Toinen viikko loman jälkeen oli jo huomattavasti normaalimpi. Ainakin siinä suhteeessa, että se meni uskomattoman vauhdikkaasti. Muulla tavalla se ei sitten normaali ollutkaan.
Maanantaina pelailimme pitkästä, pitkästä, pitkästä aikaa korttia ja sitä oli tosiaan ikävä. Me pelattiin Unoa ulkona, oli kiva, muttei liian kuuma päivä. Ulkona tuuli kyllä hirveästi, joten ensimmäisen kerran kun tuuli pyyhkäisi kortteja pöydältä laitoimme puhelimet korttipakkojen painoiksi, jottei niitä tarvitsisi uudestaan poimia ympäri pihaa. Se osoittautuikin toimivaksi keinoksi, eikä kortteja tuulen takia tarvinnut enää keräilläkään ympäriinsä. Mutta valitettavasti siksi tarvitsi, että minä olin sekoittaessani kortteja tiputellut niitä ympäriinsä.
Tiistai jatkui vähän samalla linjalla. Aamupalaa laittaessa onnistuin saamaan kahvinpuruja silmään ja se pisti miettimään, että jos kahvinpuruja silmässä itkee, ovatko kyyneleet sitten kahvia. Ja ovatko ne kylmäkahvia vai lämmintä? Tämä kysymys jäi ilman vastausta. Ruokaillessa onnistuin pudottamaan ruokaa syliini ja matolle. Ei-niin-pitkä-aika-sitten-pestylle-matolle. Piti sitten ripeästi ja vaivihkaa pyyhkiä sitä, ettei maton pesijät ehtisi paikalle kommentoimaan asiaa.
Tiistaina myös siistin myymälän kirja- ja elokuvahuonetta, mistä sikisikin idea, että haluan toisen kirjahyllyn Majakka-toiminnan huoneeseen, mistä Majakan kävijät voisivat lainata kirjoja luettavaksi ja leffoja katsottavaksi. Vähän kirjastotyyliin. Yksi idea koski myös toimihenkilöiden kahvihuoneeseen tehtäviä lappuja siitä, millaisia kirjoja milläkin toiminnalla on omassa huoneessaan, jotta kaikki tietäisivät siitä. Koska meidän muisteihimme ei ole todellakaan luottamista. Näin pystyisi kenties paremmin ja tehokkaamin käyttämään hyödyksi eri toiminnoilla olevia kirjoja. Ja voisipa olla niinkin, että meistä voisi jopa tulla viisaampia tai ainakin mahdollisesti yleissivistyneemmpi niitä kirjoja lukiessamme.
Keskiviikkona oli taas tarjolla Pääskylahdessa maksullinen lounas. Täytyy sanoa, että en ole missään syönyt yhtä hyvää kinkkukiusausta kuin siellä. Ja siellä oli mansikkakiisseliä jälkiruuaksi. Ja keksejä. Pääskylahdessa muuten kaikki tuntuvat tietävän viehtymyksestäni kekseihin. En ymmärrä yhtään mistä he puhuvat, mutta kuulin monen asiakkaan sanovan, että he säästivät minulle koko kulhollisen keksejä. Onkohan siellä nyt menossa joku juttu, mistä minä en tiedä..? Pääskylahdessa ruokailun jälkimainingeissa pelattiin Unoa ja voittaja kirjoittaa teille nyt tätä blogia. Voitte itse kuvitella minkälaiset voitonjuhlat siellä sitten oli. Aivan, ei minkäänlaiset. Biljardiakin pelattiin ja siinä varsinkaan ei voitonjuhlia paljon järjestelty.
"Kaikki tiet vievät kahteen suuntaan."
Onnistuin kuitenkin voittamaan yhden pelin. Ja vielä sellaisella onnistuneella lyöntiputkella, että Pääskylahden parhaisiin pelaajiin kuuluva konkari antoi minulle ihan aplooditkin. Voitteko kuvitella? Niin, en minäkään, mutta totta se on. En kyllä pelannut sitä konkaria vastaan... Mutta voitto kun voitto. Vastustajani oli uusi kävijä koko Pääskylahdessa. Kukaan meistä ei ollut nähnyt häntä siellä aikaisemmin ja oli ihan mahtavaa, että hän jo ensimmäisellä kerralla tuli meidän kanssamme pelaamaan biljardia.
Vielä parempaa oli, että uusi kävijä tuli Pääskylahden seurakuntakodille seuraavanakin päivänä. Ja pelasi meidän kanssa taas. Tällä kertaa pääsimme ottamaan kiihkeitä nelinpelejä, missä meidän tiimi tuli toiseksi joka kerta. Mutta hei, toinen sija on tosi hyvä.. Harmi vaan, että osallistujiakin oli vain kaksi joukkuetta...
"Elämässä on monta haaraa ja mutkaa."
Toimintakeskukselle tuli tällä viikolla myös uusi toimihenkilö, Pirtti-toiminnan ohjaajaksi. Toiminnanjohtaja oli käskenyt meidän käyttäytyä hyvin jo viime viikolla ja mehän käyttäydyimme. Ainakin tiettyyn asti. Ja uskomatonta, mutta totta, se joka aloitti niitä typeriä keskusteluja olin tällä kertaa minä. En käsitä miten se oli mahdollista. Yleensähän minä vain pyörittelen päätäni ja silmiäni muiden typerille jutuille. Saa uusi työntekijä minusta nyt ihan väärän kuvan. Hyvänen aika.
Lopuksi tähän voisi mainita, että joka syksyinen stressin aiheeni jatkuavustusten haku, jonka olin varautunut aukeavan vasta ensi kuun kymmenes päivä avautuikin nyt maanantaina. Tämän kuun kymmenes päivä. Se oli kyllä sellainen yllätys, mitä ei olisi tarvinnut tulla. En voi uskoa itseäni ja sitä, että pettämättön kalenterointisysteemini petti minut. Sen kirjoittamiseen on aikaa syyskuun loppuun asti ja voin sanoa, että töttöröö kun lähden sitä tästä nyt lennosta kehittelemään. No mennessä sitä taas näkee ja ensi kerralla sitten pettämättömän kalenterointisysteemin on parempi olla sitten pettämättä...
Ensi viikkoon ja kohti uusia ihmetyksiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti