"Oman onnen löytäminen
on kuin löytäisi suuren joen alkulähteen,
joka on tukkeutunut
toisten yrittäessä tehdä sinut onnelliseksi."
-kirjasta Tuhat tietä onneen
Huhhuh, että sellainen viikko sitten. Pitää ihan kalenterista katsoa, että mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä, kun on ollut niin paljon tekemistä, ettei ole oikein itsekään meinannut mukana kestää.
Maanantaina meillä aloitti uusi työntekijä, Toimarilla siis ja hän oli kiinnostunut tutustumaan Majakka-toimintaan. Minä otin siis hänestä koppia. Maanantaiksi oli myös sovittu autohuolto, ja sehän oli nätisti tuplabuukattu jo heti alkuun. Onneksi sain sovittua työkaverin kanssa, että hän tulisi ennen kahdeksaa hakemaan minut autokorjaamolta, jotta en myöhästyisi sovitusta tapaamisesta.
Jotenkin onnistuin kuin onnistuinkin olemaan sovitussa tapaamisessa oikeaan aikaan ja siitä se sitten lähti. Uuden työntekijän perehdyttäminen. Olin nähnyt, miten työkaverit ovat perehdyttäneet uusia työntekijöitä ja olen itse kierrättänyt ties miten paljon tutustujia ympäri Toimaria. Olen myös miettinyt, että miten sekavasti selitän kaiken sellaisille, jotka eivät toiminnastamme oikeastaan tiedä kuin kierrätysmyymälän. Pelkäsin, että onnistun omalla sekopäisellä selostamisellani vain sekoittamaan uuden työntekijän pään.
Nyt olen oikeastaan aika varma, että siinä kävi juuri niin. Toivottavasti työkaverit sitten vähän koettaa pelastaa tilannetta, siivota jälkiäni. Totuushan on, että Savonlinnan Toimintakeskus tekee todella montaa asiaa, meillä on paljon osastoja ja hankkeita, joilla kaikilla on omat juttunsa. Alkuun kaikki jutut ja henkilöt, jotka ovat töissä missäkin voivat ihan väkisinkin tuntua sekavalta. Kertojasta riippumatta. Maanantai oli vielä kiireinen päivä, me käytiin Selkkareilla pitämässä Visailuja ja sitten meillä oli vielä Toimarin ryhmä.
Minulla oli myös TVS:sän kirjoittaminen, joka piti olla valmis tämän viikonloppuun mennessä. Eikä se ollut vielä valmis, joten maanantaina siitä oli kieltämättä valtavasti stressiä.
Selkkareissa oli hauskaa. Meillä oli hyvät keskustelut alussa ja oli hienoa, että ihmiset luottavat minuun jo niin paljon, että voivat kertoa mieltä painavia asioitaan minulle. Toivon, että he kokevat voivansa tehdä niin jatkossakin. Sitten meillä oli tavalliseen tapaansa visailuja, ja tällä kertaa minulla oli mukana neljät erilaiset kysymyskortit, mistä osallistujat valitsivat biisien sanojen täydentämisen.
Olin kysellyt niitä aiemminkin, mutta se ei kuulemma haitannut. Se saattoi samalla olla muistitesti heille, että miten hyvin he oikein muistivat ne sitten edelliseltä kerralta. Jos oli kyllä jo aikaa. Joiden biisien sanat muistuivat helposti ja nopeasti, mutta joidenkin ei. Ja sehän oli ihan loogista. Ja hauskaa. Me nauroimme paljon. Me naurettiin myös käsityksille, joita uusi työntekijä saisi meistä kaikista sen visailutunnin perusteella. Voi vitsi, varmasti aikamoisen. Eikä se oikeastaan edes mene kovin pahasti pieleen. On hauskaa voida olla oma itsensä joka paikassa.
Selkkareista päivämme jatkui Toimarin esittelyllä ja Toimarin ryhmällä, jota minä en vetänyt, vaan sain paneutua kirjoittamiseen. Tiistaina puolestaan aloitimme tekemällä aamupalan ja tällä kertaa minulla oli kolmas eri työllistetty auttamassa. Aamupalalla oli hauskaa ja saimme käydä ties minkälaisia keskusteluja ja nauraa. Mutta kyllä me keskustelimme joidenkin kanssa ihan aiheestakin ja nauroimme sitten sille aiheelle. Tiistaina myös oli talon ryhmä, muttei minun pitämänä, joten saatoin taas keskittyä kirjoittamiseen.
Keskiviikko oli ensimmäinen etäpäiväni ja olin kalenteroinut sen kokonaan TVSsän kirjoittamiseen. Voin valehtelematta sanoa, että melkein koko päivän se veikin. Olin tiistaina lähtenyt kotiin kirjoittamaan sitä aiemmin ja saanut kirjoitettua kysymyksiin, joissa minulla oli aiemmin ollut vähän vaikeuksia. Toivoin, että keskiviikkona sama meininki jatkuisi. Tarkoitukseni oli kirjoittaa sieltä muutama kohta valmiiksi ensin yksin ja sitten käydä koko TVS läpi yhdessä Annen kanssa. Me teimme juuri niin.
Se on kyllä aikamoista se TVSsän kirjoittaminen. Aikamoista jankkia, samojen asioiden pyörittelemistä, ihmettelemistä ja stressaamista. Mutta millainen voittajafiilis tuleekaan, kun saa kirjoitettua siihen jotain uutta, hienoa ja omanlaista. Aivan upea. Ja se on kyllä mahtavaa, että voi olla tyytyväinen kirjoittamaansa ja olla varma siitä, että on antanut kaikkensa. Ja huh, me kyllä annoimme kaikkemme. Ihan täysin. Nyt tätä kirjoittaessani on niin voittaja olo. Niin voittaja. Olemme taas tehneet sen. Jippii! Toivottavasti olo on vielä tälläinen kun saammekin pisteet... Mutta en aio edes ajatellakaan sitä vielä. En vielä. Aion viihtyä tässä tunteessa vielä hetken. Tai pidempäänkin, toivottavasti.
"Onneen ei ole väärää aikaa."
-kirjasta Tuhat tietä onneen
Torstaina minun piti olla etätöissä, mutta vein auton taas huoltoon ja menin siksi aikaa töihin, että saisin sen sieltä pois. Minun oli tarkoitus tehdä toista kirjoitusjuttua, mikä pitää palauttaa maanantaina, mutta huomasin tarjoutuvani auttamaan myymälän kassalla. Huh, en edes muistanut, milloin olisin ollut kassalla ja se näkyi kyllä siinä, miten paljon sekoilin siinä. Onnistuin painelemaan mitä ihmeellisempiä nappeja ja ties mitä. Voi sitä ilon ja onnen päivää, kun kassaparini sai minut riesakseen.
Kassalle oli jätetty sellainen pyörillä liikkuva keltainen lintu, tipu, kana, ankka, tai mikä nyt ikinä.. Ilahdutin kassakaveriani leikkimällä sillä aika-ajoin. Tipu, piipitti paljon, ja jossain vaiheessa jäin miettimään, että oliko se niin paha suustaan, että sen sanomiset piti sensuroida, vai ääntelikö se vain piip piip -tavalla. Ehkä se jää arvoitukseksi. Kassalla kanssani oleva työkaveri ei tuntunut arvostavan ajatustani ilahduttaa häntä leikkimällä tipulla, mutta huomasin hänen yhdessä vaiheessa hymyilevän sille. Ihan varmasti.
Autolla kesti huollossa oletettua pidempään, mutta sain sen kuitenkin pois sieltä ja pääsin oikeasti etätöihin. Hoidin kirjallisia juttuja ja kun ne tuntuivat pursuavan yli, siirryin sometukseen, tykkäilin kuvista, seurailin uusia ihmisiä ja luin twiittejä. Perjantaina puolestaan kirjoittelin lisää, sitä juttua mikä maanantaina pitää lähettää, mutta se ei tullut vielä valmiiksi. Noh, maanantaina täytyy saada se valmiiksi, mutta en usko, että se on mikään ongelma. Voi hitsi, nyt kun sanon näin, niin koko päivä on tietysti ihan kaaos.. No saas nähdä. Kirjoitin tämän blogijulkaisun ja sitten tätä pitää vielä päivitellä facessa. Samoin Kepen seurakuntakodin ruokailua ensi maanantaina. Minkä tietysti toteutamme voimassa olevien koronarajoitusten mukaisesti.
Mutta hei, ensi viikolla uusia juttuja ja meidät tuntien ainakin saman verran sekoilua, jos ei enemmänkin.
"Tien onneen voi löytää,
jos nauraa pitkään ja hartaasti
... itselleen."
-kirjasta Tuhat tietä onneen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti