"Elämä koostuu hetkistä."
"Elämänviisaus karttuu elämällä."
- kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia
Se on taas maanantai. Minun on vaikea kuvitella, että maanantai oli lempipäiväni silloin, kuin olin Abc:llä töissä. Noh, voin kertoa, ei ole enää.
Tämän blogijulkaisun aloittaa kaksi lainausta, jotka kuvaavat hyvin maanataisen työpäiväni aloitusta.
Tänään oli taas Kellarpellon seurakuntakodin aamiainen, joka oli tarkoitus tällä kertaa jakaa ruokajakelutyyppisesti niin, että K-Supermarket Eväskellarista lahjoituksina saadut tarvikkeet jaettaisiin jokaiselle kävijälle. Ja sään salliessa minun oli tarkoitus olla ulkona.
Aamulla hätkähdin reippasta pakkasilmaa, mutta en halunnut sen vaikuttavan siihen, etten voisi olla ulkona. Aurinko oli nousemassa ja vaikutti, että päivästä oli tulossa kaunis. Aamulla lähtiessäni kotoa pakkasin autooni kaksi toppatakkia ja varalapaset sekä paksumman pipon kuin se, joka oli jo päässäni. Otin lämmityspiuhan irti autosta ja vein sen takaisin varastoon. Istuin autooni ja katsoin, että voihan hitsivie, auton radion punainen valo ei pala. Silloin tiesin, ettei auto käynnisty. Minun piti silti yrittää. Avain virtalukkoon ja käynnistys, mutta mitään ei tapahtunut. Arvasin sen! Yritin vielä muutaman kerran uudestaan, mutta ei vaikutusta.
Sitten ei auttanut kuin soittaa toiminnanjohtajalle. Olin ajoittanut lähtöni niin, että olisin juuri kaupan kautta kiertäessäni ehtinyt puoleksi Kellarpellon seurakuntakodille. Pyörällä niitä tavaroita ei kuitenkaan ollut mahdollista kuljettaa, enkä silloin olisi ehtinyt mitenkään ajoissa. Että pitikin sen auton taas tehdä näin. Syy miksi valitsin kyseiset kaksi lainausta, ovat nämä: "Elämä koostuu hetkistä." - Kyllä, elämä koostuu hetkistä ja minun maanantai aamuni alkoi näin. Siinä tosiaan oli taas hetkeä kerrakseen. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Maanantai aamut tuntuivat olevan autolleni miltei yhtä vaikeita kuin minullekin.
"Elämänviisaus karttuu elämällä." - Totta sekin, nyt minä tiedän, että autoni käynnistyy vain silloin kuin sitä huvittaa. Ja yleensä maanantai aamuisin sitä ei huvita. Ensi kerralla muistan tämän. Maanantai aamulla hommaan suosiolla jonkun toisen kyydin töihin tai aamupalatarvikkeille toisen hakijan.
Muuttunut suunnitelma meni niin, että kaivoin pyöräni talviteloilta ja poljin kertomaan aamupalan kävijöille, että jaettavat tarvikkeet tulevat kohta. Ja työkaverini lähti Toimarilta ensin hakemaan tavaroita ja sitten tuomaan niitä minulle. Ulkona tavaroiden jakaminen osoittautui hyväksi ideaksi, vaikka kiehuinkin autoni kiukuttelusta edelleen. Aamupalan kävijät jäivät juttelemaan kanssamme huomattavasti pidemmäksi aikaa, kuin koskaan aikaisemmin. Viimeiset kävijät lähtivät puoli kymmenen ja osa heistä oli jäänyt juttelemaan kanssamme jopa tunniksi. Olin siitä iloinen ja tässä vaiheessa autoni aiheuttama kiehuminen laantui olemattomiin.
Kymmeneltä työkaverini otti jäljelle jääneet lahjoitukset ja vei ne Toimarille, josta Toimarilla vielä työskentelevät työllistetyt voisivat ottaa loput. Minä suuntasin tukka hulkuten (kypärän alla, mutta kuitenkin) takaisin kotiin, sillä Majakan whatsapp-ryhmän sometunti alkoi tasan kello kymmenen. Kun pääsin kotiin ryhmässä ihmeteltiinkin jo, että missä olen. No polkemassa henkihieverissä kotia, että pääsisin mahdollisimman nopeasti viestimään heidän kanssaan. Pyöräily pitkästä aikaa talven jälkeen on rankemaan kuin muistaakaan. Tai rankempaa ainakin kuin minä muistan. Ja joka kevät sama juttu..
Yhdeltätoista lähdimme kävelemään yhtä aikaa ja soitimme ryhmäpuhelun toisillemme. Viime kerralla, ensimmäisellä kerralla, se onnistui niin hyvin ja olin siitä niin iloinen. Tällä kertaa... ei niinkään. Ensin minulla oli vaikeuksia saada kaikkia kävelylle osallistuvia kiinni puhelimella. Ja sitten ne, jotka eivät olleet vastanneet puhelimeen yrittivät soittaa toisessa puhelussa takaisin. Useampia kertoja. Soitin yli viisi kertaa uudestaan ryhmäpuhelun, jotta saisin kaikki halukkaat siihen mukaan. Ja yli viisi kertaa se epäonnistui. Aloin jo olla sitä mieltä, että tällä kertaa saisimme kävellä kaikki yksinämme.
En kuitenkaan aikonut vielä luovuttaa. Soitin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Nyt muutkin kuin minä olivat jo luovuttamassa. Soitin vielä viimeisen kerran, jonka jälkeen olin jo tehnyt päätöksen lopettaa yrittämisen, voisimme kokeilla huomenna uudestaan. Tällä kertaa kaikki kuitenkin vastasivat puheluun ja huokaisin helpotuksesta. Joillakin oli kuitenkin ongelmia meidän puheemme kuulemisessa ja huutaminen ei todellakaan ollut vaihtoehto. Ensimmäiseen kilomertiini oli kulunut aikaa puoli tuntia, mutta nyt saatoin edetä nopeammin kun puhelinyhteys kaikkiin oli saatu. Lopulta kahden kilometrin jälkeen jäimme kuitenkin yhden ryhmäläisen kanssa puheluun kaksin eikä kummallakaan meistä ollut tarve puhua, me vain kuuntelimme toistemme puuskutusta puhelimen toisessa päässä.
Se kuulostaa naurettavalta ja osittain onkin sitä, mutta toisaalta se taas oikeesti sai matkan tuntumaan siltä, että sen olisi taittanut jonkun toisen kanssa. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan sitä, jos innostusta löytyy. Ennen lenkille lähtöä kannattaa kyllä varmistaa, että yhteys puhelimessa toimii. Varsinkin jos whatsappin kanssa soittelee tai ryhmäpuheluita. Kotiin päästyäni lupasin, että katsoisimme lenkille lähtöä huomenna uudestaan. Ja pitää koettaa saada yhteydet pelittämään paremmin.
Nyt työpäivää on jäljellä vielä kolme tuntia ja minulla on illalla vielä tentti... ja maanantaita on jäljellä vielä kahteentoista asti illalla. Tuskin maltan odottaa, että mitä kaikkea ehtii vielä tapahtua tämän työpäivän, illan ja maanantain aikana.
Hauskaa alkanutta viikkoa ja toivottavasti teidän maanantainne sekä viikkonne on alkanut paremmin kuin minun!
"Asiat eivät tapahdu aina
niin kuin on suunniteltu."
- kirjasta Aurinkoinen mieli, Elämänmakuisia ajatuksia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti