Eristyksissä: osa 47

 "Onnellinen mieli

pystyy suurempaan

kuin vauraus,

lääketiede ja

virkavalta."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Tämä viikko alkoi Kellarpellon seurakuntakodin aamiasella. Taisin olla jo ennen kahdeksaa Eväskellarin pihassa, mikä taitaa olla henkilökohtainen ennätykseni, ainakin tänä vuonna. Sitten puhelimeni soi ja siinä meni sekin etumatka ajasta. Mutta eihän siinä mitä. Sitten minulla oli taas ihan yhtä vähän aikaa kaikkeen, kuin aina ennenkin. Yhtä vähän aikaa hakea aamiaistarvikkeet, yhtä vähän aikaa laittaa ne esille, keittää kahvit ja avata ovet. Onneksi olen tottunut nopeaan toimintaan, olenhan niin monesti jo ollut yhtä paljon myöhässä aikataulusta. En tiedä, mikä siinä maanantaiaamussa on niin vaikeaa. Mutta ehkä syyksi riittää, että se on maanantaiaamu. 

 

Hyvä puoli tässä on kuitenkin, että aamiaiselle tulleet ihmiset kyllä odottavat. Ja pakkohan heidän on, jos kaikki ei ole vielä valmista. Tarkoitin kuitenkin sitä, että he eivät hätäile ja antavat minulle rauhassa aikaa saada kaikki valmiiksi. Sitten he voivat kettuilla siitä, ettei kaikki ollut valmista ajoissa, mutta siitäkin saa hyvää juttua heitettyä. Kaikki siis hyvin, vaikkei aina ihan olisikaan täsmälleen valmiina juuri puoli yhdeksän. 

 

Maanantaina ei ollut muita ryhmiä, kun minun piti keskittyä kirjoittamaan tuloksellisuusraporttia. Sen pitää olla valmis ensi viikon perjantaina, joten nyt siihen täytyy käyttää vaikka kaikki aika töissä, jotta se tulisi valmiiksi. Onneksi siihen ei kuitenkaan ole vielä ollut tarvetta, mutta ensi viikolla asia voi olla toinen. 

 

Tiistaina meillä oli aamupala Toimarilla ja siihen olin pyytänyt avukseni (hyvä minä!) erästä Majakan ryhmissä säännöllisesti käyvää tyyppiä. Meillä aamupalan laittaminen meni hyvin, vaikka leivät ja juustot olivat alkuun vähän jäässä, koska ne olivat olleet autossani yön. Aamupala kuitenkin maittoi, mutta vähäistä ihmiskatoa oli nähtävissä. Aamupala ei alkanutkaan tavallisella ryysiksellä, eikä tarvinnut muistutella turvaväleistä. Aamupalailijoita tuli pikku hiljaa, mikä oli huomattavasti parempi vaihtoehto korona-aikaan ja meille tarjoilijoille, kuin ryysis. Samalla, kun kahvittelijoita tai leivän hakijoita kävi niin verkkaiseen tahtiin, ehdin kysymään seuraavan viikon tiistaille erästä auttamaan minua. Hän suostui ja se oli hienoa, nyt ei tarvitse enää huolehtia siitäkään. 

 

Tiistaina meillä oli myös ryhmä, silloin me, tai ryhmäläiset, pelasivat Unoa ja Yatsya. Oli kiva olla pitkästä aikaa ryhmän mukana ja jotkut sanoivatkin kaivanneensa minua. Minäkin olin kaivannut heitä. Oli outoa, että yhdessä vaiheessa, useita vuosia olimme nähneet monta kertaa päivässä (tarkoitan arkipäiviä) ja sitten yhtäkkiä saattaakin mennä viikko, ilman että näemme ja pääsemme keskustelemaan toistemme kanssa. Se on kovin kummallista, mutta toivon sen palaavan takaisin ennalleen, kunhan tässä nyt saadaan nämä tuloksellisuusraportit kirjoiteltua. 

 

 

"Suurin askel onneen käy

viisauden kautta ja nujertaa pelot.

Pelko synnyttää julmuutta ja taikauskoa

- onneton yhdistelmä."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Keskiviikon olin taas etätöissä ja se se oli kummallinen päivä. Ensin tuntui ihan perjantailta ja sitten torstaina tuntuikin keskiviikolta. Nuo etäpäivät vissiin sekoittaa pään. Keskiviikkona ja torstaina oli kaikenlaista tehtävää ja olen niistä edelleenkin niin sekaisin, että olen varma, että unohdin niistä puolet ja sekoitin ne puolet, mitä en unohtanut. Pitää jossain vaiheessa ihan paneutua siihen, että mitä kaikkea olinkaan tehnyt ja mitä jäi vielä tekemättä. Ainakin tekemistä riittää, se on kiva se. Sitten kun saisi niitä asioita vielä tehtyä, niin ei tulisi niin paljoa stressiä kaikesta tekemättä jääneestä. Ja voitteko kuvitella, että keskiviikkona ja torstaina olin ILOINEN siitä, että työpäivä keski neljään asti, eikä kahteen. ILOINEN pidemmästä työpäivästä. Kyllä se on vaan niin, että etäpäivät pistää pään sekaisin. 

 

Siitä kertoo myös se, että olen kalenteroinut kolmelle eri päivälle milloin yhden kirjoittamani jutun pitää olla valmis. KOLMELLE ERI PÄIVÄLLE. On sanomattakin selvää, ettei ole ihmekään, miksi sekoilen kaikessa niin paljon. Jos informaatio on epäselvää, voiko tuloskaan olla jotain muuta. Enpä usko. Mutta toivotaan, että tämä tästä nyt lähtee ja helpottuu. Ei kyllä näytä, eikä tunnu siltä. Ja sitten on vielä korona, joten en edes ala kirjoittamaan siitä. 

 

 

"Mitä juuri nyt ajattelet,

vaikuttaa elämäsi suuntaan,

joten pidä kurissa kielteisen ajatukset."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Torstaipäivä minulla kului Teamsissä ja puhelimessa. Ensin palaveerasin työkavereideni tunnin ajan, sitten Annen kanssa kirjoitimme yhdessä tuloksellisuusraporttia kolme tuntia. Sitten soittelin ja vastailin puhelimeen suunnilleen koko loppu päivän. 

Perjantainakaan ei vauhti hidastunut. Olin minuutin myöhässä sovitulta aamiaiselta, mutta uskoakseni sain sen anteeksi, vaikka olin viimeinen paikalla. Sitten meidän piti kirjoittaa lisää tuloksellisuusraporttia, muttemme ehtineet tehdä sitä kuin puoli tuntia kun tuli muita työasioita, jotka piti hoitaa. Sitten minun pitikin lähteä käymään ABC:llä hoitamassa yhtä huikeaa juttua, josta voin kirjoittaa lisää myöhemmin ja siinä menikin sitten kahteentoista asti. Mutta se oli joka minuutin arvoista. Ja sain ajaa eri autoakin, vähän siistiä. Epäilijöille tiedoksi, että auto selvisi naarmutta ja auton omistaja sanoi, että saan ajaa sillä toistekin. Toimarille syömään ja ruuan jälkeen kirjoittamaan tätä julkaisua. Nyt tämän jälkeen jos jää vielä aikaa, niin taidanpa kirjoittaa vielä muutaman rivin tuloksellisuusraporttiin, jotta se joskus valmistuisi. 

 

Ensi viikosta on tulossa vähintään yhtä vauhdikas ja varmasti yllättävä. Minulla on sovittu tapaaminen Toimarilla kahdeksalta ja onnistuin varaamaan itselleni siihen myös yhden toisen jutun. Loistavaa minä. Luulen kuitenkin setvineeeni itseni ulos tästä ongelmasta, mutta saas nähdä nyt sitten. Maanantainahan sen sitten näkee. Toivottavasti muistan, että minun pitää hoitaa nämä molemmat asiat. Minun muistiini kuin ei ole luottamista. 

Uskon, että koko ensi viikkoni tulee keskittymään TVSsän kirjoittamiseen, sen kun pitää olla perjantaina valmis. Sitten olen kalenteroinut myös yhden toisen kirjoituksen deadlinen, aikarajan keskiviikolle, mutta myös sitä seuraavan viikon maanantaille, että mikähän niistä lienee sitten se oikea. Tiedä häntä. Aion kuitenkin kokeilla sitä viimeistä. Ensi viikon jälkeen, toivottavasti, stressitaso vähän laskee. Mutta minut tuntien, voi olla mahdollista, että eipä laske. Jään innolla odottamaan vastausta tähän.

 

"Ihmisluontoon kuuluu kokeilla uusia 

ja uskaliaita menetelmiä.

Jos ne epäonnistuvat, epäonnistukoot.

Myönnä se.

Siirry kokeilemaan jotain muuta.

Tärkeää on, ettet luovuta."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Eristyksissä: osa 46

"Joskus on rohkeaa olla

hetken onnellinen

siipien polttamisen uhallakin."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Tämä viikko ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Ei edes toisen suunnitelmien mukaan, jotka me oltiin laadittu ensimmäisten suunnitelmien mennessä pieleen. Ehkä toisten suunnitelmien jälkeen, niidenkin mennessä pieleen me lakattiin suunnittelemasta. Ja annettiin vaan viikon ja asioiden mennä omalla painollaan. Joten tästä viikosta sitten tuli sellainen, että minä tein paljon kirjallisia töitä. Olin maanantain ja tiistain Toimarilla ja keskiviikkona olin sitten ihan sekaisin päivistä. 

Tiistaina aamupalalla oli mukana opiskelija, joka oli Toimarilla pari päivää tutustumassa meidän toimintaamme. En ymmärrä mikä ihme minuun iski aamupalaa järjestellessä, mutta aloin leikkaamaan kokonaisia leipiä ajatellen, että kyllä minä ehdin ne leikata, kun tulee opiskelijakin auttamaan niiden tekemisessä. No ehtiminen ei varsinaisesti ollut ongelma, vaan se, että leivän leikkaaminen on vaivalloista puuhaa. Muistin sen vasta sitten, kun paloista tuli joko liian ohuita, liian paksuja tai ne menivät palasiksi jostain tuntemattomasta syystä. 

Täytyy siis vastedes muistaa, ettei aamupalalle enää todellakaan leikata leipää, vaan hommataan valmiita paloja. Mutta eipä tarvitse sitä enää kokeilla uudestaan. Vaikka tiesin sen kyllä kokeilemattakin. Tuli kuitenkin kokeiltua nyt sitten. Aamupalalla on aina hirveän hetktistä ja paljon hälinää, siinä ei opiskelijalle paljoa mitään selitetty, niin paljon oli kaikkea muuta. 

Aamupalalle ja koko päiväksi tuli Toimarille myös karvaisia vieraita, kun päiväämme ilahduttamaan tuli koiranpentu. Se ei ollut oma konttorikoirani, joka on taas töllöillyt tavalliseen tapaansa koko viikon, mutta tämänkään viikarin kanssa ei aika käynyt pitkäksi. 

Yhtenä päivänä viestailin kaverini kanssa ja hän kertoi että hänellä on nälkä. Minä puolestaan kerroin, että söin itse äsken aivan ihanaa salaattia. Ja konttorikoira söi lattialta roskan. Sellaisia on ne etätyöpäivät konttorikoiran kanssa. 

 "Onnelliset ajatukset ovat parasta lääkettä."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Tiistaina Toimarin ryhmässä tehtiin pienellä porukalla laskiaispullia ja ai että niistä tuli hyviä. Opiskelija oli ryhmän mukana auttamassa niiden teossa toisen työntekijän kanssa, joten minä itse ehdin tehdä muutamia kirjallisia hommia, ainakin aloittaa niitä. Oli huippua kävellä kahvihuoneen ohi ja saada kutsu pullia syömään ja herkutella sitten pullalla. Oli myös hauskaa, että olin itse osannut varautua siihen, että sotken ja ottanut paperin valmiiksi. Eräs toinen työntekijä ei ollut siihen osannut varautua ja hän onnistui tiputtamaan hilloa ja kermavaahtoa niin lattialle kuin omalle paidalleenkin. Edelleenkin naurattaa. 

Keskiviikkona sitten olin siis täysin sekaisin päivistä. Taisin luulla, että on torstai ja kohta jo viikonloppu. Voitte varmaan kuvitella pettymykseni, kun viikonloppu olikin vielä muutaman päivän päässä. Tämän viikon ensimmäisenä etäpäivänä onnistuin sotkemaan työskentelypisteeni (sohvan) aivan järkyttävään kuntoon, enkä edes viitsinyt siivota sitä. Olisin vain sotkenut sen torstaina ja perjantaina uudestaan. Nyt minun torstaina tarvitsi vain istua sohvalle, ottaa toinen koneista tai molemmat eteeni ja alkaa työskentelemään. Ei tarvinnut kaivaa niitä erikseen esille, mikä oli ihan kiva juttu. Vaikka sohvan käytettävissä oleva tila kyllä vähenee huomattavasti kun kaikki työjutut on levällään. 

Torstaina oli puolestaan sitten buukkausta buukkauksen perään. Kalenterissa torstain kohdalla on vaan yliviivaustussien sekametelisoppa, on violettia, vaalean vihreää, sinistä, vaaleanpunaista, keltaista ja vaalean oranssia. Niistä voi päätellä, kuinka monessa paikassa olisi pitänyt olla samaan aikaan. Valitettavasti ei voi olla kuin yhdessä paikassa, joten päivä muokkautui sen mukaan. 

"Onni on sitä,

että pystyn aina tuntemaan

riittäväni juuri tällaisena."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Ensimmäisenä meillä oli opinnäytetyön pienryhmätyöskentelyä Teamsissa, täytyy sanoa, että se ei ollut itselle kaikista paras tapa lähteä työstämään vielä täysin auki ja sekaisin olevaa ajatusta opinnäytetyöstä. Ei todellakaan. Meille oli myös ilmoitettu, että pienryhmä työskentely on pakollinen, mutta silti sieltä oli ihmisiä poissa. Täytyy vain ihmetellä, että miten se on mahdollista. 

Pienryhmätyöskentelyn ensikerran jälkeen siirryin Tukea tuottavuuteen -hankkeen etävälineet sotealan työssä koulutukseen, josta alussa oli vähän vaikea saada kiinni. Lopulta kuitenkin onnistuin jostain saamaan otteen ja ehkä oppimaankin ja saamaan siitä uusia ideoita. Olen oikeastaan aika innoissani päästessäni kirjaamaan niitä ylös ja ideoimaan niitä omaan toimintaamme sopiviksi. 

"Täytyy tietää paljon

osatakseen kysyä oikein kysymyksen."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Tänään sitten kokoustimme muiden toimihenkilöiden kanssa Teamsissa ja teimme valmiussuunnitelmaa töihin. Se oli mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää, odotan innolla itseasiassa siinäkin asian työstämistä eteenpäin. Siitä tulee vielä tarpeellinen ja hieno juttu. 

Ensi viikolla sitten pitää saada muutama kirjallinen juttu valmiiksi, enkä ole edes ehtinyt aloittaa niitä vielä. Voi hitsi. Maanantaina on myös aamiainen Kellarpellon seurakuntakodilla ja saa nähdä millaisilla K-Supermarket Eväskellarin lahjoittamilla herkuilla me herkutellaan siellä. 

Tiistaina meillä on sitten aamupala Toimarilla ja saas nähdä mitä silloin taas tapahtuu. Keskiviikkona ja torstaina pistän näppäimistöt huutamaan ja teen ne kirjalliset jutut valmiiksi ja perjantai onkin sitten aikamoinen kysymysmerkki. Innolla ensi viikkoa odottaessa!

"Kehitä itsellesi kyky panna tuulemaan

silloin kun on pakko,

piditpä siitä tai et,

niin löydät onnen."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Eristyksissä: osa 45

"Onnellinen ihminen

kulkee usein vakaasti polkua,

jota tuhat onnetonta

väittää vääräksi."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Tällä viikolla se on kiireitä riittänyt. Maanantaiaamu alkoi tuttuun tapaan Kepen seurakuntakodin aamiaisella, mutta tällä kertaa miulla oli siellä mukana meidän uusi työntekijä. Siellä oli kivaa, vaikkakin vähän vähän porukkaa, mutta me viestiin sitten huippusapuskat mitä oltiin saatu K-Supermarket Eväskellarista, Toimarin työllistetyille. 

Maanantaina tuli myös vaihdettua paljon kuulumisia, kun en ollut ollut moneen päivään Toimarilla ja siellähän ehtii tapahtua yhdessäkin päivässä jo vaikka mitä. Kuulin myös paljon positiivista palautetta viime viikkoisesta blogijulkaisusta, joka oli naurattanut monia. Se on aina kiva kuulla, varsinkin kuin olen vähän epävarma omasta huumoristani ja siitä, että ymmärtääköhän kaikki sen huumoriksi. Olen alkanut huomattavasti vähemmän sensuroimaan itseäni blogijulkaisujen kirjoittamisen suhteen ja se alkaa tosiaan näkymään näissä julkaisuissa edellisen julkaisun kaltaisena levottomuutena ja sekavuutena. Todennäköisesti tästäkin julkaisusta on tulossa sellainen. Oli jotenkin lohduttavaa kuulla, että se on uponnut joillekin. Ihan mahtavaa. 

"Kukaan ei voi tietää

mitä onnesi kätkee taakseen."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Maanantaina ryhmässä tehtiin ystävänpäivä juttuja ja itse sain jo kaksi korttia tiistain aamupalalla. Meinasi ihan tippa tulla linssiin, korttien ihanista runoista. Ja olihan ne kortit muutenkin upeita. Aamupalalla ei tällä kertaa ollut työllistettyä mukana, koska en ollut ehtinyt kysymään ketään mukaan. Ensi viikollakaan ei tule olemaan, koska siihen on suunniteltu jotain ihan muuta. Siis aamupala kyllä on, mutta työllistettyä auttamassa ei. 

"Pystyisimme tekemään paljon enemmän asioita,

jos emme jo etukäteen luulisi niitä mahdottomiksi."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Tiistai oli myös uravalmennuspäivä Annella ja minäkin kävin siellä pyörähtämässä ja vetämässä Avottia. Avot oli siis sitä aivoystävällistä tauottamista. Jännitti taas ihan älyttömästi mennä sinne, mutta se meni hyvin. Olin löytänyt paljon uusia avot liikkeitä ja kirjoittanut ne nopeasti ylös. Niin nopeasti, että itselläkin meni vähän aikaa ymmärtäessä, että minä niissä oikein piti tehdäkään. Jotkut jäivät vielä mysteeriksi, joten pitää myöhemmin palata selvittämään niitä. Sellaista tämä minun kirjoittaminen tuntuu olevan nyt tällä hetkellä, ensin kirjoitan innoissani ja olevinaan selkeästi jotain, mutta sitten myöhemmin pitää kaivaa Iiris-Suomi-Iiris sanakirja ja yrittää selvittää, että mistä tässä oikein olikaan kyse.

Tiistaina minun piti muistuttaa itseäni, että tulisin keskiviikona töihin. Ja kirjoitin ihan muistiin, että pukeutuisin siisteihin vaatteisiin. Kyllä, se olisi oikeasti voinut unohtua. Sillä niinkin on käynyt, kerran unohdin yhden työhaastattelun täysin ja olin siellä sitten sellaisissa likaisilla lökäreissä ja tahraisessa paidassa, jotka olivat ehtineet likaantua työpäivän aikana. Minulla oli keskiviikkona ensin koulujuttuja, minulle tuntemattoman opettajan kanssa aiheesta, josta en tiennyt mitä sanoisin. Se jännitti paljon. Kun siitä jännityksestä pääsi, niin minulla oli työhaastattelu, jossa olin haastattelijana. Olin miltei varma, että minua jännitti enemmän kuin haastateltavaa itseään. Sitten kun siitä jännityksestä pääsi, niin olin vielä Annen ja itseni kiusaksi kehitellyt meille sellaisen videokuvaussession siihen iltapäivälle. 

"Onni on olla joku

- ei jotain."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Olin aivan varma, että tiistain tai keskiviikkoaamun paikkeilla tulee sydänkohtaus, kaikesta siitä jännityksestä. Mutta ei tullut, hyvä minä! Ja ensi kerralla voisi ottaa vähän iisimmin. Mutta eihän se olisi yhtään minun tyylistä. Oli kuitenkin hyvä, että kalenterissa oli muistutus, sillä keskiviikko aamuna oli hetki, jolloin muistelin, että minulla olisi keskiviikko etäpäivä. Siinähän sitä ois ollut jos olisin unohtanut mennä töihin. Nähtävästi etäpäivissä on muitakin huonoja puolia kuin kaikki roskat imuroiva ja perässä hiihtävä konttorikoira. 

Tällä viikolla on tullut huomattua, että tämähän on oikeastaan aika loistavaa. Että voi olla muutaman päivän etänä ja muutaman töissä. Töissä tulee oltua sitten enemmän ihmisten kanssa tekemisissä ja etänä keskityttyä paperihommiin. Vaikkakin töissä on edelleen osa tarpeellisista papereista, mutta ehkä se helpottaa nyt jossain vaiheessa. Esimerkiksi sitten, kun niitä papereita ei enää tarvii... 

 "Usko siihen, mitä teet.

Tee sitä, mihin uskot."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Meillä oli keskiviikkona Annen kanssa vielä videokuvaussessio, missä me kuvattiin meidän ohjausryhmälle videotervehdys ja kerrottiin meidän viime vuodesta. Siitä videosta tuli aika kamala, suoraan sanottuna. Se oli meidän ensimmäinen video, joten ehkä se siitä. Taustalla videossa näkyy myös miun huoneen liitutaulu, jonne jotkut oli töherrellyt kaikkea. Sen olisi kenties voinut pyyhkiä, mutta eipä sillä kai niin väliä ole. Ja taulun lisäksi huoneen nurkassa näkyi pikku Myy pehmolelu. Kaikkea hienoa siis. Ja se on niin iso tiedosto, ettei sitä saa sähköpostilla lähetettyä, mutta minä keksin jotain muuta. Meidän ohjausryhmäkokoontumiset on muutenkin kovin rentoja, joten en usko, että ohjausryhmän jäsenet yhtään hätkähtää tuota videota. Saas nähdä. 

"Kokemus on usein selitys siihen,

ettei uskalla kokeilla mitään uutta."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Keskiviikoksi olin myös kantanut kotoa töihin miniläppärini, joka ei ollut kotona enää avautunut ja olin siitä kovin surullinen. Toin sen töihin ATK-tyyppien katsottavaksi ja pyysinkin yhtä heistä katsomaan sitä. Hän pyysi minua avaamaan koneen ja kertomaan mikä siinä oli vikana. Minä sanoin, että vika oli siinä, ettei se avautunut. Minä kuitenkin kokeilin sitä, ihan vain näyttääkseni, että mitä koneessa tapahtui kun sen piti aueta. Mutta kone käynnistyikin ihan normaalisti. Eli, joko minä olen todella nero tietokoneiden korjaaja, joka korjasi koneen ihan tietämättään tai sitten niin blondi, etten edes osaa tietokoneita avata oikein. (Se kone ei siis oikeasti avautunut kotona.) Valitsen olla se nero. 

Torstaina minun piti keskittyä TVSsän kirjoittamiseen. Mutta kun tutustuin paremmin sen eri kohtiin huomasin, että maanantaina ja tiistaina ylös kirjaamani viime vuoden kävijät eivät olleet ollenkaan riittäviä siihen, mitä kaikkea siellä pitikään kävijöistä tietää. Joten sitä osiota ei ollut mahdollista täyttää täällä, koska kävijät oli ylösmerkattuina töissä. Siellä oli myös tuloksien kirjallinen osuus, mihin onnistuin sitten raapustelemaan jotain. Välillä iski kuitenkin epävarmuus siitä, että kirjoitankohan sinne edes oikeita asioita. Silloin piti pitää tauko ja katsoa hetken päästä uudestaan. Uudestaan katsoessani piti ihan ihmetellä, että olenko minä kirjoittanut näin viisasta tekstiä. Ja epämääräistä. Joten kyllä, minähän se.

"Älä kaipaa sitä mikä puuttuu.

Arvosta sitä, mikä on jo olemassa."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia 

Ensi viikolla maanantain Selkkarit on kiihtyvän koronatilanteen takia peruttu, joten voin keskittyä kaaoksen aiheuttamiseen Toimarilla koko päivän. Tiistaina on puolestaan aamupala ja todella toivon, että tällä kertaa muistan ostaa sinne kaikki tarvittavat yhdellä reissulla. Tiistaina oli myös pyydetty, että voitaisiinko ryhmässä tehdä laskiaispullia, joten saas nähdä, mitä tuleman pitää. Loppuviikon minun olisi tarkoitus olla etänä, torstaina ainakin pitäisi tehdä noin neljää asiaa yhtä aikaa, joten voi olla että jostain pitää vähän luopua. Perjantaina meillä on pidempi toimihenkilöpalaveri ja pitää muistaa, että jos ollaan etänä Teamsin kautta, ja videokamera on päällä, niin en voi tanssia hakiessani kahvia. 

Kaikenlaista jännää ja hauskaa siis tiedossa!

"Kaikilla on varaa 

rakentaa pilvilinnoja."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Eristyksissä: osa 44

 "Onni ei kysy yleistä mielipidettä."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

 

Tällä viikolla Savonlinnassa koronarajoitukset ovat lisääntyneet ja paljon suunniteltuja ryhmiä on jouduttu perumaan tai siirtämään. Me Toimarilla ollaan osaksi etätöissä ja osaksi töissätöissä. Me Annen kanssa ollaan tehtykin sitä koko ajan, että ollaan välillä etätöissä ja siksi etätyöt ei tunnu niin suurelta muutokselta. 

Ketä yritän oikein huijata? Tiistaina töistä lähtiessäni, jäädessäni loppuviikoksi etätöihin, sanoin jollekin, että ensimmäisen viikon pärjään etätöissä, mutta sitten tulen varmaan hulluksi. Se oli vähän liioittelua, sillä olin tulla hulluksi jo ensimmäisenä etäpäivänä. Se ei kuitenkaan johtunut itse etätöistä, vaan tuosta kotona asuvastani konttorikoirasta, joka ei viikon poissa olon jälkeen (vaikka siitä onkin jo monta viikkoa) voi laskea minua silmistään. Joten kyllä, olen tulla hulluksi. 

Joten pohdinkin tässä, että onko kaikilla, jotka ovat etätöissä jonkinlaiset kotikonttorit, oma työhuone tai jotain? Minä todella tarvitsen työhuoneen, sillä konttorikoiran kanssa kahdestaan 24/7 ei tule yhtään mitään. Tässä blogia kirjoittaessani tuijotan konttorikoiraa syyttäen häntä hulluudestani ja tiedän, että olen löytänyt oikean syyllisen. Sillä on nenässä jotain roskaa, kun se on käynyt taas limeksimässä keittiön lattialta kaiken, mitä sinne on pudonnut, enkä ole ehtinyt imuroimaan niitä pois. Toisaalta se tekee sitä vaikken olisikaan etätöissä. Mutta jos en itse olisi täällä, en näkisi sitä. 

"Joka viihtyy itsensä kanssa

ei tunne oloaan yksinäiseksi."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, elämänmakuisia ajatuksia

"Joka viihtyy yksin,

mutta sattuu omistamaan konttorikoiran,

joka seuraa jokapaikkaan,

ei tunne oloaan kovinkaan tervejärkiseksi."

-mie

Etätöistä tulettekin sitten jatkossakin kuulemaan blogijulkaisuissa, sillä koronatilanne näyttää siltä, että etätöissä tullaan pysymäänkin. Onneksi ei kuitenkaan vielä koko viikkoisesti. Minun pitää ensi viikolla tulla ainakin alkuviikoksi ihan töihintöihin. Anne taisi puolestaan olla melkein koko viikon töissätöissä. Ehkä ihan hyvä vaan, eilisen puhelinrumban jälkeen. Voin valehtelematta sanoa, että olin puhelimessa tai laitoin sähköpostia melkein koko päivän. 

Tällä viikolla maanantaina koronatilanne alkoi jo kiristyä, jotan piti ihan soittaa Selkkareille, että voisiko sinne mennä pitämään ryhmää. Maanantaina se oli vielä ok, joten eikun tavaroita kasaan. Työhuoneeseeni tuli kuitenkin vieraita, toiminnanjohtaja ja uusi työntekijä, joka tuli Toimarille kokemusasiantuntijaksi. TJ kysyi, että oliko minulla jotain ryhmiä tänään, ja kysyi, voisiko kokemusasiantuntija tulla mukaan. Tottahan toki, vastasin. Samalla mielessäni mietin kauhuissani, että minun autollaniko me Selkkareille mennään ja toivottavasti ajotaitoni ei ole unohtunut ihan kokonaan. Töissä lasketaan vähän liikaa leikkiä ajotaidoistani ja yhtäkkiä olin siitä todella epävarma. Kiitti vaan työkaverit..

Kun lopulta sain auton parkkiin Selkkareiden lähellä, jäin ihmettelemään mihin auton avaimet jäi. Kävin vielä etsimässä autosta ja kas, siellähän ne oli, virtalukossa. Sillälailla sitten! Selkkareille olin varannut mukaan AvOTtia. Aivoystävällistä tauottamista. Haastavat molemmilla käsillä eri liikettä samaan aikaan tehtävät liikkeet aiheuttivat paljon hilpeyttä ryhmään osallistujissa. Me myös onnistuttiin jauhamaan ihan mitä sattuu liikkeiden välissä, mikä oli ihan parasta. Minulla oli myös kysymyksiä mukana, mutta me vaihdettin peliä lennosta, johonkin Selkkareiden omaan kysymyspeliin. 

Kun lopulta lähdimme sieltä, ensi kerraksi osallistujat sanoivat pitävänsä Majakan ryhmän minulle. Ensi kerralla minun pitäisi olla se, joka vastaisi kysymyksiin, luvassa olisi kuulemma tyhmyystestejä ja muuta sellaista. Voin vaan kuvitella, miten tulen loistamaan niissä. Tyhmyydelläni nimittäin. No sitä innolla odottaessa. Myöhemmin minulle soitettiin, että seuraava Majakan ryhmä Selkkareilla oli peruttu, koska korona. Ei se mitään ymmärrän täysin ja nyt minulla on enemmän aikaa sivistää itseäni, tai ehkä osallistujat onnistuvat ensi kertaan mennessä unohtamaan, että minun piti olla vastaaja, eikä kyselijä. 

Sama jatkui koko tämän viikon. Ryhmiä toisensa jälkeen peruttiin. Se oli ja on kovin turhauttavaa, mutta samalla ymmärrettävää ja suotavaakin. Anne kysyi eilen, että mitä me oikein tehdään jos kaikki ryhmätoiminnat perutaan. Minä sanoin, että jatketaan meijän omia niin pitkään kuin mahdollista ja sitten jos tulee taas karanteeni, niin sitten siirrytään hyödyntämään teknologiaa, puhelimia, nettiä, sosiaalista mediaa. Me ollaan tehty tää ennenkin ja viime kevään koronakaranteeniaikana keksittiin ryhmäpuhelulenkit, joista sain vielä puoli vuottakin sen jälkeen kiitosta (ehkä vähän aiheetta, mutta kuitenkin). Eletään kuitenkin päivä kerrallaan ja toimitaan sen mukaan. Eikä huolehdita turhia, muistetaan vaan toimia vallitsevien koronaohjeiden mukaan, ja muuhun me ei sitten voidakaan vaikuttaa. 

"Arjen harmautta voi paeta

mielikuvituksen avulla."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, elämän makuisia ajatuksia 

Oikeastaan olen vähän innoissani siitä, että me aloitettaisiin ryhmäpuhelulenkit uudestaan. Niin innoissani, että meidän täytyy ehkä aloittaa ne uudestaan ilman jo nyt, vaikkei mitään karanteenia vielä ole. Nyt on kyllä niin kova pakkanen, että ulos jäätyy, mutta sitten kun pakkanen vähän lauhtuu. 

Voitteko kuvitella, että rallimustikan kyydissä ollut kokemusasiantuntija kehui ajotaitoani kun pääsimme Toimarin pihalle parkkiin. Ehkä hän oli niin iloinen, että pääsi vaurioitta takaisin töihin. Hän vielä kehui minua myöhemmin muille toimihenkilöille. Onneksi hän ei sattunut olemaan kyydissä, kun onnistuin sammuttamaan auton vahingossa parkkipaikalla, kun tulimme Annen kanssa kaupasta. Tai ollut katsomassa uimahallin parkkipaikalla aiheuttamaani liikennekaaosta. Että kylläpä sattui hyvin, ettei rallimustikka temppuillut yhtään kun kokemusasiantuntija oli kyydissä.. 

(pppsstt, ootteko muuten huomanneet, miten vaikea on lisätä jotain juttuja jo kirjoitetun tekstin sekaan... ne haluu lisätä sinne, mutta tuntuu, ettei ne vaan enää sovikaan mihinkään...)

Tiistaina sitten oli aamupala Toimarilla, ja kuten viimeksi kirjoitinkin olin saanut suunnitelmamme Annen kanssa etenemään aamupalan suhteen. Tällä kertaa minulla ei ollutkaan apuna Annea, vaan yksi työllistetyistä, ja meidän myymälävastaava kahvia keittämässä. Mutta yhdessä työllistetyn kanssa me tarjoiltiin aamupala ja höpistiin muiden työllistettyjen kanssa kaikkea mahdollista. Se meni tosi hyvin ja apulaisenikin sanoi, että aamupalan laitto oli vaihtelua työarkeen. Mahtavaa! Me käytettiin kumihanskoja ja maskeja ja pidettiin turvavälejä. Aamupala on tärkeä osa meidän viikkorutiineja, vaikka onkin korona-aika, joten me koetetaan pitää sitä niin pitkään kuin on turvallista. 

Ehkä ensi tiistaiksi, pyydän jotakuta muuta auttamaan. Se vaan onnistuu helpommin, kun olen itse työmaalla, enkä kotona. Myös tiistaina soi puhelin paljon. Pelkästään tällä viikolla olen varmaan puhunut puhelimessa enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. 

Tiistaina sitten pakkasin tavarat, joita arvelin tarvitsevani etätöissä. Keskiviikkona kotona huomasin, että moni tarpeellinen asia on vielä työhuoneessani. Mutta jos ensi viikolla tuon ne kotiin, niin sitten unohdan ne tänne, vaikka tarvitsisin niitä töissä. On se vaikeaa tämä kahdessa paikassa työskentely. Ja kassialmat on täällä taas! Viimeksi kun me tehtiin Annen kanssa enemmän etätöitä, oli meillä aina kun me tultiin ja lähdettiin töistä ihan hirveesti kasseja mukana. Niin on nyttenkin. Tiistaina kun lähdin, minulla taisi olla kolme kassia, mistä yksi oli oma laukkuni. Noh, ainakin tulee käsiä treenattua samalla... 

"Itsensä kuunteleminen ja huomioon ottaminen ei ole itsekkyyttä."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, elämänmakuisia ajatuksia

Loppuviikon oli siis etätöissä ja sain hermoromahdusta tuon koiran kanssa. Tänään vähän viisaammin, viime viikosta oppineena, aloitin blogin kirjoittamisen jo hyvissä ajoin, ettei mene hirveästi ylitöiksi. 

"Onnen saavuttaa kun pystyy

hyväksymään sen,

ettei kaikkia asioita voi muuttaa."

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Jotkut ovat varmaan jo huomanneetkin facebookin tarinastani, että minulla on yleensä kaksi "konetta" auki ja tällä viikolla on ollut kaksi kalenteriakin. Kaksi konetta on tarpeellisia siinä mielessä, että toinen on miniläppäri, johon saan muistitikun kiinni, siinä ei kuitenkaan ole nettiä. Joka minulla on tabletissa ja näppäimistössä, joten tarvitsen sitäkin. Niinpä minulla on auki kaksi konetta, kaksi kalenteria ja kaksi puhelinta (työ ja oma). Jippii tätä iloa ja riemua. Olen myös tehnyt työnurkkauksen itselleni sohvan nurkkaan, jossa työskentelyasentoni eivät aina ole kaikista ergonomisimpia. Mutta kenties viikonlopun aikana saisin tehtyä itselleni ihan järkevämpää paikka.. (En usko, mutta hauska ajatus kuitenkin.)

Ohoh, meinas unohtua mainita, että tällä viikolla mie oon ollut taas teknisenä tukena työkavereille! Tiedän, se on uskomatonta miustakin. Mutta mie oon osannut heitä neuvoakin. Joskus miullakin on jotain ihan järkeviäkin neuvoja. Tiedän, mie oon itekin yllättynyt siitä. Ihan tosissaan, miusta on kivaa koettaa auttaa, vaikkei se oiskaan miun vahvint osaamisalaa. Sit voidaan yhdessä nauraa ja päivitellä, ku menee ihan päin honkia. Ja yleensähän ne ei mee ainakaan silleen ku niiden pitäis... 

"Onni on lykätä ylihuomiseen se,

minkä voi tehdä huomenna!"

-kirjasta Tuhat tietä onneen

Ens viikolla mie oon tosiaan töissä Toimarilla alkuviikon, maanantain ja tiistain. Siinä pitäää saada paljon katastrofeja aikaan kahdessa päivässä, että koko viikon saldo täyttyy niiden osalta Toimarilla. Mutta enköhän mie, eiköhän me, jotain keksitä. 

"Haluat tuntea olosi hyväksi,

mitäs pahaa siinä on.

Haluat olla terve ja onnellinen,

eikä senkään pitäisi painaa mieltäsi."

-kirjasta Tuhat tietä onneen