"Suvaitse ja ole onnellinen."
-kirjasta Tuhat tietä onneen
Tällä kertaa blogi ilmestyyki jo keskiviikkona, koska minä olen loppuviikon lomalla. Täytyy sanoa, että loma tulee kyllä oikeaan paikkaan. Me ollaan juuri saatu valmiiksi tuloksellisuusraportti. Sain kuin sainkin valmiiksi kirjoituksen, minkä piti olla lähetetty viimeistään maanantaina. Ja tänään olen yrittänyt ahertaa tällä hetkellä viimeisen pakollisen, ja jo viikon myöhässä olevaa, kirjoitusjuttua. Sitten ehkä rauhoittuu. Mutta minut tuntien ja Annen tuntien, todennäköisesti ei. Mutta ajatus siitä rauhoittumisesta on ihan kiva.
Tällä viikolla meillä oli maanantaina aamiainen Kellarpellon seurakuntakodilla, se vielä tarjoiltiin ihan aamiaisen ja kahvien muodossa, mutta seuraavalla kerralla, kahden viikon päästä me vain jaetaan lahjoituksena saamanne tarvikkeet kävijöille. Tarkoitus olisi tehdä ruokajako ulkona. Mutta jos pakkasta on tän melkein kolmekymmentä astetta, niin pitäisi olla aikapaljon vaatteita päällä, jos meinaisi siellä pidempään pärjätä. Joten katsotaan, että miltä tilanne näyttää kahden viikon kuluttua maanantaina.
Maanantaina minun piti ihan sanoa työkavereille, jotka olivat minun kanssa Kepen aamiaista järjestämässä, että muistuttakaa, ettei me mennä kauppaan ostamaan aamupala tarvikkeita Toimarin aamupalalle. Sillä se on tauolla nyt toistaiseksi ja katsotaan missä vaiheessa tilanne näyttää siltä, että sitä voisi taas alkaa järjestää. Kuitenkin kaupassa käyminen samalla kun tulen Kepestä on niin vakiintunut käytäntö, että minua piti ihan muistuttaa siitä, etten tekisi niin. Yllättävää oli, että muistuttaminen oikeasti toimi, enkä käynyt kaupassa.
Meinasin kyllä mennä ostamaan tarvikkeita kun lähdin maanantaina töistä, mutta onneksi muistin, ettei tarvitsekaan. Se on tuo muisti niin uskomaton. Tiistaiaamulla se vasta outoa olikin, ettei tarvinnut olla kahdeksalta tai jo ennen kahdeksaa töissä. Ehkä sitä vähän protestoidenkin ja tilanteesta nauttien tulin töihin vasta puoli yhdeksään. Yleensä maanantai ja tiistai aamut ovat juuri ne, jolloin minulla on kauhea kiire ja olen myöhässä. Juuri silloin kun pitäisi olla jossain ajoissa. Aika perinteistä. Loppuviikosta sitten kun ei aamulla ole mitään, paitsi perjantaina, niin olen hyvissä ajoin. Paitsi silloin perjantaina sitten, kun on aamulla palaveri, niin silloinkin olen kamalan kiireinen. Kummallista miten se oikein meneekin näin.
"Ole reilusti oma itsesi -
et voi olla onnellinen jonkun muun kengissä."
Maanantaina sitten minun piti saada se kirjoitus valmiiksi, koska se piti lähettää viimeistään silloin. Olin jo valmistautunut siihen, että jos se ei työaikaan valmistu, niin pitää sitten rustata sitä valmiiksi kotona ja vaikka yömyöhään asti. Pääasia, että valmistuu maanantaina. Onneksi olin kuitenkin ehtinyt viime viikolla vähän luonnostelemaan sitä. Ja yllättävää kyllä, vaikka luonnos oli kirjoitettu nopeasti ja vain antamaan osviittaa siitä, mitä voisin oikeaan tekstiin kirjoittaa, en juuri ollenkaan poistanut siitä mitään. Lisäilin vain muutaman asian. Saan siis joskus aikaan yllättävän käytettävää tekstiä nopeasti ja lyhyellä aikataululla. Jos tekstin pitäisi olla enemmän asiapitoista, niin siihen tarvitsisin enemmän aikaa. Mutta esimerkiksi blogitekstit voin kirjoittaa nykyään hyvinkin lyhyessä ajassa.
Maanantaina lähdin töistä ajatuksella, että huhhuh ja huokaus. Nyt ei ole mitään kiireisiä kirjoitusjuttua enää. Sitten tajusin, että on vielä yksi. Ja se on viikon myöhässä. Hups. Tiistaina minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia kirjoittaa sitä, sillä koko päivä oli täynnä tekemistä. Me kirjoitimme ja hienosäädimme Annen kanssa yhden jutun. Ja keskityin juttelemaan ihmisten kanssa. Se on todella tärkeää tässä työssä. Vaikka joskus jotkut saattavat ihmetellä, että miksi juttelen niin pitkään jonkun kanssa, niin se on minun työtäni. Juuri se on sitä työtä. Kaikkien kirjallisten juttujen, ryhmien ohjaamisten ja sekoilujen ohella.
"Älä anna hankaluuksien haitata.
Onni sen paremmin kuin epäonnikaan
ei etsi sopivaa ajankohtaa."
Keskiviikkona oli sitten se päivä, nyt minä kirjoittaisin sen viimeisenkin jutun. Ja näinhän se käy, tässä minä kirjoitan tätä blogijulkaisua kun se kirjoitusjuttu on auki koneella, muttei vielä valmis. Hups taas. Mutta oikeasti, yhteen asiaan ei voi keskittyä liian kauan. Ei ainakaan asiapitoiseen tekstiin. Tai kirjottamiseen muutenkaan. Täytyy pitää välejä ja taukoja. Mutta varmistaa, että homma edistyy kuitenkin. Tämän täytyy edistyä, on pakko.
Tästä blogijulkaisusta uhkaa tulla vähän lyhyt kun ei ole kerrottavaa kuin kolmesta päivästä. Kahden päivän sekoilut jää tyystin kertomatta. Mutta paikkaan tilannetta vähän kertomalla siitä, meinasin kirjoittaa, että mitä ensi viikolla on tiedossa, mutta oikeastaan olen itse poissa niistä kolme päivää. Joten siitäkään ei liene ihan hirveästi kertomista. Eikä ensi viikolla ole oikeastaan mitään suunnitelmiakaan, se päivä näyttää olevan väritetty koulujuttujen värillä, joten siihen oli suunniteltu jotain koulujuttuja, mitkä on jouduttu perumaan tai siirtämään.
Tulen töihin torstaina ja ihan mielenkiinnolla odotan, että mitä kaikkea silloin tapahtuukaan.
Ensi perjantaina puolestaan me tehdään taas valmiussuunnitelmaa ja olen siitä innoissani. Viimeksi se jäi tosi kiinnostavaan kohtaan ja on hienoa nähdä, miten se lähtee etenemään siitä.
"Onnen pahin vihollinen on pelko."
-kirjasta Tuhat tietä onneen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti