Unohduksia

"Vaikka mitä tapahtuisi

tähdet pysyvät taivaalla,

niitä ei kukaan sinulta vie."

- Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Mitä voisin kertoa teille tästä viikosta? Ketään minua tuntevaa tuskin yllättää, että olen tällä viikolla ollut ihan hukassa. Eilen tuntui siltä, että olisi keskiviikko ja unohdin mennä yhteistyökumppanille pitämään ryhmää. Kamala erehdys ja täysin vahinko. Tietenkin, enhän minä tahallani tuollaista tekisi. Se oli muuten ensimmäinen kerta koko lähes kolmivuotisen työskentelyni aikana. Täytyy sanoa, että yllättävän pitkään siinä kestikin. 

 "Älä anna matkan päättyä yhteen kompastumiseen."

Mutta silti, olihan se nyt todella epäammattimaista. Vaikka sellaistahan voi sattua kaikille. Tottakai, kaikille voi sattua kaikkea, mutta yleensä tuollaisia asioita tapahtuu vain minulle. Tekosyyt eivät ole mistään kotoisin, mutta olin totaalisesti ajatellut, että minulla on yksi toinen kerho. Ja tiedänhän minä, ettei tämä välttämättä loppupeleissä ole koko maailman kaatava juttu, se vain harmittaa minua. Pitää vain oppia pääsemään yli asioista, joille ei voi enää mitään. Sitä paitsi tämä voi olla hyvä opetus siitä, että pitää pitää paremmin mielessä se, minne onkaan menossa ja minä päivänä. Tämä on hyvä herätys sille, että kun on muuttanut asioita, pitää koettaa myös muistaa muutokset eikä ajatella, että kaikki on niinkuin ennen. 

"Päästä irti menneestä,

jos haluat muuttaa tulevaa."

 -Kirjasta: Ajatuksia aamuun

 "Jokainen myrsky laantuu ajallaan."

Majakka-toiminnan ryhmissä opetellaan myös käsittelemään pettymystä. Pelipäivässä opetellaan häviämistä, sitä ettei aina voi voittaa vaan pitää osata myös hävitä oikealla tavalla. Ei järjestäen siitä hirveää kohtausta, vaan hyväksyen sen, että sillä kerralla ei voittanut. Ja vielä parempaa, voisi olla iloinen toisten puolesta, niiden, jotka pärjäsivät paremmin. 

Olen jo pidempään miettinyt sitä, millaisen kuvan annan itsestäni ryhmäläisille. Peleissä tekeydyn erittäin voitontahtoiseksi ja olen olevinani hermostuvinani, jos en pärjääkään niissä. Se ei toki pidä paikkaansa, vaan ajattelen, että ryhmäläisistä olisi hauskaa, että he voittavat kaikesta uhostani ja suurista suunnitelmistani voittaa. Mutta vastikään olen alkanut ajattelemaan, etten välttämättä annakaan itsestäni niin hyvää kuvaa kuin olen ajatellut. Olemalla hauska ja kenties liiankin innokas, voin tahattomasti antaa esimerkilläni täysin vääränlaista kuvaa ryhmäläisille. 

Mielestäni hauskasti selittämällä häviötä jonkun toisen viaksi, voin antaakin itsesäni kuvan, etten ota vastuuta teoistani, vaan syytän siitä aina toisia. Ja se ei ole hyvä esimerkki, parempi olisi, jos hyväksyisin häviöni tai töllöilyni niinkuin pitääkin laittamatta sitä kenenkään syyksi ja osaamalla itse kantaa vastuuni teoistani. Mutta tässä tulee juuri ohjaajuuden ongelma: millaisen kuvan haluan antaa itsestäni ryhmäläisille? Hauskan ja viihdyttävän ohjaajan kuvan, jonka kanssa ei ole koskaan tylsää, vai asiallisen ja ammattimaisen ohjaajan, joka tekee asiat oikein. Kaipa kaikelle tälle on olemassa jokin keskitiekin, mutten ole vielä ainakaan löytänyt sitä. 

Tiedän, että työkaverini sanoisi tästä kaikesta pohdinnasta kuullessaan, että on hienoa että pohdin näitä asioita. Oman työn reflektointi, arvioiminen osoittaa ammattimaisuutta. Ja jos omaa työtä arvioimalla on mahdollisuus kehittyä. Niin ihmisenä kuin työntekijänäkin. 

"Meillä on niin kiire tavoittaa tähdet,

että unohdamme kukat ympärillämme."

 - Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Mutta se vakavista aiheista, kerron vielä jotain tästä viikosta. Maanantaina pidin ensimmäistä kertaa joulun jälkeen Kellarpellon aamiaisen ja oli ilo huomata, miten hyvin sinne tuli porukkaa. Vaikka se oli vasta toinen aamupala tälle vuodelle. Siitä se lähtee! Tiistaiaamu oli hektinen, kun suurin osa toimihenkilöistä olivat lähteneet Kuopioon koulutukseen. Vain yksi toimihenkilöistä minun lisäkseni jäi taloon. Se ei sinänsä ollut ongelma, tiistai aamu vaan sattui olemaan aamupala aamu, ja olin tietysti sopinut siihen vaikka mitä muita menoja. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. 

Tiistaina oli myös vuoden ensimmäinen ryhmä Päihdekuntoutuskeskuksella ja täytyy myöntää, että minua hieman jännitti mennä sinne. Ryhmä meni kuitenkin todella hyvin ja toivottavasti muilla oli yhtä kivaa kuin minullakin. Keskiviikkona olin Pääskylahden kirkolla ja siellä pelasimme Unoa äskettäin kasvaneen Uno-porukkamme kanssa. Se se vasta hauskaa olikin, nauroin niin paljon, että vettä valui silmistä. Myös muilla oli hauskaa ja olin tyytyväinen, koko loppupäivä meni hymyillessä meidän jutuillemme. 

Torstaina sitten menin Pääskylahden kirkolle uudestaan ja tulin siihen tulokseen, että olen surkea Unossa. Tai sitten minulla on todella huono tuuri. Mutta toisaalta se, jos minä olen huono jossain tarkoittaa sitä, että kanssa pelaajani ovat siinä minua parempia. Joten se on sen arvoista. Ei minun peleissä tarvitsekaan olla hyvä, muut pelaajat voivat olla sitä minun puolestani. Toivottavasti tuo pitää paikkansa myös silloin kun menen pitämään opiskelijoilla aivoystävällistä opiskelun tauottamista, enkä osaa opettamiani liikkeitä ollenkaan... Voi kyllä olla, että silloin en välttämättä pysty perustelemaan huonouttani sillä, että silloin muut ovat minua parempia. Vai pystyisinkö? Onneksi siihen on vielä kuukausi aikaa ja minulla on neljä kokonaista viikkoa aikaa opetella niitä liikkeitä, jotta osaisin tehdä niitä ja sattuisin vaikka vahingossa antamaan itsestäni ammattimaisen kuvan opiskelijoille.

Jos niin tapahtuu, että onnistun antamaan itsestäni ammattimaisen kuvan, niin se todellakin on vahinko. Tänään meillä on vielä toimihenkilöpalaveri, jossa meidän on esiteltävä NUORI2020-päivillä oppimiamme asioita. Huh, tuskin maltan odottaa. 

 "Alkuun pääsee aloittamalla."

Täytyy tähän viimeiseksi mainita, että olen keksinyt hauskoja ideoita mitä voisimme tehdä Majakka-toiminnan ryhmäläisten kanssa, mutta minun pitää vielä vähän jalostaa niitä ennen kuin voimme aloittaa niiden tekemisen. Mutta olen siitä todella innoissani! Ensi viikkoon! 

"Tavoittele rohkeasti sitä,

mikä sytyttää intohimosi."

-Kirjasta: Ajatuksia aamuun