"Tieppä tänään kaekki niin
kun epäonnistuminen oes mahotonta."
Alkuviikosta miulla oli opintojeni toinen lähijakso, joka kesti maanantaista keskiviikkoon. Koska meillä on kolme lähipäivää kuukaudessa meidät tupataan ihan täyteen tietoa ja tehtäviä. Niin myöskin tällä kerralla.
Lähijaksojen jälkeen olo on aina kauhistunut ja loppuun puristettu, vaikka silloinhan se opiskelu oikeasti vasta alkaa. Ollaan juuri saatu hirmuisesti uusia tehtäviä joiden palautuspäivät tulevat yllättävän nopeasti, vaikka alussa näyttäisi että ihan hyvinhän niiden palauttamiseen on aikaa.
Onneksi joitain tehtäviä sain tehtyä jo viime kuussa, se ei kuitenkaan helpota orastavaa paniikkiani ja stressiäni. Huh, mihin ihmeeseen itseni taas sotkinkaan lähtiessäni opiskelemaan...
Meillä on yksi sellainen tehtävä, missä täytyy kirjoittaa omasta luontosuhteestaan ja aihe on minulle varsin mieleinen. Syksy on lemppari vuodenaikani ja tällä hetkellä voisin kirjoittaa kokonaisen kirjan luonnon kauneudesta. Samaan aiheeseen liittyy toinenkin tehtävä, jossa täytyy tehdä mielipaikkaharjoite, ja kirjoittaa siitä essee.
Kuin tilauksesta tämän tehtävänannon jälkeen lähdimme torstaina töihin palattuani Vihreä Telakka-hankkeen kanssa retkelle. Olimme sopineet yhteisestä retkestä jo ajat sitten ja nyt viimein koitti aika lähteä sille. Torstaina siis pakkasimme kimpsumme ja kampsumme, ahtauduimme autoon ja lähdimme kohti Vihreän Telakan päämajaa, Vuohimäen ratsastustallia.
Perillä meitä odotti aamukahvit, jonka jälkeen ahtauduimme taas autoon ja ajoimme Koivukannan laavulle. Siellä porukkamme jakaantui, osa jäi sytyttelemään nuotiota, että voisimme kohta paistella siellä makkaraa. Meidän porukkamme halusi lähteä mukaan pienelle kävelylle metsässä.
Siellä oli niin kaunista. Kävelimme lähellä järven rantaa, puut loistivat ruskan kaikissa väreissä. Ilma oli täydellinen, aurinko pilkahteli pilvien välistä, juuri sellaisen olisin tilannutkin jos olisin voinut valita. Metsässä kävelemiseen piti tietysti keskittyä, koska kannot, juurakot ja epätasainen maasto tekee kävelystä haastavaa ja vahingoilta haluttiin tietysti välttyä. Sammal ja lehdet olivat liukkaita, mutta se ei menoa haitannut, hidasti kuitenkin vähän.
Hidas vauhti ei kuitenkaan ollut huono asia. Silloin ehti katsella luonnon kauneutta, ihailla kaikkea näkemäämme ja laskea hetkeksi irti huolista ja murheista, työ- ja koulustressistä sekä muista ajatuksista. Oli vain se hetki ja kaunis, ihastuttava syksyinen luonto.
Palattuamme takaisin laavulle maistoimme muikkuruisleipiä, joiden muikut oli Vihreän Telakan itse savustamia ja säilömiä. Ne olivat jopa tälläisen skeptisen epäilijän (minun siis) mielestä erittäin hyviä. Myös muut kehuivat niitä kovin. Paistoimme makkaraa kovasti savuttavassa nuotiossa ja pysähdyimme hetkeksi nauttimaan ruuasta, siitä hetkestä.
Valitettavasti meidän piti lähteä aikaisin, mutta sovimme että ensi kerralla retkelle lähtiessämme meillä olisi kokonainen päivä aikaa. Matka takaisin töihin oli naurun täyteinen sekä savun hajuinen. Meistä kaikki odottavat innoissaan seuraavaa reissua ja mitä kaikkea se tuokin tullessaan.
Nauttikaa kauniista syksystä, pimenevistä illoista, loistavista tähdistä ja harvinaisista revontulista, jotka ovat valaisseet taivasta lähiaikoina useamman kerran. Ihanaa syksyä kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti