Mokailua

"Tää ei oo ihan haudan vakavaa,
 muutkin mokaa,
mua saa, 
mua täytyy valistaa,
muutkin mokaa."
˜Pauli Hanhiniemi,
Muutkin mokaa

"Jokainen on joskus luuseri, 

toiset vaan peittää sen paremmin."
˜Ellinoora,
Leijonakuningas

Tämän nopeasti taas ohi hurahtaneen viikon tärkein palaveri oli keskiviikkona Opetusravintola Paviljongilla. Oli siis jo palaveria sovittaessa tiedossa, että me syötäisiin siellä. Olin palaverista innoissani, sen pitämistä oli suunniteltu jo kauan.
Sen sopiminen oli kuitenkin ottanut aikansa, ja kun palaverin ajankohta viimein päätettiin oli oloni jo kuin voittajalla. Voitonjuhlat olivat kuitenkin ennen aikaiset.

Entisessä työssäni, tai oikeastaan missään aikaisemmassa työssäni minun ei ole pitänyt käydä kokouksissa. Mutta opiskellessani kokiksi, juuri nimenomaisella opetusravintola Paviljongilla, toimin muutaman kauden opiskelijakunnan hallituksessa, jossa kokoustaminen tuli jossain määrin tutuksi.

Eli kokoustamiseen oli jonkilaista pohjaa, vaikka sitä en ollut työssäni aikaisemmin tehnytkään. Silloin kokoukset olivat toki olleet tärkeitä, mutta koskaan aikaisemmin en ollut jännittänyt niitä. Tullesssani töihin Majakka-toimintaan aloitin kuitenkin kokoustamisen lähes joka viikko tai useamminkin. Kuten olen aikaisemmin maininnutkin laitoin paljon sähköpostia eri tahoille ja pyysin heitä tapaamaan minut ja keskustelemaan mahdollisesta yhteistyöstä.

Jonkin aikaa jännitin näitä kokouksia. Jokainen niistä oli uuden tahon kanssa, ja toiveena jokaiselle oli, että ne poikisivat yhteistyötä. Suuria odotuksia siis. Kokoukset menivät hyvin, enkä mokaillut kovinkaan paljoa. Tai jos mokailin, niin sillä ei ollut merkitystä.

Olin työssäni vielä niin uusi, että työkuvani ja se, mitä Majakka-toiminnassa tehtiin ei ollut vielä täysin selvää. Tai työkuva oli kyllä selvä ja se mitä Majakka-toiminnassa tehtiin myös, mutta sen ilmaiseminen suullisesti osoittautui minulle todella hankalaksi. Sönkkäsin, änkytin ja sekoilin koettani selittää sitä tahoille, jotka eivät koskaan olleet kuulleetkaan Majakka-toiminnasta tai halusivat tietää siitä lisää. 

Mutta ajan myötä, mitä paremmin pääsin sisälle työhöni, mitä enemmän siitä opin, pystyin kertomaan työstämme entistä paremmin. Tämä oli minulle suuri askel, silloin todella kasvoin tähän työhön.

Niinpä siis Majakka-toiminnasta ja ideoista kertominen ei jännittänyt minua tämän keskiviikonkaan kokouksessa. Tiesin että pystyisin siihen, osaisin kertoa mitä Majakka-toiminta tekee ja minä sen puikoissa. Pystyisin kertomaan ideoistani, vaikka sönkätenkin, ja nauramaan virheilleni. Se on myös tärkeä taito.

Asia, joka minua huolestutti tässä tärkeässä kokouksessa oli syöminen. Tiesin, etten ollut siinä erityisen taitava ja lähes aina syödessäni ruokaa oli joko pöydällä, vaatteillani tai lattialla. Niinpä syöminen toivottavasti tulevien yhteistyökumppaneiden kanssa, oli mielestäni suunnattoman huolestuttavaa.

Söimme oikein herkullisen kolmen ruokalajin lounaan. Ja suureksi yllätyksekseni onnistuin myös syömään sotkematta! Tuskin saatoin uskoa sitä itsekään, ja oli itseeni todella tyytyväinen. Vaikka olin jännittänyt syömistä ja sitä että sotkisin siinä, ei se oikeastaan olisi haitannut minua. Olisin saattanut punastella ja nauraa itselleni, mutta mitä siitä.

Mokailu tekee meistä vain inhimillisiä. Ja jokainen meistä mokailee joskus, aivan varmasti. Itse ajattelen, että täydellisyys on tylsää, pienet tai isommatkin virheet tekee meistä ihmisiä ja helpommin lähestyttäviä. Kuka nyt haluaisi olla kuin posliininukke norsunluutornissa tai niin korkealla jalustalla, ettei sinne yllä kukaan muu? En minä ainakaan.

Myös kokous meni todella hyvin ja lähdimme Paviljongilta heti katsomaan paikkoja, missä tulisin pitämään ryhmätoimintaa. Paikat olivat hulppeat ja mahdollisuudet vain mielikuvituksen rajoissa. Ja sitähän minulla riittää.

Nyt täytyy vain lähteä rohkeasti ja kärsivällisesti yrittämään ja kehittää toimintaa sen mukaan, miltä tilanne näyttää. Olen luottavainen, että tästä tulee vielä yksi tämän vuoden huikeimpia juttuja.

Mutta varmuuden vuoksi, pitäkää minulle peukkuja pystyssä. 

Tukipilari(t)

"On hyvä olla paras ystävä mukana siltä varalta, 

että sattuu putoamaan kuoppaan."

Viikot työssäni menevät nopeasti. Vasta oli maanantai ja vasta tulin töihin vuoden toisena päivänä. Nyt on taas viikonloppu ja päiväkin on jo 19. Työni on edelleen ehkä paras työ ikinä, vaikka välillä onkin vaikeita päiviä. Mutta niinhän niitä on jokaisessa työssä.

Kun kaipaan piristystä ja rohkaisevia sanoja, käännyn tukipilareideni puoleen. Ei niitä syyttä suotta tukipilareiksi kutsuta. He ovat ihmisiä, jotka pitävän minut pystyssä. Ihmisiä, joille voin puhua mistä vaan, ihmisiä, jotka saavat minut nauramaan, kun en halua edes hymyillä.

En ehkä kerro sitä heille tarpeeksi, että he ovat minulle todella tärkeitä, enkä tiedä missä olisin ilman heitä. Toivottavasti minun ei koskaan tarvitsekaan tietää.

Kun tällä viikolla minulla oli huono päivä, pyysin ystävääni piristämään minua. Hän on nimeonomaan juuri sellainen, joka saa minut nauramaan silloin kun en haluaisi edes hymyillä. Ystäväni laittoi minulle hassun kuvan snäpissä, ja sai kuin saikin minut hymyilemään ja pyörittelemään silmiäni. Hetken viestiteltyäni hänen kanssaan minulla oli oikeasti parempi mieli ja saatoin jo hymyillä muillekin asioille, kun hänen viesteilleen.

Onneksi minulla on hänen kaltaisiaan ystäviä. Niinkuin alun lainauksessa sanotaan: on hyvä olla paras ystävä mukana siltä varalta, että sattuu putoamaan kuoppaan. Kun minä putoan kuoppaan, ystäväni, nostavat minut sieltä ja kun joku heistä putoaa kuoppaan, minä autan heidät sieltä pois.

Ystävät ovat tärkeä voimavara elämässä. He ovat tukipilareita, jotka pitävät sinua pystyssä, he ottavat sinut kiinni kun kaadut, tai jos eivät ehdi ottaa kiinni kaatuessasi, niin he nostavat sinut ylös tai ainakin auttavat sinua siinä.

Ystävät ovat niin luonnollinen osa elämää että ehkei heille tule tarpeeksi usein sanottua sitä, että arvostaa heidän tukeaan ja läsnäoloaan. Tukipilareita toki voi olla muutkin läheiset ihmiset, joita ei luokittelisi ystäviksi. Esimerkiksi vanhemmat, isovanhemmat, sisarukset, työkaverit ja vaikka lemmikit.

Yleensä elämän helpommaksi tekeviä asioita osaa arvostaa vasta sitten, kun ne menettää, kuten vaikka pyykkikoneen mennessä rikki. Ja tukipilarit tekevät elämästä helpomman, ovat he sitten ketä tahansa.

Niinpä haluan kertoa kaikille tukipilareilleni, että minä todella arvostan teitä ja sitä että pysytte rinnallani niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Olette minulle todella tärkeitä! <3

Palapelejä ja yhteistyötä

” Onnellisuutemme riippuu siitä,

minkälaista mielialaa ylläpidämme.

Täytä siis mielesi joka päivä onnellisilla ajatuksilla.

Säilytä iloinen mieli ja ota onnellisena oleminen tavaksesi,

niin elämästäsi tulee yhtä juhlaa. ”

Tällä hetkellä työni on kuin palapeli. Iso, kokoamaton palapeli, jonka palat ovat levällään ja osa vielä väärinpäin.

Aikaisemmat vuodet ovat rakentaneet paloista jo kehykset ja niiden sisään on helpompi lähteä kasaamaan kuvaa, joka palapelistä aikanaan muodostuu. Joka vuosi on koottava uusi palapeli, koska jokainen vuosi on erilainen. Jokaisella vuodella on oma kuvansa, oma ainutlaatuinen palapelinsä. Viime vuosi kuitenkin auttoi laittamaan jotkin palat jo paikoilleen, mikä helpottaa palapelin kokoamista entisestään. Mutta silti kasattavaa on edelleen.

Siinä kohdassa minä olen tällä hetkellä. Osa paloista on jo paikoillaan, mutta silti pelissä on vielä monta liikkuvaa osaa. Tällä viikolla olen saanut osia paikoilleen jo useita. Se herättää minussa riemua, onnistumisen tunteita jopa yhden palan paikoilleen laittaminen saa minussa halun tanssia voitontanssia. On ihanaa huomata, että sille on monta mahdollisuutta ja paikkaa. Voin jo kuvitella, millaiset bileet kehittelen, kun palapeli on tämän vuoden osalta valmis.

Iso osa tämän vuoden palapeliä on yhteistyö. Viime vuonna aloitettuani yritin kehitellä yhteistyötä erilaisten tahojen kanssa, ja onnistuinkin siinä mielestäni todella hyvin. 

Kaikki ryhmät eivät kuitenkaan voineet jatkua suoraan tälle vuodelle, koska rahoitus oli katkolla viime vuoden lopussa. Rahoitus kuitenkin saatiin ja nyt on aika herätellä tulta, jonka olimme melkein jo antaneet sammua. Se on kuitenkin yllättävän vaikeaa. 

Niinpä olen yrittänyt sopia tapaamisia, joissa voisimme herätellä tätä tulta uudestaan. Siinä olen onnistunut aika vaihtelevasti. Toisten tahojen kanssa tapaamiset on sovittu ja toiset eivät ole vielä vastanneet sähköposteihini. Mutta tämä ei saa minua luovuttamaan, käytän sitten toista taktiikkaa. Ymmärrän kyllä, että kaikilla on omat kiireensä.

 Niinpä suunnitelma B on mennä käymään heidän toimipisteissään henkilökohtaisesti, jopa pikainen sananvaihto kiireen keskellä auttaa minua kasaamaan paloja. 

Tällä viikolla suunnitelma B tuotti tulosta, ja sovimme, että taas yksi ryhmä jatkuu samalla tavalla kuin tähänkin asti. Mahtavaa! 

Tämän vuoden ryhmien suunnittelu alkaa olla jo hyvässä vaiheessa. Mutta silti liikkuvia osia, puuttuvia palasia on paljon. Jokainen päivä ja viikko vievät kuitenkin lähemmäs valmista palapeliä.

Tämän palapelin kasaaminen ei onnistuisi mitenkään yksin ja olenkin äärettömän onnellinen ja kiitollinen tukijoukoilleni. Heille jotka helpottavat työtäni, auttavat minua ja saavat vaikeatkin päätökset tuntumaan siltä, että hyvä tästä vielä tulee.

Tarvitaan vain hieman kärsivällisyyttä, rauhallisuutta ja periksiantamattomuutta, niin tiedän saavani palapelin kasaan lähiaikoina. 

Vaikka kärsivällisyys ei todellakaan ole yksi hyvistä puolistani, eikä rauhallisuuskaan totta puhuen. Mutta periksiantamaton osaan kyllä olla, tilanteen sitä vaatiessa.

Pian siis tulee aika, antaumuksella ja koko sydämellä: tanssia voitontanssi!

Uusi vuosi, uudet kujeet

”Varmin tapa ennustaa tulevaisuutta,

on luoda se itse.”

”Tee tästä päivästä (vuodesta) niin hieno,

että eilinenkin (edellinenkin) kadehtii.”

Majakka-toiminta on tällä hetkellä uuden äärellä ja se on hermoja raastavaa, jännittävää ja innostavaa. Täytyy suunnitella uusia ryhmiä tälle vuodelle, päättää mitkä viime vuoden ryhmistä jatkuu ja miten tätä kaikkea lähdetään markkinoimaan. 

Kaikki on vielä auki ja tämä huolestuttaa minua, koska päivät kuluvat niin nopeasti, enkä saa tehtyä minkäänlaisia järkeviä päätöksiä. Tuntuu isolta vastuulta lähteä yksin päättämään tällaisista asioista. 

Mutta onneksi toiminnanjohtajamme on sitä mieltä, että kaikkea voi kokeilla ja sitten jos kokeilu ei otakaan tuulta alleen, niin sitten on vain kokeiltava jotain muuta. Ideoita minulla kyllä riittää. Ja tietysti on helppoa kysyä, mitä ihmiset haluaisivat tehdä. Se tekee työstäni huomattavasti helpompaa. 

Onneksi suunnitelma on jo niin pitkällä, että maanantaihin on jo sovittu kaksi ryhmää. Askartelu jatkuu maanantaisin yhdeltä ja olen todella innoissani askartelusuunnitelmasta. Siellä on tulossa nyt alkuvuodesta kaikenlaisia ihania juttuja. Muun muassa suodatinpusseista ja styroks-palloista tehty kukkakimppu, nimikirjain kranssi sekä tyhjistä tuikkukipoista tehty köynnös.

Toivottavasti askartelun kävijät ovat yhtä innoissaan kuin minäkin. Tästä tulee vielä mahtava juttu. Ja koko ajan löytyy uusia ideoita, selailin yhtä askartelulehteä ja siellä oli idea valohahmoista, jotka tehdään juotavan jugurtin purkkeihin ja jääkarhuista, joita tehdään vanhoista sukista. Me niin tehdään niitä askartelussa!

Toinen maanantai ryhmä on parillisilla viikoilla kirjakurkkaus kirjastossa ja parittomilla viikoilla käyn Savolaisissa Selviytyjissä. Stressiäni siis hieman helpottaa, että maanantaille ei tarvitse väkisin keksiä enää mitään. Se voi mennä tällä mallilla. Se on jo yksi päivä vähemmän suunnittelua. Jippii!

Mutta pikkuhiljaa suunnitellen ja edeten, olen varma, että tästä vuodesta aivan huikea! 

Kaikki on tervetulleita mukaan, tekemään tästä vuodesta vieläkin parempaa. 

Tuskin maltan odottaa, että päästään kunnolla vauhtiin!