keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Vuoden viimeinen blogi


"Aina ei tarvitse ola parhaat kortit,
on vain osattava pelata niillä,
jotka on saanut."

Taaksepäin katsottuna tällä hetkellä tuntuu, että vuosi ei ole mennyt kovinkaan nopeasti. Vaikka viikot tuntuu menevän hujauksessa, niin vuosi ei tunnu menneen erityisen nopeasti. Se on minusta kummallista. Mutta ehkä ihan hyvä vaan, ei ole sellaista tunnetta, että aika olisi vain hävinnyt tai valunut käsien välistä. 

Tähän vuoteen on mahtunut paljon. Kolme eri työkaveria Majakassa, suuria tunteita; onnenkyyneleitä ja pettymyksen hetkiäkin. Päällimmäisenä kuitenkin näin viimeisinä työpäivinä on ilo ja ylpeys siitä, että Majakka-toiminnan TVS ja avustushakemus menivät niin hyvin. Kolme seuraavaa näkyvää vuotta luovat varmuuden tunnetta toiminnalle ja omalle työlle. Nyt voi jopa tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia, jos siltä sattuu tuntumaan. 

Odotan innolla ensi vuotta ja sitä, että saan alkaa täyttämään ihanaa uutta kalenteriani. Tyhjään kalenteriin on aina erityisen hienoa alkaa tehdä merkintöjä siitä, millainen seuraava vuosi tulee olemaankaan kyseessä. Minulla on tapana merkitä eri tapahtumat ja menot eri väreillä ja tämän vuoden kalenteri onkin värikästä nähtävää, jokaisella sivulla.  Toivottavasti ensi vuoden kalenterista tulee yhtä värikäs. 


En usko ensi  vuoden ohjelman Majakka-toiminnassa muuttuvan kovinkaan radikaalisti. Toki sekin mahdollisuus on olemassa, mutta Toimintakeskuksella pidettävät ryhmät on kyllä nimetty niin, että niissä on mahdollista tehdä lähes mitä vain. Joten niihin en ainakaan odota suuria muutoksia. Myös yhteistyökumppaneilla tapahtuvan toiminnan ja ryhmien luulisi pysyvän suurinpiirtein samana. Lisää toimintaa ja yhteistyökumppaneita olisi tietysti ihanaa hankkia, mutta työntekijäresurssit ovat rajalliset ja toiminta täytyy suunnitella niiden mukaan. 


"Parasta tulevaisuudessa on se,
että tiedämme siitä niin vähän."




Huomasin tätä blogia kirjoittaessani ja pyyhkiessäni kirjoittamiani kappaleita pois yhä uudestaan ja uudestaan, että tulevaisuudesta kirjoittaminen on hieman hankalaa. Mikään ei ole varmaa, joten siitä kirjoittaminen tuntuu epävarmalta, enkä toisaalta halua maalailla piruja seinille tai luoda turhaa toivoa jostain, mitä ehkei tulekaan tapahtumaan. En ole aikaisemmin kiinnittänyt siihen kovinkaan paljon huomiota. Oikeastaan blogin kirjoittaminenkaan ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Sitä pitää miettiä jatkuvasti, että voinkohan minä kirjoittaa noin tai mitä lukijat ajattelevat jos kirjoitan näin. 

Koska ensi vuodesta kirjoittaminen tuntuu niin hankalalta, unohdan sen ja keskityn kirjoittamaan kuluneesta vuodesta. 
Kuluneen vuoden ehdottomia kohokohtia olivat TVS:n hyvä tulos, rahoituksen jatkon näkyminen kolmelle vuodelle ja Majakka-toiminnan kävijöiden edistyksen näkeminen sekä yhteiset kirjasto- ja ruokailureissut. Majakka-toiminnan kaikkiin kävijöihin on ollut hienoa tutustua ja he ovat ihan helmiä.

Viimeisin työparini on ollut minulle todella arvokas apu sinä aikana kun hän on työskennellyt kanssani. Hänen kanssaan on ollut hauskaa työskennellä ja tulen kaipaamaan häntä kovin, kuten Majakka-toiminnan kävijätkin. Onneksi hän ei kuitenkaan lähde talosta, vaan jää ilahduttamaan meitä läsnäolollaan edelleen. 

Blogi on myös saavuttanut 10 000 lukijan mielettömän rajapyykin, josta olen edelleen älyttömän ällistynyt. Aloittaessani blogin kirjoittamista en koskaan olisi voinut kuvitellakaan, että lukijoita olisi jossain vaiheessa näin paljon. Blogissa lähestyy myös toinen rajapyykki, odotetumpi saavutus, jonka tiesin jossain vaiheessa koettavan. Sadan (100) julkaisun rajapyykki. Sata kirjoitettua julkaisua on paljon. Sekin on sellainen saavutus, mistä voi olla ylpeä. Blogi on saavuttanut niin paljon lukijoita, että sen kirjoittamista on kannattanut jatkaa. 

Blogi julkaistaan normaalista poiketen jo torstaina, sillä itse lomailen jo perjantaina. Ihanaa ja rentouttavaa pyhien aikaa ja vuoden vaihdetta kaikille, palataan asiaan ensi vuonna! 


"Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat,
tuokoon tullessaan sen mitä kaipaat,
vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat."
- Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

perjantai 13. joulukuuta 2019

Ei menny viikko ihan niinku oli suunniteltu

"Mitä nopeammin myönnät,
ettei sinulla ole vastausta,
sitä enemmän aikaa sinulla on etsiä sitä."


Tämä viikko ei todellakaan mennyt kuin odotin. Vaikka harvemminhan asiat odotetusti menevätkään. Kuten tälläkin kertaa. Ei sinne suuntaankaan. 

Tämä oli tärkeä viikko. Maanantaina oli viimeinen Kellarpellon seurakuntakeskuksen aamiainen tälle vuodelle. Tiistaina ohjausryhmän kokous, mitä olin innolla pitkään jo odottanutkin sekä läheisten ilta, johon eräs Majakka-toiminnan kävijä oli meidät kutsunut. Ja torstaina tämän vuoden viimeinen tukea tuottavuuteen koulutuspäivä. 

Mutta kuten alussa jo mainitsinkin, niin tämä viikko ei mennyt kuten odotin. Nimittäin minä en ollut laittamassa aamiaista tarjolle Kellarpellon seurakuntakodilla, enkä vetämässä ohjausryhmää ja kertomassa siellä ohjausryhmän jäsenille tästä vuodesta. Enkä valitettavasti edes läheisten illassa juomassa glögiä ja kuuntelemassa joululauluja. Ehen, minä olin nukkumassa kuumetta pois kotona. 

Mutta oikeastaan olin osannut odottaakin sairastuvani. Rahoituspäätösten tulon jälkeen nimittäin stressilaski ja silloin on yleensä pöpöille hyvä hetki hyökätä, ja niin se valitettavasti oli tälläkin kertaa. Olin jo toivonut, että olisin tällä kertaa säästynyt siltä, mutta ehei. 

Torstaina kun viimein olin siinä kunnossa, että saatoin lähteä töihin päädyimme Juvalle, tukea ja tuottavuutta koulutukseen, missä toki meidän piti ollaki, mutta minun ei välttämättä olisi kannattanut. Minulta nimittäin kun kysyttiin, ei edes kovinkaan yllättäen, mitä tekee Savon Taitajat Oy, jota olimme siellä edustamassa, minä jäädyin ihan totaalisesti. Sönkötin jotain epäselvää. Ensimmäinen lause toki alkoi suhteellisen selkeästi ja toivonkin että olisin jättänyt sen siihen, mutta ei, ehei, minä vain jatkoin puhumista. Vaikka ajatus ja järki oli jättänyt minut jo ajat sitten. 


"Vaikka paljastuisi että pessimisti on aina oikeassa,
ainakin optimistilla on ollut hauskempaa."

Sitten kun yritin kertoa Savonlinnan Toimintakeskuksesta, onnistuin änkyttämään nimenkin väärin ja voi sitä punaa, joka poskiani poltti. Minun olisi siis todellakin kannattanut jäädä vielä kotiin... Savon Taitajien edustajat olivat erotettu eri pöytiin, mikä ei ollut ihme, kun joku meistä onnistuu aina häiriköimään niissä koulutuksissa. Ja vaikkei tilanne täysin rauhoittunutkaan kun meidät jaettiin eri pöytiin, niin kyllä se vähän ainakin rauhoittui. 


"Yhteiset hyvät muistot 
ovat elämän auringonpaistetta."

Kun lopulta lähdimme kotimatkalle, olimme kaikki kai niin väsyneitä, että juttumme olivat ihan levottomia. Tai, etupenkkiläisten jutut olivat, me takapenkillä tyydyimme vain nauramaan heidän jutuilleen, vesiä silmistä pyyhkien. Voin kyllä sanoa, että sen jälkeen ei olisi viitsinyt missään julkisilla paikoilla näyttäytyä, oli nimittäin ripsivärit niin poskilla kuin olla ja voi. 

"Jos voit iloita tänään,
älä odota huomiseen."

Perjantaina kun viimein pääsin ensimäistä kertaa koko viikkoon Toimintakeskukselle, oli hienoa huomata, kuten alkuviikosta myös, että Majakka-toiminta pyrii myös ilman minuakin. Joten minun ei tarvinnut huolehtia siitä, että miten kaikki töissä hoitui vaan saatoin keskittyä paranemiseen ja kuumeen nujertamiseen. Hienoa kuitenkin oli myös nähdä se, että vaikken ollut ollut poissa kuin kolme päivää, neljä jos Juvalla vietetty päivä laskettiin mukaan, minua oli silti kaivattu. Minua halattiin heti kun minut huomattiin ja minut toivotettiin tervetulleeksi takaisin töihin. Ja siltä minusta todella tuntui. Tervetulleelta. Ja terveemmältä. Onneksi. 

Tänään perjantaina olemme käyneet shoppailemassa, ah, yksi lempijutuistani. Ostimme minulle aivan superhienon uuden kalenterin, jota maltan tuskin odottaa pääseväni käyttämään ja näin myös vilauksen tulevasta joululahjastani. Sitä kuvaamaan minulla on vain yksi sana: aawwsss... Kerron siitä kenties enemmän sitten, kun olen virallisesti saanut sen.  Tai sitten pidän sen omana tietonani. Ei voi vielä tietää. 

Tänään, perjantaina on myös SaPKon kotiottelu, missä Savonlinnan Toimintakeskus lahjoittaa kävijöiden kesken arvottavaksi kinkun. Majakka-toiminta kävijöineen myös peliin ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Siitä onkin puhuttu jo pitkään ja on hienoa päästä vihdoin käymään siellä. Peliä innolla odottaessa! Palataan asiaan ja toivottavasti muistamme ottaa pelistä myös kuvia, jotta voimme jakaa niitä kenties myöhemmissä blogijulkaisuissa.

"Hyvät ajatukset ovat pieniä enkeleitä.
Lähetä niitä!"

torstai 5. joulukuuta 2019

Rahoituspäätökset

"Kuu hymyilee leveästi taivaalla,
vaikka sen silmät ovat piilossa.
Tiedän sen
ja minun on hyvä olla."

Täytyy myöntää, että tänään jännitti rahoituspäätösten tulo ihan älyttömästi. Olin kuin sydänkohtauksen partaalla koko aamupäivän ja yritin sitten tehdä kaikkea muuta, unohtaakseni jännitykseni. Onnistuinkin tässä niin hyvin, etten huomannut sähköpostiin kilahtaneita tietoja rahoituspäätöksien saapumisesta.

"Otsan rypistäminen vaatii 32 lihasta,
mutta hymyyn tarvitaan vain 10."

Lopulta toiminnanjohtajamme soitti ja kertoi päätöksien tulleen. Uutiset oli iloisia, saimme jatkorahoituksen, joka ensimmäistä kertaa näkyi kolmelle vuodelle. Olen niin ylpeä meistä. Myös Savonlinnan Toimintakeskuksen muut STEA rahoitteiset hankkeet olivat saaneet jatkoa. Ja näkyivät kolmelle vuodelle. Tänään on siis oikea juhlapäivä.

"Todellisuus on tarua ihmeellisempää."

Olimme Pääskylahden kirkolla päätöksien tullessa ja vähän niiden tulon jälkeen meidät pyydettiin juhlistamaan hyviä päätöksiä Toimintakeskukselle. Meitä hemmoteltiin suolaisella piirakalla ja aivan täydellisen herkullisella sinivalkoisellajuustokakulla. Oli siis aivan älyttömän hyvää. Sen jälkeen lähdimme takaisin Pääskylahden kirkolle, missä oli ilo huomata, että meitä odotettiin jo. 

Olimme pukeutuneet tonttuasuihin, koska oli minun viimeinen kertani tänä vuonna kirkolla. Joulumainen mekkoni herättikin paljon huomioita ja kuulinkin monesti kommentteja tontuista. Hauskoin niistä ehkä oli, että: "Ai, tontutkin pelaavat biljardia." Pääskylahdessa tulee joka viikko huomattua se, miten paljon meitä odotetaan siellä tai kysellään, jos emme ole siellä. Sinne on aina niin tervetullut, että se on kyllä vertaansa vailla. 

"Aurinkoinen hymy
tekee päivästä
elämisen arvoisen."

Oli ilo jakaa ihmisille siellä myös iloinen tieto meidän rahoituksen jatkumisesta ja siitä, että todennäköisesti mekin tai ainakin toinen meistä jatkaisi siellä käymistä. Ihmiset olivat iloisia siitä tiedosta ja silloin viimeistään sitä tajusi, miten paljon meidän läsnäolomme heille merkitsee. 


"Pois kaikki murhe ja huoli,
muista elämän parempi puoli."

Siellä ihmisistä, jotka tuskin ovat aiemmin jutelleet toisilleen on tullut Uno-pelin pelikavereita ja he kyselevät toistensa perään, jos joku tutusta Uno-pelijoukostamme puuttuu. Meille myös puhutaan ja avaudutaan vaikeistakin asioista ja se on suuri kunnia, että meihin luotetaan niin paljon, että uskoudutaan itselle aroista aiheista. Me arvostetaan sitä luottamusta todella paljon. 

"On helppo hymyillä,
kun joku hymyilee takaisin."

Tänään jäämme pidennetyille vapaille ja itsenäisyyspäivän viettoon hyvillä mielin ja teillekin hyvää mielen saadaksemme tässä tonttuilu kuva meistä. Ihanaa Itsenäisyyspäivää!  



"Arjen harmautta voi paeta
mielikuvituksen avulla."
-Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

perjantai 29. marraskuuta 2019

Jännitystä elämään

"Elämä on matka.
Kun saavutamme yhden määränpään,
mietimme jo suuntaa kohti seuraavaa."

On taas se aika vuodesta, jolloin edessä voi olla jännittäviä aikoja. Joulun odotus ja joulu, uudenvuoden odotus ja uusi vuosi. Rahoituspäätöksien odotus ja rahoituspäätökset, jotka on ilmoitettu tuleviksi ensi viikon torstaina. 

"Jos kieltäytyy katsomasta taaksepäin,
eikä uskalla katsoa eteenpäin,
täytyy katsoa ylöspäin."

Olen aikaisemminkin maininnut blogijulkaisuissa siitä, että on todella outoa, jännittävää ja hullua, että joka vuonna minä kirjoitan itselleni töitä. Että sillä, mitä minä kirjoitan on väliä sille, jatkuuko Majakka-toiminta myös ensi vuonna. Se on myös upeaa, ihastuttavaa ja hullua. Todella hullua. En tiedä, onko ajatukseen edes koskaan mahdollista tottua.  

"Todellinen tutkimusmatkailija
ei etsi uusia paikkoja,

vaan katsoo uusin silmin."

Tämä vuosi oli erilainen tärkeiden raporttien suhteen. Majakka-toiminnasta piti kirjoittaa TVS eli tuloksellisuus ja vaikutusselvitys, josta rahoitus oli myös riippuvainen. Siitä tuli onneksi hyvät pisteet ja siitä oltiin ihan huikean tyytyväisiä. Tvs:än palautteen perusteella aloin kirjoittaa toiminnalle jatkohakemusta ja annoin kyllä siihen kaikkeni.

"Pieni askel,
jonka todella astuu,
on tärkeämpi kuin suuri askel,

jonka ehkä olisi voinut astua."

Ja siitä tuli kyllä hyvä. Että sen suhteen minun toisaalta pitäisi olla kovinkin varmoin mielin, mutta minua jännittää. Paljon, niinkuin aikaisempinakin vuosina. Mutta onneksi ensi torstaihin ei ole enää pitkä aika. Onneksi. 

"Älä koskaan epäröi istua

hetkeksi miettimään."

Nyt eletään parasta pikkujoulu aikaa ja sekin saattaa tuoda tähän aikaan oman jännityksensä. Savonlinnan Toimintakeskus järjestää henkiläkunnalleen pikkujoulut ensi viikon tiistaina 3.12. Silloin myymälä aukeaa vasta iltapäivällä.

"Kevyt sydän 
saa matkan tuntumaan lyhyemmältä."

Ohjelmaa on suunniteltu jos jonkinmoista. On kierrätyspeli, trivial pursuit tietovisa, bingoa, joulupuuron syöntiä ja tulee meille vierailemaan yllätysvieras Korvatunturiltakin. Kukahan se mahtaisi olla?

Joulun pyhät nautitaan, ruuasta, seurasta ja mahdollisesti lahjoista. Uutena vuotena kenties sitten suunnataan pieni katse menneeseen vuoteen, mutta käännetään sitten nokka kohti uutta vuotta ja kenties uusia asioita. 

Mitä uudet asiat tarkoittavat Majakka-toiminnan kohdalla selviää ensi viikon torstaina. Sitä sitten odotellessa.

"Yksi askel taaksepäin,
ei estä etenemistä."

Tämäkin päivä meni ohi hujauksessa ja aamuisen sähkäyksen, hurjan kauppareissun ja mahtavan yhteistyöryhmäilyn jälkeen pitää pikkuhiljaa lopetella blogin kirjoittaminen ja siirtyä suunnittelemaan sitä, miten Savonlinnan Toimintakeskuksen toimihenkilöt selviytyvät pois pakohuoneesta... Hauskaa viikonloppua!

"Aina ei tiedä minne on matkalla
mutta menee silti sinne."

torstai 21. marraskuuta 2019

Uuden Toimintakeskuksen viralliset avajaiset

"Emme aina kykene tekemään suuria asioita
ja pieniä emme välttämättä halua tehdä.
Silloin on vaarana, että emme tee mitään." 
- Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia
 
Tämän viikon maanantaina oli kauan odotetut avajaisemme. Avajaisissa oli kahvitarjoilu, ja voitte uskoa, että kahvia kyllä tulikin keitettyä ja tarjoiltua ja myös juotua. Voitte varmaan uskoa, että keittiössä kahvikeittovuorossa oli aikanmoinen hulabaloo. Mutta se oli oikeastaan hauskaa. Itse ainakin nauroin paljon, kun jotkut röpöttelivät kahvinpuruja ympäriinsä ja onnistui valuttamaan kahvia ohi termarista. 
 
"Virheet ovat silta 
viisauden ja kokemattomuuden 
välillä."
 
Kahvin kanssa oli tarjolla pullaa, neljällesadalle ensimmäiselle ja sitten heidän jälkeensä kävijöille, joita oli vielä noin kolmesataa, oli tarjolla piparkakkuja. 
 
"Älä usko ihmeisiin,
riittää, että luotat niihin."
 
Kyllä, kävijöitä oli paljon. Meidän laskujemme mukaan yli 700 ihmistä. Suurkiitos siitä! Kahvitarjoilun lisäksi sisällä myymälässä tarjoiltiin Toimintakeskus-karkkeja ja saattoi osallistua joulunkinkun arvontaan. Voittajalla oli todella tuuria, kerta hänen nimensä nostettiin miltei 700 nimen joukosta, olettaen että suurin osa avajaispäivän asiakkaista osallistuivat arvontaan. 
 
 
"Elämässä tapahtuu aina jotakin,
mutta ei useinkaan sitä
mitä on odottanut."
 
Avajaisissa kävi vanhoja tuttuja ja uusia tuttavuuksia. Myymälä oli käymässä ahtaaksi, mutta onneksi ihmisiä tuli pitkin päivää, eivätkä kaikki samaan aikaan. Ja sopu sijan antaa, kuten taas kerran saimme huomata. Saimme uusista tiloistamme paljon hyvää palautetta. Kiitos siitäkin. Me olemme erittäin tyytyväisiä näihin tiloihin! 
 
"Menestykseen ei pääse hissillä,
on kuljettava tikapuita ja portaita pitkin."
 
Avajaisissa kävi myös tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen. Hanna kävi kiertämässä meidän uudet tilamme ja tutustumassa tekemäämme toimintaan kierrätysmyymälän ohella. Tosiaan, kierrätysmyymälän ohella Savonlinnan Toimintakeskus tekee paljon muutakin. Ministeri ei kuitenkaan ollut päivän ainoa vieraamme, jolle esittelimme toimintaamme. Tiloja ja toimintojamme kävi myös katsomassa ja kiertämässä kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kirsi Torikka. 
 
Vuokranantajamme Ammattiopisto SAMIedun edustajat kävivät myös toivottamassa meille onnea uuteen paikkaan. Se oli kaunis ja huomaavainen ele.
 
Hyvä Kiertää Oy:n kummipelaaja Matias Mutikainen #78 SaPKosta, kenestä edellisessä blogijulkaisussa mainitsinkin, kävi avajaisissa myös. Matias vaikutti huumorintajuiselta ja mukavalta nuorukaiselta. Odotammekin tulevaa yhteistyötä innoissamme. Nyt eikun entistä useammin kotipeleihin kannustamaan kummipelaajaamme ja SaPKoa.
 
"On hyvä oppia sanomaan ei,
kun siltä tuntuu 
- ja ennen kaikkea: kyllä."
 
Matiaksen pelipaidassa on Hyvä Kiertää Oy:n logo, sekä hänen nimensä jälkeen kuulutuksissa sanotaan, että kummiyrityksenä toimii Hyvä Kiertää Oy. Aika huikeaa, vai mitä?
 
Matias jakoi nimikirjoituksia ja hänen kanssaan sai ottaa kuvia. Tästä jotkut työntekijöistämme olivat todella innoissaan. (Olinko minä yksi heistä? Mitään en kyllä myönnä, mutta osalla toimihenkilöistä saattaa olla tästä oma käsityksensä.) Minä otin kuvia ja olin kuvissa, vaikka sitä minun ei välttämättä olisi tarvinnut tehdä. Onneksi kuvista voi aina rajata osan pois... Jotkut eivät vain ole tarkoitettuja onnistumaan kuvissa, toisin kuin toiset.
 
 "Ripaus hulluutta saa arkipäivän
tuntumaan vähemmän harmaalta."

 
"Tee ensin se, mikä on tarpeellista.
Tee sitten se, mikä on mahdollista.
Pian huomaat pystyväsi tekemään myös sen,
jonka luulit mahdottomaksi."

perjantai 15. marraskuuta 2019

Myymälän avajaiset ja kummipelaaja


Savonlinnan Toimintakeskuksen avajaiset ovat ensi maanantaina 18.11 klo 9.00 alkaen. Sitä onkin jo odotettu. Meillä tarjotaan avajaiskahvit. Muunkinlaista ohjelmaa löytyy, meille tulee varsin vaikutusvaltainen vieras 10-11. Ja 12-13 nimikirjoituksia tulee jakamaan Savonlinnan Toimintakeskuksen osakeyhtiön Hyvää Kiertää Oy:n kummipelaaja Matikas Mutikainen SaPKosta. Aika huikeeta!

Matias on Savonlinnasta kotoisin oleva #78 numerolla SaPKon Mestisjoukkueessa pelaava nuorukainen. Oman kylän poikii siis. Matias pelaa ensimmäisen ottelunsa pässipaidoissa Hyvä Kiertää Oy:n kummipelaajana perjantaina 15.11.2019. Odotamme malttamattomina yhteistyötä hänen kanssaan.

SaPKon peleistä puheen ollen, Savonlinnan Toimintakeskus lahjoittaa arvottavaksi kinkun 13.12.2019 Mediatili-areenalla pelattavaan kotiotteluun. Kinkku arvotaan kaikkien arvontaan osallistujien kesken.

Viime joulunaikoihin SaPKon pelissä arvotun kinkun sai vanhempi mies, joka ilahtui voitostaan kovin. Hän tokaisikin kinkun saadessaan, että ehkä vaimo päästää hänet nyt katsomaan pelejä useamminkin. Toivotaan, että näin on käynyt.

Majakka-toiminnan kuulumisista sen verran, että ryhmiä on alettu pitämään nyt normaalisti. Tai mikä nyt on normaalia, koska jatkuvasti tulee jotain muutoksia tai esteitä. Mutta yritetty on ainakin.

Tämän viikon kohokohtia oli hetki, kun korkeita paikkoja ja portaita pelkäävä ryhmäläinen uskalsi viimein kiivetä nykyään Majakka-toiminnan tiloihin vievät rappuset ylös ja pääsi osallistumaan ryhmätoimintaan. Taas ryhmäläisistä sai olla ylpeä. Entistä ylpeämpi minusta tuli, kun toinen ryhmäläinen ilmoitti voivansa saattaa uuden uskalikon portaita alas, jotta tämän ei tarvitsisi pelätä. Voi noita Majakka-toiminnan kullanmuruja.

Olen myös ostanut Majakalle uuden pelin Dos-nimeltään. Luulin sen olevan Uno-korttipelin tapainen, mutta sääntöjä lukiessani ymmärsin, ettei peliä niin vain opetellakaan. Täytyy paneutua sääntöihin kunnolla ajan kanssa ja silloinkin on vain onnenkantamoinen jos peliä onnistuu pelata niinkuin sääntöjen mukaan on tarkoitettu.

Hyvä puoli korteissa on, että niihin voi keksiä omat säännöt jos niillä oikeilla ei ihan osaakaan pelata. Mielikuvitus on loistava ominaisuus.

Toivottavasti nähdään uuden myymälän avajaisissa Pohjolankatu 6:ssa maanantaina!

P. S. Tämä blogikirjoitus on kirjoitettu linja-autossa puhelimilla, joten kirjoitusvirheet eivät ole yllätys. Yllätys pikemminkin on, jos joku sana on onnistunut kirjoittaa virheittä.

perjantai 8. marraskuuta 2019

Blogijulkaisut

"Pimeys tarjoaa valolle
loistavan tilaisuuden
hehkua kirkkaammin."
 - Aurinkoinen mieli - elämänmakuisia ajatuksia


Pitkästä aikaa. Olin kaksi viikkoa sitten lomalla ja olisihan se pitänyt arvata, kun olin ehtinyt viettää kaksi päivää ihanalla lomalla, tulin kipeäksi. Niin tyypillistä, niin ärsyttävää. Toivottavasti muiden lomailijoiden lomat menivät paremmin. Viime viikon olin sitten kipeänä edelleen, joten jäi blogijulkaisu kirjoittamatta kaksi viikkoa peräkkäin. Hitsi.

"Yksi askel taaksepäin
ei estä etenemistä."

Muistan kun aloitin kirjoittamaan blogia kaksi vuotta sitten. En tiennyt mitä kirjoittaa sinne ja olin epävarma kaikesta kirjoittamastani. Saatoin kirjoittaa lyhyttä päivitystä kaksi tuntia, koska poistin sen ja kirjoitin sitten aina uudestaan. Kaksi ensimmäistä kuukautta kirjoitimme blogia yhdessä silloisen työparini kanssa. Pikkuhiljaa aloin olla varmempi blogiin kirjoittamisesta ja vuoden vaihteessa jäinkin yksin kirjoittamaan sitä. 

"Jos kieltäytyy katsomasta taaksepäin
eikä uskalla katsoa eteenpäin,
täytyy katsoa ylöspäin."
 
Jo alusta lähtien blogin julkaisujen suosio on yllättänyt minua. En voi uskoa, miten paljon ihmiset lukevat minun kirjoittamiani höpötyksiä. Että ihmisiä ylipäänsä kiinnostaa se, mitä minä olen kirjoittanut tai töissä säheltänyt.. Blogin lukijamäärät ovat vaihdelleen kuukausittain ja viikoittain, mutta voin ilokseni ja suureksi hämmästyksekseni kertoa, että lukijämäärä on 12 lukijan päässä 10 000. Miettikää, oikeasti! 10 000 lukijaa! Wau, aivan odottamatonta, täysin käsittämätöntä. En olisi koskaan edes voinut kuvitella mitään tälläistä ja minulla on tunnetusti todella vilkas mielikuvitus.

"Poluista tulee teitä,
joen haaroista vuolaita virtoja."

Haluankin siis kiittää teitä kaikkia, jotka ovat jaksaneet lueskella blogijulkaisuja. Toivottavasti ne ovat herättäneet tunteita, saaneet teidät ajattelemaan ja hymyilemään. Toivottavasti mielenkiintonne blogijulkaisuja kohtaan jatkuu edelleen. 

"Se mitä on takanamme ja edessämme
on pientä verrattuna siihen
mitä on sisällämme."

Myös MajakanVartija -blogin lukijat ovat yllättäneet iloisesti, vaikka Majakka-toiminnan kävijät eivät olekaan sitä erityisen ahkerasti kirjoitelleet. Täytyypä taas muistuttaa kävijöitä kirjoittamaan sinne. 

"Ei ole oikeaa ja väärää.
On vain sydämesi polku."

Nytkun muuttohulinat alkavat olla ohi, palaa Majakka-toiminta takaisin normaaliin päiväjärjestykseen, joten ensi kerralla blogissa on jotain muita juttuja. En vain yhtään vielä tiedä mitä. Joten innolla odotan sitä itsekkin.  


"Kaikki tiet vievät kahteen suuntaan."
 - Aurinkoinen mieli - elämänmakuisia ajatuksia

torstai 17. lokakuuta 2019

Muuttohulinat osa 4: myymälän muutto


"Kuinka on mahdollista,
että vuodet kiitävät niin nopeasti,
kun tunnit ja minuutit joskus matelevat."


Tällä viikolla myymälä oli Schaumannintiellä kiinni maanantain, tiistain ja keskiviikon ja aukesi sitten torstaina Pohjolankadulla, uudessa paikassa. Muutto on edennyt hurjan vauhdilla ja on vaikea uskoa, että kohta kaikki tavarat on jo siirretty. Olemme tehneet valtavan työn. Pitää kyllä olla kaikista ylpeä! Hyvä me!

Maanantaina SAMIedun rekat toivat valtavasti tavaraa, joita selkäväärinä kannoimme. Vielä tarkkoja paikkoja kaikille tavaroille emme tienneet, joten järjesteleminen oikeille paikoille ei onnistunut. Täytyy myöntää, että vaikka (koska, kun, jos, vaikka, kuin, kunnes...) SAMIedun opiskelijat olivat ihania auttaessaan meitä, olimme silti tyytyväisiä kun he ilmoittivat, etteivät enää käy uutta kuormaa hakemassa tänä päivänä. Hirmu rankkaa kannella kaiken maailman tavaroita, jotka eivät todellakaan ole kevyimmästä päästä. 


"Älä pyydä kevyempää taakkaa,
pyydä vahvempaa selkää."

Tiistai oli vaikea päivä, myymälän tavaroille piti keksiä paikkoja, eikä ihmiset jotka olisivat tienneet siitä enemmän olleet uudessa paikassa. Niinpä me, jotka siellä olimme teimme niinkuin parhaaksi katsoimme. Myöhemmin oli iloinen yllätys huomata, että meidän parhaaksi katsomamme tapa oli ainakin jossain määrin kelvannut. Hienoa. Tavaroiden järjestelyn ohessa kannoimme lisää tavaroita sisään minkä ehdimme. Juuri kun luulimme, että voisimme hetkeksi hengähtää ja levätä kantamisesta SAMIedun rekan lähtiessä kohti vanhaa paikkaa, niin eikös joku talon kolmesta pakusta kaartanut pihaan. Tyypillistä. 


"Mitä nopeammin myönnät,
ettei sinulla ole vastausta,
sitä enemmän sinulla on aikaa etsiä sitä."

Keskiviikkona menin vanhalle paikalle Schaumannintielle ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun olimme kantaneet Majakka-toiminnan tavarat sieltä pois. Oli outoa nähdä paikka niin tyhjänä, mutta tottakai se oli tyhjä, olimmehan me kantaneet koko kuukauden sieltä tavaraa pois. En tiedä mitä olin oikein odottanut. Siellä oli hauskaa purkaa tavaroita, kun sai vain vasaralla hakata tavaroita palasiksi. En ollut tehnyt sellaista koskaan aikaisemmin, joten en tiennyt miten hauskaa ja terapeuttista se saattoi ollakaan. 

Mutta kuten arvata saattaa ja minut tuntien niin eihän siinä mennyt pitkään kun löin sormeni johonkin, astuin ruuviin, löin sormeni jne. En ymmärrä, miten tyypit, jotka olivat purkaneet siellä tavaroita koko alkuviikon, eivät olleet satuttaneet itseään ollenkaan. Mutta minä olin onnistunut telomaan itseäni jo useamman kerran vain muutaman tunnin aikana. Ammattilaiset on erikseen, hyvät lukijat, enkä minä valitettavasti kuulunut heihin. 

Tämä kävi myös harvinaisen selväksi kun SAMIedun pojat tulivat hakemaan tavaroita ja tällä kertaa en ollutkaan kantamassa niitä autosta pois, vaan sisään autoon. Kävi ilmi, etten osannut tehdä tilanteessa oikein mitään, joten seisoin vain typeränä paikoillani. Löytyy kuule tälläiselle työntekijälle kysyntää joka muuttofirmasta.


"Vaikka paljastuisi että pessimisti on oikeassa,
ainakin optimistilla on ollut hauskempaa."

Torstaina koetti suuri hetkemme, uusi myymälä aukesi. Itse olin aamulla taas vanhalla paikalla, enkä siksi osallistunut avajaishumuihin ja aamupäivästä opastin puolestaan työllistettyjä SAMIedun ruokailussa. Sen jälkeen avasin tietokoneeni ensimmäistä kertaa tällä viikolla ja sen kyllä huomasi vastaamattomien sähköpostien määrästä. Hups. 

Tänään perjantaina on moneen viikkon ensimmäinen kerta, kun ensimmäistäkään tavarakuormaa ei uskoisi tulevan vanhasta paikasta. Joten ehkä, siis vain ehkä, pystyn keskittymään muihin töihin hetken ja kenties jopa järjestelemään kaaoksen vallitsemaa työhuonettamme ja ryhmätoimintatilaa. Mutta voi olla, että meidän huoneidemme järjesteleminen ei ole vieläkään tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen vaan keskitymme järjestelemään muita huoneita tai ainakin yritämme auttaa niiden järjestelyssä jos vain suinkin pystymme. Mutta tiedättekö, silmissä siintää jo mahdollisuus siitä, että jossain vaiheessa saamme huoneemme järjesteltyä ja tavarat oikeille paikoilleen.


"Myönteinen mieli parantaa monta vaivaa."


Mutta olen ensi viikon lomalla, joten jos työparini ei innostu niitä järjestelemään, niin eiköhän se homma jää sitten ensi viikkoa seuraavalle viikolle. Ihanaa lomaa! Nauttikaa siitä ja palatkaa sitten takaisin sorvin ääreen entistä ehompina!  


"Muuttuakseen ihmisen täytyy olla
kyllästynyt ja väsynyt olemaan
kyllästynyt ja väsynyt."

perjantai 11. lokakuuta 2019

Muuttohulinat part 3: tavaroiden järjestelyä ja naurua

"Vaikka mitä tapahtuisi,
tähdet pysyvät taivaalla.
Niitä ei kukaan sinulta vie."

Minulla on aivan ihana uusi mietelausekirja. Olen tainnut lainata siitä aikaisemmin mietelauseita kerran ja nyt olen purkanut omat tavarani ja onnistuin löytämään sen uudelleen. Kirjan nimi on Aurinkoinen mieli - elämän makuisia ajatuksia. Pidän siitä todella paljon. Se tulee kulkemaan mukana matkassa toivottavasti vielä pitkään, sillä olen nähnyt siitä vain murto-osan ja te ette vielä sitäkään. 

Kuten arvata saattaa, aion tälläkin kerralla kirjoittaa muutosta. Kun omat toiminnot on minimoitu, ei oikein muuta ehdi töissä säätääkään. Oliko se tällä vai viime viikolla, kun saimme purettua Majakka-toiminnan tavarat..? Noh, eipä sillä ole niin väliä, sillä purettu ne on kuitenkin. Tavarat eivät ole vielä omilla paikoillaan, mutta aikaa niiden järjestelyyn ei ole vielä ollut. Ja ajattelin ystävällisesti odottaa myös työparini pääsevän osallistumaan tavaroiden järjestelyyn, jotta hänkin voisi vaikuttaa siihen, miten ja mihin ne laitetaan. Tai sitten en ole vain jaksanut aloittaa sitä urakkaa itse. Työparilleni aion tämän kyllä perustella ensimmäisellä vaihtoehdolla. Harmikseni tai onnekseni työparini kuitenkin tietää minut, joten en tiedä uskooko hän selitystäni. Nähtäväksi jää. 


"Ilo on kuiten neula heinäkasassa,
aina se löytyy,
kun vain jaksaa etsiä."

Vaikken olekaan ehtinyt järjestelemään Majakka-toiminnan tavaroita vielä, olen kuitenkin ehtinyt tehdä tärkeimmän. Eli tehdä källejä, kepposia ja herjuuksia työparilleni. Joka tulee ensimmäistä kertaa tekemään töitä meidän työhuoneessamme ensi viikon keskiviikkona. Tuskin maltan odottaa, että hän huomaa, mitä kaikkea olenkaan suunnitellut hänen päänsä menoksi. Siitä tulee hauskaa! Sen jälkeen ei kyllä parane jättää häntä yksin meidän huoneeseemme, tai saatan löytää jos jonkinlaisia yllätyksiä omalta koneeltani tai pyödältäni... 


"Pimeys tarjoaa valolle
loistavan tilaisuuden
hehkua kirkkaammin."

Muuttomme on edistynyt koko ajan, joka päivä uuteen paikkaan tuodaan lisää tavaroita ja paikat alkavat jo täyttyä siihen malliin, että pitää uskoa, ettei vanhassa paikassa ole enää hirvittävästi tavaraa. Myymälä muutetaan uusiin tiloihin ensi viikon ma, ti ja ke. Torstaina 17.10 avataan myymälä uusissa tiloissa. Se ei kuitenkaan suinkaan tarkoita sitä, että muutto olisi ohi. Ehei, vielä on muutettava SER-osasto ja puuverstas. Eikä muutto ole ohi vielä senkään jälkeen kun kaikki tavarat on uusissa paikoissa. Sitten täytyy vielä siivota vanhat tilat ja järjestellä kaikki omille paikoilleen uusissa. 

 "Joskus hyvät murehtimiset menevät hukkaan."

Uusissa tiloissa asiat voivat mahdollisesti vielä muuttaa paikkaansa moneen kertaan, ennen kuin ne todella ovat löytäneet omat paikkansa. On vaikea uskoa, millainen työ me ollaan jo tehty ja millainen työ meillä on vielä tekemättä. Valitin aiemmassa päivityksessä, miten kipeänä me olemme olleet kaiken tämän kantamisen jälkeen. Noh, me tulemme olemaan vielä kipeämpinä, kun muuttamatta ovat vielä kaikki suurimmat osastomme. Ainakin kaiken tämän kantamisen jälkeen luulisi, että meille olisi kehittynyt jo huikeat lihakset käsiin, selkään ja jalkoihin. Seuraavaksi eikun maailman vahvin nainen ja mies -kilpailuihin. 

Eilen, torstaina, ehdimme muutto kiireiden keskellä käymään tyhyilemässä issikkaratsastuksen merkeissä. Minulla oli omat epäilykseni siitä, mitä siitä oikein tulee. Täytyy sanoa, että eilinen vastasi aika paljon ennakkokäsitystäni. Meillä oli huikean hauskaa, osa meistä nauroi toisten hevosten käsittelylle vedet silmissä. Ja kyllä, minä olin yksi heistä. Osa meistä myös säntäili karkuun omapäisiä hevosia, jotka eivät totelleet ratsastajansa käskyjä. Huh, vieläkin naurattaa sitä muistellessa. Kun ratsastajat pääsivät vauhtiin, ei suurempia ongelmia ilmaantunut, vaan he selvisivät siitä kuin vanhat konkarit. Ja meillä muilla oli hauskaa, sitä katsellessa. 


"Pieni askel, 
jonka todella astuu,
on tärkeämpi
kuin suuri askel,
jonka ehkä 
olisi voinut astua."

Päivästä otettiin paljon todistusaineistoa kuvien ja videoiden muodossa ja täytyy kyllä sanoa, että se video on ainakin hervottoman hauska. Tulemme epäilemättä näkemään sitä vielä useasti, eivätkä kuvatkaan hevillä unohdu. 


"Huumori onn elämän ryyditys,
arjen harmauden kyyditys."

Mutta nyt, minun täytyy mennä auttamaan muita muutossa. Palataan asiaan taas ensi viikolla!  


"On kaksi tapaa saada mielenrauha:
Älä koskaan tee mitään sellaista,
jota joudut katumaan,
tai
älä koskaan kadu sitä,
mitä olet tehnyt."

perjantai 4. lokakuuta 2019

Muuttohulinat osa 2 ja Pop Uppeilua


"Normaalisti tässä olisi
joku hieno, hauska
 tai muuten vain hyvä
mietelause,
mutta muuton yhteydessä olen hävittänyt kaikki kirjat, 
mistä olen niitä lukenut."

Tiistaina vaihtui kuukausi lokakuuksi. Lokakuu on meidän muuttokuukausi, ja sitä on odotettu jo pitkään. Ainakin sen kuusi kuukautta. Aika on kuitenkin mennyt nopeasti, vaikka yleensä sanotaan, että odottavan aika on pitkä. 

Tällä viikolla muutimme toimiston ja STEAn hankkeiden toimipisteet uusiin tiloihin Pohjolankadulle. Torstaina tulin ensimmäistä kertaa suoraan Pohjolankadulle ja minun piti ihan muistuttaa itseäni useaan otteeseen siitä, mihin minun todellisuudessa piti kääntyä. Se oli aika hauskaa. Olin muistutuksista huolimatta ihan varma, että päädyn Schaumanintielle ja siellä viimeistään entisen huoneemme ovella tajuan, että eihän täällä ole enää mitään. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja täytyy sanoa, että olin kyllä ylpeä itsestäni. 

Näin muuttovaiheessa, vaiheessa, jossa kaikki osastot eivät ole vielä muuttaneet uusiin toimitiloihin, eikä kaikki paikat ole vielä löytyneet, minun on vaikea tietää mihin esimerkiksi laitan ulkovaatteet ja laukkuni. Se on hassua, välillä etsin niitä ympäri uusia tiloja, koska en muista mihin minä tällä kertaa satuin ne laittamaan. Kaikkea sitä tuleekin touhuttua. 

Muuttoajaksi olemme pienentäneet oman toimintamme minimiin. Majakka-toiminnalla ei siis ole lokakuussa päivittäisiä ryhmiä, eikä me käydä suurimmalla osalla yhteistyökumppaneistakaan pitämässä toimintaa. Meidät kaikki tarvitaan auttamaan muutossa ja jokaisen meidän työpanos on tärkeää. 

Täytyy kyllä sanoa, tänään täydet viisi päivää muuttolaatikoita kantaneena, että tämä on täysin erilaista työtä kuin mitä yleensä teen. Lähes joka päivä olen kävellyt niin paljon ympäriinsä, että jo työpäivän aikana olen saavuttanut 10 000 askeltavoitteen. Ja siihen kun lisätään se, että askeleita on tullut paljon siitä, kun olen kantanut tavaroita paikasta a paikkaan b. Tottumattomana sellaiseen ruumiilliseen työhön on hartiat, jalat ja selkä kipeänä. Mutta se ei haittaa. Muuttamisessa on hienoa se, että näkee miten nopeasti työssä etenee. Pikkuhiljaa kannettavat laatikot vähenevät ja jossain vaiheessa ne ovat jo kaikki omilla paikoillaan. 

Kun kaikkien kaikki tavarat ovat siellä missä pitää, me voimme alkaa järjestelemään niitä. Sekin on antoisaa puuhaa, sillä voi päättää mitä haluaa mihinkin ja millä tavalla ne sitten järjestetään. Muuttamisen kaaos ei kaikista ole kivaa, mutta minusta kaaoksen selvittäminen on. Se on jotain erilaista, jotain tavallisesta poikkeavaa. Saa järjestellä ja selkeästi nähdä työnsä tuloksen.

Muutto ei kuitenkaan ole vielä ohi, ei läheskään. Suurimmat osastot, myymälä, SER ja puuverstas on vielä muuttamatta. Se se vasta iso urakka tulee olemaankin. Huhhuh. Mutta tiedän, että yhdessä me pystymme siihen. Jokaisen meistä auttaessa, jokaisen tehdessä oman osansa siitä, me tulemme kyllä onnistumaan siinä. Tietysti tulemme. 

Meille on sanottu, että kun isoimpia osastoja lähdetään muuttamaan, tulevat SAMIedun rekat auttamaan meitä. Tämä lämmittää mieltäni paljon, enkä oikeastaan osaa selittää sitä. SAMIedu tulee rekkoineen ja opiskelijoineen auttamaan meitä muuttamaan. Niin lämmin ja ihana ajatus. Meidän ei tarvitse tehdä sitä keskenämme, vaan meidän ihana vuokranantaja tukee meitä muutossa heidän tiloihinsa. SAMIedun rekat tulevat auttamaan meitä. En kyllästy kuulemaan sitä sitten millään. 

Tällä viikolla meillä oli kaksi sovittua Pop Uppia yhteistyössä SAMIedun kanssa. Me kävimme Humanialla ja Vipusella pitämässä Hyvinvointivirtaa -tapahtuman, jossa sai nimetä eksoottisia hedelmiä (Ei muuten ollut mikään helppojuttu, olin löytänyt niin erikoisia hedelmiä. Oletteko koskaan kuulleet jakkihedelmästä, keltaisesta pitahayasta, longaanista tai mangistanista? En ollut minäkään, ennen tätä. Ja ei, en keksinyt nimiä itse.) Meillä oli mukana myös tasapainolauta, jonka päällä pisinpään seissyt sai palkinnoksi muumimukin. Sanajahdissa eniten sanoja kahdessa minuutissa löytänyt voitti lahjakortin SAMIedun tuotteisiin ja/tai palveluihin. Oli meillä mukana myös tarkkuusheittoa ja selätinkin. 

Kuten mainitsin, Pop Up järjestettiin yhteistyössä SAMIedun kanssa ja mukana oli heidän ihania tutoreitaan sekä koulukuraattori Sari ja palveluohjaaja Riitta sekä koulupsykologi Martti. Muunmuassa. Meillä oli oikein hauskat ja antoisat päivät, joiden aikana saatiin ihmetellä ja nauraa, sekä tutustua uusiin mahtaviin ihmisiin. Kyllä yhteistyö on sitten hienoa!

Tänään, perjantaina sain tehtäväkseni sitten laittaa opasteita toimipisteistä ympäri taloa, sillä työllistetyt ja muutkin ihmettelivät jatkuvasti missä mikäkin on. Noh, minäpä sitten tein opasteita, yhdessä talousvastaavamme kanssa, koska ilmeisesti minun opasteen teko -kykyihini ei luotettu niin paljoa, että olisin voinut tehdä niitä yksin. Me teimme siis opasteet yhdessä ja jäin yksikseni niitä laittamaan. Se oli virhe. Minusta tuntuu, että laitettuani opasteet esille ne sekoittavat jo ennestään sekavaa tilannetta vieläkin enemmän. Ja se on aika paljon vaadittu se. Hupsista vaan ja eikun onnea suunnistukseen.

"Ensi kerran huikeita
mietelauseita odotellessa."

perjantai 27. syyskuuta 2019

Muuttohulinaa ja huojennusta hakemuksesta

"Se, joka hymyilee myös itsekseen,
hymyilee kaikkein aidoimmin."
- Aurinkoinen mieli - Elämänmakuisia ajatuksia

Muutto alkaa lähestymään ja päämyymälässä on suuri muuttomyynti, kaikki tavarat - 70%. Kuten arvata saattaa, siellä käy aikamoinen hulina ja tavarat liikkuvat. Tänään me aloitamme tavaroiden siirtämisen uuteen paikkaan. Olemme kaikki innoissamme tästä. Muutosta tulee varmasti työntäyteinen meille kaikille, mutta uudet tilat ovat huikeat. Nyt ollaan jännän äärellä. 

Muuttoa on kuitenkin aikaa tehdä vielä paljon, eikä toimipisteet vielä siirry uuteen paikkaan. Tavaroita on kuitenkin paljon ja niiden siirtämistä on hyvä aloittaa jo hyvissä ajoin. 

Mitäs muuta minä kertoisin teille tästä viikosta? Olin maanantaina vapaalla ja Majakka-toiminnan ryhmissä oli kuulemma ollut todella hauskaa. Tämä lämmitti mieltäni kovasti. Minulle myös ilmoitettiin, ettei läsnäoloni ole välttämätön kaikissa ryhmissä, sillä kävijöistä on välillä hauska pelata tai touhuta keskenään. Tämä oli minusta hienoa kuulla, oikeasti, ja huomata, että kävijät ovat edistyneet todella paljon lähtötilanteesta. Pitää ihan olla ylpeä heistä kaikista. Ja tottakai, he saavat todellakin pelailla myös keskenään, se kertoo siitä miten paljon he ovat itsenäistyneet ja oppineet yhteisen matkamme aikana. 


"Kaikki kunnia ahkeruudelle
- mutta innostuksellakin pääsee pitkälle."

Hakemuksen suhteen suuri taakka on noussut harteiltani. Toiminnanjohtajamme oli lukenut sen, eikä hänellä ollut siihen lisättävää. Tämä lisäsi itseluottamustani paljon, sillä minusta oli täysin uskomatonta, että olin onnistunut kerralla kirjoittamaan sellaisen hakemuksen, ettei siihen tarvinnut lisätä mitään. Toki siellä oli jäänyt yhdestä kohtaa äksiä (x) numeroiden paikalle, mikä oli vain huolimattomuus virhe. Mutta hei, en edes haluaisi olla täydellinen. Sillä pienet virheet, tekevät elämästä entistä parempaa. Kenties x:ät eivät kuitenkaan tee hakemuksesta parempaa, joten vaihdoin ne numeroihin. Mutta olen silti todella ylpeä itsestäni ja tiedän, että työkaverini ovat sitä myös. Se merkitsee minulle paljon. 

"On tärkeämpää tehdä parhaansa
kuin olla paras."

Nyt sitten jännityksellä joulukuuta odotellessa, mutta en aio stressata siitä, sillä en pysty vaikuttamaan siihen enää. Olen tehnyt rahoituksen jatkumisen suhteen kaikkeni ja pystyn rehellisesti sanomaan, etten olisi pystynyt tekemään hakemuksen eteen enää yhtään enempää. Ja edelleen, hanketyö on niin jännää, sillä tässä työssä minä pystyn kirjoittamalla vaikuttamaan siihen, onko minulla töitä. Sen on minusta edelleenkin lähes uskomatonta. Toivottavasti ette ole kyllästyneet lukemaan siitä. 

Olen todella luottavainen hakemuksen suhteen, sillä tänä vuonna siitä tuli todella erilainen kuin edellisestä. Sain kirjoitettua siihen kaiken mitä pitkin ja sain asiat mahdutettua juuri niille tarkoitetuille kohdille. Nyt minun täytyy vain luottaa siihen, että mitä olen tehnyt tämän vuoden aikana ja kirjoittanut hakemukseen, riittää siihen, että Majakka-toiminta saa rahoitusta ensi vuodellekin.  


"Vaikka emme aina voi päättää sitä,
mitä tapahtuu, voimme päättää,
miten siihen suhtaudumme."

Tänä vuonna tuloksellisuus- ja vaikutusselvitystä kirjoittaessani minua auttoi eräs todella taitava kirjoittaja, joka on kirjoittanut hakemuksia monta vuotta. Hän sanoi minulle, että nyt kun olen tehnyt tvs:än tarkasti ja hyvin, niin ensi vuonna, ensi kerralla, muut kysyvät apua minulta. En uskonut siihen aluksi, mutta uskon siihen nyt. Ja on mahdollista, että sama pätee myös hakemuksen kohdalla. On hienoa luottaa ja uskoa siihen mitä teen ja millä tavalla. Toivottavasti siihen uskovat muutkin, te, työkaverini ja rahoittajat. 

"Usko siihen, mitä teet.
Tee sitä, mihin uskot."

perjantai 20. syyskuuta 2019

Soveltaminen - tuo jalo taito

"Onko elämäsi 
valuvaa siirappia,
meren kohinaa,
pitsiä vai pölyä?" 
 - Kirjasta Aurinkoinen mieli, elämänmakuisia ajatuksia

Olen ollut todella kiireinen koko tämän viikon. Mutta olen pikku hiljaa alkanut ymmärtää, ettei kiire ole jäänyt pelkästään tähän viikkoon tai edelliseen. Olen ollut todella kiireinen jo todella pitkään. Se sai minut ajattelemaan, että jos aina vain kiirehdin eteenpäin, jääkö minulle missään vaiheessa aikaa nauttia siitä, mitä tapahtuu. 

Maanantai alkoi Kellarpellon aamupalalla. Aamupala tarvikkeita tarkastaessani huomasin, ettei leikkeleitä ollut. Täytyi siis soveltaa ja keitin kananmunia sekä paistoin pekonia. Aikamoinen homma täytyy sanoa, pilkoin pöytään myös nakkeja ja rasvan sijasta laitoin punajuuriomenasalaattia. Aluksi luulin, ettei tarjottavat riittäisi mihinkään, mutta ilokseni huomasin, että aamupalalla käyvät ihmiset ottivat tarjottavia todella säästeliäästi, eikä leivänpäällinen päässyt loppumaan. 

Ilokseni saatoin aamupalan jälkeen todeta, että aamupalalla oli käynyt tähän mennessä eniten porukkaa, jopa 12 ihmistä. Olin aamulla laittanut faceen kuvia siitä, mitä oli tarjolla ja kaksi ihmistä oli sen kautta tullutkin hakemaan leipää. Olin niin tyytyväinen. Tästä lähtien minun pitäisi laittaa facebookkiin ilmoitusta, kerta se tavoittaa enemmän ihmisiä. Olisi kenties pitänyt keksiä tämä jo aikaisemmin, mutta hei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 



"Todellisuus on tarua ihmeellisempi."

Tiistaina puolestaan seikkailin töissä jo hyvissä ajoin. Kävin lähikaupassa ostamassa aamupalatarvikkeita ja raahasin kotoa asti pyörällä ison pussillisen luumuja. Ne ei ollut ihan mitään kevyitä kuljettaa, mutta onneksi on keksitty pyörään korit. Korissa luumut kulki vaivattomasti ja ne saavuttivatkin suuren suosion aamupalalla. Työparini oli siitä innoissaan ja melkein piti jo toppuutella ihmisiä kehumasta niitä, jottei työparini innostuisi hedelmistä ja niiden terveellisyydestä liikaa. Tuntui muutenkin, että hän puhui siitä jatkuvasti. 

Keskiviikkona olimme palvelumuotoilukoulutuksessa ja meillä oli lähes yhtä hauskaa ja antoisaa kuin viime kerrallakin. Tällä kerralla kukaan ei kyllä nauranut vedet silmissä, mutta me nauroimme huomattavasti useammin. 

Torstaina minun piti keskittyä hakemuksen kirjoittamiseen, mutta kuten arvata saattaa päivän ensimmäinen neljä tuntia meni tehdessä ihan kaikkea muuta. Toki minulla oli ollut yksi sovittu palaveri, mutta silti. Jokainen asia on hoidettava lähes välittömästi sen pälkähtäessä mieleeni, sillä pelkään etten muista sitä enää hetkeä myöhemmin. Ja valitettavan usein minä oikeast unohdan ne myös. Onneksi sain kuitenkin hakemuksen siihen vaiheeseen, että nyt joku muu voi lukea sen ja antaa siitä minulle palautetta. 



"Jokainen peili näyttää eri kuvan."

Torstaina en valitettavasti ehtinyt Pääskylahden kirkolle, ja kuulinkin myöhemmin terveisiä, että siellä oli kaivattu minua. Harmi, että he olivat joutuneet kaipaamaan minua, mutta silti sen kuuleminen lämmitti mieltäni. Sitten kun olen saanut hakemuksen kirjoitettua ja lähetettyä voin täysillä keskittyä kaikkeen muuhun. Hakemus täytyy lähettää tämän kuun loppuun mennessä, joten aikaa sen kirjoittamiseen ei ole enää paljoa. 

       "Elämän suola 
synnyttää elämän janon."

Nyt perjantaina Majakka-toiminta Pop Uppeilee linja-autoaseman liikennemyymälässä ja sen jälkeen minä siirryn pitämään ryhmää Linnaklubilla. Sitten jäänkin viettämään pitkää viikonloppua, sillä minulla on ensi maanantai vapaa. Lepo ja yksi lisäpäivä viikonloppuun tulee kyllä todella tarpeeseen. 


"Elämässä tapahtuu aina jotakin,
mutta ei useinkaan sitä mitä on odottanut."

perjantai 13. syyskuuta 2019

Viikon verran säheltämistä


"Piäset paljon pitemmälle, kun myönnät olovas viäräss ku että todistaisit olovas oekeessa."

Miusta ois joskus hienoa kertoa teille, kirjoittaa, että en oo sekoillut, sählännyt tai säntäillyt minnekkään koko viikon aikana. Valitettava totuusta taitaa kuitenkin olla, että miun tapauksessa se ei taida olla mahdollista. 

Tänä maanantaina, hyi maanantai, mie taas sähläsin, sokelsin ja sotkin kaiken ihan olan takaa. Selkkareilla pidettävässä visailuissa sotkin ja sönkkäilin ties mitä, mutta onneksi se teki visailusta vain hauskempaa. Itselle nauramisen osaaminen on hienoa ja ainakin hauskuutta tuntuu riittävän. 

"Omalla kustannuksella naaraminen ee maksa mittään."

Tiistaina sain melkein koko päivän keskittyä hakemuksen kirjoittamiseen, aamupalan laittamisen ja ryhmän pitämisen ohella, ja niin tervaa ja liisteriä kun se tuntuu joskus olevankin, siitä on vaan kiinni miun ensi vuoden työt. Ei siis sen enempää. 

Keskiviikkona oltiin taas ahkerasti kokkailemassa Pääskylahden kirkolla, tai muut oli ahkeria ja mie olin hirmu hyvä maistelija. Hyvä, että on ees jossain hyvä. Koska biljardissa mie en silloin hyvä ollut ainakaan. Ehkä joku toinen kerta sitten. 

Torstaina laitettiin taas Pääskylahdessa ruokaa ja tälläkin kertaa erittäin epäsäännöllisen muotoisesti pilkotut makkarat oli miun käsialaa. Mutta oli ne kyllä hyviä, vaikka miten epätasaisesti olikin pilkottu. Tällä kertaa olin viisaampi ja pysyin eilisen tappioiden vielä kirvellessä, kaukana biljardipöydästä. Uuno-kortit miulla oli kuitenkin mukana ja vaikka kuinka uhosin, en voittanut kuin yhden pelin. Hitsi. Mutta yksikin peli on jo hyvin! Ens kerralla sitten paremmin. 

"Linnut laalaa vaekka oksa katkijaa. Oha niilä siivet."

Torstaina me oltiin myös lähdössä kirjastoon ja markkinoille. Ei kylläkään siinä järjestyksessä. Torstaina päivästä löytyi jos jonkinlaista muuttujaa, eikä mikään mennyt niin kuin oli suunniteltu, mutta me päästiin kuitenkin lopulta lähtemään markkinoille. Päätettiin kaikki kävellä, sillä eihän Toimarilta kovin pitkä matka torille ollut. Käveltiin verkkaista vauhtia ja kävellessä tunsin taas tuttua äidillistä ylpeyttä. 

Oli älyttömän hieno homma, että oltiin lähdetty kävellen. Ryhmäläiset itse olivat halunneet niin. Yhdellä ryhmäläisistä oli ollut pyörä mukana, mutta hän oli jättänyt sen Toimarille, jotta voisi kävellä yhdessä meidän kanssa. Aivan mahtava juttu! Toisella ryhmäläisellä oli taas ollut ongelmia kävelemisen aiheuttamien hiertymien suhteen, mutta silti hän oli itse sanonut, että voisi kyllä bussikyydin sijasta kävellä. Ja kolmas ryhmäläinen on tosi nopea kävelemään, mutta hidasti vauhtiaan vain siksi, että voisi kävellä yhdessä meidän muiden kanssa. Hitsi, olin niin ylpeä heistä kaikista! Olen edelleen. 

Me pysähdyttiin ensin katsomassa koruja Korupaja Marian Sydämessä, aivan kuin edelliselläkin kerralla käydessämme markkinoilla ja yksi jos toinenkin teki sieltä aivan ihania löytöjä. Sitten minä vielä hommasin meidän kuskeille jouteessani lisää tekemistä. 

Lähtiessämme viimein itse markkinoille huomasin, että joukkoomme oli liittynyt yksi ryhmäläinen lisää. Hänen ei ollut pitänyt tulla tänään, mutta jokainen meistä oli iloinen nähdessään, että  hän pääsi sittenkin mukaan. 

Ei niin iloinen yllätys meitä odotti, kun pääsimme torille. Markkinakojut olivat hävinneet sieltä kuin maan nielemänä. Onneksi sieltä löytyi kuitenkin yksi rinkelikoju, metrilakukoju ja makkarankojukin. Jokainen siis sai jotakin, huolimatta siitä, että torialue olikin jo melkein tyhjä. 

"Kotkat suattaa joskus kurvaella vaekkka matalalla, vuan kanat ee kuunaan korkeelle piäse."

Ostettuamme markkinarinkeleitä, lakuja ja makkaraa jatkoimme matkaamme kohti kirjastoa. Oli alkanut satamaan, mutta kukaan meistä ei tuntunut välittävän siitä. Kirjastoon päästyämme kävin maksamassa myöhästymismaksuni, hupsista vaan ja toiset palauttivat edelliset lainansa. Jokainen lähti etsimään uutta lainattavaa vähän eri paikoista ja minä autoin heitä parhaani mukaan. Löysin itsellenikin muutaman laittavan kirjan, enkä enää edes yrittänyt kieltää itseäni lainaamasta mitään. Sillä kun ei mitään vaikutusta tuntunut muutenkaan olevan. 

Kello oli jo paljon, näin pitkään emme aikaisemmin olleet olleetkaan kirjastossa ja me olimme vasta tulleet. Kaikki olivat enemmän ja vähemmän väsyksissä, sillä käveleminen oli vienyt veronsa. Samoin sade ja kylmä tuuli. Ryhmäläiset alkoivat yksitellen poistua kirjastosta ja vielä muutamat jäivät etsimään lainattavaa. 

Lopulta viimeisetkin meistä olivat valmiita ja lähdimme kohti bussipysäkkiä. Itse olin katsonut oman bussini aikataulun väärin ja jouduin istumaan ulkona kylmässä ja sateessa paljon kauemmin kuin olin luullut. Mutta onneksi sentään olin katsonut ryhmäläisten bussin aikataulun oikein. 

Tänään perjantaina olenkin kotona tekemässä etätöitä. Uskon pystyväni keskittymään hakemuksen kirjoittamiseen paljon paremmin omassa rauhassani kun töissä, jossa minulla on mahdollisuus mennä höpöttelemään muiden kanssa aina kun minusta tuntuu ettei kirjoittaminen edisty. Ja minä olin oikeassa, sain hakemusta edistymään valtavasti ja nyt oikein puhkun intoa sen kirjoittamisessa. Toivottavasti niin on vielä maanantainakin... 

"Jokkaenen suap ansijosa mukkaan, mutta tyytyväeset suostuu myöntämään että näen on."

perjantai 6. syyskuuta 2019

Sama pää kesät talvet

"Elämä ei ole itsensä löytämistä.
Elämä on itsensä luomista." 
- George Bernard Shaw


Miun piti viime viikolla kirjoittaa siitä, mitä me tulisimme tekemään loppu vuonna. Noh, kuten arvata saattaa, minä unohdin sen ihan totaalisesti. Dementiayhdistyksestä, päivää vaan. Kirjoitanpa siitä siis nyt. 

Me pysytellään samassa muotissa kuin alkuvuonnakin, tiedättekö miksi? Koska me olemme onnistuneet vuosien kuluessa nimeämään ryhmämme niin, että voimme pyörittää saman nimisiä ryhmiä vuosi vuoden jälkeen, mutta voimme silti tehdä ihan mitä tahansa kävijät haluavatkin. 

Noh, toki peli-, kokki- tai leffaryhmässä on vähän vaikea lähteä sooloilemaan, sillä niissä nimet ovat kuvaavat kovinkin paljon ryhmän toimintaa. Mutta touhutarina, luovaa toimintaa ja hyvä olo antaa puolestaan mahdollisuuden ihan mihin vaan. Ja sehän niissä parasta onkin.

Eli maanantaisin on edelleen pelipäivä, tiistaisin touhutarina, keskiviikkoisin vuoro viikoin leffa ja luovaa toimintaa sekä torstaisin vuoro viikoin hyvä olo ja kokki. Hyvä olo -ryhmä on siis kahden viikon välein ja me olemme tihentäneet kirjastokäyntejämme niin, että käymme jokaisessa hyvä olo -ryhmässä kirjastossa. Me käymme samalla yleensä myös syömässä, kaupassa tai markkina-aikaan myös markkinoilla.  Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita mukaan toimintaamme. Perjantaisin ilmestyy blogin uusin julkaisu, eikä silloin ole ryhmiä.

Majakka-toiminnalla on joka päivä useampia kerhoja, joista yleensä toinen on yhteistyökumppaneiden luona pidettävä. Tällä hetkellä tiistaisin taitaa olla eniten ryhmiä, kerran kuukaudessa jopa neljä päivässä. Sovimme myös eilen loppuvuoden pop upit ja täytyy sanoa, että me tosiaan pop uppeilemme loppuvuonna. Paljon. Joten pitäkäähän silmät auki, ei ikinä tiedä mistä meidät löytää. Pop upeista ilmoittelemme kyllä lähemmin sitten. 


"Tahto, tyyneys ja työnteko 
ovat lyömätön yhdistelmä
menestykseen."
- Napoleon Hill
 

Jatkohakemukset pitää lähettää STEAlle tämän kuukauden lopussa, ja täytyy myöntää, että se pelottaa minua. Ihan niinkuin viime vuonnakin. Olin jotenkin optimistisesti ajatellut, ettei minua jännittäisi tänä vuonna niin paljon sen kirjoittaminen. Mutta voi, kuinka väärässä olinkaan.Työkaverini yrittävät luoda minuun varmuutta siitä, että minä pystyn siihen kyllä, enkä itsekään ymmärrä miksi tämä on niin vaikeaa tällä hetkellä. Tein sen viime vuonnakin ja saimme jatkon tälle vuodelle, mutta nyt... äh, en oikein osaa selittää sitä. Tiedän kuitenkin, että pelottaa tai stressaa se minua miten paljon tahansa, tulen tekemään kaikkeni sen eteen. Ja ainakin tähän mennessä se on vielä riittänyt. Niin viime vuoden jatkohakemuksen suhteen kuin tämän vuoden tuloksellisuus- ja vaikutusselvityksen.


"Maailma murtaa jokaisen,
mutta monien murtumat ovat
jälkeenpäin vahvoja."
- Ernest Hemingway

Työkaverini sanoi tänään, että eihän minulla ole mitään hätää, lillun tällä hetkellä lämpimissä vesissä. Okei, ehkä, mutta minusta tuntuu että se lämmin vesi ei ole lämmintä siksi, että paistava aurinko olisi lämmittänyt sen. Vaan siksi, että joku on pissinyt siihen. Veteen, jossa minä tällä hetkellä uiskentelen. En tiedä, oliko tuossa mitään järkeä, mutta toisten kirjoitusten lukeminenhan on aina tulkinnanvaraista. Onnea tämän tulkitsemiseen siis.  

En valita tällä kertaa enempää, vaan koetan löytää tästä myös hyvät puolet. Minulle on taas kristallinkirkasta, miten ihania työkavereita minulla on, jotka tukevat minua kun hajoilen. Olen kyllä tiennyt sen koko ajan, mutta näinä aikoina vuodesta se korostuu entisestään. Minä en tee tätä työtä yksin, vaan todella lahjakkaat, ihmeelliset ihmiset tekevät tätä minun kanssani. Ja olen todella kiitollinen siitä. Vaikka minä en pystyisikään tähän yksin, niin yhdessä me pystymme siihen varmasti.


"Todella ylevistä ihmisistä tulee tunne,
että minustakin voi tulla ylevä." 
- Mark Twain