voinut olla omassa huoneessani poissa tieltä. 

Huomenna juhlitaan Suomen itsenäistymistä ja toivotankin kaikille erittäin ihanaa itsenäisyyspäivää! Arvostakaamme sitä, että meillä on itsenäinen, vapaa maa, jossa saamme asua ja elää. On ihanaa olla suomalainen. 

perjantai 30. marraskuuta 2018

Jouluhulinat

"Jos et välitä olla iloinen
ja onnellinen nyt,
niin millonka sitten?"

 Toimintakeskuksella on vietetty eilen ja tänään Toimarin joulutapahtumaa. Eilen oli tarjolla riisipiirakoita ja kahvia ja tänään puolestaan jouluiseen tyyliin riisipuuroa. Tapahtumassa on mukana Savonlinnan Malli, Savonlinnan Etsivänuorisotyö sekä Eloa ja Iloa hanke. 

Eilen kävijöitä oli paljon ja tänään tuntuu että sitäkin enemmän. Tarjoiltavat piirakat oli tilattu Linnan Piirakasta ja Kukosta ja ne olivat oikein herkullisia. Puuroa Toimarin pihalla tarjoili Savonlinnan seudun liikunta. Puuro oli erinomaista. 

Tänään on erikoinen päivä siinä mielessä, että eräs työkavereistamme jää tänään eläkkeelle ja on siis viimeistä päivää töissä. Hieman haikein mielen ja kyynel silmäkulmassa olemme omaan tahtiin käyneet sanomassa hänelle heipat. Tiedämme tapaavamme häntä vielä, muttemme vain työnmerkeissä enää. Olo on siis kaiken hulinan keskellä haikeakin. 

Ettei meillä vain olisi tylsää, tänään mukanamme on myös TET-harjoittelija, joka sai hieman erikoislaatuisemman työasun, nimittäin jouluisen kuusihatun, missä hatun päässä koreilee joulutähti. 

"Päivä on ollut todella sekalainen mutta parempi kuin normi koulupäivä. Sain pitää hienoa joulukuusen näköistä hattua koko päivän ja hattu saikin paljon kehuja. Olen jakanut karkkeja ja tarjoillut kahvia. Sain myös hieman oudon tehtävänannon, sillä tänne on pääsyt myös talitinttejä ja niitä ollaan häädetty ulos pitkin päivää. Tekemistä on ollut paljon erillaista mutta hauskaa on ollut voisin tulla toistekin." Tuumii meidän TET-harjoittelija, Elina. 

Ei siis mikään ihan tavallinen TET-päivä tai -paikkakaan. 

Huomaa selkeästi, että ihmiset alkavat valmistautua jouluun, vaikka eletään vasta marras-joulukuun vaihdetta. Lunta sataa ja fiilis on kyllä kieltämättä jouluinen, tämä kyllä saattaa johtua siitä, että marraskuun viimeiseen päivään mennessä olen tonttuillut töissä jo kolme kertaa. Näin joulua kohden alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että en pahastuisi jos töihin ei tarvitsisi enää kertaakaan tulla tonttuhattu päässä. 

Olen kyllä tiedostanut sen, että nyt joulukuussa ne tonttuilut ja joulumeiningit vasta alkaa. Sitä siis odotellessa.

Oikein hyvää joulun odotusaikaa kaikille. Nauttikaa tästä ajasta, kun joulu ja sitä seuraava jännitys ja odotus alkaa pikkuhiljaa lähentyä. 

perjantai 23. marraskuuta 2018

Toimintakeskuksen tyhy-päivä


"Haluvatko olla rohkee
 ihan toen eite? 
Piä sillon yllä hyvvee tuulta
 vaekka mualiman kuinka
 kahroes vastaan."


Tiistaina meillä vietetiin Toimintakeskuksen tyhy-päivää. Sitä oli suunniteltu jo jonkin aikaa, muokattu, vatvottu ja tuunattu. Päivää oli vaihdettu ja yhtä jos toista yksityiskohtaa mietitty uudelleen ja sävelletty. 

Päivä alkoi myymälästä, jonne kaikki kerääntyivät ensin kuuntelemaan miten päivän edetessä toimittaisiin. Toiminnanjohtaja sanoi muutaman sanan alkuun, jonka jälkeen Mertsi ja Joke esittivät itse kirjoittamansa räpin, joka nauratti kaikkia. Niinkuin oli tietysti tarkoituskin. 

Räpin aikana joulupukki ilmeistyi paikalle ja ennen kuin hän lähti takaisin, hän ehti kertoa kuulumisia Korvatunturilta.  

Toimintaa oli monenmoista ja jokainen piste piti käydä läpi ja merkitä ylös tyhy-passiin, jolla päivän lopussa sai osallistua perinteiseen joulukinkun arvontaan. Pirtti piti Bingoa, Toimintatuvalla kirjoitettiin 16-sanan runo, oli tarkkuuslaukaisua, Majakan tarkkuusammuntaa, Puuverstaan pelkokerroin ja Trivial Pursuit -kysymyksiä. 

Ruokana oli perinteistä joulukinkkua ja riisipuuroa sekä lisäksi leipää. Kinkku oli todella hyvää ja se ettei sitä jäänyt yhtään oli merkki siitä, että se maistui myös muille. Riisipuurokin oli erinomaista, sitä jäi vähän yli, mutta loppu jaettiin työllistetyille kotiin viemisiksi. 

Majakan tarkkuusammunnassa porukkaa kävi tasaiseen tahtiin, siinä ammuttiin imukuppinuolia muoviseen maalitauluun. Eniten pisteitä saanut luonnollisesti oli voittaja, mutta täytyy sanoa että joidenkin omalaatuise
ista tyyleistä oli pakko antaa lisäpisteitä. Muutama nimittäin epäonnistui ammunnassa niin, että nuoli osui maahan, mutta jollain ihmeellä se kimposi maasta ylös ja osui johonkin kohtaan maalitaululla.

Kaikkien toimintapisteiden jälkeen saattoi siirtyä ruokailemaan, jonka jälkeen oli pieni hetki aikaa höntsäillä mitä halusi. Osa jatkoi jousiammuntaa, osa meni hetkeksi omille työpisteilleen ja osa jäi toimiston aulaan höpöttelemään. 

Varttia vaille kaksitoista koetti sitten hetki, jota kaikki olivat odottaneet. Joulukinkun arvonta. Kaikki kokoontuivat myymälään ja ensin jaettiin palkinnot parhaiten lajeissa pärjänneille. Majakan tarkkuusammunnan parhain pistemäärä oli 22, joka oli todella vaikuttava tulos. Voittaja sai itselleen karkkipussin ja Robin Hood -tittelin. 

Joulukinkku arvottiin ja sen jälkeen arvottiin vielä muutamia pienempiä palkintoja, suklaarasioita ja kuivakakkuja. 

Myöhemmin lueskelimme Toimintatuvan ohjaajien kanssa runokilpailun tuloksia, osa runot oli todella ihania, kauniita ja koskettavia, osa puolestaan hauskoja ja vitsikkäitä. Tälläisinä hetkinä sitä tajuaa, millaisia kykyjä ihmisillä voi olla, eikä niitä edes huomaa. Miten ujo ja hiljainen ihminen, joka ei paljoa puhua pukahda, saattaa kirjoittaa silti sydäntä riipaisevan kauniita runoja, olla paperilla sukkelasanainen hauskuuttaja tai aikamoinen kirjallisuustietäjä.

Erilaiset ihmiset ovat vahvuus, rikkaus, jokainen on  hyvä jossain, oma vahvuus on vain tiedettävä tai etsittävä. Se saattaa olla ollut tiedossa itsellä jo vaikka kuinka kauan, tai se saattaa löytyä tälläisten leikkimielisten kisailujen tai pelailujen yhteydessä. Jokainen on hyvä jossain, eikä koskaan kannata lakata etismästä omia vahvuuksiaan. Niitä löytyy kyllä, kunhan jaksaa kaivella ja etsiä. 


"Niä kaekki mitä muuttii näkköö, 
vuan tuumaele semmosta 
mitä muut ee oo ajatellu."

On hienoa olla Toimarilla töissä ja tekemisissä niin monien erilaisten ihmisten kanssa. On myös ilo auttaa heitä löytämään omia vahvuksiaan ja antaa tästä palautetta heille, vaikkakin vahvuudet sattuisivat löytymään vahingossa tälläisten tapausten yhteydessä. 

perjantai 9. marraskuuta 2018

Bloggailua


"Tärvee tänä päevänä myönteisyyttä
 ja siästä turhasta hättäely
 semmoseen hetkeen, 
kun siihen on tosj tarve. 
Silimäs ee rasitu, 
jos kahtelet asijoetten 
valosia puolia."

Muistatteko kun kerroin, että ollaan suunniteltu some-ryhmässä tekevämme kävijöille omat blogit? Ensimmäisellä kerralla kaikki eivät olleet paikalla, joten blogeja tehtiin vain kaksi. Myöhemmin tehtiin yksi lisää ja sitten vielä yksi. 

Kuten aikaisemmin mainitsinkin, oli hienoa huomata miten innoissaan kävijät olivat. Innostus ei ole vieläkään laantunut ja olen iloinen siitä. On hienoa huomata miten edistystä on tapahtunut, yksi jos toinenkin osaa jo itsenäisesti kirjoittaa blogiin ja julkaista kirjoituksen. 

Tämä on jo huomattava askel eteenpäin, ottaen huomioon, että kaikille heistä blogin pitäminen oli aivan uusi asia. Olen myös erityisen tyytyväinen siihen, että jokaisen blogi on heidänlaisensa. Jokaisella on blogissaan heitä itseään kiinnostava aihe, joista heidän on helppo kirjoittaa. Tai jos kirjoittaminen nyt ei ole ihan helppoa, niin ainakin aiheen keksiminen on. 

Minä tiedän miten väkinäiseltä teksti kuulostaa jos kirjoittaminen on hankalaa. Mutta uskon siihen, että on mahdollista oppia siihen, että tekstiä tulisi helpommin. Itsehän tuotan tekstiä hirveästi, mutta minulla on se ongelma, että analysoin ja kritisoin sitä sitten liikaa. Poistan suurimman osan kirjoittamastani tekstistä.

Tätä ongelmaa ei uusilla bloggaajillamme ole. Olen ylpeä siitä, että jokainen heistä, ainakin jossain määrin, tietää mitä haluaa sanoa ja kirjoittaa sen. Ei turhia analyysejä vaan varmaa kirjoittamista. Sitä on upeaa seurata. Pystyisinpä oppimaan heiltä sen taidon. Varmuuden omasta kirjoittamisesta, kirjoitin näin, ja näin se on hyvä.

Erityisen hauskaa minusta oli kun luin yhden henkilön blogia ja siellä mainittiin reissustamme Vihreälle Telakalle. Hän kertoi reissun lisäksi, että ajoin autoa hyvin, eikä kyydissäni ollut pelottanut yhtään. Haha, siitäs kuulit Leevi! 

Toisen henkilön kanssa poistimme hänen ensimmäisen bloginsa ja loimme sitten uuden. Uuden blogin kirjoittamisessa hänellä ei ollut ongelmia, vaikka ensimmäinen olikin takkuillut. Blogin aihe on kovin tärkeä. Autoin muutamassa asiassa ja sitten hän kirjoitti kokonaisen julkaisun aivan itse. Tykkäsin julkaisusta paljon ja olin tavattoman ylpeä. On hienoa nähdä toisen onnistuvan.  

Kolmannelle taas loimme blogin ensimmäistä kertaa. Hänellä on paljon asiaa, jotka pienillä lisäkysymyksillä sain kirjattua ylös. Majakka-toiminnassa jokainen saa mahdollisuuden kokeilla ja tehdä. Vaikka juttu olisi vaikea, se ei tarkoita etteikö kannattaisi yrittää. Jos kirjoittaminen on hankalaa, aina voi sanella kun joku toinen kirjoittaa, tai sitten voimme yhdessä katsoa ja miettiä miten lähtisimme asiaa ilmaisemaan. Keinoja kyllä löytyy, että saamme jokaiselle mahdollisuuden ainakin kokeilla.  

On ollut hienoa, että kaikki ovat olleet niin innoissaan tästä. Pienen hetken meinasi iskeä epätoivo, koska en ollut varma pystyisimmekö me sittenkään tähän. Bloggailun maailma ei ole kovinkaan yksinkertainen. Välillä minulla on itsellänikin vaikeuksia keksiä ideoita mistä kirjottaa tähän blogiin, saati sitten auttaa muita keksimään omansa. Tulokset ovat kuitenkin olleet odotettua parempia, ja uskon vahvasti siihen, että jokainen pystyy kirjoittamaan omat julkaisunsa jossain vaiheessa täysin itsenäisesti. Se on hieno tavoite, mihin meillä ei kuitenkaan ole mikään kiire. 

Haluan lopuksi vielä sanoa, että olemme ylpeitä teistä meidän bloggaajat! Älkää luovuttako ongelmien suhteen, sitä varten me olemme, auttamassa teitä niissä. Älkää epäröikö kysyä apua tai kertoa huolistanne. 

"Aena kun tiet parraas 
pikkuisia ihmeitä tapahtuu 
niin omassas 
kun jonnii muunnii elämässä."

perjantai 2. marraskuuta 2018

Majakka-chat

"Tärkeetä ee oo 
mitenkä on totuttu tekemään, 
vuan milleen onnistuttaan."

Nyt pitää myöntää, etten muista mitä kaikkea olen kirjoittanut Majakka-chatista. Ilmeisesti (kirjoitin Majakka-chat hakusanaksi blogin hakukenttään) olen kirjoittanut siitä kahdessa aikaisemmassa julkaisussa, mutta nyt Majakka-chat ansaitsee mielestäni omansa. 

Kun ensimmäistä kertaa minulle sanottiin, että Majakka voisi alkaa pitää chattiä, olin tästä innoissani. Ajattelin, että idea oli hyvä ja uskoin ihmisten löytävän sen. Uskoin, että saisin käydä ties minkälaisia keskusteluja, kuunnella, auttaa ja oppia uusia asioita.

Mutta chat ei ole lähtenyt pyörimään yhtä hyvin kuin toivoimme. Uusi työpari ja vastuun jakaminen livechatin pyörittämisessä oli hyvä ja odotettu muutos. Olemme tehneet ja jakaneet Majakka-chatin mainoksia, mutta ne eivät ole vielä ottaneet tuulta alleen, tuottaneet tulosta.

Leevi on myös kyhännyt facebookkiin livechat mainoksen, jota olemme jakaneet omilla sivuillamme ja yhteistyökumppanit omillaan. Tästä livachat saa lisää näkyvyyttä ja toivottavasti sen myötä myös lisää chattailijöitä. Niitä odotellessa.
Kahtena seuraavana viikkona chatissa päivystää Leevi, koska ensimmäisellä olisi muutenkin hänen vuoronsa, mutta toisella viikolla olen koulussa. Sitten on minun vuoroni päivystää kaksi viikkoa.

Olemme yhdessä pohtineet keinoja, millä saisimme chatin toimimaan, millä saisimme siihen chattailijöitä, mutta tosiasia on, että me emme pysty oikeastaan vaikuttamaan siihen mitenkään. Vain teillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, vain laittamalla viestiä siihen voi vaikuttaa.

Tietysti me voimme tuoda sitä teille ilmi, kertoa että tälläinen mahdollisuus on. Mainostaa ja markkinoida, mutta ainoa asia millä on vaikutusta, on se saako mikään tästä teidän laittamaan sinne viestiä.

Mainoksissa lukee, että voi ihmetellä, itkeä ja iloita tai hämmästellä, harmitella ja höpötellä. Kaikki tästä on totta, sillä Majakka-chatissa voi puhua mistä vaan. Siellä voi puhua itsestään, omasta päivästään, tunteistaan, ongelmistaan tai vaikka vain eilisestä kauppareissusta. Siellä voi kysyä mistä etsiä ystäviä, tai puhua omista ystävistään. Ihan mistä itse haluaa. Juuri sinun jutuillasi on väliä, sinulla on merkitystä.   

Yhdelläkin chattailijällä on merkitystä, yhdellä käydyllä keskustelulla, yhdellä hetkellä, muutamalla sanalla. Chatista ei tarvitse ottaa paineita, ei tarvitse miettiä ettei tiedä mitä sanoisi, miten asian esittäisi, niin että se kuulostaa fiksulta. Majakka-chatissa voi olla juuri sellainen kun on, voi kirjoittaa juuri niin kun se tuntuu itsestä parhaalta. Majakka-chat, kuten myös Majakka-toiminta haluaa sinut juuri sellaisena kun olet. Sillä sinun ei koskaan tarvitse olla mitään muuta kuin oma itsesi. Olet hyvä juuri sellaisena kun olet. 

Chatin löytää osoitteesta toimarisln.fi siellä sivun oikeassa alareunassa on vihreä Majakka-chat painike, jota painamalla pääsee keskustelemaan MajakanValo Leevin tai Iiriksen kanssa. Livechat on tiistaisin 18-20 ja siellä on mahdollisuus keskustella anonyymisti, eli nimettömänä. Chattiin voi laittaa viestiä myös muulloin, mutta silloin siihen täytyy kirjoittaa nimi ja sähköposti, että vastaus löytää perille. 

Tervetuloa chattailemään kanssamme! Odotamme innolla tulevia keskusteluja! 



perjantai 19. lokakuuta 2018

Toimarin toimintaviikko

"Kukkaan ee voe tehä kaekkee,
 vuan kun jokkaenen
tekköö jottaeen 
nin kaekki tulloo tehyks."

Tällä viikolla on ollut Toimintakeskuksen synttäriviikko! Viime vuonna sitä juhlistettiin Toimarin 25-vuotissynttäreiden merkeissä. Tänä vuonna sitä vietetään toimintaviikon parissa. Sen kulkua olette varmaankin seurailleet lehdistä ja sosiaalisesta mediasta. Viime viikon keskiviikkona ilmestyneessä Savonmaassa oli koko takakansi meidän mainostamme. 

Voitte varmaan kuvitella hämmästykseni kun näin lehden ensimmäistä kertaa. Tottahan tiesin, että meistä oli otettu ryhmäkuvia, kuvaussessio oli kestänyt montakymmentä minuuttia. Tiedossani on myös, ettei minusta saa kovinkaan hyviä kuvia, mutta oishan sitä voinut vähän edustavampi kuvassa olla. Noh, ainakin minulla näyttää olevan hauskaa. Toiminnanjohtajamme tokaisi kauhisteltuani kuvaa, että tuollaisia kuvia ei olisi, jos olisimme kuvissa nätisti. Harmi vaan, ettei se taida olla meille mahdollista. 



Maanantaina oli siis aseman myymälässä munkkikahvit. Munkit olivat Linnan Piirakasta ja Kukosta. Tiistaina Pitsinurkka piti korttipajaa päämyymälässä. Keskiviikkona vietettiin asunnottomien yötä, Jalmarin aukiolla. Torstaina tarkoiltiin koko päivän kahvia ja kahvileipää päämyymälässä. Tänään, perjantaina on Tuotteen grillimakkaraa 200:lle ensimmäiselle kello 11 alkaen, menkäähän ihmeessä käymään! 

Huomenna sitten, lauantaina päämyymälä on auki 10-14. Silloin Majakka-toiminta maistattaa Jyrkin Jyväleipää. Sitä kannattaa ehdottomasti tulla maistamaan, jos ei ole jo maistanut. On nimittäin niin hyvää leipää, ettei paremmasta väliä. Ja saahan sitä tulla maistelemaan vaikka olisikin syönyt sitä ennenkin. 
Itseasiassa kannattaa todellakin tulla käymään, sillä luvassa on pieniä yllätyksiä.

Koko viikon on vaatteet ja astiat olleet -50% alennuksessa ja torstaista lauantaihin arvotaan lahjakortteja. 

Näittekö muuten meidän toiminnanjohtajamme televisiossa tiistaina 9.10? Hän oli myymässä huutokauppakeisarille Toimintakeskukselta löytyneitä tavaroita. Eikä siinä kuitenkaan vielä kaikki, hänen kuvansa nimittäin löytyy myös Seiskasta, huutokauppakeisarista ja hänen vaimostaan kertovassa jutussa. On vaikea uskoa, että meidän toiminnanjohtaja on julkkis, mutta siltähän se alkaa pikkuhiljaa vaikuttamaan. Kaikenlaista sitä...

Lähiaikoina on siis ollut jos jonkinlaista hulinaa, ja onneksi ensi viikolla voi rauhoittua vähän lomailemaan ja kenties tekemään koulutehtäviä, jotka vain eivät tunnu loppuvan vaikka niitä tekisi miten paljon tahansa. Voisiko joku muistuttaa, miksi aloitinkaan opiskelun uudestaan..?

perjantai 12. lokakuuta 2018

Syksyn tunnelmia

"Tieppä tänään kaekki niin
kun epäonnistuminen oes mahotonta."


 Alkuviikosta miulla oli opintojeni toinen lähijakso, joka kesti maanantaista keskiviikkoon. Koska meillä on kolme lähipäivää kuukaudessa meidät tupataan ihan täyteen tietoa ja tehtäviä. Niin myöskin tällä kerralla. 

Lähijaksojen jälkeen olo on aina kauhistunut ja loppuun puristettu, vaikka silloinhan se opiskelu oikeasti vasta alkaa. Ollaan juuri saatu hirmuisesti uusia tehtäviä joiden palautuspäivät tulevat yllättävän nopeasti, vaikka alussa näyttäisi että ihan hyvinhän niiden palauttamiseen on aikaa. 

Onneksi joitain tehtäviä sain tehtyä jo viime kuussa, se ei kuitenkaan helpota orastavaa paniikkiani ja stressiäni. Huh, mihin ihmeeseen itseni taas sotkinkaan lähtiessäni opiskelemaan... 

Meillä on yksi sellainen tehtävä, missä täytyy kirjoittaa omasta luontosuhteestaan ja aihe on minulle varsin mieleinen. Syksy on lemppari vuodenaikani ja tällä hetkellä voisin kirjoittaa kokonaisen kirjan luonnon kauneudesta. Samaan aiheeseen liittyy toinenkin tehtävä, jossa täytyy tehdä mielipaikkaharjoite, ja kirjoittaa siitä essee.  

Kuin tilauksesta tämän tehtävänannon jälkeen lähdimme torstaina töihin palattuani Vihreä Telakka-hankkeen kanssa retkelle. Olimme sopineet yhteisestä retkestä jo ajat sitten ja nyt viimein koitti aika lähteä sille. Torstaina siis pakkasimme kimpsumme ja kampsumme, ahtauduimme autoon ja lähdimme kohti Vihreän Telakan päämajaa, Vuohimäen ratsastustallia. 

Perillä meitä odotti aamukahvit, jonka jälkeen ahtauduimme taas autoon ja ajoimme Koivukannan laavulle. Siellä porukkamme jakaantui, osa jäi sytyttelemään nuotiota, että voisimme kohta paistella siellä makkaraa. Meidän porukkamme halusi lähteä mukaan pienelle kävelylle metsässä. 

Siellä oli niin kaunista. Kävelimme lähellä järven rantaa, puut loistivat ruskan kaikissa väreissä. Ilma oli täydellinen, aurinko pilkahteli pilvien välistä, juuri sellaisen olisin tilannutkin jos olisin voinut valita. Metsässä kävelemiseen piti tietysti keskittyä, koska kannot, juurakot ja epätasainen maasto tekee kävelystä haastavaa ja vahingoilta haluttiin tietysti välttyä. Sammal ja lehdet olivat liukkaita, mutta se ei menoa haitannut, hidasti kuitenkin vähän.

Hidas vauhti ei kuitenkaan ollut huono asia. Silloin ehti katsella luonnon kauneutta, ihailla kaikkea näkemäämme ja laskea hetkeksi irti huolista ja murheista, työ- ja koulustressistä sekä muista ajatuksista. Oli vain se hetki ja kaunis, ihastuttava syksyinen luonto. 

Palattuamme takaisin laavulle maistoimme muikkuruisleipiä, joiden muikut oli Vihreän Telakan itse savustamia ja säilömiä. Ne olivat jopa tälläisen skeptisen epäilijän (minun siis) mielestä erittäin hyviä. Myös muut kehuivat niitä kovin. Paistoimme makkaraa kovasti savuttavassa nuotiossa ja pysähdyimme hetkeksi nauttimaan ruuasta, siitä hetkestä. 

Valitettavasti meidän piti lähteä aikaisin, mutta sovimme että ensi kerralla retkelle lähtiessämme meillä olisi kokonainen päivä aikaa. Matka takaisin töihin oli naurun täyteinen sekä savun hajuinen. Meistä kaikki odottavat innoissaan seuraavaa reissua ja mitä kaikkea se tuokin tullessaan.

Nauttikaa kauniista syksystä, pimenevistä illoista, loistavista tähdistä ja harvinaisista revontulista, jotka ovat valaisseet taivasta lähiaikoina useamman kerran. Ihanaa syksyä kaikille!   

torstai 4. lokakuuta 2018

Kävijäkato

"Onnistuminen tulloo 
ennen yrittämistä 
pelekästään uakkosissa."


Ryhmien pitäminen ja niihin kävijöiden saaminen on epäonnistumisten, kokeilujen ja kenties onnistuneidenkin kokeilujen suo. Kohderyhmä on hankala, eikä kävijöiden saaminen ole todellakaan helppoa. Ajattelin, kun jossain saamme ryhmän pyörimään ja siellä alkaa käydä samat ihmiset jokseenkin vakituisesti, niin siitä olisi helppo jatkaa eteenpäin.

Kuvittelin, että uusien kävijöiden olisi helpompi tulla ryhmään, jossa on jo valmiiksi ihmisiä, kenties tuttujakin. Kävi kuitenkin ilmi, että homma ei ole ihan näinkään. Vaikka ryhmässä kävisi tuttuja, on silti kynnys toimintaan osallistumiselle korkea. Tietysti ryhmässä käymisen aloittaminen on aina jännittävää, kun toiminta on vielä uutta ja ryhmäläiset tuntemattomia. 

Eikä ryhmän ja ihmisten tunteminenkaan takaa osallistumista. Kuten aikaisemmin sanoin, ryhmien pitäminen on yritysten ja epäonnistumisien suo. Kuitenkin kokeilla kannattaa aina, lopputuloksesta ei koskaan voi olla varma. Ja epäonnistuneesta kokeilustakin voi oppia paljon asioita, mitä ei aikaisemmin olisi osannut ajatella. 

"Joes kaekki tämän päevän hommat onnistus, 
niin mihinkä sinä päeväs tärveisit?"

Tämä työ on niin monipuolista, on monta eri tapaa katsoa asioita. Ja kuten parini huomautti minulle eilen, katson asioita kuulemma negatiivisesti. Pitäisi löytää asioihin erilainen katsontakanta, positiivisempi ja elämä olisi huomattavasti, noh jollei helpompaa niin mukavampaa ainakin. 

Onneksi meille on annettu kuitenkin mahdollisuus epäonnistua. Epäonnistua, kokeilla uudelleen ja katsoa mitä sitten tapahtuu. Jos tulos on taas epäonnistuminen, saamme siltikin kokeilla uudestaan. Ja jossain vaiheessa, joko me onnistumme tai sitten luovutamme suosiolla. Mutta jos meillä ei olisi mahdollisuutta epäonnistua, niin mitä me koskaan oppisimme. 

"Se joka ee kuunaan oo puonna
 ee tiijä korkeesta paekosta mittään."

Niinpä vaikka tällä hetkellä ryhmissä on hiljaista, ei meillä ole aikomustakaan luovuttaa. Ei vielä. Me aiomme yrittää, yrittää ja yrittää sitten vielä jollain toisella tavalla. Vaikka tässä työssä onnistumiset ovat parhautta, niin hyvänä kakkosena tulee mahdollisuus yrittää. Mahdollisuus oppia virheistään ja kokeilla uudelleen. 

Jos kaikki aina onnistuisi, ei koskaan oppisi arvostamaan yrityksiä ja niistä oppimia asioita. Ja kun muutaman kerran on epäonnistunut ensin, miten mahtavaa sitten onkaan onnistua, silloin sitä onnistumista vasta osaakin arvostaa. 


"Sillon vasta sinulla ee oo varroo epäonnistua,
 kun yrität viimisen kerran."

perjantai 28. syyskuuta 2018

Hakemuksien viime silauksia

"Tietpä mitä tahhaansa, 
niin se on älykkyyven merkki,
 jos sulla on lystiä sitä tehessäs."


Ensi maanantaina pitää lähettää hakemukset STEAlle. Itse kirjoittelin sitä siitä asti kun jatkohakemusten haku alkoi, viime viikkoon. Viime viikolla en pystynyt antamaan siihen enää enempää. Työkaverit sanoivat, että jossain vaiheessa pitää pystyä sitten sanomaan itselleen, että nyt tämä on hyvä. Minulla se hetki tuli alkuviikosta.

Toiminnanjohtajamme vielä muokkasi sitä hiukan, yhdessä toisen kirjoitustaituri toimihenkilön kanssa. Tämä sopi minulle mainiosti, sillä arvostan heidän taitoaan ja kokemustaan hakemusten kirjoittamisessa paljon. He tietävät mitä tekevät ja tämä laski taakan painoa hartioiltani valtavasti.

Ei minua oikeastaan jännitä, ei vielä, mutta tiedän että sekin aika on jossain vaiheessa. Muissakin hankkeissa on kirjoiteltu hakemusta ahkerasti, eikä voi olla kuin helpottunut, että ne täytyy lähettää maanantaina. Sitten voimme keskittyä muihin asioihin, tietäen että olemme tehneet kaikkemme hakemuksien eteen.

Tähän aiheeseen palaan varmasti vielä, aina kun hermoilen aiheesta, viimeistään joulukuussa sitten.
Olipas se optimistisesti ajateltu, totuus kuitenkin taitaa olla, että alan viimeistään marraskuussa hermoilemaan siitä. Tai sitten heti kun hakemukset on lähetetty. O-ou.

Eilen pääsimme pitkästä aikaa taas kokkailemaan. Hetken kokkiryhmän aikana tunsin äidillistä ylpeyttä, kun eräs ryhmäläisistä kysyi työpariltani tiesikö hän, miksei kananmunia saanut rikkoa suoraan taikinaan. Jos kananmuna on pilalla, menee koko taikina pilalle. Tästä aiheesta oli vasta ollut puhetta meidän tehdessämme sokerikakkupohjaa, joten hetken pääsin ylpeilemään sillä, että opetukseni olivat todella menneet perille...

Sitten kuitenkin kävijä mainitsi, että oli oppinut sen kotitaloustunnilla yläasteella. Siinä meni sitten äidilliset ylpeyteni.. Nostin kuitenkin pääni pystyyn ja ajattelin, että kertaus on opintojen äiti, joten täytyypä muistutella kokkailijoita tästä vielä myöhemminkin.

Kokkiryhmä on tosi suosittu, kaikki toimihenkilöt pyörivät keittiössä, koska siellä tuoksuu niin hyvältä. Kieli pitkällä kaikki kyselevät, että mitä ruokaa tänään on tja sitten he kutsuvat itsensä syömään. Tyypillistä ja hauskaa, heidän hassuttelunsa saa meidät hymyilemään ja kokkailijat ylpeilemään osaamisellaan ja tekemälllään ruualla.

Tänään sitten olemme lähdössä käymään Lappeenrannassa. Mitä ikinä reissu tuokaan tullessaan, odotan sitä innolla. Reissusta varmaankin kirjoittelen ensi viikon julkaisussa, joten pysykäähän kuulolla.

perjantai 21. syyskuuta 2018

Kolin reissu

"Kun seesot tähtiin alla, 
elä vuan kurnua, 
että elämässäs ee muka
 oo valopilikkuja."

Huh, hieman myöhäisempi julkaisu kuin aiemmin, mutta just äsken päästiin reissusta takaisin kotiin. Kuten ohimennen olin maininnutkin, me käytiin Kolilla viettämässä erään toimihenkilön eläkkeellesiirtymisbailuja. 

Viikko oli kokonaisuudessaan todella omituinen. Tavallisten ryhmien lisäksi, me suunnittelimme Kolin reissua ja joka välissä joka jäi, kirjoitin hakemusta STEAlle. Onneksi sen palautuspäivä on kohta, eikä sitä sen jälkeen tarvitse enää lukea läpi uudestaan ja uudestaan eikä muokkailla. 

Torstaina kahdeksalta olimme sitten jo liikenteessä kohti Kolia. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt siellä, mutta kuvista ja muiden puheista osasin odottaa, että siellä on tosi kaunista. Syksy on lempivuodenaikani ja nyt puiden lehdet alkavat jo muuttaa väriään, joten hetki Kolin kauniisiin maisemiin tutustumiselle ei olisi voinut olla otollisempi. 

Ennen kun pääsimme ihailemaan Kolin kaunista luontoa, kävimme yhdessä kaupassa. Jokaisella meistä paitsi itsejuhlakalulla oli kaulassa lappu, missä luki: "Tänään on hänen päivä." Kauppaan sisälle päästyämme hyppäsi juhlittavamme ostoskärreihin ja niissä hänet työnnettiin ostoksille. Hilpeä porukkamme nosti hymyn ohikulkijoidenkin huulille. 

Muut olivat oikeassa, luonto Kolilla oli aivan uskomattoman kaunis. Huipulta oli pitkä matka alas, ja hieman korkeanpaikan kammoisena se oli pikkuriikkisen tai vähän enemmänkin pelottavaa. Silti entistä korkeammalle oli päästävä, koska kaikki ne maisemat olivat todellakin sen arvoisia. 

Kävelimme yhdessä Ukko-Kolille, mistä jokainen sai sitten lähteä minne halusi. Meistä muodostui pieniä porukoita, joista jokainen lähti eri suuntiin. Sovittuun aikaan meneessä jokainen porukka kerääntyi yhteen ja me lähdimme kohti majoituspaikkaamme. 

Siellä meitä odotti lämmin sauna, jonka jälkeen siirryimme ruokapöytään nauttimaan kerrassaan mainiosta ruuasta. Ahdettuamme itsemme täyteen saimme hengähtää hetken. Tämän jälkeen oli vuorossa illan ohjelmanumero, joihin kuului kolme lauluesitystä, bingo ja tietovisa. 

Seuraavana päivänä kävimme vielä ihailemassa Pirunkirkkoa ja kävelemässä. Pirunkirkko oli todella näkemisen arvoinen. Se oli huikea, kauhistuttava ja jännittävä. Mutta ehkä kaikista niistä ihanista maisemista ja nähtävyyksistä mieleenpainuvin. 

Kaiken kaikkiaan reissu oli mahtava ja ikimuistoinen. Niitä maisemia ei varmasti unohda koskaan. 

"Yks salaisuus yks henki,
yks onni kumpaisenki,
on kirkko tämä,
sen pyhyyttä muistelemma aina"
- Eero Järnefelt,
kirjoitti Pirunkirkon seinään





perjantai 14. syyskuuta 2018

Kerrassaan omituinen viikko

"Sinä oot justiinsa sen arvonen 
kun mikskä ite ihtes arvijoet." 

"Kun tarjoot iteluottamukselles evästä, 
kuoloo epäelykses näläkään."


Kiitos kaikille tsemppauksesta opiskeluun. Edellisessä päivityksessä mainitsin, miten innoissani ja samalla huolestunut olen opiskeluista. Innostukseni hienoisesti hiipui maanantai aamuna kello 4.00 kun herätyskello soi. Linja-autossa en saanut nukuttua ja huonosti nukuttu yö kostautui ensimmäisellä tunnilla, kun lepuutin silmiäni silmänräpäystä hieman pidemmän ajan.. 

Aiheet olivat kyllä mielenkiintoisia, mutta opetuksen luentomaisuus ei oikein sopinut minulle. Meillä oli maanantaista keskiviikkoon noin yhdeksän tuntisia päiviä. Ne tuntuivat turhauttavan pitkiltä. Alkuviikko meni siis todella hitaasti. 

Taitaa olla ensimmäisiä kertoja tässä blogissa kun mainitsen miten hitaasti tämä viikko onkaan mennyt. Itsehän olin eilen ihan maanantaissa, koska eilen oli ensimmäinen päivä tällä viikolla töissä. 

Oli hienoa huomata, että asiat pyörivät Majakassa vaikken itse olekaan paikalla. Mahtavaa, että minulla taas on työpari, työt pystyy jakamaan eikä aina tarvitse olla itse joka paikassa. Oli ihanaa, että jokaisena opiskelupäivänä joku työkavereistani laittoi minulle viestiä. He kyselivät miten opiskelut sujuivat, kertoivat miten ryhmät olivat sujuneet tai ilmoittivat, että pääni menoksi oli sovittu vaikka mitä. 

Torstaina pääsimme elokuviin, mitä oli suunniteltu jo pitkään. Kävimme katsomassa Ihmeperhe 2 -elokuvan. Kaikki kertoivat tykäneensä siitä, vaikka luulinkin elokuvateatterissa kuulleeni hiljaista kuorsausta vierestäni. 

Seuraavina viikkoina Majakalla on vaikka mitä tekemistä. Käymme maakuntamatkailemassa Savonrannalla, Punkaharjulla ja Kerimäellä, ryhmät pyörii normaalisti, on palavereja, harjoituksia ja ensi viikonlopussa reissu Kolille. 

Nyt myös pitäisi kirjoittaa STEAlle hakemusta, joka ainoastaan voi taata Majakka-toiminnan jatkuvuuden. Ei siis mitään paineita. Tiedän, että stressi tulee kasvamaan tulevina viikkoina mahdottomasti, vaikka miten yrittäisin ottaa rauhallisesti, rentoutua, luottaa itseeni ja työkavereihini. 

Stressi ja jännitys helpottaa vasta joulukuussa, jolloin päätökset rahoituksesta ilmoitetaan. Tälläistä projektityö on, tiedän sen, olen tiedostanut tämän siitä asti kun työni aloitin. Mutta nyt tämä alkaa vasta konkretisoitumaan ja minua hieman huolestuttaa. Tällä kertaa Majakka-toiminnan jatko on minusta kiinni. Niin suunnaton vastuu minun harteillani. Pelottavaa. 

Onneksi kuitenkin tiedän, että jokainen työkaverini on tukenani ja aion käydä hakemusta läpi monien kanssa. Tiedän myös, että aina kun pyydän apua, joku heistä auttaa minua varmasti. 

Toivottavasti hekin tietävät voivansa tukeutua minun apuuni.

 

torstai 6. syyskuuta 2018

Opiskeluintoa

"Kun kaekkesa antaa 
niin se ee oo millonkaan
 liijan vähän."


Maanantaina on jännittävä päivä. Minä nimittäin aloitan taas opiskelemaan. Tällä kertaa sosionomin polkuopintoja, ne kestävät vuoden ja sitten on mahdollisuus hakea tutkinto-opiskelijaksi.

Odotan opintoja innolla, vaikka välillä innokkuus opiskella yllättää itsenikin. Muistan selkeästi kuinka opiskelin merkonomiksi samaan aikaan työskennellen täyspäiväisesti. Ajattelin silloin, että opiskelut olisivat nyt tauolla jonkin aikaa. Jonkin aikaa onkin sitten suhteellinen käsite, ja valmistuin lähiesimieheksi pari vuotta myöhemmin.

Jotenkin olin ajatellut, että "jonkin aikaa" olisi hieman pidempään, vaikka viitisen vuotta tai jotain sinnepäin. Minusta on kyllä hauskaa, että valmistumisvuoteni ovat 2014, 2016 ja 2018.

Tiedostan kuitenkin sen, että jos en olisi töissä Toimarilla, en lähtisi myöskään opiskelemaan tässä vaiheessa. Enkä varsinkaan sosionomiksi, en usko että olisin edes ajatelut sitä. Eikä minusta olisi valmistunut lähiesimiestä.

On vaikea uskoa, että kuukauden päästä olen ollut Toimarilla töissä vuoden. Vuosi tuntuu niin lyhyeltä ajalta, vaikka olen muuttunut siinä paljon. Olen kuitenkin uskomattoman onnellinen, että uskalsin ottaa riskin ja vaihtaa työpaikkaa.


"Pessimisti valittelloo tuulesta. 
Optimisti oottaa, että se muuttas suuntasa. 
Siejä sinä purjees tuulen mukkaan."


Odotan siis opintoja innoissani ja samalla hieman peloissani. Ammattikorkeakoulu on minulle ihan uusi asia. Asiat mitä tulemme opiskelemaan kuulostavat kiinnostavilta ja haluan todella oppia niitä asioita. Mutta minulle on kerrottu, että tällä kertaa kirjoittamisen täytyy perustua johonkin kirjaan tai asiasta kertovaan tekstiin.
Tämä ei ole lainkaan tapani kirjoittaa. Minä kirjoitan mitä päähäni pälkähtää, en siitä mitä olen lukenut. Kirjoitan mielummin fantasiaa kuin asiatekstiä. Mitä sitten, jos asiateksi ei luonnistukaan minulta ollenkaan?

En ollut kuullutkaan sosionomista ammattina, ennen kuin isoveljeni alkoi sitä opiskella. Nyt sosionomeja tuntuu olevan miltei joka paikassa. Alussa en vielä oikein ymmärtänyt mitä se pitää sisällään, enkä ole varma ymmärränkö vieläkään. Tiedän kuitenkin sen (ainakin luulen niin), että sosionomin opinnot pitävät sisällään jotain sellaista, mikä saa ihmisen ajattelemaan eri tavalla.

Sosionomit (ainakin minun tuntemani) löytävät pienistäkin teoista merkityksiä ja kaikista asioista jotain hyvää, he kenties näkevät elämän eri tavalla kuin muut ihmiset. Pienistä palasista koostuvan suuren kokonaisuuden, kun toiset eivät näe kun kokonaisuuden. Juuri tätä opinnoiltani haluan, uusia näkökulmia, jotain mikä avartaa katseeni, niin että minäkin näkisin ne pienet palaset. Toivon, että opinnot tekevät minusta avoimemman ja vastaanottavaisemman.

Enpä siis paljoa opinnoilta vaadikaan.

perjantai 31. elokuuta 2018

Ylpeyttä ja edistymistä

"Onnistumiset elämässä männöö sinne missä niitä jo ootellaannii."

"Elämä on just niin innostavvoo, kun mielessäs kuvittelet sen olovan."

Meillä oli tässä kuussa synttäreitä synttäreiden perään. Jopa kolmella meidän kävijöistä oli synttärit. Kun synttäreitä oli niin paljon, ajattelin, että tehdäänpä heille yhdessä kakku kokkiryhmässä. Tietysti kakun leipominen ei ole ihan mikään yksinkertainen homma, joka tehdään vaan muutamassa tunnissa.

Onneksi tähänkin löytyi ratkaisu. Kokkiryhmä on torstaisin, joten silloin suunnittelimme koristelevamme ja syövämme kakun. Keskiviikkona ei olisi mitään mahdollisuutta pitää ryhmää, joten me päätimme TouhuTiistain aikana tehdä kakun, paistaa sen ja jäähtyneenä sitten leikata ja kostuttaa.

Pienten vastoinkäymisten jälkeen saimme kakun tehtyä ja kostumaan torstaita varten. Torstai tuli nopeasti ja tällä kertaa ketään kävijöistä ei tarvinnut lähteä hakemaan tai soittaa olivatko he tulossa. He, jotka yleensä täytyy käydä hakemassa mukaan tai soittaa, olivat paikalla jo kymmenen minuuttia ennen kuin ryhmä alkaa.

Kerma vatkattiin yhdessä ja kakkua oli koristelemassa kaikki. Siihen tuli erittäin runsaan kerman lisäksi myös kinuskia ja vadelmia. Kakku oli erittäin herkullisen näköinen ja makuinen. Lauloimme synttärisankareille onnittelulaulun, jonka jälkeen keskustelimme vähän ikävämmistä aiheista, kuten kokkiryhmän tiskivuoroista.

Ensimmäiseksi tiskivuoron ottajaksi ilmoittautui henkilö, jonka olisin viimeiseksi kuvitellut niin tekevän. Hän tiskasi valittamatta kaikki tiskit ja kerroin olevani hänestä ylpeä. Ja minä olikin, todella ylpeä. Nyt kun hän on tiskivuoronsa hoitanut, hänen ei tarvitse tiskata neljään tai viiteen kertaan.

Kakun syönnin jälkeen kävijät kirjoittivat omia kuulumisiaan MajakanVartija -blogiin, joka siis löytyy osoitteesta majakan-vartija.blogspot.fi. Jos lukuintoa jää, sitä kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa.

Oli hienoa huomata, miten paljon helpommin kirjoittaminen lähti tällä kertaa. Kirjoittamisen ensikertalaiset eivät oikein tienneet mitä sanoa, mutta pienellä avustuksella hekin saivat jotain kirjoitettua. MajakanVartija -blogista tulee vielä huikea juttu, kun kerralla näkyy näin selkeää edistystä.

perjantai 24. elokuuta 2018

Naurukohtauksia

"Ota ilosta keakki irti 
ja pistä se puoliks jonnii kanssa." 

"Kettään ee oo vielä palakittu 
ja ylennetty kielteisen asenteen johosta." 

"Et voe opettoo mittään
mikä vetäs vertoja hyvälle esmerkille."  


Majakka-toiminnasta on tullut toisen ohjaajan saavuttua hieman erilainen kuin ennen. Mielestäni se on muuttunut parempaan suuntaan. Henkilökohtaisesti pidän hirveästi siitä, miten nainen ja mies -kombinaatio muuttaa kävijöiden käytöstä rennompaan suuntaan. Ja meidän toimintaamme saumattomammaksi.

En tiedä onko se vain omaa kuvitelmaani, mutta ryhmistämme on joka tapauksessa tullut huomattavasti rennompia ja rempseämpiä. Leevi on oikea huumoriveikko, kuka saa jokaisen tuntemaan itsensä ryhmässä tärkeäksi. Lempinimien keksiminen ja jonkun oman jutun keksiminen jokaiselle on selkeästi luonut muutosta kävijöissä. 

Olen kertonut aikaisemminkin miten hauskaa minulla on aina töissä, edellisen parini kanssa naurettiin silmät vettä valuen vähintään joka viikko. Nyt pystyn ilokseni pistämään vielä paremmaksi. Nykyään nimittäin nauran valehtelematta joka päivä vedet silmissä. En käsitä miten parini tekee sen, mutta hän vaan aina saa minut nauramaan. 

Tällä viikolla sain ensimmäistä kertaa ilokseni huomata, että iloittelumme alkanut viimeinkin vaikuttaa myös kävijöihin. Katsoessamme leffaa eräs kävijöistämme purskahti niin sydäntä lämmittävään, täysin holtittomaan nauruun, että vettä tuli silmistä, enkä voinut olla nauramatta hänen kanssaan. Minun liittyttyäni nauruun myös toinen kävijöistämme kävi nauramaan, enkä olisi voinut olla tuntematta enempää ylpeyttä onnistuneesta työstämme. 

Meidän hieman ujot ja vaivaantuneet kävijät nauroivat sydämensä kyllyydestä jollekin, mitä varmaan kukaan meistä ei osaa enää selittää. Se oli niin hieno hetki, että tiedän muistavani sen vielä pitkään. Leffan jälkeen hän kertoi, ettei hänellä ollut ollut niin hauskaa pitkään aikaan.

Tätä toivon ehdottomasti lisää, toivon että huomatessaan minun nauravan jollekin Leevin kummallisille jutuille, he voisivat itsekin päästää irti ja irrotella itsekin. Nauraa ja iloita ihan vaikka mistä vain. Oli hienoa myös huomata, miten nauru tarttuu ja miten iloa saa jaettua muillekin vain itsekin nauramalla. 

Toivon, että meidän sähläämisemme nähdään niin, että ihmisiähän mekin vain ollaan ja meille pystyy puhumaan mistä vaan ja meille voi nauraa tai meidän kanssamme voi iloita. Toki tietysti toivon myös, että he kokevat luottavansa meihin niin paljon, että voivat kertoa meille myös murheensa. Sillä meihin todella voi, meihin voi luottaa ja me todella teemme parhaamme auttaaksemme heitä. 

Torstaina tulimme molemmat pyörällä töihin. Liikuimme päivän toiseen tärkeään tapaamisemme pyöräillen ja torstain yhteistyökumppanin luokse siirryimme myös pyörällä. Poistuessamme Pääskylahden seurakuntakeskukselta en ollut varma mikä Leevin jutuista sai minut taas nauramaan, mutta lopulta nauroin taas niin, että vettä valui silmistä. Leevi katsoi ajamistani ja kehotti minua keskittämään hapen käyttöni mielummin niin, että ilma pääsisi aivoihini, eikä niin, että nauraminen veisi sen kaiken. 

Pääsimme kuitenkin ongelmitta takaisin Toimarille, sisälle mennessäni pyyhin kyyneleitä silmistäni ja Leevi sanoi erittäin asiallisella äänellä, että kirjastossa minun pitäisi sitten yrittää käyttäytyä, tälläisiä naurukohtauksia siellä ei sitten sallittaisi. Hänen vakava ja käskevä, isämäinen äänensä sai minut rempeämään uudestaan, mihin kaikeen joutuisinkaan hänen kanssaan. Käsittämätöntä, en tiedä pitäisikö minun olla huolissani vai kauhuissani.

Voitte kuitenkin olla huoletta, nyt kun meidän huipputiimimme saa pyöräytettyä Majakka-toiminnan ryhmät kunnolla käyntiin uskon, että tuloksia tulee muissakin ryhmissä kuin vain Toimarilla kokoontuvissa. 
Hiljaa hyvä tulee.

torstai 16. elokuuta 2018

Nopeasti täyttyvä kalenteri



"Kiireessä on se huono puolj, että se viep sulta kaekista eniten aekoo."

Ensimmäisenä työpäivänä ajattelin, että meidän täytyy suunnitella vielä vaikka mitä uusia juttuja Majakka-toiminnalle. Kalenteri näytti suhteellisen tyhjältä, ottamatta huomioon ryhmiä joiden oli tarkoitus jatkua syksylle. 

Ensimmäisen toimihenkilöpalaverin pidettyämme kalenteri oli huomattavasti täydempi. On Pop Uppeja, koulutuksia, palavereja, matkoja ja ties sun vaikka mitä muuta. On päiviä jolloin meidän molempien täytyy olla eri paikoissa. On kiva työskennellä yhdessä, mutta tunnen itseni niin tehokkaaksi kun teemme töitä eri paikoissa. 

Mahdollisten tulevien yhteistyökumppaneidemme kanssa palaveraamme vielä yhteisten toimintojen kehittämisen puitteissa. Tämän jälkeen uskon kalenterimme näyttävän juuri siltä miltä pitääkin. Ei kovinkaan montaa tylsää hetkeä, hetkeä jolloin ei tietäisi mitä tehdä. Aikaa suunnitteluun täytyy kuitenkin olla, ja sen katsomiseen, mitä kumpikin tekee ja milloinkin. 

Kaiken tämän lisäksi sain eilen sähköpostin uudesta koulupaikasta, polkuopinnoista, jotka kestävät vuoden ja jotka mahdollistavat hakemiseni sitten kouluun uudestaan yhteishaun aikaan. Lähipäiviä ei ole kuin kolme kuukaudessa ja ne ovat maanantaista keskiviikkoon. Mutta niissä on pakko olla paikalla, ja kun kalenterini on jo täytetty, tekee muutaman lähipäivän istuttaminen siihen erityisen vaikealta.

Onneksi vain muutaman lähipäivän kanssa on ongelmia ja suurin osa sopii kalenteriin vaivattomasti. Tuntuu kuitenkin yllättävän raskaalta, että jokaisella lähipäivällä läsnäolo on pakollinen. Haluan palavasti aloittaa opiskelut ja kehittää taitojani työelämässä. Mutta yöpyminen kaupungissa missä minulla ei ole yhtään tuttua tai kaveria, ei ole ilmaista. Yhtäkkiä kustannukset voivat nousta isoiksi summiksi.  

Ehkä ylireagoin, mutta tämä on minulle uusi asia ja saanut minut huolestumaan, olenhan tunnettu stressaaja ja tottunut siihen, ettei mikään ole niin helppoa kuin olettaa. 

Onneksi en ole kuitenkaan yksin, vaan Leevi voi rauhoitella hätäilyäni ja tiedän muidenkin työkavereiden olevan tukenani. Mutta menisihän kaikki liian helpoksi, jos mistään ei pitäisi stressata tai olla huolissaan. Ehkä minun olisi kuitenkin aika lakata huolehtimasta kaikesta ja antaa asioiden mennä omalla painollaan...

 "Et kaete vuan anna perrään sen tähen, 
että tehtävä tunnustaa vaekeelle? 
Timantittii syntyy paeneessa."

... just joo, ihankun koskaan pystyisin siihen. Olen mietiskellyt tätä aikaisemminkin tässä blogissa, eikä sillä ole ollut mitään vaikutusta. Tämän vuodatuksen jälkeen yritän palata siihen fiilikseen, mikä minulla oli vielä eilen, eikä tarvinnut huolehtia melkein mistään. Onneksi on työkavereita ja Leevi, jonka ihmeelliset tempaukset saavat minut nauramaan. Onneksi on kohta taas maanantai. 

"Koetappa olla äkänen naaraessas. 
Voep olla vaekeeta..!"

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Suuria suunnnitelmia ja kävijöiden kuulumisia

"Tietpä mitä tahhaasa,
niin se on älykkyyven merkki,
jos sulla on lystiä sitä tehessäs."

MajakanValo -blogi on saanut paljon enemmän lukijoita kun olisin koskaan osannut kuvitellakaan. Tästä innostuneena ja hieman oma lehmä ojassakin, heitin suunnitellessamme seuraavaa SoMe kertaa, että kävijämmehän voisivat myös alkaa kirjoittaa omaa blogiaan. Leevi innostui tästä ja päädyimmekin kysymään kävijöiltämme, että olisivatko he halukkaita bloggaajia.

Heiltä myöntävä vastaus sai meidät innostumaan entisestään ja vaikka näkemyksemme olivat täysin erilaiset. Leevi ehdotti, että Majakka-toiminnan kävijät voisivat alkaa kirjoittamaan blogia, joka on rinnastettu MajakanValo -blogiin. Esimerkiksi MajakanVartija -nimistä.

Siinä he pystyisivät kirjoittamaan siitä, mitä kaikkea me ryhmissä aina säädetäänkään ja millaista on käydä niissä. Itsehän sitten innostuin tästä vielä enemmän kun omasta ajatuksestani luoda heille omat blogit. Jokainen ryhmämme kävijä saa halutessaan kirjoittaa oman osionsa, oman mielipiteensä ja ajatuksensa.

Meidän odotuksemme ja toiveemme ovat isot ja uskomme molemmat vahvasti, että tästä voi tulla vielä vaikka mitä.
 Tämä on loistava juttu, ja meidän alussa kenties hieman kangertelevista kirjoittajistamme voi tulla vielä jossain vaiheessa ties minkälaisia kirjoitustaitureita ja sanaseppoja.

Tästä on hienoa olla innoissaan ja tässä ovatkin ensimmäiset kuulumiset kävijöiltämme. Pysytelkäähän kuulolla niin piakkoin selviää enemmän tästä loistosuunnitelmastamme.

~


Terve, ihan hyvin menee. Töitä on tullut tehtyä viikoittain. Oli kivaa käydä kirjastossa ja kesäloma meni kivasti. 😊 Tuli lenkkeiltyä, pyöräiltyä ja kävin Olavin päivilläkin. 

Oon tosi hyvä ruuanlaitossa, tein kotitekoisia lihapullia, laitoin kananmunaa ja ranskalaista sipulikeittoa jauhelihataikinaan. Ihan kivalta tuntuu kirjoittaa blogiin.

~ SPF



Odotan kirjastokäyntejä, retkiä, ruuanlaittoa ja pelejä. Olen tykännyt käydä kerhoissa. On katsottu kerhossa Uuno-leffaa. Peli kerhossa on pelailtu erilaisia pelejä. Huomenna tehdään kokki kerhossa kebabkiusausta ja ehkä salaattia. Tykkään käydä peli kerhossa, leffa kerhossa, kokki kerhossa ja hyvinvointi kerhossa. 

Sen takia tykkään käydä kerhoissa kun oppii paljon uusia asioita. ootan semmoista, että minulle luodaan oma blogi posti. 

Meidän vastaanottopisteeseen on nyt laitettu portit (Toimintakeskukselle). 

Minäkin kävin sunnuntai-iltapäivällä Pyhän Olavin juhlissa ja kävin Lipalla. Otin Lipalta jäätelön stösseleillä. Pyhän Olavin juhlissa katsoin karaoke esityksenkin. 

Minulla on vielä ensi viikko lomaa. Minulla on mennyt kesäloma hyvin, olen käynyt lettubaarissa ja kalastajankojulla kaksi kertaa. Kalastajankojulla olin muikut muussin kanssa. Hyvää oli. Minäkin tykkään ruuanlaitosta ja siivoamisesta. 

 Se on hyvä asia, kun saatiin SER:in vastaanottopisteeseen aita ja lukollinen portti.
On kiva päästä kertomaan kuulumisia ja toiveita.





~Repa