"Kokemustemme tulisi olla majakoita
jotka näyttävät tietä,
eikä ankkureita,
joihin kiinnitämme laivamme."
-Kaikki lainaukset ovat kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia
Pitkästä aikaa blogin uutta julkaisua. Tästä sitä taas näkee, että vaikka miten asioita suunnittelee niin ei ikinä voi tietää mitä tapahtuu. Nykyään kun miulta kysytään, että oonko menossa jonnekin, en vastaa siihen enää, että kyllä. Vaan todennäköisesti tai että tarkoitus olisi. Tai jotain muuta. Koska ikinä ei vaan voi tietää varmaksi. Varsinkaan nyt korona-aikaan.
Tässä on itsekin pitänyt ruveta opettelemaan kasvomaskien käyttöä ja voin sanoa, että se tosiaan vaatii opettelua. Ainakin omalla kohdalla. Mutta onneksi maskeja on mahdollista ostaa jos jonkinlaisia ja voi sitä kautta löytää iloa ja asennetta niistäkin. Ne voivat olla tosi nättejäkin ja tärkeintähän niissä on, että ne suojaa itseä ja toisia.
"Älä seiso esteenä omalla tielläsi."
Tämä viikko alkoi Kellarpellon seurakuntakeskuksen aamiaisella, jonne ruokatarvikkeet lahjoitti tavalliseen tapaan K-Supermarket Eväskellari. Tällä kertaa uuden kauppiaat halusivat ottaa kuvan, jotta voisivat somessa kertoa, että tukevat tälläistä toimintaa. Hieno ajatus. Harmi vaan, että itse harvemmin onnistun kuvissa.
Maanantaina minulla oli myös koulun Teams-tapaaminen. Muistatteko kun aiemmin blogissa kerroin, että olen hyvä tietotekniikan kanssa? Noh, en todellakaan ole. Tunnun aina Teams-tapaamississa olevan väärässä kokouksessa, verkkosivut kaatuilevat ja loppuvaiheessa koko Teams-sovellus heitti minut ulos. Just kun olin päässyt kehumasta...
"Hiekka rannalla on aina samaa.
Vain askelten jäljet vaihtuvat."
Toimarin ryhmässä maanantaina etsittiin Huomaa Hyvä -toimintakorteista omia vahvuuksia ja kerrottiin niistä sitten koko porukalle. Se oli hauskaa ja oli hienoa huomata, miten ryhmäläiset löysivät vahvuuksia itsestään. He löytävät asioista aina jotain sellaista, mitä en osaa odottaa. Aikaisemmin en pitänyt siitä, niin yllättävistä käänteistä. Mutta nyt osaan arvostaa sitä ihan eri tavalla. Sillä niistä tilanteista pystyn oppimaan kaikista eniten.
Tiistaina meillä puolestaan oli talon aamupala, missä yritin vakuuttaa yhtä aamupalan syöjää istumaan vieressäni. Aikaisemmin kun hän oli istunut viereisellä penkillä, olin häslätessäni tönäissyt häntä ja läikyttänyt hänen kahviaan. Tästä syystä, hän ei asetu viereeni istumaan enää aamiaista syödessään.. Kerran jos vahingossa vähän kahvia läikkyy niin.. Myöhemmin koetin vakuuttaa toista syöjää istumaan viereeni. Onnistuin kuitenkin kertomaan, että eräs toimihenkilöistä ei suostu istumaan vieressäni enää, koska kerran ammuin häntä ketsupilla vahingossa. En tiedä kuinka vakuuttavaa tämä oli, että vieressäni KANNATTAISI istua. Pikemminkin tuntuu, että nyt ainakaan kukaan ei istu lähelläkään minua..
Tiistaina meidän piti suorittaa ensiapu -verkkokoulutus. Me teimme sen työparini Annen ja toisen toimihenkilön kanssa kolmestaan. Virhe. Kävi ilmi, että nämä kaksi olivat vieläkin surkeammat tekniikan kanssa kuin minä. Uskomatonta. Ja jatkuvasti uusien ongelmien ilmaantuessa huomasin, etten ollut kovinkaan kärsivällinen. Onneksi saimme koulutuksen kuitenkin hoidettua ja nyt sitten innolla odotamme seuraavaa koulutuspäivää, joka onneksi on paikanpäällä eikä verkossa. Toisaalta edellisen koulutuksen tarinoita kuunnellessani en ole yhtään varma siitä, onko sekään hyvä juttu. Että harjoitteita tehdään ryhmässä, yhdessä, livenä.
Keskiviikko oli kiireinen, Annella hyvinvointiryhmä aamupäivästä, minulla Pääskylahti, josta piti suoraan kiirehtiä etätapaamiseen. Onneksi ei tarvinnut olla omalla koneella. Torstaina olin taas Pääskylahdessa ja värikäs kasvomaskini sai monia kehuja. Pääskylahden kirkolta päästyäni piti taas kiiruhtaa verkkotapaamiseen, webinaariin ja siitähän ei tullut yhtään mitään.
Ääneni ei kuulunut hyvin muille osallistujille ja koetin sitten kiireesti tehdä asialle jotain. Muistin, että olin ostanut kuulokkeet ja mikrofonin podcastin tekoa varten ja olin onneksi tuonut ne töihin. Kävi kuitenkin ilmi, että kuulokkeet eivät käyneet tietokoneeseeni, enkä saanut mikrofonia toimimaan. Tai sain sen kyllä lopulta kuulumaan, mutta vääristynyt ja pelottava ääni, jollainen se oli ollut tietokoneenkin kautta, ei muuttunut miksikään.
"Elämän purjehduksella ei voi
aina valita satamaansa."
Onneksi opettaja kuitenkin keksi, että voisin soittaa jollekin ryhmäläisistäni ja hoitaa oman osuuteni esitelmästä siten. Hyvä idea. Huono puoli siinä kuitenkin oli, että kuulin sitten oman ääneni ja muidenkin äänet tietokoneesta ja kaikuna sitten puhelimesta. Mutta eihän siinä, pääasia, että jotenkin edes toimi. Tästä oppineena pitää ensi kerralla alkaa jo hyvissä ajoin varmistelemaan, että ääni kuuluu ja yhteydet pelaa. Jotain hyvää siinäkin sähellyksessä. Työhuone oli sen jälkeen kuitenkin kuin hävityksen kauhistus, kun olin raastanut kiireessä pakkauksistaan mikin ja kuulokkeet. Olin onnistunut kaiken hässäkän aikana sotkemaan myös Annen työhuoneen, joten perjantai aamu alkoi sitten siivoamisella.
Ensi viikolla onkin sitten syysloma viikko ja saa nähdä mitä viikko tuo tullessaan.
"Pienikin tähti viitoittaa tietä kotiin."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti