Päivä, jota olemme odottaneet

”Huomaan kun onnen kyyneleet takin kaulukseen putoaa,

 onnen kyyneleet takin kaulukseen,

 kuin tähti taivaalle putoaa.”
˜Cheek,
Onnen kyyneleet

Kun aloitin työni Savonlinnan Toimintakeskus Ry:n Majakkatoiminnassa, kirjoitin työsopimuksen, joka päättyy vuoden lopussa. Jatkoni, niin kuin Majakka-toiminnan jatkokin oli kiinni siitä, että saadaanko toiminnalle rahoitusta. 

Rahoituksen saaminen on ollut suurin huolenaiheeni näinä muutamana kuukautena, minkä olen ollut töissä. Välillä se on jännittänyt minua ihan älyttömästi, välillä olen ollut lähes täysin varma, että se tulee. 

Kun kuulin, että tieto rahoituksesta tuleekin jo aikaisemmin kuin viikolla 50, jännitys tuntui tiivistyvän tiivistymistään. Kun tarkka päivämäärä joulukuun ensimmäinen päivä saatiin tietää, olen odottanut kuin kuuta nousevaa tätä päivää. 

Tänään menimme xamkille opinnäytetyön kuulemistilaisuuteen, ja siellä jännityksellä odotimme päätöksen julkistamista. 

Sitten kello 9.21, toiminannanjohtaja vieressäni sähköistyy, parantaa ryhtiään ja sanoo: ”Nyt ne tuli.” 

Näen hänen yrittävän kiihkeästi uudestaan ja uudestaan avata päätöstä, mutta onnistumatta siinä. Lopulta hän kehottaa talousvastaavaamme katsomaan päätökset. 

Kuin kiusatakseen minua, talousvastaava katsoo ensin Pirtin, tuetun asumistoimintamme päätöksen. Heille rahoitus tulee ja he saavat jopa korotusta siihen. Toiminnanjohtajamme säteilee tyytyväisyydestä, mutta vaikka olenkin iloinen Pirtin puolesta, en voi huokaista vielä helpotuksesta, koska en tiedä oman osastoni kohtaloa. 

Sitten talousvastaava avaa Majakan päätöksen. Huomaan pidättäväni henkeä. 

Toiminnanjohtaja lukee ja lukee sähköpostia, aika tuntuu piinaavan pitkältä. Ja lopulta hän kuiskaa. ”Saatiin.” 

Kun taakka olisi pudonnut harteiltani vain tämän yhden sanan myötä. Hengitän syvään ja räpyttelen kyyneleitä silmistäni. Voitontanssi-fiilistä en kuitenkaan tule, ehken ole vielä ehtinyt sisäistää asiaa. 

Tilaisuuden loputtua lähdemme eteenpäin ja kahvittelemme toimihenkilöiden kanssa, kun palaamme työpaikalle. 

Tunnen suurta iloa Pirtin työntekijöiden puolesta. On juhlien aika, vietämme mukavaa yhteistä aikaa ja juttelemme kahvittelun lomassa, kunnes jokainen siirtyy omille tahoilleen.

Vielä nytkään, tätä kirjoittaessani en pysty tanssimaan voiton tanssia. Mutta luulen, että ensin minun on tirautettava pienet itkut, onnesta, helpotuksesta ja saadakseni jännityksen kaikkoamaan kokonaan. Ja sitten, vasta sitten pystyn täysin rinnoin tanssimaan voitontanssini. 

~I