Kummiluokka ruokailu Uskudar Kebabissa

”Ilman ystävää koulussa olisi aika tylsää”

”Koulussa tarvitaan hyvää ystävää.

Muuten koulussa on raskasta,

koska siellä on niin paljon lapsia.”

”Koulussa tarvitaan ystävää,

koska siellä pitää tapella niin monen kanssa.”

Kaiken tämän hälinän keskellä unohdin tyystin kirjoittaa viimeisimmästä kummiluokka tempauksesta, jonka Majakka-toiminta järjesti. 

Olenko maininnut, että kävin kummiluokassa eräs perjantaiaamu ja pidin siellä yllätysarvonnan, jonka palkintona oli Kåkenin reppu? Tämän spontaanin arvonnan kuvittelin oppilaista olevan kiva piristys päivään ja aloitus viikonlopulle. Palkinto ainakin osui oikeaan ja sillä olisi ollut enemmänkin ottajia. 

Tällä samalla käynnillä me äänestettiin paikkaa missä ruokailtaisiin. Vaihtoehdoiksi oppilaat olivat nimenneet Kotipizzan, Caperon, Hesburgerin ja Uskudar Kebabin. Kotipizza sai sillä hetkellä eniten ääniä, mutta poissaolijoidenkin äänet otettiin huomioon ja lopulta äänestyksen voitti Uskudar Kebab. 

Meidän oli tarkoitus lähteä syömään ystävänpäivä viikolla, mutta se tuli niin nopeasti, ettemme ehtineet suunnitella sitä kunnolla. Sovimme siis ruokailun sitä seuraavalle viikolle. Juuri ennen hiihtolomaa. Menimme Uskuun syömään perjantaina, ja sieltä suoraan oppilaat pääsivät hiihtoloman viettoon. Varsin mukava laskeutuminen lomalle.

Täytyy myöntää, että epäilin sitä, miten Usku järjestäisi meidän ruokailumme. Heidän tilansa kun tuntuvat niin kovin pieniltä. Ja vaikkei se ollutkaan kiihkeintä lounasaikaa, niin siellä oli varmasti muitakin syöjiä, onhan siellä Savonlinnan runsain buffetpöytä.

Menin varmuuden vuoksi sinne aikaisemmin kuin oppilaat tulivat. Ajattelin, että voisin auttaa jossain, olinhan ollut siellä aikaisemmin töissä, jos he tarvitsisivat apua. Ruokailijoita siellä todella oli, mutta meille oli varattu pöydät lapuilla missä luki mihin aikaan tulisimme.

Ruokailijat lähtivät meille varatuilta paikoilta ja kasasin heidän lautasensa auttaakseni työntekijöitä. Sitten oppilaat saapuivatkin ja pelkäsin, ettei tila riittäisi sittenkään. Mutta olin väärässä. Oppilaat mahtuivat istumaan hyvin ja muutama paikka jäi vielä vapaaksikin. 

Sitten seuraava etappi oli ruuan hakeminen. Jono oli pitkä, mutta se eteni nopeasti. Iloisesti yllättynyt olin siitä, ettei ruoka missään vaiheessa loppunut, vaikka syöjiä kyllä riitti. Hienosti hoidettu tyypit! 

Oppilaat söivät paljon. Miten nuoriin ihmisiin mahtuukaan niin paljon ruokaa? Mutta olin tyytyväinen, koska siitä kävi ilmi, että ruoka maistui.

Heidän opettajansa kertoi, että oli epäillyt maistuisiko mikään ruoka siellä yhdelle oppilaalle, mutta huoli siitä oli täysin turha. Mielestäni hän santasi ruokaa kaikista useimmin. 

Uskun jälkkäri jätskien lisäksi olin ostanut jokaiselle muumitikkarin ja purkkapussin. Jokainen pöytäseurue pulisi innokkaasti, ja tunnelma oli katossa kaikkien odottaessa lomalle pääsyä. 

Oppilaiden tehdessä lähtöä jokainen heistä kiitti minua. Opettajan käskiessä tehdä niin, mutta siltikin se oli herttaista. Hymyilyttää edelleen. 

Kaiken kaikkiaan ruokailu oli oikein onnistunut, jokainen sai epäilemättä mahansa täyteen ja pääsi lähtemään lomalle hyvillä mielin. Muiden lähtiessä loman viettoon, jäin siivoamaan pöytiä. Laitoin lautaset päällekkäin ja kasasin lasit torneiksi, tiesin entisten työkavereideni arvostavan sitä. Ja toden totta, he kiittelivätkin minua avusta, eikä siitä ollut mitään vaivaa. 

Maksettuani, jäin vaihtamaan kuulumisia työntekijöiden kanssa, jotka olivat olleet siellä myös minun aikanani. Jokin pieni osa minusta ikävöi sinne hirveästi, mutta ikävä haihtui kuitenkin palatessani takaisin töihin. Kun ikävä iskee uudestaan, ei auta kuin mennä Uskuun syömään ja moikkaamaan heitä.

Seuraava kummiluokka juttu on vielä suunnitelmissa. Ehkä menen heidän kanssaan luokkaretkelle, ehkä menemme yhdessä keilaamaan. Lupaan kirjoittaa siitä sitten, kun asia on ajankohtainen. Palaamisiin siis!