"Onni ei kysy yleistä mielipidettä."
-kirjasta Tuhat tietä onneen
Tällä viikolla Savonlinnassa koronarajoitukset ovat lisääntyneet ja paljon suunniteltuja ryhmiä on jouduttu perumaan tai siirtämään. Me Toimarilla ollaan osaksi etätöissä ja osaksi töissätöissä. Me Annen kanssa ollaan tehtykin sitä koko ajan, että ollaan välillä etätöissä ja siksi etätyöt ei tunnu niin suurelta muutokselta.
Ketä yritän oikein huijata? Tiistaina töistä lähtiessäni, jäädessäni loppuviikoksi etätöihin, sanoin jollekin, että ensimmäisen viikon pärjään etätöissä, mutta sitten tulen varmaan hulluksi. Se oli vähän liioittelua, sillä olin tulla hulluksi jo ensimmäisenä etäpäivänä. Se ei kuitenkaan johtunut itse etätöistä, vaan tuosta kotona asuvastani konttorikoirasta, joka ei viikon poissa olon jälkeen (vaikka siitä onkin jo monta viikkoa) voi laskea minua silmistään. Joten kyllä, olen tulla hulluksi.
Joten pohdinkin tässä, että onko kaikilla, jotka ovat etätöissä jonkinlaiset kotikonttorit, oma työhuone tai jotain? Minä todella tarvitsen työhuoneen, sillä konttorikoiran kanssa kahdestaan 24/7 ei tule yhtään mitään. Tässä blogia kirjoittaessani tuijotan konttorikoiraa syyttäen häntä hulluudestani ja tiedän, että olen löytänyt oikean syyllisen. Sillä on nenässä jotain roskaa, kun se on käynyt taas limeksimässä keittiön lattialta kaiken, mitä sinne on pudonnut, enkä ole ehtinyt imuroimaan niitä pois. Toisaalta se tekee sitä vaikken olisikaan etätöissä. Mutta jos en itse olisi täällä, en näkisi sitä.
"Joka viihtyy itsensä kanssa
ei tunne oloaan yksinäiseksi."
-kirjasta Aurinkoinen mieli, elämänmakuisia ajatuksia
"Joka viihtyy yksin,
mutta sattuu omistamaan konttorikoiran,
joka seuraa jokapaikkaan,
ei tunne oloaan kovinkaan tervejärkiseksi."
-mie
Etätöistä tulettekin sitten jatkossakin kuulemaan blogijulkaisuissa, sillä koronatilanne näyttää siltä, että etätöissä tullaan pysymäänkin. Onneksi ei kuitenkaan vielä koko viikkoisesti. Minun pitää ensi viikolla tulla ainakin alkuviikoksi ihan töihintöihin. Anne taisi puolestaan olla melkein koko viikon töissätöissä. Ehkä ihan hyvä vaan, eilisen puhelinrumban jälkeen. Voin valehtelematta sanoa, että olin puhelimessa tai laitoin sähköpostia melkein koko päivän.
Tällä viikolla maanantaina koronatilanne alkoi jo kiristyä, jotan piti ihan soittaa Selkkareille, että voisiko sinne mennä pitämään ryhmää. Maanantaina se oli vielä ok, joten eikun tavaroita kasaan. Työhuoneeseeni tuli kuitenkin vieraita, toiminnanjohtaja ja uusi työntekijä, joka tuli Toimarille kokemusasiantuntijaksi. TJ kysyi, että oliko minulla jotain ryhmiä tänään, ja kysyi, voisiko kokemusasiantuntija tulla mukaan. Tottahan toki, vastasin. Samalla mielessäni mietin kauhuissani, että minun autollaniko me Selkkareille mennään ja toivottavasti ajotaitoni ei ole unohtunut ihan kokonaan. Töissä lasketaan vähän liikaa leikkiä ajotaidoistani ja yhtäkkiä olin siitä todella epävarma. Kiitti vaan työkaverit..
Kun lopulta sain auton parkkiin Selkkareiden lähellä, jäin ihmettelemään mihin auton avaimet jäi. Kävin vielä etsimässä autosta ja kas, siellähän ne oli, virtalukossa. Sillälailla sitten! Selkkareille olin varannut mukaan AvOTtia. Aivoystävällistä tauottamista. Haastavat molemmilla käsillä eri liikettä samaan aikaan tehtävät liikkeet aiheuttivat paljon hilpeyttä ryhmään osallistujissa. Me myös onnistuttiin jauhamaan ihan mitä sattuu liikkeiden välissä, mikä oli ihan parasta. Minulla oli myös kysymyksiä mukana, mutta me vaihdettin peliä lennosta, johonkin Selkkareiden omaan kysymyspeliin.
Kun lopulta lähdimme sieltä, ensi kerraksi osallistujat sanoivat pitävänsä Majakan ryhmän minulle. Ensi kerralla minun pitäisi olla se, joka vastaisi kysymyksiin, luvassa olisi kuulemma tyhmyystestejä ja muuta sellaista. Voin vaan kuvitella, miten tulen loistamaan niissä. Tyhmyydelläni nimittäin. No sitä innolla odottaessa. Myöhemmin minulle soitettiin, että seuraava Majakan ryhmä Selkkareilla oli peruttu, koska korona. Ei se mitään ymmärrän täysin ja nyt minulla on enemmän aikaa sivistää itseäni, tai ehkä osallistujat onnistuvat ensi kertaan mennessä unohtamaan, että minun piti olla vastaaja, eikä kyselijä.
Sama jatkui koko tämän viikon. Ryhmiä toisensa jälkeen peruttiin. Se oli ja on kovin turhauttavaa, mutta samalla ymmärrettävää ja suotavaakin. Anne kysyi eilen, että mitä me oikein tehdään jos kaikki ryhmätoiminnat perutaan. Minä sanoin, että jatketaan meijän omia niin pitkään kuin mahdollista ja sitten jos tulee taas karanteeni, niin sitten siirrytään hyödyntämään teknologiaa, puhelimia, nettiä, sosiaalista mediaa. Me ollaan tehty tää ennenkin ja viime kevään koronakaranteeniaikana keksittiin ryhmäpuhelulenkit, joista sain vielä puoli vuottakin sen jälkeen kiitosta (ehkä vähän aiheetta, mutta kuitenkin). Eletään kuitenkin päivä kerrallaan ja toimitaan sen mukaan. Eikä huolehdita turhia, muistetaan vaan toimia vallitsevien koronaohjeiden mukaan, ja muuhun me ei sitten voidakaan vaikuttaa.
"Arjen harmautta voi paeta
mielikuvituksen avulla."
-kirjasta Aurinkoinen mieli, elämän makuisia ajatuksia
Oikeastaan olen vähän innoissani siitä, että me aloitettaisiin ryhmäpuhelulenkit uudestaan. Niin innoissani, että meidän täytyy ehkä aloittaa ne uudestaan ilman jo nyt, vaikkei mitään karanteenia vielä ole. Nyt on kyllä niin kova pakkanen, että ulos jäätyy, mutta sitten kun pakkanen vähän lauhtuu.
Voitteko kuvitella, että rallimustikan kyydissä ollut kokemusasiantuntija kehui ajotaitoani kun pääsimme Toimarin pihalle parkkiin. Ehkä hän oli niin iloinen, että pääsi vaurioitta takaisin töihin. Hän vielä kehui minua myöhemmin muille toimihenkilöille. Onneksi hän ei sattunut olemaan kyydissä, kun onnistuin sammuttamaan auton vahingossa parkkipaikalla, kun tulimme Annen kanssa kaupasta. Tai ollut katsomassa uimahallin parkkipaikalla aiheuttamaani liikennekaaosta. Että kylläpä sattui hyvin, ettei rallimustikka temppuillut yhtään kun kokemusasiantuntija oli kyydissä..
(pppsstt, ootteko muuten huomanneet, miten vaikea on lisätä jotain juttuja jo kirjoitetun tekstin sekaan... ne haluu lisätä sinne, mutta tuntuu, ettei ne vaan enää sovikaan mihinkään...)
Tiistaina sitten oli aamupala Toimarilla, ja kuten viimeksi kirjoitinkin olin saanut suunnitelmamme Annen kanssa etenemään aamupalan suhteen. Tällä kertaa minulla ei ollutkaan apuna Annea, vaan yksi työllistetyistä, ja meidän myymälävastaava kahvia keittämässä. Mutta yhdessä työllistetyn kanssa me tarjoiltiin aamupala ja höpistiin muiden työllistettyjen kanssa kaikkea mahdollista. Se meni tosi hyvin ja apulaisenikin sanoi, että aamupalan laitto oli vaihtelua työarkeen. Mahtavaa! Me käytettiin kumihanskoja ja maskeja ja pidettiin turvavälejä. Aamupala on tärkeä osa meidän viikkorutiineja, vaikka onkin korona-aika, joten me koetetaan pitää sitä niin pitkään kuin on turvallista.
Ehkä ensi tiistaiksi, pyydän jotakuta muuta auttamaan. Se vaan onnistuu helpommin, kun olen itse työmaalla, enkä kotona. Myös tiistaina soi puhelin paljon. Pelkästään tällä viikolla olen varmaan puhunut puhelimessa enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä.
Tiistaina sitten pakkasin tavarat, joita arvelin tarvitsevani etätöissä. Keskiviikkona kotona huomasin, että moni tarpeellinen asia on vielä työhuoneessani. Mutta jos ensi viikolla tuon ne kotiin, niin sitten unohdan ne tänne, vaikka tarvitsisin niitä töissä. On se vaikeaa tämä kahdessa paikassa työskentely. Ja kassialmat on täällä taas! Viimeksi kun me tehtiin Annen kanssa enemmän etätöitä, oli meillä aina kun me tultiin ja lähdettiin töistä ihan hirveesti kasseja mukana. Niin on nyttenkin. Tiistaina kun lähdin, minulla taisi olla kolme kassia, mistä yksi oli oma laukkuni. Noh, ainakin tulee käsiä treenattua samalla...
"Itsensä kuunteleminen ja huomioon ottaminen ei ole itsekkyyttä."
-kirjasta Aurinkoinen mieli, elämänmakuisia ajatuksia
Loppuviikon oli siis etätöissä ja sain hermoromahdusta tuon koiran kanssa. Tänään vähän viisaammin, viime viikosta oppineena, aloitin blogin kirjoittamisen jo hyvissä ajoin, ettei mene hirveästi ylitöiksi.
"Onnen saavuttaa kun pystyy
hyväksymään sen,
ettei kaikkia asioita voi muuttaa."
-kirjasta Tuhat tietä onneen
Jotkut ovat varmaan jo huomanneetkin facebookin tarinastani, että minulla on yleensä kaksi "konetta" auki ja tällä viikolla on ollut kaksi kalenteriakin. Kaksi konetta on tarpeellisia siinä mielessä, että toinen on miniläppäri, johon saan muistitikun kiinni, siinä ei kuitenkaan ole nettiä. Joka minulla on tabletissa ja näppäimistössä, joten tarvitsen sitäkin. Niinpä minulla on auki kaksi konetta, kaksi kalenteria ja kaksi puhelinta (työ ja oma). Jippii tätä iloa ja riemua. Olen myös tehnyt työnurkkauksen itselleni sohvan nurkkaan, jossa työskentelyasentoni eivät aina ole kaikista ergonomisimpia. Mutta kenties viikonlopun aikana saisin tehtyä itselleni ihan järkevämpää paikka.. (En usko, mutta hauska ajatus kuitenkin.)
Ohoh, meinas unohtua mainita, että tällä viikolla mie oon ollut taas teknisenä tukena työkavereille! Tiedän, se on uskomatonta miustakin. Mutta mie oon osannut heitä neuvoakin. Joskus miullakin on jotain ihan järkeviäkin neuvoja. Tiedän, mie oon itekin yllättynyt siitä. Ihan tosissaan, miusta on kivaa koettaa auttaa, vaikkei se oiskaan miun vahvint osaamisalaa. Sit voidaan yhdessä nauraa ja päivitellä, ku menee ihan päin honkia. Ja yleensähän ne ei mee ainakaan silleen ku niiden pitäis...
"Onni on lykätä ylihuomiseen se,
minkä voi tehdä huomenna!"
-kirjasta Tuhat tietä onneen
Ens viikolla mie oon tosiaan töissä Toimarilla alkuviikon, maanantain ja tiistain. Siinä pitäää saada paljon katastrofeja aikaan kahdessa päivässä, että koko viikon saldo täyttyy niiden osalta Toimarilla. Mutta enköhän mie, eiköhän me, jotain keksitä.
"Haluat tuntea olosi hyväksi,
mitäs pahaa siinä on.
Haluat olla terve ja onnellinen,
eikä senkään pitäisi painaa mieltäsi."
-kirjasta Tuhat tietä onneen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti