Kun on osan viikosta lomalla ja osan töissä

"Kaunis elämä 

alkaa kauniista ajatuksista."

- Kirjasta Ajatuksia aamuun

Tämä viikko on ollut omalta osaltani varsin omituinen viikko. Olin maanantain lomalla ja tiistaina töihin tullessani olin siis ihan maanantaissa. Tiistaina keskiviikossa ja torstaina keskiviikossa. Onneksi työviikkoni loppuu torstaihin. Ei tarvitse olla vielä yhtä päivää niin, ettei minulla ole aavistustakaan mitä minun piti tehdä tai mikä päivä edes on. 

Tiistaina minulla oli sovittu palaveri. Olin itse saanut sopia siihen ajan, ja olin sopinut sen puoli yhdeksitoista, että saisin siivottua aamupalan pois ennen palaveriin lähtöä. Hyvin suunniteltu, vaikka itse sanonkin. Ongelmahan tässä sitten oli se, että minä muistelin koko ajan, että palaveri on sovittu kymmeneksi. Ja epäilin sitten itseäni sen suhteen, olinko kirjoittanut oikean ajan kalenteriin. Miten voi muistaa jotain täysin eri tavalla ja sitten kuitenkin katsoa mustaa valkoisella, että näinhän minä sen oli kirjoittanut. Huhhuh, ei voi kun päivitellä. Minä päätin luottaa kalenterimerkintääni, oikeastaan se oli ainoa vaihtoehto, koska eihän minun muistiini ole luottamista.  

"Koskaan ei ole liian myöhäistä olla se,

joksi olisi voinut tulla."

- kirjasta Ajatuksia aamuun

Kalenterimerkintäni osoittautui onneksi oikeaksi. Lähdin kuitenkin töistä hyvissä ajoin ja olin hyvissä ajoin myös palaveripaikalla. Viisitoista minuuttia etuajassa. Ennenkuulumatonta minulle. Palaveri osoittautui erittäin antoisaksi ja tyytyväisenä palasin suunnittelemaan yhteistä toimintaa omaan toimistooni. Ennen omaan toimistooni sulkeutumista ehdin kuitenkin käydä esitelmöimässä onnistuneesta palaverista toimihenkilöiden kahvihuoneessa ja innoissani sepustin palaverissa sovituista yksityiskohdista. Ehkä liiankin innoissani, sillä minua kuunnelleet työkaverit eivät oikein näyttäneet kestävän perässä. Huh, pitää vähentää kahvinjuontia ja selkeyttää puhettani. 

"Tee tänään jotain,

mistä vielä joskus kiität itseäsi."

- kirjasta Ajatuksia aamuun

Toimistossani sitten aloitin innoissani kirjoittamaan ylös palaverin aikana keksimiäni asioita. Kirjoittaminen on aina ollut vahvuuteni ja uskoin nytkin voivani selkeyttää ajatukseni, kirjoittamalla ne ylös. Olin oikeassa. Ensimmäisen version tulostettuani menin innoissani etsimään koekaniineja muista toimihenkilöistä. He, voitteko kuvitella, eivät olleet yhtä innoissaan koekaniinekseni joutumisesta. Käsittämätöntä. Onnistuin kuitenkin esittelemään heille aiheeni ja sainkin heiltä hyviä ideoita ja hyvät naurut. Meidän työporukassa ei ole koskaan tylsää. 

"Keskity hyvään."

- kirjasta Ajatuksia aamuun

Lähdin selkeyttämään kirjoitettua teksiäni ja totesin, että jokainen kohtansa siinä ansaitsi oman sivunsa. Kaiken tämän puhtaaksi kirjoittamisessa kestikin sitten kuviteltua pidempään. Tein sitä tiistaista keskiviikkoon. Keskiviikkona sain sen lopulta valmiiksi, tai ainakin siihen asti valmiiksi, että se on valmis ensimmäiseen kokeiluun asiakkaiden edessä. Tuskin maltan odottaa. 

Asiasta toiseen. Edellistä blogijulkaisua kirjoittaessani minulla oli tosi hyvä idea tämän viikkoiseen blogijulkaisuun. En vain muista sitä enää. Vaikka itse mollasinkin tapaani kirjata mieleeni pälkähtävät asiat ylös, niin nyt se napsahti sitten omaan nilkkaan. Kun hyviä ideoita, ihan vaan ideaoita tai huonojakin ideoita ei kirjaa ylös, ei niitä myöhemmin sitten muista. Pitää muistaa se ensi kerralla... 

"Et pääse aloittamaan elämäsi seuraavaa lukua,

jos jäät kertaamaan edellistä."

- kirjasta Ajatuksia aamuun

Olen odottanut ensi viikkoa jo pitkään. En ole aiemmin kirjoittanut siitä paljoa, mutta nyt voin ehkä raottaa ensi viikon tapahtumia pikkuisen. Ensi viikolla minä nimittäin saan työparin! Wuhuu! Olen tästä sanoinkuvaamattoman innoissani. Olen myös kehitellyt meidän ensimmäiselle yhteiselle viikolle vaikka mitä tekemistä, joten meidän pitää rientää paikasta toiseen. Ensimmäisen viikon hulinan jälkeen kyllä luulisi tilanteen jo rauhoittuvan. Kun uusi työparini pääsee sisälle työhönsä, voimme alkaa tekemään kahta asiaa yhtä aikaa. Sillä onhan meitä kaksi ihmistä. Olen odottanut tätä niin pitkään. Ihan mahtavaa! 

"Anna tämän päivän valaista huominen."

- Elizabeth Barret Browning, kirjassa Ajatuksia aamuun

Ensi viikon blogijulkaisussa sitten kirjoitankin ensimmäisestä viikostamme yhdessä ja voi jopa olla, että työparini kirjoittaa tervehdyksen blogijulkaisuun. Odotettavissa ensi viikolla on siis vauhtia ja hauskoja tilanteita. Täytyy sanoa, että odotan niitä kauhun ja innon sekaisin tuntein.

Nyt laitetaan sosiaalinen media kiinni ja mennään ulos nauttimaan ihanasta aurinkoisesta pakkasilmasta! 

 

"Kaikki,

mitä olet ikinä halunnut,

löytyy pelon tuolta puolen."

-George Adair, kirjassa Ajatuksia aamuun

Sählyä vai sähläilyä? sekä SaPKon pelissä

"Uskalla aloittaa,

niin voit myös jotain saavuttaa."

- Eugene F. Ware, kirjasta Ajatuksia aamuun 

Tänä viikko tuntuu menneen supervauhtia. Täytyi ihan katsoa kalenterista, mitä sitä onkaan tullut tehtyä.

Maanantai oli aika tavallinen maanantai. Maanantaisine sekoiluineen ja sotkuineen. On se maanantai hieno päivä... Mainitsemisen arvoista siinä oli se, että pelailemaan kanssamme tuli henkilö, joka ei pitkään aikaa  ollut käynyt kerhoilemassa. Se oli aivan älyttömän hienoa. 

Tiistainakaan ei ihmeempiä tapahtunut, paitsi harvemmin ryhmissä käyvä henkilö osallistui toimintaan ja olin siitä tosi tyytyväinen. 

Keskiviikkona sitten sattui ja tapahtui senkin edestä. Pääskylahden kirkolle pyyhältäessäni minulta kiellettiin heti siellä jälkiruokana olleiden lettujen syönti. Sehän ei käynyt päinsä ja kävin kysymässä muutamalta asiakkaalta, voisivatko he salakähmäisesti ottaa minulle lettuja. Tämä osoittautui pienoiseksi virheeksi, sillä asiakas mätti minulle lautaselle sellaisen annoksen, että voin sen jälkeen huonosti. Mutta olin kyllä syvästi kiitollinen avusta. 

Pelatessamme pitkästä aikaa Unoa, minä osoittauduin siinä entistäkin surkeammaksi. En tiennyt sen edes olevan mahdollista. Onnistuin häviämään kaikki pelit. Toisesta näkökulmasta katsottuna se ei kuitenkaan ollut huono asia, sillä toki pelikumppanini voiton ansaitsivatkin. 

"Mikä ei onnistu tänään,

voi onnistua huomenna."

- Kirjasta Ajatuksia aamuun 

Sitten tulikin jo kiire, sillä minun piti olla kaupungin toisella puolella yhdeltä ja sopia illan SaPKon peliin menosta. Kysyä oliko sinne lähtiöitä ja suunnitella se sitten mahdollisimman vaivattomasti. Onneksi olin ostanut kuulottimen, joka laitetaan korvaan, jotta saatoin puhua puheluita ajaessa. Kännykän käyttöhän on ajaessa kielletty.

Meillä oli toimihenkilöiden tyhy-päivä ja menimme Kellarpellon tenniskeskukselle pelaamaan sählyä ja sulkapalloa. Olin kuullut toimihenkilöiden sählystä kauhutarinoita jo pitkään ennen tätä, mutta täytyy sanoa, että tällä kertaa tarinat eivät riittäneet kertomaan totuutta. Vaikka yleensähän tarinat ovat hieman (tai vähän enemmänkin) liioiteltua, mutta ei tällä kertaa. Valitettavasti.

Aloitimme kuitenkin sulkapallolla ja onnistuimme kasaamaan kolmen hengen pelin, jossa pelasin kaksin työkaverini kanssa yhtä vastaan. Sitä voisi luulla, että kaksi yhtä vastaan olisi kovinkin ylivoimaista. Ja täytyy myöntää, se oli. Mutta ylivoimaisia ei oltu me kaksi, vaan yksin pelaava työkaveri. Yhtään tän henkilön pelitaitoja aliarvioimatta, ylivoimaisuus ei kuitenkaan johtunut siitä, että hän olisi ollut niin hyvä pelaaja. Vaan siitä, että kaksin samalla puolella pelatessamme emme osanneet sanoa millon kumpikin löisi. Joten liian aivan liian moni palloista päätyi kentällemme ilman, että kumpikaan edes yritti ottaa sitä.

Heti kun tiimejä vaihdettiin ja jäin yksin, pärjäsin huomattavasti paremmin. Tai niin ainakin haluan uskotella itselleni. Kun muutkin toimihenkilöt saapuivat paikalle, pääsimme jakautumaan tasaisemmin ja kahden hengen pelejä saatiin kasaan viisi. Vaihtelimme pareja välillä ja ai että oli hauskaa. Ja se kävi todella  myös kuntoilusta.

Noin puolessa välin meille varattua aikaa vaihdoimme sählyyn. Ja kuten jo aikaisemminkin sanoin, tarinat eivät riittääneet kertomaan karua todellisuutta siitä. Peliä pelattiin naiset vastaan miehet ja vaikka naisia oli kaksi enemmän, olivat miehet aivan liian hyviä. 

"Älä anna matkan päättyä yhteen kompastumiseen."

- Kirjasta Ajatuksia aamuun 

Se saattoi johtua siitä, että miesten syötöt osuivat kohdalleen ja heidän laukuksensa menivät sinne minne pitikin, eli maaliin. Mutta naisten ei. Naiset vain sähläsivät mailojensa kanssa ja jos joku syöttö sattui vahingossa päätymään oman puolen pelaajalle, oli kyseessä onnenkantamoinen. 

"Yllätä itsesi tänään."

- Kirjasta Ajatuksia aamuun

Onnenkantamoisia kuitenkin sattui välillä. Niitä oli esimerkiksi se, kun meidän joukkueen maalilta onnistuin lataamaan pallon miesten joukkueen maaliin. Tai se, kun yritin edellistä uudestaan ja pallo meni sen verran ohi, että osui toiminnanjohtajamme mailaan, jota hän vain piti maassa. Mailasta pallo kuitenkin kimposi maaliin ja tuuletukset olivat sen mukaiset, kuin olisimme maalin suunnitelleetkin. 

Onnenkantamoisten ohella peli oli sellaista, että sain mailasta jaloilleni pelaajalta, joka sattui olemaan samassa joukkueessa minun kanssani. Ei ihan tyypillisin strategia, mutta jokainen tyylillään. Jossain vaiheessa naiset kyllästyivät siihen, että miehet tekivät maaleja jokaisesta hyökkäyksestä ja saatoimme kääntää maalin seinää päin, niin ettei pallot saattaneet mennä sinne laisinkaan.

"Yhdessä työ sujuu helpommin."

-Kirjasta Ajatuksia aamuun 

Sehän ei tietty miehille käynyt, mutta se oli vasta pientä. Useamman kerran jotkut meistä lähtivät vetämään maalia perässään tai häiritsivät mitä mielikuvituksellisimmilla keinoilla miehien peliä. Jossain vaiheessa yksi miehistä jäi maalin luokse maalivahdiksi. Ei kuitenkaan sellaisena maalivahtina minä ne maalivahdit tunnemme, vaan vahtimaan, ettei maalia siirrellä tai liikutella mihinkään. Ihan viisas päätös kyllä, täytyy myöntää.

Naurua riitti ja edelleen tätä kaikkea muistellessa naurattaa hirvittävästi. Ei kaiken tarvitse olla niin vakavaa.

Pelailujen jälkeen saatoimme suunnata kotiin. Mutta kotona ei pitkin ehtinyt viipymään, sillä lähdimme kuudeksi Talvisalon jäähallille, Mediatili areenalle, katsomaan SaPKo vs IPK ottelua. 

Olimme hallilla hyvissä ajoin ja pelaajien esittelyssä hurrasimme äänekkäästi Hyvä Kiertää Oy:n kummipelaajalle Matias Mutikaiselle #78.

Peli oli jännittävä ja erätauoilla yksi meistä vaihtoi muutaman sanasen SaPKon pelaajien kanssa, jotka eivät päässeet pelaamaan. Kävimme myös syömässä makkarat. 

Peli oli jännittävä ja nopea tempoinen ja meni SaPKon kahden maalin johtoasemasta kolmannessa erässä huolimatta jatkoajalle ja voittolaukauksille. Oli hieman harmi, että peli venyi pitkäksi, sillä kaikki ryhmäläiset eivät voineet katsoa sitä loppuun, koska heidän piti kiirehtiä bussiin. Toisaalta jatkoaika ja voittolaukaukset olivat jännittäviä. Ja laittoivat miettimään pelaajien kylmäpäisyyttä ja rautaisia hermoja sellaisessa tilanteessa.

Jatkoajalle ja voittolaukauksille venynyt peli oli mielestäni myös hyvä muistutus sille, että pelin lopputuloksen voi tietää vasta sen päätyttyä. Monen maalin johtoasema ei anna vielä varmuutta voitosta ja IPK:n nousu olikin huima. En edes muista kuinka usein sanoin ryhmäläisille, että ei vielä kannata juhlia voittoa, kun peliä on vielä pelaamatta. Lyhyessäkin ajassa saattaa sattua vaikka mitä, kuten tulimme pelissä huomaamaan.

Odotan innolla seuraavaa yhteistä peliämme ja haluan nähdä, ovatko he oppineet pelin mahdollisuuden nopeisiin käänteisiin. Tätä viisautta voi mielestäni käyttää myös muualla elämässä, sillä lopputulosta ei voi tietää keskeneräisistä asioista.

"Jos haluat kulkea nopeasti,

kulje yksin.

Jos haluat kulkea pitkälle,

kulje yhdessä."

- Afrikkalainen sananlasku, kirjasta Ajatuksia aamuun 

Ystävänpäivää edeltävä viikko

"Jotkut sanovat,

että rakkaus on terveellistä."

-Lapsen ajatuksia rakkaudesta ja ystävistä

"Toivoin kukkaa, sain puutarhan,

toivoin  sadetta ja sain meren,

toivoin ystävää ja sain sinut."

-Aurinkoinen mieli - Elämänmakuisia ajatuksia

Kun minulta kysyttiin tänään, mistä aion kirjoittaa blogin en osannut vastata kysymykseen. Kysymys jatkoi toisella kysymyksellä, aionko kirjoittaa kolmannen sektorin alasajosta Savonlinnassa tai suurista leikkauksistamme. Ei en aio. Minä en osaa oikein sanoa siihen mitään ja tänään on mielestäni aivan väärä päivä siihen, että murehtisin tuollaisia asioita. Tai saatikka kirjoittaisin siitä, jotta muut voisivat murehtia niistä myös. Ehei. Ei tänään. Joten kirjoitan nyt vaan jostain, mitä mieleeni juolahtaa. Huh, onnea matkaan vaan.

"Keskity tänään siihen,

mikä on tärkeää."

- Ajatuksia aamuun

"Ystävyys on joskus aurinko pilven takana,

joskus sade joka puhdistaa,

joskus tuuli joka työntää eteenpäin."

-Ajatuksia aamuun

Tänään, kuten ainakin suurin osa jo tietääkin on ystävänpäivä. Joten minäpä kerron teille jotain omastani. Tai oikeastaan koko ystävänpäivää edeltävästä viikosta. Olin alkuviikon koulussa, tai ainakin minun piti olla. Olin kuitenkin maanantaina vielä töissä, mutta tiistain ja keskiviikon sitten koulussa niinkuin pitikin. Torstaina menin Pääskylahden kirkolle, minne on aina ilo mennä. Siellä minut otetaan vastaan aina niin lämpimästi. Siellä ihmiset iloitsevat näkemisestäni, ruoka tuoksuu hyvältä ja höpötteleminen ihmisten kanssa on hauskaa. 

En ollut varustautunut ystävänpäivään ollenkaan. Totta puhuen se oli päässyt vähän livahtamaan mielestäni. Ei mitään uutta, ei todellakaan. Ajattelin, ettei se olisi siellä oikeastaan kummoinenkaan juttu. Yllätyin siitä, miten moni halasi ja toivotti minulle hyvää ystävänpäivää. Sen huomaaminen oli todella hienoa. Pelasimme ja naureskelimme, juttelimme ja vaihdoimme kuulumisia. Lähtiessään lähes jokainen toivotti hyvää ystävänpäivää ja joka ikinen kerta se lämmitti mieltäni kovin. 

"Kun saat uusia ystäviä,

pidä kiinni myös vanhoista:

uudet ovat hopeaa,

vanhat kultaa.

Ainoa keino saada itselleen ystävä on se,

että on itse ystävä."

- Ralph Waldo Emerson, kirjasta Ajatuksia aamuun  

"Ystävät ovat enkeleitä,

jotka nostavat jaloilleen maasta ja opettavat

uudelleen lentämisen taidon."

 -Aurinkoinen mieli - Elämänmakuisia ajatuksia

Pääskylahden kirkolta lähdin takaisin Toimintakeskukselle. Siellä pyörähdettyäni kokosin joukkoni (Majakan ryhmäläiset) ja kyselin, että olemmeko lähdössä kirjastoon. Olimmehan me. Sitten mieleeni pilkahti ajatus tulevan ystävänpäivän suhteen. Me voisimme käydä yhdessä syömässä ystävänpäivän kunniaksi. Emme olleetkaan tehneet sitä pitkään aikaan. Saatoin tuntea jo Caperon herkullisten ruokien tuoksun. Kysyin ryhmäläisiltä huvittaisiko heitä lähteä ja kuten arvata saattaa, vastaus ei ollut kielteinen. 

Ja kuten arvata myöskin saattaa, emmehän me heti päässeet lähtemään. Minun piti komuta takaisin työhuoneeseeni ja palattuani takaisin ryhmäläiset olivat hävinneet johonkin. Paikansin heidät pihalla ja ymmärsin, tokihan myymälässä oli kovin kuuma talvivaatteilla. Menin itsekin ulos ja huomasin hieman iäkkäämpien rouvien tuovan paljon tavaraa autolla kierrätykseen. Ja tietysti sitten tiedustelin, tarvitsivatko he apua. Ryhmäläiset auttoivat ja kannoimme yhdessä rouvien lahjoitukset myymälään. Taas sain olla niin ylpeä ryhmäläisistäni.

Seuraavaksi pääsimme jopa autolle, minne mahtuminen ei ollutkaan kaikista helpoimmasta päästä. Kaksiovinen autoni ei varsinaisesti ollut mikään tilaihme, vaan pidempikoipisten täytyi jonkin verran taivutella jalkojaan mahtuakseen istumaan kunnolla. Pääsimme kuin pääsimmekin lähtemään ja pian olimmekin jo jättäneet auton parkkiin ja kävelleet Caperoon syömään. Ehdimme loistavasti juuri ennen lounasajan loppua, joten limpparit kuuluivat hintaan. Valitsimme annoksemme ja saimme aloitella salaateilla. Jotka olivat todella hyviä. 

Pitsat olivat isoja ja maistuivat myös erinomaisesti. Mukavan ruokapöytäkeskustelun ja ruuan jälkeen ehdotin, että kävisimme pikaisesti Suomalaisessa kirjakaupassa. Mikä on aina virhe, koska sieltä löytyy aina jotain ihanaa ostettavaa. Niinkuin tälläkin kertaa. Sitten vain silmät kiinni ja kaupasta ulos, ettei tule ostettua koko kauppaa. Suunta kohti kirjastoa ja eikun ihmettelemään.

Olin Toimarilla luvannut työkaverilleni, että palautan hänen lainaamansa kirjan, jottei hänen tarvitsisi ajaa kirjastolle. Olin laittanut kirjan laukkuuni, mutta palautusautomaattien ohi kävellessäni minulla ei ollut siitä enää mitään muistikuvia. Hyvänen aika, onpa muistini todella huono! Onneksi kuitenkin löysin lainattavia kirjoja, jotka lainatakseni tarvitsin kirjastokortin. Minun täytyi siis penkoa laukkuani ja siellä se oli, kirja jonka olin luvannut palauttaa. Sitten eikun suorinta tietä palauttamaan se, ettei se unohtuisi uudestaan. Minut tuntien sekin olisi mahdollista. 

"Hyvät ystävät ovat sellaisia,

että jos toinen pudottaa pallon,

niin toinen sanoo: -Saat yrittää uudestaan."

-Lapsen ajatuksia rakkaudesta ja ystävistä

Lainattavaa löysi suurin osa ryhmäläisistäkin. Yhden kanssa ihmettelimme väärin kirjattua nimeä kirjasarjan listassa ja toinen lainasi mielummin elokuvia kuin kirjoja. Ja näinhän se menee, jokainen tyylillään. Kirjaston toisessa kerroksessa oli kirjoitettu paperille runoja, joita sai ottaa. Yksi ryhmäläisistä otti jokaiselle yhden ja se oli mielestäni erittäin ystävällistä. En avannut omaani vielä, koska eilen ei ollut ystävänpäivä. Mutta tänään aion avata ja lukea sen. Sitten pikkuhiljaa aloimme yksitellen lähteä kirjastosta. 

Tänään sitten, varsinaisenen ystävänpäivä sai minut ajattelemaan, että on se sitten upea asia, että on työkavereita, tovereita ja ystäviä. Ryhmäläisiä, tuttuja ja tuttavia. Meillä oli kahvipöydässä jos jonkinlaista herkkua ja aamukahvilla mukavan jutustelun yhteydessä tajusin, että kaikista vaikeuksista ja muista hankaluuksista huolimatta, meillä on toisemme. Kukaan ei väittänytkään elämän olevan helppoa, mutta huomattavasti helpompaa ja hauskempaa se on kun on työkavereita ja ystäviä. Toivottavasti jokainen muistaa sen! 

"Tosi ystävä seisoo rinnallasi silloinkin,

kun hän kaikkein mieluiten olisi muualla."

 -Aurinkoinen mieli - Elämänmakuisia ajatuksia

Ihanaa ystävänpäivää! Muistakaa ystäviänne ja arvostakaa heitä! Ja koettakaa muistaa se vielä muinakin päivinä vuodesta. <3

"Koskaan ei tiedä,

miten itse muuttuu tai miten

muuttaa toisten elämää."

 -Aurinkoinen mieli - Elämänmakuisia ajatuksia

Unohduksia

"Vaikka mitä tapahtuisi

tähdet pysyvät taivaalla,

niitä ei kukaan sinulta vie."

- Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Mitä voisin kertoa teille tästä viikosta? Ketään minua tuntevaa tuskin yllättää, että olen tällä viikolla ollut ihan hukassa. Eilen tuntui siltä, että olisi keskiviikko ja unohdin mennä yhteistyökumppanille pitämään ryhmää. Kamala erehdys ja täysin vahinko. Tietenkin, enhän minä tahallani tuollaista tekisi. Se oli muuten ensimmäinen kerta koko lähes kolmivuotisen työskentelyni aikana. Täytyy sanoa, että yllättävän pitkään siinä kestikin. 

 "Älä anna matkan päättyä yhteen kompastumiseen."

Mutta silti, olihan se nyt todella epäammattimaista. Vaikka sellaistahan voi sattua kaikille. Tottakai, kaikille voi sattua kaikkea, mutta yleensä tuollaisia asioita tapahtuu vain minulle. Tekosyyt eivät ole mistään kotoisin, mutta olin totaalisesti ajatellut, että minulla on yksi toinen kerho. Ja tiedänhän minä, ettei tämä välttämättä loppupeleissä ole koko maailman kaatava juttu, se vain harmittaa minua. Pitää vain oppia pääsemään yli asioista, joille ei voi enää mitään. Sitä paitsi tämä voi olla hyvä opetus siitä, että pitää pitää paremmin mielessä se, minne onkaan menossa ja minä päivänä. Tämä on hyvä herätys sille, että kun on muuttanut asioita, pitää koettaa myös muistaa muutokset eikä ajatella, että kaikki on niinkuin ennen. 

"Päästä irti menneestä,

jos haluat muuttaa tulevaa."

 -Kirjasta: Ajatuksia aamuun

 "Jokainen myrsky laantuu ajallaan."

Majakka-toiminnan ryhmissä opetellaan myös käsittelemään pettymystä. Pelipäivässä opetellaan häviämistä, sitä ettei aina voi voittaa vaan pitää osata myös hävitä oikealla tavalla. Ei järjestäen siitä hirveää kohtausta, vaan hyväksyen sen, että sillä kerralla ei voittanut. Ja vielä parempaa, voisi olla iloinen toisten puolesta, niiden, jotka pärjäsivät paremmin. 

Olen jo pidempään miettinyt sitä, millaisen kuvan annan itsestäni ryhmäläisille. Peleissä tekeydyn erittäin voitontahtoiseksi ja olen olevinani hermostuvinani, jos en pärjääkään niissä. Se ei toki pidä paikkaansa, vaan ajattelen, että ryhmäläisistä olisi hauskaa, että he voittavat kaikesta uhostani ja suurista suunnitelmistani voittaa. Mutta vastikään olen alkanut ajattelemaan, etten välttämättä annakaan itsestäni niin hyvää kuvaa kuin olen ajatellut. Olemalla hauska ja kenties liiankin innokas, voin tahattomasti antaa esimerkilläni täysin vääränlaista kuvaa ryhmäläisille. 

Mielestäni hauskasti selittämällä häviötä jonkun toisen viaksi, voin antaakin itsesäni kuvan, etten ota vastuuta teoistani, vaan syytän siitä aina toisia. Ja se ei ole hyvä esimerkki, parempi olisi, jos hyväksyisin häviöni tai töllöilyni niinkuin pitääkin laittamatta sitä kenenkään syyksi ja osaamalla itse kantaa vastuuni teoistani. Mutta tässä tulee juuri ohjaajuuden ongelma: millaisen kuvan haluan antaa itsestäni ryhmäläisille? Hauskan ja viihdyttävän ohjaajan kuvan, jonka kanssa ei ole koskaan tylsää, vai asiallisen ja ammattimaisen ohjaajan, joka tekee asiat oikein. Kaipa kaikelle tälle on olemassa jokin keskitiekin, mutten ole vielä ainakaan löytänyt sitä. 

Tiedän, että työkaverini sanoisi tästä kaikesta pohdinnasta kuullessaan, että on hienoa että pohdin näitä asioita. Oman työn reflektointi, arvioiminen osoittaa ammattimaisuutta. Ja jos omaa työtä arvioimalla on mahdollisuus kehittyä. Niin ihmisenä kuin työntekijänäkin. 

"Meillä on niin kiire tavoittaa tähdet,

että unohdamme kukat ympärillämme."

 - Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Mutta se vakavista aiheista, kerron vielä jotain tästä viikosta. Maanantaina pidin ensimmäistä kertaa joulun jälkeen Kellarpellon aamiaisen ja oli ilo huomata, miten hyvin sinne tuli porukkaa. Vaikka se oli vasta toinen aamupala tälle vuodelle. Siitä se lähtee! Tiistaiaamu oli hektinen, kun suurin osa toimihenkilöistä olivat lähteneet Kuopioon koulutukseen. Vain yksi toimihenkilöistä minun lisäkseni jäi taloon. Se ei sinänsä ollut ongelma, tiistai aamu vaan sattui olemaan aamupala aamu, ja olin tietysti sopinut siihen vaikka mitä muita menoja. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. 

Tiistaina oli myös vuoden ensimmäinen ryhmä Päihdekuntoutuskeskuksella ja täytyy myöntää, että minua hieman jännitti mennä sinne. Ryhmä meni kuitenkin todella hyvin ja toivottavasti muilla oli yhtä kivaa kuin minullakin. Keskiviikkona olin Pääskylahden kirkolla ja siellä pelasimme Unoa äskettäin kasvaneen Uno-porukkamme kanssa. Se se vasta hauskaa olikin, nauroin niin paljon, että vettä valui silmistä. Myös muilla oli hauskaa ja olin tyytyväinen, koko loppupäivä meni hymyillessä meidän jutuillemme. 

Torstaina sitten menin Pääskylahden kirkolle uudestaan ja tulin siihen tulokseen, että olen surkea Unossa. Tai sitten minulla on todella huono tuuri. Mutta toisaalta se, jos minä olen huono jossain tarkoittaa sitä, että kanssa pelaajani ovat siinä minua parempia. Joten se on sen arvoista. Ei minun peleissä tarvitsekaan olla hyvä, muut pelaajat voivat olla sitä minun puolestani. Toivottavasti tuo pitää paikkansa myös silloin kun menen pitämään opiskelijoilla aivoystävällistä opiskelun tauottamista, enkä osaa opettamiani liikkeitä ollenkaan... Voi kyllä olla, että silloin en välttämättä pysty perustelemaan huonouttani sillä, että silloin muut ovat minua parempia. Vai pystyisinkö? Onneksi siihen on vielä kuukausi aikaa ja minulla on neljä kokonaista viikkoa aikaa opetella niitä liikkeitä, jotta osaisin tehdä niitä ja sattuisin vaikka vahingossa antamaan itsestäni ammattimaisen kuvan opiskelijoille.

Jos niin tapahtuu, että onnistun antamaan itsestäni ammattimaisen kuvan, niin se todellakin on vahinko. Tänään meillä on vielä toimihenkilöpalaveri, jossa meidän on esiteltävä NUORI2020-päivillä oppimiamme asioita. Huh, tuskin maltan odottaa. 

 "Alkuun pääsee aloittamalla."

Täytyy tähän viimeiseksi mainita, että olen keksinyt hauskoja ideoita mitä voisimme tehdä Majakka-toiminnan ryhmäläisten kanssa, mutta minun pitää vielä vähän jalostaa niitä ennen kuin voimme aloittaa niiden tekemisen. Mutta olen siitä todella innoissani! Ensi viikkoon! 

"Tavoittele rohkeasti sitä,

mikä sytyttää intohimosi."

-Kirjasta: Ajatuksia aamuun