Suunnittelua

"Mä voin suunnitella mun koko elämän

Vaimon ja viran ja talonkin

Mut kaikki menee toisin

Joku suunnittelee mua paremmin

 On niin helppoo olla onnellinen

Ja tyytyy siihen mitä on"
˜Olavi Uusivirta,
On niin helppo olla onnellinen

Tämä viikko ei todellakaan mennyt niinkuin suunnittelin. Miulla oli paljon tekemistä ja sitten kehittelin vielä enemmän tekemistä. Kuvittelin, että ehtisin opetella peruuttamaan autolla, varata ajan inssiin, käydä ennen inssiä ajamassa ja sitten ajaa sen inssin.
Oli tärkeitä tapaamisia ja tärkeitä tapaamisia, valokuvausta ja palavereita. Mutta sitten tiistaina mie tulinkin kipeäksi ja sinnittelin töissä valokuvaukseen asti, ja lähdin sitten kotiin.

Kotona voin tosi huonosti ja jäin lepäämään. Nukuin, nukuin ja yritin vähän syödä jotain. En voinut yhtään paremmin seuraavana aamuna, joten soitin toiminnnanjohtajalle ja kerroin, että olen vielä kipeä. Töihin ei siis ollut menemistä.

Laitoin pari viestiä ja sitten kävin uudestaan nukkumaan. Katsoin telkkaria, leffoja ja luin, jossain vaiheessa koetin syödä jotain ja sitten taas nukuin.
Seuraavanakaan aamuna oloni ei ollut yhtään parempi, taas soitto toiminnanjohtajalle ja seuraavakin päivä meni samalla rutiinilla. Lepäämistä, lepäämistä ja lepäämistä.

Nyt perjantainakin jäin kotiin, eikä olo ole vieläkään hyvä. Ehkä kenties vähän parempi kuin aikaisemmin, mutta ei hyvä edelleenkään. Täytyy siis nukkua vähän lisää.

Suunnitelmat meni siis todellakin uusiksi. Jo toistamiseen, koska olin jo suunnitellut, että minulla olisi ollut ajokortti jo viime viikolla. Ei mitään mahdollisuuksia. Eipä tietenkään.

Mie oon aina ollut kova tyttö suunnittelemaan kaikkea. Ja useimmiten asiat ei oo koskaan mennyt miun suunnitelmien mukaan. Yllätysyllätys. Todellinen kysymys siis taitaakin olla, miten ihmeessä mie jaksan aina vaan suunnitella kaikkea, koska suunnitelmat harvemmin toteutuu.

Sanotaan, että hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty. Pyh, mie taas oon sitä mieltä, että hyvin suunniteltu, on kokonaan tekemättä.

Miksi mie siis jaksan aina suunnitella kaikkea? Kuvitella jotain tapahtuvaksi, vaikka todellisuudessa sen tapahtuman todennäköisyydet on todella pienet? Siksi pitäisikin kysyä itseltäni, että milloin mie lakkaisin suunnittelemasta kaikkea? Millon mie voisin vaan antaa itseni ajelehtia ja katsoa mitä tämä päivä, huominen eteeni tuo? Jättää suunnittelematta ja antaa elämän yllättää itseni.

Se kuulostaa hauskalta. Se kuulostaa jopa varteenotettavalta vaihtoehdolta, mutta miusta tuntuu, että helppoa se ei ainakaan tule olemaan. Tiedän, että työasioita on suunniteltava etukäteen ja ne on hyvä pitääkin mielessä, koska siten saa päiviin jotain järjestystä. Mutta ehkä kaikkea ei sittenkään ole pakko suunnitella. Ja ehkä siten, jos suunnittelisi vähän vähemmän, niin ei pettyisi niin useasti, kun ei ole mitään ihmeellistä odottanutkaan tapahtuvaksi.

Ehkä sitten yllättyisi useammin positiivisesti, kun elämä tuokin eteen jotain hyvää. Ja törmätessään johonkin epämieluisaan, pystyisi suhtautumaan siihen eri tavalla.
Tästä eteenpäin siis yritän olla suunnittelematta niin paljoa, annan virran viedä ja katson mitä tapahtuu. Siis nokka kohti uusia seikkailuja, mitä kaikkea tämä päivä vielä tuokaan tullessaan.

Olavi Uusivirta sanoo alun lainauksessa, että on niin helppoo olla onnellinen ja tyytyy siihen mitä on. Ei huono elämän ohje, ei todellakaan.