Viimeinen matka

"Ethän pelkää pimeää,

siellä on monta kynttilää.

Nuku vain jos väsyttää

vielä valvon vierellä. 

Ja viimein, sun matkaan,

ei pääse saattajatkaan.

Ja lohtu on mulle,

että siellä on kaikki sulle." 
 ˜Johanna Kurkela,
Prinsessalle

Tänään on päivä, jolloin me saatamme työtoverimme viimeiselle matkalle. Matkalle taivaaseen. Kulunut kuukausi on ollut täynnä surua ja kyyneliä. Suru on koskettanut koko työyhteisöämme. Tämä on saanut minut lukemaan surusta.

"On luonnollista surra ja sureminen auttaa sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen. Suruprosessissa kohdataan tapahtuman herättämiä tunteita, kuten kaipausta, ikävää, vihaa, syyllisyyttä ja pettymystä. Surressa jätetään jäähyväiset menetetylle.

Äkillisen kuoleman aiheuttama järkytys voi viivästyttää surutyötä. Kuolema on menetys ja aina myös muistutus omasta haavoittuvuudesta ja elämän arvaamattomuudesta. Koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan.

Surutyön sokkivaiheessa tapahtunutta ei voi uskoa todeksi. Olo on epätodellinen ja hajanainen. Sokki on mielen keino suojautua järkyttävältä asialta, kaikkea ei voi ottaa kerralla vastaan. Reaktiovaiheessa tapahtunut aletaan ymmärtää todeksi. Tapahtunutta on tarve kerrata yhä uudelleen.

Käsittelyvaiheessa sureva käy menetystä läpi. Suru ei ehkä ole pelkästään ikävää ja kaipausta, vaan pintaan voi nousta myös vihaa, katkeruutta ja pelkoa. Sureminen on tunteiden kohtaamista ja käsittelyä.  Tapahtunut voi nostaa esiin aikaisempia vastoinkäymisiä ja menetyksiä, joita on myös lupa surra.

Sopeutumisvaiheessa löytyy vähitellen uusi tasapaino. Surutyön avulla menetys muuttuu pikkuhiljaa muistoiksi, osaksi menneisyyttä. Sureva löytää uudelleen elämäniloa ja suuntaa suremiseen aikaisemmin käyttämänsä voimavaransa toisiin asioihin.

Surusta toipumista ei voi hoputtaa. Se ottaa oman aikansa. On tärkeää, että on mahdollisuus ilmaista tunteita ja puhua siitä kuinka paha olo on. Suru on kipua,  joka olisi pyrittävä ottamaan avoimesti vastaan.

Joskus on vaikeaa antaa itselle lupaa surra. Surun tunteiden kohtaaminen voi pelottaa. Silti suru nousee väistämättä pintaan, ennemmin tai myöhemmin. Surun kanssa on oltava kärsivällinen.

Kehon luontaisin tapa surra on itku. Itku rentouttaa sekä kehon että mielen vapauttamalla sisäisiä jännityksiä. Sureminen on fyysisesti raskasta, joten riittävä lepo on tarpeen. Suuren ahdistuksenkin keskellä olisi jaksettava pitää huolta myös omasta terveydestään, sillä kehon hyvä olo säteilee voimaa myös mieleen.

Surun keskelle mahtuu myös iloisia hetkiä, eikä niistä pidä kantaa syyllisyyttä. Surutyö ei tarkoita jatkuvaa surullista oloa.

Surusta on myös osattava päästää irti ja annettava itselle lupa jatkaa elämää. Menetetty elää mukana muistoissa. Menetys muuttaa elämäämme. On itse päätettävä, mihin suuntaan muutos vie." Surusta löytyy kattavasti tietoa esimerkiksi Suomen mielenterveysseuran sivuilta.

Tuntui vapauttavalta lukea näitä asioita. Lukiessani muistelin ensimmäisiä työpäiviämme suru-uutisen kuultuamme. Surutyön eri vaiheet näkyivät meissä kaikissa, jokainen teki surutyötään omalla tavallaan. Osa itki, osalla oli tarve puhua, selvittää, ymmärtää ja kerrata tapahtunutta.

Kaikki meistä hakeutui toistemme seuraan, kukaan ei halunnut olla yksin. Vaikka kukaan meistä ei välttämättä puhunut mitään, saatoimme vain istua hiljaa yhdessä, omasta mielestäni toisten seura oli siinä vaiheessa tärkeää. Se, että olimme yhdessä.

Jokainen meistä suree oman aikansa. Itkee itkunsa ja sitten kun he ovat valmiita, he päästävät surusta irti. Menetetty elää muistoissamme, ja meidän on aika jatkaa eteenpäin.

Mian muistolle

 Jäämme lämmöllä muistelemaan naista räiskyvää,
ja hänen nauruaan herskyvää.
Auttamiseen oli aina aikaa,
niin moni häntä kaipaa.
Ystävällisyys, räväkkä ote ja välittäminen,
liekkö hyvän työn salaisuus hänen?
Ajoi työssä eteenpäin oikeudentunto suuri,
oli hän kuin keväinen tuuli.
Joka juttuun innolla mukaan lähti,
tuskin koskaan paikalleen jämähti.
Loi yhteyden ihmisiin nopeasti,
ja auttoi heitä valtavasti.
Hänen muistoaan kunnioitamme,
läheisten suruun osaa otamme.
On vaikeaa löytää oikeita sanoja,
ei muistot Miasta koskaan katoa.
Vaikka suru on pohjaton,
Mialla kaikki hyvin nyt on."

Mian taivasmatkaa siunaten.