Kotimaa 100 -vuotta

    ”Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,

    soi, sana kultainen!

    Ei laaksoa, ei kukkulaa,

    ei vettä rantaa rakkaampaa,

    kuin kotimaa tää pohjoinen,

    maa kallis isien!  

    Sun kukoistukses kuorestaan

    kerrankin puhkeaa,

    viel lempemme saa nousemaan

    sun toivos, riemus loistossaan,

    ja kerran, laulus synnyinmaa

    korkeemman kaiun saa.”

˜Maamme laulu

Suomen 100. itsenäisyyspäivän kynnyksellä varmasti tulee jos jonkinlaista kirjoitusta siitä, kuinka tärkeä asia itsenäistyminen on Suomelle ja kuinka rakastamme synnyinmaatamme. Niinpä ajattelin säästä teitä tämän saman ylistyksen uusinnalta meidän osaltamme ja pidänkin blogin lyhyenä ja ytimekkäänä. 

Olin toukokuussa lähdössä matkalle Turkkiin ja jo matkalla Savonlinnasta Helsinkiin, minuun iski kauhea koti-ikävä. Katsoin bussissa ohikiitävää Suomen kaunista luontoa ja haikailin. Kruunatkoon koti-ikäväni tämän blogikirjoituksen.

Kotimaa

Ikiroutainen maa,

Sitkeää kansaa kasvattaa.

On metsät täynnä vihreää,

Ja järvet sinisyyttään kimmeltää.

Pakkasessa säilyy paremmin,

Tää varautunut heimo rakkaihin.

Pohjolan tunturit ja tuulet tarinaa kertoo,

Itsenäisistä jöröistä jotka saunoo.

Näkyy taivaan tanssia,

Ja päiviä sellaisia,

Jolloin aurinko ei laske ollenkaan,

Ja joskus yö jatkuu aina vaan.

Meillä neljä vuoden aikaa on,

Niiden vaihtelu meille suure tuntematon.

Syksy, talvi, kevät ja kesä,

On täällä erilainen jokainen pesä.

Aina kotimaahan takaisin kaipaa,

On rakas Suomi täynnä taikaa.

~I