Suuri päivä

"Kyllä suapi kuatuilla,

vuan ee jiähä makkoomaan."

Tänään on meillä Toimarilla odotettu päivä. Tänään nimittäin tulivat STEAn rahoituspäätökset. Oli jo jonkin aikaa ollut tiedossa, että tänään 5.12. päätösehdotukset tulevat, niinpä niitä sitten odotettiinkin. Ja paljon.

Toiminnanjohtajamme kuumotteli tietoa aamusta asti.  Hän tarkisti puhelimensa vähän väliä ja sitten taas uudestaan. Tässä vaiheessa onnistuin itse vielä pysyttelemään viileänä. Sitten kun toisen hankkeemme työntekijä kävi kysymässä, oliko meillä tietoa päätöksistä, aloin olla levoton ja kärsimätön. 

Kahvitaukomme venyi tavattoman pitkäksi, sillä hankkeen työntekijät olivat kokoontuneet pöydän ääreen jännittämään yhdessä ja odottamaan tuloksia. Niitä ei sen kahvitauon aikana tullut. 

Itse tiesin, että jännittäisin tätä päivää ihan hirveästi. Ensimmäinen kerta kun itse olin kirjoittanut hakemuksen ja kaikki on siitä kiinni, miten se kirjoitetaan ja mitä asioita siihen kirjoitetaan. Kauhean suuri vastuu. Olin kuitenkin tiennyt sen, että vastuuta tässä työssä kyllä riittää jo silloin kun hain tähän paikkaan. Vastuu ei siis yllättänyt, eikä se että jännittäisin päätöstä rahoituksesta. Olihan työpaikkani siitä riippuvainen. 

Yllättävää oli kuitenkin se, vaikka olin kuvitellut odottavani tietoa siitä ihan rauhallisesti, jännityksellä, mutten kuitenkaan hirveässä paniikissa tai mitään, miten kovasti helpotuin nähdessäni myönteisen päätöksen. Tuntui kuin valtava taakka olisi nostettu harteiltani ja luin päätöstä melkein vedet silmissä.

Myös muut hankkeemme saivat positiivisen päätöksen. Uskomattoman hieno juttu. Me juhlimme tätä tilaamalla pitsoja ja herkuttelemalla.  Lähes kaikki toimihenkilöt änkesivät toimiston pienen pöydän ääreen ja tunnelma oli, sanoisinko että hyvinkin tiivis ja lämmin. Kaikki hölisivät ja naureskelivat, heittävät läppää ja jutustelimme niitä näitä. Kaikki olivat hyvällä tuulella ja joulukin kolkuttelee jo oven takana. 

Lähiaikoina meillä on ollut yhtä jos toista aihetta juhlia ja siitä on tullut jo jonkinlainen tapakin, mutta tässä tiivistunnelmaisessa juhlinnassa oli jotain erityistä, jotain mitä ei muissa juhlissa ole ollut. En tarkalleen osaa määritellä sitä tunnetta, mutta uskon sen johtuneen siitä, että meiltä kaikilta oli pudonnut harteilta iso taakka.

Sana levisi nopeasti ja levitimme sitä mielellämme.

Ruuan jälkeen toimintamme normalisoitui, pystyimme taas tekemään töitä, ehkä jopa uudella innollakin. Vielä tutummaksi päivä muuttui kun Erkiksi nimetty talitintti, mistä TET-harjoittelijamme kirjoitti viime päivityksessä ninjaili itsensä taas sisään. Tintin häätäjät järjestäytyivät ja minut käskettiin omaan huoneeseeni, koska minusta ei ollut mitään hyötyä. Aina tintin lentäessä minua kohti, en kyennyt seisomaan sen tiellä ja estämään sen lentoa, vaan kirkaisin ja kyyristyin pois sen edestä. Ihan siis ymmärrettävää, että minut ohjattiin omaan huoneeseeni, koska eihän minusta mitään hyötyä ollutkaan.

Sitten kyllä sain mennä auttamaan kun meidän piti tintin jälkiä siivota ja se jos mikä oli tilanne, minkä olisin voinut olla omassa huoneessani poissa tieltä. 

Huomenna juhlitaan Suomen itsenäistymistä ja toivotankin kaikille erittäin ihanaa itsenäisyyspäivää! Arvostakaamme sitä, että meillä on itsenäinen, vapaa maa, jossa saamme asua ja elää. On ihanaa olla suomalainen.