torstai 24. tammikuuta 2019

Luovaa Toimintaa

 "Ootteletko että tilasuus kolokuttas?
Kae oot rakentanna sille oven?"


Keskiviikkona meillä oli ensimmäinen Luovaa Toimintaa -ryhmä. Siellä Jani kertoi sähkökitarasta ja halukkaat saivat kokeilla sitä. Ryhmän lopussa kokeilimme pysyisimmekö sävelissä ja sanoissa mukana ja tapailimme vähän lauluamistakin. Ensimmäinen laulu oli Joulumaa, koska ajattelimme että sen tietäisivät kaikki. Se oli tosiaan tuttu biisi, mutta laulua ei oman ääneni lisäksi paljoa kuulunut, vähän hyräilyä ainoastaan. Toinen lauluista oli Paratiisi ja se oli suurempi menestys. Tällä kertaa laulajia oli muitakin kuin minä. Olin siitä iloisesti yllättynyt ja minun täytyikin myöntää, että Jani oli tällä kertaa ollut oikeassa. 

Itse olin nimittäin ollut ensin sitä mieltä, ettei Paratiisi olisi sellainen kappale, mikä kannattaisi soittaa ensimmäisellä Luovaa Toimintaa kerralla. Ryhmän jälkeen jo sännätessämme toiseen paikkaan päätin myöntää olleeni väärässä. Kehotin Jania naureskellen ottamaan esiin äänityslaitteen ja äänittämään tulevat sanani, sillä niitä en tulisi kovinkaan usein sanomaan. Tämän jälkeen kerroin hänelle, että hän oli ollut oikeassa Paratiisi -kappaleen suhteen. Naureskelimme tälle yhdessä ja totesin, että olin tyytyväinen siihen, miten Luovaa Toimintaa -ryhmä oli lähtenyt käyntiin. 

Ryhmä sujui niin hyvin ja olin niin innoissani Paratiisi -kappaleen saamasta vastaanotosta, että oikeastaan toivon olevani väärässä useamminkin jos tulokset ovat tälläisiä. Tälläisissä asioissa erehdyn mielelläni.

Mielestäni laulujen kokeilu oli ollut hauskaa ja näen siinä monia positiivisia asioita. Vaikkei kaikki olleet vielä innostuneetkaan laulamaan, uskon että seuraavilla kerroilla mukaan lähdetään jo rohkeammin. Tietenkään ei ole pakko tehdä mitään mitä haluaa, mutta uskon että pikkuhiljaa ryhmäläisten itseluottamus itsensä ilmaisemisen suhteen alkaa kasvaa. Vaikkei itse osaisikaan laulaa tai saisi laulettua vain nuotin vierestä, niin sillä ei ole väliä. Väliä on sillä, että uskaltaa tehdä mitä haluaa, vaikkei olisikaan siinä hyvä tai vaikka tuntuisi, ettei sitä osaa. 

"Et kaet anna sen tos´asijan,
että et osoo tehä kaekkee,
estee sinuva tekemästä kaekkee
mitä ossoot."


Minullekin kerrottiin laulujen aikana useaan kertaan, että nyt lauloin väärin tai väärässä sävellajissa. Olin ylpeä siitä, että kyseinen ryhmäläinen oli huomannut missä menee vikaan. Lauloin jatkuvasti joko liian nopeasti tai hitaasti, jos sekosin sanoissa tai sävelissä en osannut lähteä enää mukaan, mutta se ei haitannut. Ei tarvitse osata laulaa, soittaa tai olla hyvä jossain, tärkeintä on olla mukana ja oppia tuntemaan itsensä paremmin, oppia ilmaisemaan itseään eri tavoin.  


"Jos räeskät niin ku soehtu,
anna sitten muitten sytyttee 
kynttiläsä sinun roehustas."

Ensi kerralla Luovassa Toiminnassa on esittelyssä jonkin muu soitin. Katsotaan millaisia tunteita sillä saadaan herätellyksi, millä tavalla soittimella pystyy ilmaisemaan itseään ilman sanoja. Kaikki ovat tervetulleita mukaan!  


"Ommiin ajatuksiis tehas on suana
työsä valamiiks - 
sinut nimittäen!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti