perjantai 3. syyskuuta 2021

Muuttujia

"Ei tarvita erityiskykyjä 

tulla onnelliseksi ihmiseksi."

-Kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

 

Tässä työssä monesti näkyy, miten nopeasti tilanteet muuttuu. Työ on tosi monipuolista ja jos on osaamista, tai vaikka ei oliskaan, voi tehdä monia asioita. Kuten viime perjantaina, kun jäi blogipäivitykset kirjoittamatta. Perjatain työtehtäviin kuului myymälän kassalla työskentely. En edes muistanut, milloin viimeksi olisin ollut kassalla, jos romuralli torstaina ei laskettu mukaan. Onneksi perjantaina säästyttiin suuremmilta katastrofeilta, ainakin uskon niin. 

 Eteen tuli kyllä yksi jos toinenkin erikoinen tilanne. Joskus sitä vaan ihmettelee, että mihin ihmeeseen sitä aina joutuu. Onneksi jos ei itse tiedä jotain, voi meidän työyhteisössä luottaa muiden ammattitaitoon ja Toimarillahan on ammatintaitajia todella moneen lähtöön. 


"Kun aurinko paistaa sydämessäsi,

sen säteen näkee kasvoiltasi."

-kirjasta Tuhat tietä onneen


Romuralli meni tosi kivasti. Ihmisiä kävi melkein yhtä paljon kun romurallin ensimmäisellä kierroksella Kellarpellossa. Siellä oli tarjolla makkaraa, Laurikaisen minilörtsyjä sekä mehua ja kahvia. Karkkiakin löytyi. Hyvää seuraa ja valitettavasti myös ampiaisia, joita ainakin itse juoksentelin karkuun vähän väliä. Onneksi se oli vain pieni ongelma ja loppupeleissä koko tapahtuma meni hyvin. 

 

 "Niin pienestä asiasta
voi tulla murheelliseksi
ja niin pieni asia
voi saada mielen taas iloiseksi."

- Kirjasta Tuhat tietä onneen

Tällä viikolla on ollut aamupalaa, johon me ollaan paistettu makkaraa. Me ollaan myös kuvailtu videoita meidän työstä viestintätiimin kanssa, pitää nyt vain odotella, että mitä meidän johtaja niistä sanoo, että julkaistaanko niitä ollenkaan vai ei. Niiden kuvaaminen on ollut huisin hauskaa. Me ollaan suunniteltu jo, miten voitaisiin sitten jossain vaiheessa tehdä pieleen menneistä otoista lyhyitä videoita. Niitä olisi varmasti hauskaa katsella. Mutta nähtäväksi jää. Meillä oli myös toimihenkilöiden kanssa palaveri, missä nähtiin kaikki toisemme pitkästä aikaa yhdessä. 

 

Tällä viikolla olen valtavasti saanut suunniteltua ryhmien jatkoja. Tietysti kiihtymysvaiheessa oleva korona voi tehdä muutoksia siihen. Vaikka muutoksia tulisi, niin ainakin Kellarpellon seurakuntakodin aamiainen lähtee pyörimään ensi maanantaina. Jos koronarajoituksia tulee, niin aamiaistarvikkeita tarjoillaan seurakuntakodin ovella, mutta jos rajoituksia ei tule, päästään pitkästä aikaa keittämään kahvit ja istumaan alas aamiaisen äärelle.

 

 "Vastatuuli
tekee vahvaksi ja viisaaksi."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia 


Me ollaan pelailtu valtavasti erilaisia pelejä, meidän lemppareihin kuuluu tällä hetkellä muumiyatsy ja skip-bo. Me ollaan myös pelailtu kimbleä ja hedelmälottoakin. Myös erilaisia ryhmiä on suunnittelilla, esimerkiksi maanantaina meidän on tarkoitus pitää lyhyhetki. Löysin myymälästä kirjan, jossa voi valita itse oman seikkailunsa, joten aiomme katsoa, millaiseen seikkaluun sen kautta päädymme. Siitä tulee taatusti hauskaa! 

 

 "Ei aurinko lämmitä aina samalla tavalla."

-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia

Tiistaina on luvassa ryhmien suunnittelua ja torstaina puolestaan lähdemme pitkästä aikaa kirjastoon ja syömään. Tällä kertaa myös työparini Anne tulee mukaan. Reissustahan ei voi tulla kuin hyvä.  

 

 "Toivo ei mene koskaan hukkaan."

-kirjasta Tuhat tietä onneen


Tällä viikolla on siis pitänyt kiirettä, eikä meininki ole hiljentymässä edes näin viikonlopun lähestyessä. Todennäköisesti kiireisesti jatkuu ensi viikkokin, joten sitä innolla odotellessa.

 

"Onni näkee sinut.

Näetkö sinä onnen?"

- Kirjasta Tuhat tietä onneen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti