mitä huominen tuo tullessaan."
"Miten ihana elämä minulla on ollut.
Kunpa olisin tajunnut sen aikaisemmin."
- Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia
Mie kävin läpi miun kalenterit, jokaiselta neljältä Toimarilla olovuodelta. Mie löysin kuvia miusta jokaisen miun työparin kanssa. Mie oon kokenut vaikka ja mitä täällä ollessani. Vaikka olen innoissani uudesta ja tuntemattomasta, niin silti on haikea lähteä täältä.
Mie tulin Toimarille vuonna 2017 lokakuussa. Oli järjetöntä lähteä vakipaikasta kahden kuukauden hanketyöhön, joka ei välttämättä sen jälkeen jatkuisi. Mie olin ihan kauhuissani. Mie sain mitä parhaimman työparin, Anceligan, jota mie kaipaan ihan hulluna edelleen.
Ance oli ihana, välittävä ja niin ystävällinen, on edelleen. Me tehtiin niiden kahden kuukauden aikana kaikenlaista yhdessä, me brändättiin itsemme uudelleen ja meistä tuli MajakanValot. Vuoden 2017 lopussa Ance lähti ja mie jäin puoleksi vuodeksi yksin.
"Elämän tärkeimmät hetket
tajuaa usein vasta jälkeenpäin."
Ancen kanssa me alettiin jo vuonna 2017 käymään Pääskylahden seurakuntakodilla. Alkuun me vain näytettiin naamaamme siellä ja juteltiin ihmisten kanssa. Myöhemmin miun tuttu sattui tulemaan sinne ja me pelattiin biljardia. Muut biljardihait siellä innostui myös pelaamaan meidän kanssa ja loppu on historiaa. Tämä pyöri onnistuneesti siihen asti, kunnes korona sulki seurakuntakodin ovet.
Mie pidin erilaisia ryhmiä, kirjastossa kirjakurkkausta, Toimarin nettisivuilla chattia, ihmeellistä somea, ammattiopisto SAMIedun asuntolassa ryhmiä, kävin perjantaisin pyörimässä Erkkerissä, aloitin pitää talon aamupalaa, joka näistä ryhmistä ainoana jatkuu edelleen. Mie sain ajokortin. Mie lähdin opiskelemaan sosionomiksi syyskuussa 2018. Jossain välissä mie olin jo ehtinyt lukea itselleni lähiesimiestyön ammattitutkinnon. Mie sain kesällä 2018 uuden työparin, Leevin. Leevi oli reipas, humoristinen ja rento. Leevin työhaastattelu oli ensimmäinen haastattelu, missä mie olin itse haastattelijana ja mie oon ihan varma, että minuu jännitti enemmän kun Leeviä itseään. Samana vuonna me käytiin toimihenkilöiden kanssa viettämässä eläkkeellejäämisjuhlia Kolilla, aivan upeissa maisemissa.
- Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia
Me pidettiin erilaisia ryhmiä, pop uppeja, käytiin esittelemässä toimintaa eri paikoissa. Kalenteria lukiessa muistin taas, miten ihmeissään mie olin siitä, että juhannus- ja jouluaatto oli arkipyhiä, eikä sitä tarvinnut erikseen hakea lomaksi. Mie taidan just ja just olla tottunut siihen nyt. Vuoden 2018 lopussa Leevi suuntasi kohti uusia haasteita ja mie haastattelin uusia ihmisiä töihin ja suunnittelin uusia yhteistyökuvioita ja ryhmiä. Miun uutena työparina aloitti tammikuun toinen päivä 2019 Jani. Mie tein älyttömästi koulutehtäviä töiden ohella. Me kehitettiin uusia ryhmiä, kuten luovaa toimintaa, touhu ja tarina tiistai sekä Kepen aamupala, niistä Kepen aamupala pyörii edelleen.
- Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia
Huhtikuussa jäin taas yksin, ja kesän ajaksi miun työpariksi tuli Jorma. Kesän jälkeen uudeksi työpariksi tuli Vili, joka teki töitä puoliksi Majakassa ja puoliksi Toimintatuvalla. Lokakuussa 2019 me muutettiin uusiin tiloihin Ammattiopisto SAMIedun tiloihin Pohjolankadulle.
"Anna unelmillesi tilaisuus."
- Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia
Vili siirtyi kokonaan työskentelemään Toimarin toiseen hankkeeseen, Pirtti-toimintaan ja mie olin taas hetken yksin. Sitten vuoden 2020 alussa miulle kaavailtiin uutta työparia, Annea. Annea piti sitten odottaa kolme kuukautta ja vaikka ne kuukaudet oli vähän itkua ja hampaiden kiristystä, niin täytyy sanoa, että odottaminen kannatti. Kannatti todellakin. Sain Annesta loistavan työparin lisäksi sydänystävän. Me ollaan melkein kahdessa vuodessa koettu yhdessä vaikka mitä ja Anne on auttanut minua valtavasti. Annen asiantuntijuuden ja ihmisten kohtaamistaidon kanssa on ollut aivan ihanaa ja opettavaista työskennellä. Anne on opettanut minulle paljon, näyttänyt minulle täysin uuden maailman. Mie toivon, että olen onnistunut jättämään Annen elämään edes murto-osan siitä vaikutuksesta, minkä hän on tehnyt minun maailmaani.
"Älä kaiva menneistä kuoppaa
tuleville teillesi."
- Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia
Tämä viikko on viimeinen viikkoni. Maanantaina lähdimme viimeistä kertaa Selkkareille, enkä oikein silloin ehkä ymmärtänyt, että tämä on nyt se viimeinen kerta. Ryhmänohjaukseni oli samanlaista kuin aina, mutta sönkötin ja änkytin enemmän kuin aiemmin. Tällä kertaa puhuin myös siansaksaa aina kun kieleni meni niin solmuun, ettei sieltä mitään järkevää sanottavaa tullut. Meillä oli todella hauskaa ja minulle tulee ikävä heitä.
Savolaisten Selviytyjien kanssa Majakka-toiminta teki yhteistyötä jo ennen kuin minä tulin Majakkaan töihin. Silloin ja jonkin aikaa sen jälkeenkin ryhmä oli askartelutaitoihin liittyvää. Mutta kun kävi ilmi, että puheistani huolimatta minä en ollut kovinkaan lahjakas kädentaidoissa, oli minun keskittävä jotain muuta. Niinpä me aloimme pitämään Visailuja ja siitä tulikin suuri menestys. Minä myös aloin keräilemään lahjoituksina Toimarille tulleita erilaisia kysymyspelejä, mistä minulla oli tapana ottaa Selkkareille mukaan vain kysymyskortit ja kysellä niitä Visailuista. Huonettani siivotessani kysymyskortteja todella löytyi useita. Siis todella useita.
Maanantaina me talon ryhmässä jatkettiin miun työhuoneen ja Majakka-toiminnan ryhmätilan siivoamista. Sitähän riitti edelleen. Nyt pelit on viety pois niiden paikalta ja paikka sen kuin ammottaa tyhjyyttään. Se on tällä viikolla konkreettisesti osoittanut sen, että minä olen todella lähdössä. Huh.
"Rakkaat muistot ovat aarteita,
joita aika ei voi turmella.
Ne ovat onnellinen polku
eilisen iloisiin hetkiin."
-Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia
Tiistaina puolestaan oli miun viimeinen talon aamupala. Mutta aamulla mie kiireissäni ajattelin, että joskus mie vielä olen ajoissa aamupalaa laittamassa. Ja havahduin siihen ajatukseen, että enpäs ole, koska tämä on miun viimeinen aamupala. Joten tulipa vedettyä se ihan perinteisesti (myöhässä siis) ihan loppuun asti. Siinä oli tarjolla leipiä Iiriksen tyyliin. Levitteenä ruohosipulituorejuustoa, päällä juustoa ja kalkkunaleikettä. Sellaisia leipiä siis, millaisia mie kotona tekisin. Tiistaina oman työhuoneen tyhjentäminen jatkui ankarasti. Mutta valitettavasti taisin onnistua vaan siirtämään tavaroita paikasta toiseen. Hups. Nooh, Anne saa sitten siivoilla niitä ja tehdä mitä haluaa. Mie oon liian kiintynyt niihin heittääkseni niitä pois.
Keskiviikkona miulla ei oikein pitänyt olla suunnitelmia, muutakun käydä Pääskylahden kirkolla. Oli kuitenkin ollut puhetta Annen kanssa alkuviikosta, että jos keskiviikkona sataisi, ei hyvis ryhmä lähtisikään frisbeegolfaamaan, vaan mie vetäisin niille aivojumppaa. Ja kuin tilauksesta, aivojumppakelihän keskiviikkona oli. Aivojumpasta ei yleensä ole tekemistä koko tunniksi, joten Anne alkoi kiireellä suunnitella siihen jotain muutakin. Hänellä oli kuitenkin niin kiire, että sanoin voivani vetää myös sen toisen osion. Minulla oli siihen jo idea. Olin tiistaina siivotessa kirjahyllyäni saanut idean, jonka olin ajatellut selittää Annelle ja jättää hänen toteutettavakseen. Nyt kuitenkin minulle oli mahdollisuus toteuttaa idea itse.
Olin Toimarille töihin tullessani ostanut Majakalle kirjan, jossa oli ihania kuvia ja mieltä avartavia mietelauseita. Tiistaina tätä kirjaa selaillessani olin ajatellut, että niitä sivujahan voisi käyttää korttien tavoin, jos ne repisi kansista pois. Tämän tein hätäpäissään keskiviikkona 10 minuuttia ennen ryhmän alkua. Revin ne sivut irti. Tässä minulla ajatuksena oli se, että kun ryhmäläisille ohjeistettaisiin, että jokainen ottaa jonkun kortin pöydältä, niin sieltä takaa paljastuisi joku yllättävä kuva ja lause. Jokin sellainen, mitä ei osaisi odottaa. Ja näin me tehtiin aivojumpan jälkeen. Otettiin joku tämän hetken fiilistä jollain tapaa kuvaava kuva tai teksti ja esiteltiin se toisille. Sitten me käännettiin se ympäri ja katsottiin, mitä siellä sanottiin. Jokainen sai tämän jälkeen kertoa, osuiko se omalle kohdalle tai herättikö se jotain ajatuksia.
Itse otin tekstin, jossa sanottiin: ole tänään aurinko ja katso mitä vedät puoleesi. Se oli keltainen ja sen tekstin sanoma iski minuun. Minä olin niin lähtökuopissa ollut koko viikon, että halusin, että minusta jäisi iloinen mielikuva kaikille. Ja olenhan minä innoissani tulevasta. Todella innoissani. Sen takana oli kuva auringonkukkapellosta ja teksti: saan olla minusta vielä ylpeä. Se oli teksti, joka oli aina saanut minut itkemään kirjaa lukiessani. Se teksti todella iski minuun. Saan olla minusta vielä ylpeä. Hyvä ettei itku tullut silloinkin, siinä kaikkien ryhmäläisten edessä. Minulle siis keksimäni idea toimi älyttömän hyvin. Miehän oon kekseliäämpi ja fiksumpi kun luulinkaan. Eikä Anne oo, vielä ainakaan, huutanu miulle siitä, että revin sen kirjan...
Hyviksen jälkeen myö lähdettiin käymään Pääskylahden kirkolla ja kun päästiin taas Toimarille, niin hetihän se piti mennä tekemään Annelle kiusaa. On se aina mukavaa, kun on jotain pientä puhdetta työn ohessa. Ja sitten mie jännityksellä odottelin, että se tulee takas omaan huoneeseensa ja huomaa, että mitä mie oon taas sinne tehnyt. Kuten tällä viikolla mie oon nyt vissiin jokaisena aamuna tullut töihin ja Anne on laittanut jotain miun tietokoneen väliin. Suklaata tai ihania kortteja. On se niin murunen.
- Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia
kuinka nopeasti aika kuluu,
ennen kuin se on jo kulunut."
"Älä säästä aikaa,
tuhlaa se."
"Aika on kuin tuuli.
Se pyyhkäisee pois kevyet asiat
ja jättää jälkeensä painavat."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti