"Hiljaisuudessa voi kuulla,
pimeydessä voi nähdä timantin,
rosoisen, särkyvän."
-Kaikki lainaukset on kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakusia ajatuksia
Miulla oli tällä viikolla vakaa aikomus kirjoittaa useamman kerran blogia kun vain kerran tai kaksi kertaa viikossa. Tulos kuitenkin nähdään tässä. Kirjoitan blogia nyt perjantaina ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Se puhuu jo omasta puolestaan siinä, että tällä viikollakin on riittänyt kiirettä. Ja se pitää todella paikkansa.
Maanantaina laittelin äkäistä (mutta tietysti asiallista)(aina pitää muistaa olla asiallinen, vaikka olisi miten tuohtunut) sähköpostia koulun asioissa, kun olin joutunut odottamaan mielestäni liian kauan tiettyjä asioita. Esimerkiksi projektityön opintojakson näyttötehtävää. Sainkin nopeat vastaukset sähköpostiini ja asiat järjestyivät, mutta ne eivät välttämättä olisi edenneet, jos en olisi ottanut kouluun yhteyttä. Oli siis hyvä, että laitoin viestiä.
Tiistaina aloitin sitten tekemään sitä näyttötehtävää, mikä osoittautui aikamoiseksi urakaksi. Mutta eihän siinä, tehtävähän se oli niinkuin kaikki muutkin. Keskiviikkona puolestaan olin hälytysvalmiudessa kassa-apulaiseksi, jos siellä tarvittiin apua. Hälytysvalmius ei kuitenkaan ollut ihan hyvä idea, joten menin myymälään suosiolla auttamaan. Myymälässä oli pitkästä aikaa kiva olla töissä. En ollut muistanutkaan miten paljon pidin siitä ja vasta kassalla työskennellessäni tajusin, miten paljon olin sitä kaivannut.
Siksi olinkin tyytyväinen kun torstaina sanottiin, että kassalla saatettaisiin tarvita apua. Olisin ehdottomasti käytettävissä. Niinhän minä luulin, mutta se hetki jäi kovin pieneksi. Nimittäin seuraavassa henkäyksessä toiminnanjohtaja ja toinen työkaveri tulivat ilmoittamaan, että muutossa tarvitiin lisäkäsiä, joten osan olisi lähdettävä sinne. Eihän siinä sitten, sinnehän sitten oli lähdettävä. Siellä menikin sitten koko päivä. Tyypillistä. Aina voi suunnitella mitä vaan, mutta todennäköisesti suunnitelmat menee uusiksi joka tapauksessa.
"Elämässä tapahtuu aina jotakin,
mutta ei useinkaan sitä,
mitä on odottanut."
Sitten viikko onkin jo lopuillaan ja on perjantai. Vaikka sunnuntaina ajattelee, että taas on pitkä työviikko tulossa, totuus on ihan toinen. Viikot kuluvat kuin siivillä. Aika rientää kun on hauskaa. Ja yhtä tylsää päivää ei kyllä töissä ole. Tänään olen sitten hätäpäissään yrittänyt viimeistellä ruotsin esitelmää, joka pitää palauttaa viimeistään sunnuntaina. Sunnuntai sattuu kuitenkin olemaan joku muukin päivä, joten silloin ei olisi ihan enää aikaa viilata sitä... Äitienpäivänä ei paljoo koulutehtäviä tehdä.
Onneksi meidän kouluryhmässä on eräs henkilö, joka lupautui auttamaan minua ruotsin esitelmän kanssa. Joten toivo siitä, että ruotsin pääsisi läpi elää yhä. Tänään on kuitenkin paljon muutakin muistettavaa. Maanantaina on Kellarpellon seurakuntakodilla aamiaistarvikkeiksi saatujen lahjoitusten jako ja haluaisin muistaa myös markkinoida sitä facebookissa, toisin kuin viime kerralla. Kaksi viikkoa sitten muistin sen vasta kahdeksan aikaan perjantai-illalla... Toivottavasti tänään sujuu vähän paremmin.
"Yksi askel taaksepäin
ei estä etenemistä."
Kaiken kaikkiaan siis tällä viikolla me ollaan naurettu ja hikoiltu kuin pienet porsaat. Me ollaan rumpattu rappusissa ja aivasteltu pölystä, naurettu lisää ja kannettu kaikenlaista tavaraa paikasta a paikkaan b. Fyysiseen työhön edelleen tottumattomana pienetkin urakat tuntee kyllä kropassaan. Mutta tämä on ollut hieno viikko.
Olen myös löytänyt myymälästä ohi kävellessä vaikka minkälaisia ihania löytöjä. On se hienoa olla tälläisessä paikassa töissä, missä silmiin voi osua vaikka minkälaisia aarteita vain ohimennen.
"Kaikki tiet vievät johonkin."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti