Eristyksissä: osa 34

 "Voihan tekniset ongelmat

ja itku ja hampaiden kiristys."

-mie

Edellä oleva lainaus kertookin jo paljon siitä, millaisella fiiliksellä lähden kirjoittamaan tätä blogijulkaisua. Kyllä tekniset ongelmat on tämän digitaaliajan vitsaus. Ja etätöiden. Vaikka etätöistä tykkäisi muuten, ni sitten on joku tekninen ongelma tietokoneessa, puhelimessa tai tabletissa, eikä niiden kanssa taistelemisesta kyllä voi sanoa nauttivansa. 

Uskokaa tai älkää, me oltiin eilen digitaalisen markkinoinnin koulutuksessa. Mikä ei kyllä millään tavalla näy tässä blogijulkaisuissa ja tuskin tulevissakaan, mutta tulipahan sellaisella oltua. Vakavasti puhuen koulutus oli todella valaiseva ja se antoi paljon ideoita ja ehkä keinojakin siihen, millä tavalla sosiaalista mediaamme voisi kehittää. 

Kouluttaja puhui vahvasti sen puolesta, että pitäisi rohkeasti uskaltaa olla oma itsensä. Ja hei, sehän on tärkeää muutenkin kuin digitaalisessa markkinoinnissa. Aina pitäisi uskaltaa olla rohkeasti oma itsensä. Jos vain jaksaa rohkeasti ja sinnikkäästi kokeilla ja yrittää, oma tyyli, oma tapa löytyy varmasti. Pitää löytyä persoona, kouluttaja sanoi. Hän puhui myös siitä, miten sitä ajan kanssa ja ehkä ihan huomaamattaankin kehittyy. Siitä minulla on ihan omakohtaista kokemusta. Juuri tämän blogin osalta. Jos muistatte tai käytte nyt katsomassa ensimmäisiä blogijulkaisuja, ne olivat jokseenkin erilaisia kuin blogijulkaisut nyt. 

Aloin kirjoittamaan blogia silloin, kun tulin töihin Savonlinnan Toimintakeskuksen Majakka-toimintaan. Se oli vuonna 2017 lokakuussa. Kyllä, tässä kuussa minulle tuli täyteen kolme kokonaista vuotta Toimarilla. Aina kuluu hurjaa vauhtia. (Ette varmaan oo lukenut sitä kertaakaan tästä blogista...) Ensimmäisissä blogijulkaisuissa olin niin kovin epävarma siitä, mitä siihen kirjoittaa ja voiko tällä tavalla nyt kirjoittaa vai ei. Hyvän tähden, olen epävarma edelleen. Mutta asiat ovat kuitenkin muuttuneet. Ensimmäiset blogijulkaisut kirjoitimme työparini kanssa yhdessä. Sittemmin, vuodan 2017 jälkeen, työpareistani kukaan ei ole juurikaan halunnut kirjoittaa tähän. No mikäpä siinä, minä kirjoitan. Muistan vielä elävästi, kun blogijulkaisun luomiseen meni huikean pitkä aika. Useita tunteja. Kirjoittaminen ei koskaan ole ollut se ongelma, vaan se, kun olen jälkikäteen alkanut lukemaan kirjoittamiani asioita ja alkanut sitten epäröidä. Sitten olen poistanut ja kirjoittanut tekstiä uudestaan ja uudestaan. Puuduttavaa, turhauttavaa ja turhaa. Nyt en poista kirjoituksista juuri mitään, paitsi omasta mielestäni kaikki hauskimmat jutut siinä pelossa, että kaikki lukijat eivät ymmärrä huumoriani ja siitä tulee sitten sanomista. 

Huomaatteko, pelko rajoittaa minua edelleen. Ja minusta tuntuu, etten välttämättä ole niin hauska kun uskon olevani tai kaverini sanovat minun olevan.

Jossain vaiheessa blogijulkaisut käsittelivät muitakin aiheita kuin meidän kulunutta viikkoamme. Jossain vaiheessa taas blogijulkaisut käsittelivät kenties enemmän omia ajatuksiani kuin työtä. Mutta aiemmin blogilla oli enemmän lukijoita viikossa kun nyt. Mitä pidempään kirjoitin blogia, sitä enemmän alkaa jutuissa näkymään oma huumorini ja kaikki tyhmät juttuni. Niitä ei pysty pitkään peittelemään. Mitäpä sitä suotta.. Ajattelin kouluttajan sanoessa, että pitää rohkeasti olla oma itsensä, että juuri tästä siinä on kysymys. Omasta huumorista, persoonasta ja minun (ja Annen) kohdalla juuri niistä tyhmistä jutuista. Oi voi, nyt kun on ihan kehotettu olemaan juuri tälläinen, niin blogijulkaisuista voi tulla jatkossa vieläkin enemmän meidän tyylisiämme. O-ou..

Huomasitteko muuten, että K-Supermarket Eväskellari oli tehnyt päivityksen siitä, että he lahjoittavat ruokatarvikkeita Savonlinnan Toimintakeskuksen järjestämälle aamiaiselle Kellarpellon seurakuntakodilla. Siinä oli myös kuva kauppias-Samista ja minusta, armas rallimustikkani (autoni) ei ihan ollut mahtunut kuvaan. Siinä julkaisussa oli myös linkki MajakanValo -blogiin, tähän blogiin ja sinä sanottiin, että blogissa kerron enemmän Kepen aamiasesta ja silleen. On hienoa, että voimme tehdä tälläistä yhteistyötä ja lisää yhteistyötä on suunnitteilla. Toivottavasti ensi viikolla voin kertoa siitä jo enemmän. Käykäähän ihmeessä katsomassa tämä päivitys K-Supermarket Eväskellarin facebook-sivuilta. 

Tein eilen muuten TikTokin Majakka-toiminnalle koutuksen ohessa. Ja aloin uudelleen herättelemään meidän Twitteriä. Saa nähdä saako minun teknisillä taidoilla niitä hereille ollenkaan, mutta aina pitää yrittää. Nyt muuten tätä kirjoittaessani huomaan, että kirjoitan tätä blogijulkaisua, aivan kun joku vastaisi minulle. Harvemmin julkaisuista tulee kuitenkaan mitään palautetta. Paitsi joskus jotkut mainitsevan huomanneensa, että kirjoitin heistä blogiin. Esimerkiksi meidän talousvastaava kertoi kyllä lukeneensa blogijulkaisusta kertomukseni siitä, kun järjestin hänelle aivojumppaa. Ja tosiaan, palautetta on kyllä kiva saada. En pysty kehittämään tai muuttamaan blogijulkaisuita, jos en tiedä miten tai millä tavalla niitä pitäisi muuttaa. Palautteiden antamisessa on kuitenkin hyvä muistaa, että kritiikkiä voi antaa rakentavastikin. Negatiivinen palaute ja haukkuminen ei ole kenestäkään kivaa, eikä se edistä mitään. Aiheuttaa vain pahaa mieltä. Se on hyvä muistaa kaikkialla palautteiden antamisessa. Asiat voi ilmaista positiivisen kautta ja sitä kautta saa viestin perille huomattavasti varmemmin. 

Ainoa muutos tällä hetkellä, jonka olen tainnut blogiin tehdä palautteen ansiosta, on fonttikoon suurentaminen. Aiemmin kirjoitin blogijulkaisut normaalilla fonttikoolla ja lainaukset suurella. Nyt kirjoitan teksin suurella fonttikoolla ja lainaukset suurimmalla. Ja täytyy myöntää, että vaikka se näyttävästi pidentää blogijulkaisuiden pituutta ja ne voivat näyttää kamalan pitkiltä, niin on blogijulkaisuita nyt helpompi lukea. Ja eihän julkaisut en pidempiä ole kuin normaalillafontilla, ne vain näyttävät siltä isompien kirjaimien takia. 

Nyt harhauduin aiheesta. Eikä minulla ole enää aavistustakaan, mistä aiemmin meinasin kirjoittaa. Joten pitää soveltaa... Mutta koska en keksi mitään, niin yritän tässä hypnotisoida koiraa liikuttelemalla sormea edestakaisin. Että sellasta tällä kertaa. 

Tällä viikolla on ollut tekemistä vaikka kuinka. Ja ensi viikolla sitä on edelleen. Niin paljon on kaikkea, ettei niitä voi mitenkään muistaa ja sitten tuppaa unohtumaan yhä useampi asia. Olenkin tällä viikolla ajatellut, että otan yhden asian kerrallaan ja kun olen sen saanut tehtyä niin sitten vasta siirryn seuraavaan. Voi olla kätevämpi, kun ei tarvitse koko ajan pyörittää mielessä, mitä kaikkea pitikään muistaa. Jos tämä toimii hyvin, niin siitähän voisi tulla ihan normikäytäntö. Ei miljoonaa asiaa koko ajan, vaan yksi kerrallaan. 

Nyt kone alkaa taas temppuilemaan, joten lopetan vielä kun saan tän julkaisun julkaistua. Ensi viikkoon! 

"Lopeta hyvän saan aikaan.

Eli silloin kun tietokone vielä toimii."

- mie edelleen