perjantai 31. toukokuuta 2019

VIikonpäivät sekaisin


"Tie joka päevä jottaen 
mittee pelekeet kuollakses."



Minusta tuntuu, että tänä keväänä on ollut tavallista enemmän viikkoja, joissa arkipyhät on sekoittaneet viikon kulun. Jos pyhäpäivä on sattunut mille tahansa työpäivälle, on ollut pasmat sekaisin koko loppu viikon ja varmaan vielä seuraavankin. 

Toisaalta on ollut huisin hauskaa, että pyhät on sekoittanut pakan, niillä kun ei työvuoroihin mitään vaikutusta ole aiemmissa työpaikoissani ollut. Nyt siihen on ehtinyt jo tottua ja arkipyhä tarkoittaa automaattisesti vapaapäivää. Silti se on edelleen huikea etu ja kiitollisuuden paikka, sillä todellakaan jokaisessa työpaikassa näin ei ole. 

Ylimääräistä vapaapäivää voi pitää kuin lisäviikonloppuna, jolloin on mahdollista tehdä mitä viikonloppuisinkin. Eli ihan sitä mitä itse haluaa. Kuinka huisia se onkaan! Olisi myös mielenkiintoista kokeilla joku vuosi, että tekisi arkipyhinä jotain sellaista, mitä ei muuten tulisi tehtyä tai minkä tekemistä on vältellyt jo pitkään. Hmm.. Siinäpä vasta idea, pitääpä ehdottaa sitä työporukalle ensi vuonna. Jos muistan...



"Jos kerta pittää piästä järvelle 
iliman pelekoo, 
että ryplähtää nurin 
niin elä tok venettä osta 
vuan suoarj."

Töihin palattua on hienoa nähdä, miten kaikki muutkin on ihan sekaisin päivistä, eikä se ole vain sinä joka sekoilee asian suhteen. On kiva tietää, ettei ole yksin asioiden kanssa. Tottuukohan arkipyhiin tai viikolla oleviin ylimääräisiin vapaapäiviin koskaan? Toivottavasti ei, sillä niistä voi mennä maku jos ne ei pistäkään päätä enää niin sekaisin. 

Onneksi siitä ei tarvitse olla ainakaan toistaikseksi huolissaan, että niihin jollain tapaa tottuisi tai turtuisi. 

Työhön viikonpäivien sekoittuminen vaikuttaa omalla kohdallani sillä tavalla, että en välttämättä muista missä minun pitäisi olla ja monelta. Tokihan siihen on ehtinyt jo oppia, että mitä minäkin viikonpäivänä tekee, mutta kun päivät ovat sekaisin, niin saatan olla menossa väärään paikkaan ja väärään aikaan. Hups! Mutta kaikillehan virheitä sattuu. 

Tässä työssä olen huomannut, että kalenteri on todella tärkeä. Ilman sitä olisin varmasti useammin väärässä paikassa väärään aikaan kuin oikeassa paikassa, silloin kun siellä pitää olla. En ole aikaisemmin käyttänyt kalenteria, mutta nyt sen käyttö on jo vakiintunut niin, että katson sitä myös edeltävänä iltana kotona. Tällöin tiedän ja toivottavasti muistan, että pitääkö minun olla ensimmäisenä aamulla jo jossain muualla kuin töissä. 

Onneksi kovinkaan moni aamuni ei ala muualla kuin omalla työpaikalla, sillä se tuntuu sekoittavan päätäni entisestään. Ihan kuin se ei olisi jo tarpeeksi sekaisin. Olen kevään mittaan nimittäin huomannut, että muistini on huonontunut entisestään. Epäilen sen johtuvan siitä, että minulla on niin paljon muistettavaa, että joku unohtuu väkisinkin. 

"Et ikinä tiijä mikä on tarpeeks, 
jost et tiijä mikä on enemmän ku tarpeeks."

Ihanaa alkavaa kesää, nautitaan siitä kun voidaan. Nautitaan ihanista kiireettömistä arkipyhistä. Lakkiaisista ja valmistujaisista, rippujuhlista, häistä  ja kaikenlaisista muista juhlista mitä kesä eteemme tuo! Uidaan paljon, muistetaan juoda vettä tarpeeksi ja laittaa aurinkorasvaa! Muistetaan myös unohtaa viikonpäivät lomalla, silloin kuin se on mahdollista! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti