"Jos et elä nyt,
niin milloin?"
- kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia Ajatuksia
Kuten eilisessä Eristyksissä osassa mainitsinkin suunnitelleemme, lähdimme tänään kävelemään kolmen ryhmäläisen kanssa. Lähdimme yhtä aikaa ja puhuimme toistemme kanssa ryhmäpuhelua. Mitä olimme eilen ahkerasti harjoitelleet. Ryhmäpuhelu onnistui hyvin, ja kuten odotettavissa olikin toisten puuskutus kävellessä kuului kun kaikki olivat hiljaa. Se nauratti minua vähän.
Idea kävelemään lähtemisestä yhtäaikaa ja ryhmäpuhelun soittamisesta oli oikeastaan tullut toiminnanjohtajaltamme, joka oli alkuviikosta teistaillut ryhmäpuheluja soittelemalla osalle toimihenkilöistä. Mutta idea kävelyn aikaisesta ryhmäpuhelusta oli minun. Idean keksijänä oletin tietysti, että se toimii kyllä, mutta kun tajusin hämmästyneenä, että se oikeasti vaikutti siltä, että olisimme yhdessä liikkeellä, ymmärsin, etten sittenkään ollut täysin odottanut sitä. Mukana olleet ryhmäläiset kehuivat kävelyä puhuessa ryhmäpuhelua kivaksi ja aiommekin käydä uudestaan kävelemässä maanantaina. Silti olen hämmästynyt.
Pelkäsin, että vasta löydetty joidenkin ryhmäläisten kävelyinnostus hiipuisi siihen, ettei yhdessä enää voitu lähteä kävelemään. Hätäisesti keksitty idea ryhmäpuhelun soitosta, jotta kaikki lähtisivät kävelemään oli epätoivoinen, tajuan sen nyt. Ja siksi olenkin niin epäuskoinen, että se oikeasti onnistui. Henkistä läheisyyttä, wuhuu! Juuri tästä olen Eristyksissä osien aikana puhunut. Tai ainakin ajatellut.
Ryhmäpuhelussa puhuminen ei kuitenkaan ole mutkatonta. Taustalla kuuluvat äänet häiritsevät puhelua ja kun niitä kuuluu vielä jokaiselta puhelunosanottajalta, on äänten kakofonia aikamoinen. Omasta puolestani voin sanoa, että yhden ryhmäläisen ääni kuului kuulokkeissani todella kovalla, enkä oikein uskaltanut säätää mitään puhelunääniä, koska olin huolissani, etten sitten olisi kuullut kahden muun puhetta ollenkaan. Tekniikan säätäminen ei ole aina niin helppoa kuin luulisi.
Ainiin, muistuikin mieleeni miksi aikaisemmassa kappaleessa edes mainitsin ryhmäpuheluiden hankaluuksista. Ajatukseni harhautui hetkeksi. Mutta joo, siis todellinen syy on siis tämä: puhuimme aika jatkuvasti päällekkäin. Toki kun kuulimme, että joku muukin aloitti puhumaan samaan aikaan, lopetimme puhumisen ja odotimme, että joku muu sanoisi asiansa ensin. Olin oikeastaan varautunut jonkinlaiseen puheiden jakajanrooliin, mutta olin iloinen, ettei minun tarvinnut ottaa sitä. Olin ryhmäläisistä tavattoman ylpeä, että he osasivat antaa kaikille puheenvuoron, kuunnella sen ja odottaa omaansa kärsivällisesti. Neljän hengen ryhmäpuhelussa se ei ole kovin helppoa. Onneksi se meillä kuitenkin oli.
Ensimmäisessä Eristyksissä osassa kerroin luoneeni Majakan ryhmäläisille eri ryhmiä whatsappiin ja messengeriin. Viikonlopun yllätyksen jälkeen ja tällä viikolla huomattuani, miten paljon sinne sitä viestiä tuleekaan ja miten paljon ryhmäläiset siellä viettävät aikaansa, oli meidän tehtävä asialle jotain. Yhdessä mietittyämme keksimme, että voisimme ajoittaa ryhmässä viestittelyn tietylle ajalle, jolloin voisimme valvoa viestien sävyä ja määritetyllä ajalla myös aikaa, jonka ryhmäläiset viettävät ryhmässä. Wappiryhmän tarkoituksena ei tosiaan ollut kaikkien ryhmäläisten kiinnittyminen pelkästään sen ryhmän ja puhelimen ääreen.
Ryhmässä julkaisemani viesti wappiryhmän "sometunnista" otettiin hyvin vastaan. Mutta valitettavasti kommunikoinnissa tuli kuitenkin ongelmia. Seuraavaksi ryhmäläiset siirsivät keskustelun facebook messengerin ryhmään ja minä sanoin, että sometunti oli tarkoitettu molemmille ryhmille, whatsappiin ja messengeriin. Jännitin vastaaottoa tähän tietoon, mutta mielestäni se otettiin hyvin vastaan.
Olin myös hieman huolissani siitä, kun jotkut olivat sanoneet wappiryhmän pelastavan heidän päivänsä, mutta nyt sinne sai viestailla vain sometuntina. Asia pyörähti kuitenkin parhain päin, sillä nyt ryhmäläiset keskustelevat enemmän henkilökohtaisissa keskusteluissa. Ja se on enemmän, öh, no henkilökohtaista. Hyvin selitetty vai mitä? Se on paljon yksilöllisempää ja voi mielestäni myös auttaa ryhmäläisiä ystävystymään toistensa kanssa enemmän.
Ja henkilökohtaisissa keskusteluissa voi käydä yksityisempiä keskusteluja, mitä ei halua kaikille kertoa, esim. meille ohjaajille. Eikä kukaan myöskään tunne ulkopuolisuuden tunnetta jos toiset käyvät henkilökohtaisia keskusteluja, kun ei itse tiedä niistä.
Kaiken kaikkiaan etänä, eristyksissä työskenteleminen on tuonut eteeni odottamattomia pulmia ja ongelmia. Joihin olen olevinaan keksinyt ratkaisun ja myöhemmin huomannut vain pahentaneeni asiaa. Olen useammin kuin kerran tai kaksi halunnut vain hakata päätäni seinään tai huutaa turhautumistani, koska en ole tiennyt miten edetä asian suhteen. Mutta näin viikonloppu puolella, viikonlopun kynnyksellä huomaan, että asiat tuntuvat ainakin tällä hetkellä järjestyneen mukavasti. Ja voin aloittaa viikonlopun rauhallisin mielin. Ja innolla uutta viikkoa odottaessa.
Tästä tulikin mieleeni, että joissakin sarjoissahan menee niin, että kauden ensimmäisinä jaksoina kaikki on päin mäntyä ja mitä enemmän kauden viimeisimpiä jaksoja mennään, menee vielä enemmän päin ties mitä metsikköä. Mutta kuitenkin kauden viimeinen jakso tai kaksi viimeisintä jaksoa saavat kaikki asiat taas raiteilleen ja kausi loppuu onnellisena. Ovatkohan Majakka-toiminnan viikot vähän samanlaisia? Toivoa vain sopii, että jatkossakin viikonloppun viettoon päästään näin mukavissa tunnelmissa.
Toivottavasti teidänkin viikonloppu alkaa mukavissa ja rauhallisissa merkeissä. Jos ei, niin toivottavasti pystytte rauhoittamaan mielenne ja keräämään viikonlopun aikana tarpeeksi voimia lähteäksenne taas ensi viikolla kohti uusia tai vanhoja haasteita.
Palataan ensi viikon maanantaina uuden Eristyksissä osan merkeissä asiaan! Hauskaa viikonloppua!
"Kun syöt, juot ja rakastat,
nautit parhaasta mitä elämä voi sinulle tarjota."
"Kevyt sydän
saa matkan tuntumaan lyhyemmältä."
- kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti