"Ihania asioita tapahtuu niille,
jotka uskaltavat nauttia."
- kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia
Tämä viikko on ollut kaikin puolin jos jonkinmoista sähellystä. Maanantai oli pyhäpäivä, joka tietenkin sotki koko loppuviikon. Tiistaina tuntui, että oli maanantai ja keskiviikkona tuntui tiistailta ja niin edelleen. Me Toimarilla muistuteltiin toisiamme vuorotellen siitä, että mikä päivä milloinkin oli. Ja vuorotellen sitten sekosimme päivistä. Aikaa Eristyksissä osien kirjoittamiseen ei ole oikein löytynyt, kaiken sähellyksen keskellä.
Viikon ensimmäisenä työpäivä, tiistaina, oli suunniteltu, että lähdetään tyhjentämään kaupungin vaatekierrätyspisteet. Eihän siinä muuten ollut mitään ongelmaa, mutta kumpikaan meistä, joiden oli alunperin suunniteltu lähtevän keikalle, ei halunnut ajaa pakettiautoa. Itse olisin voinut ajaa "jäätelöautoksi" kutsumaamme autoa, mutta en halunnut ottaa riskiä, että kolhisin meidän uutta Transittia. Onneksi meidän talousvastaavamme sitten lupautui kuskiksi, ja matkaan voitiin lähteä.
Tai oltaisiin voitu, jos auto ei olisi ollut täynnä vaatesäkkejä viikonloppuiselta vaatepisteiden tyhjennykseltä. Joten ensin tyhjensimme auton. Täytyy kyllä myöntää, että jos itse tyhjentäisin kaupungin vaatekierrätyspisteet viikonlopun aikana, en minäkään jäisi autoa silloin tyhjentämään. Vaatepussien heittely on itseasiassa ihan kivaa. Mutta kun sitä tekee monta tuntia, alkaa jossain vaiheessa käsistä loppua voima. Kaiken kaikkiaan päivän aikana tyhjensimme auton kolme kertaa vaatepusseista ja täytyy sanoa, että viimeisellä tyhjennyksellä ei paljoa käsissä ollut enää voimaa.
Toimarilla työskennellessä arki, jota on etätöissä tottunut pyörittämään, muuttuu. Meillä on whatsapp-ryhmässä sometunti, mutta aina ei tiedä mitä kiireellistä tekemistä Toimarilla on sometunnin aikana. Silloin ehtii hieman vähemmän keskittyä siihen sometuntiin. Sometunnin jälkeen yleensä on lähdetty ryhmäpuhelukävelylle, mutta Toimarilla ollessa kävelylle ei tule lähdettyä. Yleensä töissä muita asioita on niin paljon, eikä ilman vaihtovaattteita viitsi töissä lähteä ottamaan hikeä pintaan.
Tällä viikolla olen kuitenkin huomannut miten selkeästi arki etätöissä on jo muotunut. Ja huomaan etätöissä saavani paljon enemmän kirjallisia töitä aikaan kuin töissätöissä. Tai ainakin näin alussa. Etätöissä kun on tottunut siihen, että pystyy keskittymään vain kirjoittamiseen tai siihen asiaan, mitä olet tekemässä. Toimarilla mielessä pyörii monia eri asioita ja työhuoneessa ramppaa porukkaa. Paluu töihin on sujunut ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalta pidin etätöistä, mutta toisaalta taas kaipasin kaikkia näitä ihmisiä ja muille juttelua.
Tänä lyhyenä viikkona olen onnistunut tekemään jos jonkinlaisia löytöjä Toimarilta, saamaan kipeitä mustelmia ja hartiat jumiin, kädet kipeiksi sekä nauranut mahan kipeäksi. Aika kipeetä meininkiä siis. Pienellä porukalla kun tekee töitä, tulee yhteisöllisyys ja muiden auttaminen entistä tärkeämmäksi. On sitten kyse suurista urakoista, tärkeistä tehtävistä tai pienistä arkipäiväisistäkin asioista.
Odotan innolla ensi viikkoa ja mitä kaikkea se tuokaan tullessaan!
"Pidä kiinni siitä,
mitä olet luvannut itsellesi."
-kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti