"Onni ei riipu toisten hyväksynnästä
- hyväksy ensin itse itsesi."
-Kirjasta Tuhat tietä onneen
Huhhuh. Siis huhhuh. Tämä viikko on ollut kyllä sellaista hulinata, että huhhuh. Eikä rauhoittumista näy, ei ensi viikolla, eikä ensi kuussa. Mut hei, kiva et on tekemistä. Kunhan tää tekeminen ei vaan liikaa stressais...
Muistatteko kun viime perjantaina ounastelin, että aiheuttaisin vielä jotain äksöniä sen päivän aikana. Noh, niin todella tein. Rakas autoni, Rallimustikka, ei ollut käynnistynyt torstaina enää entisen päiväkodin parkkipaikalta ja vaikka sitä koetettiin apukäynnistää, ei Rallimustikka lähtenyt käyntiin. Eihän se auttanut kuin etsiytyä kotiin muilla keinoin ja miettiä sitten perjantaina uudestaan, mitä autolle tekisi. Kävin kahdesti kokeilemassa, että käynnistyykö se. Eipä käynnistynyt ei. Auto piti saada lämmitykseen, joten se täytyi saada entisen päiväkodin parkkipaikalta toiselle. Lähemmäs toimivia pistorasioita.
Eipä muuta kuin tuumasta toimeen ja kävin sitten kysymässä kahta työllistettyä, voisivatko he tulla työntämään autoani. Lopulta mukaan etsiytyi peräti neljä äijää ja auto liikkui parkkipaikalta toiselle hyvinkin rivakasti. Minun ei edes tarvinnut työntää sitä itse. Auto laitettiin ylläpitolataukseen laturilla, mikä minulla oli ollut takakontissani ja lämmitykseen. Päivän päätteeksi kokeilisin, että lähteekö se käyntiin vai ei.
Perjantaina iltapäivästä oli myös meidän työkaverimme opinnäytetyön esitys. Kuuntelimme sitä neljästään työkaveriemme kanssa Toimintatuvalla ja pohdin, että täytyisiköhän minun Savonlinnan Toimintakeskuksen laatutiimiin kuuluvana kommentoida laadun itsearviointiin liittyvää opparia. En kuitenkaan valmistautunut siihen. Näin jälkeenpäin ajatellen, olisi kyllä pitänyt. Sillä me ryntäsimme työkaverin kanssa koneelle (jonka olimme kytkeneet televisioon ja ihalleet esitystä isolta näytöltä), jotta voisimme kommentoida esitystä, kun kukaan muu ei tehnyt niin. Näin jälkeenpäin ajatellen, kommenttini olisi voinut olla huomattavasti järkevämpi ja asiallisempi, jos olisin etukäteen siihen varautunut.. Ensi kerralla sitten..
Opparin esityksen jälkeen kävin kokeilemassa autoa, eikä se lähtenyt edelleenkään käyntiin. No, ei auttanut muu kuin laittaa auto siihen kuntoon, että se voisi jäädä viikonlopuksi siihen. Ja näin tein.
Tämä viikko alkoi Kellarpellon seurakuntakodin aamiaisella, mistä olin auttamattomasti myöhässä. Mutta muistin ostaa aamiaiselle rasvan ja maidon! Olen valtavan ylpeä itsestäni! Hirmuisella kiirellä sitten hujautin aamupalan esille, eikun ovet auki ja kertomaan kävijöille, että kahvi ei ole ihan vielä tippunut. Kepestä lähdin kaupan kautta töihin. Kaupasta piti ostaa aamupalatarvikkeita enemmän kuin tyypillisesti, koska aamupalalle oli tiedettävästi osallistumassa enemmän ihmisiä. Mutta ostin vain tavallisen määrän tarvikkeita. Kaikkea ei voi muistaa. Niitä piti käydä sitten ostamassa kohtiin lähtiessä... Olisi se vaan niin helppoa, jos kaikki muistaisi ostaa yhdellä kertaa. Ihan liian helppoa.
Maanantaina meillä aloitti uusi työntekijä! Hähä, Tiia, tiedän että luet tätä! Tervetuloa Toimarille. Maanantaina oli myös STEAn uusien hankkeiden hakemusten viimeinen lähetyspäivä. Eikä kirjoittamani hanke ollut todellakaan vielä valmis. Joten maanantaini koostui siitä, että kirjoitin ja kirjoitin koneellani, nostin käteni näppäimistöltä vain haroakseni ja repiakseni hiuksiani. Mutta sain kuin sainkin hakemuksen kirjoitettua. Nyt sitten odotetaan maaliskuuta, jolloin päätökset hankkeista tulevat.
"Kiva, kello on viittä vaille kaksi.
Näyttää menevän taas ylitöiksi."
-mie
Tiistaina meille tuli uravalmennusporukkaa, joille työparini Anne veti toimintaa. Minäkin kävin naurattamassa heitä avotilla, aivoystävällisella tauottamisella, mikä oli minulla vähän ruosteessa. Mutta hauskuushan siinä oli se pääasia, joten eihän pieni ruoste mitään haitannut ja aivojumppa, mutta ehkä läsnäolijoille oli jo aivojumppaa siinä kun yritti kuunnella kehnoa opastustani.
Keskiviikkona heräsin siihen, että ensi viikolla on koulun harjoitteluni viimeinen viikko, enkä ole saanut tehtyä harkkatehtävää vielä minkään vertaa. Ups. Eikun sitä kirjoittamaan. Laitoin myös oman opinnäytetyöni vireille kirjoittamalla aihe-ehdotuksen koordinaattorille. Torstaina Anne taa Uomaili (se uravalmennusjuttu) ja minä pidin ryhmässä kaikkea kivaa uusilla korteillamme.
Tänään puolestaan on ollut niin paljon tekemistä, että kello on tosiaan jo vaikka mitä. Meillä oli yhteisöllinen aamupala toimihenkilöiden kesken ja silloin olin vielä kotona. Kotoa suunnistin kauppaan, mistä ostin ensi viikon maanantaille tarpeellisia juttuja. Sitten päätin siirtää yhden kaapin Annen huoneesta omaani (YLLÄTYS ANNE!) ja kävin pyytämässä sen siirtämiseen muutaman ison miehen kantamaan sitä. Sovin myös ensi viikon tiistain aamupalalle juttuja, mistä kuulette lisää sitten ensi viikon blogijulkaisussa. Mutta hei, sain senkin tehtyä, eikä mennyt edes kevääseen!
Ensi viikkoon! Huh, ties mitä kaikkea viikon aikana ehtiikään sattua...
"Onnea ei voi löytää
muiden perässä kulkemalla.
Etsi oma tiesi."
- kirjasta Tuhat tietä onneen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti