Eristyksissä: osa yksi

"Pidetään fyysistä etäisyyttä,

mutta henkistä läheisyyttä."

-Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Vai miten se nyt meni...- minä

Viime viikon etätöistä virisi idea erikoisblogijulkaisuista, joita ilmeistyisi jos ei joka päivä niin ainakin useammin kuin kerran viikossa. Erikoisblogijulkaisuita, joista jokainen kantaa samaa otsikkoa, vain eri osina. Ne erottaa myöhemmin sitten erikoisjulkaisuiksi otsikosta ja niistä on myös nähtävissä monestiko niitä tuli julkaistua. Ja uskon, että jossain vaiheessa niiden lukeminen voi muistuttaa tästä erikoisesta ajasta, jolloin kaikki oli erilaista. 

Erikoisblogijulkaisuiden otsikko Eristyksissä, voi olla hämäävä, sillä täysin eristyksissä emme ole. Se kuitenkin kuulosti paremmalta ja kenties jopa hieman dramaattisemmalta kuin Etänä, joten päätin ottaa kirjailijan vapauden ja tulkita tämän näin. Ja kertoo otsikko kuitenkin osatotuuden siitä, että jonkinlaisessa eristyksessähän tässä ollaan. Tai ainakin pitäisi olla. 

Viime viikko oli todella erilainen. Maanantaina Kellarpellon aamupala järjestettiin kyllä, mutta oli siinä mielessä erilainen, että emme tarjoilleet aamupalaa. Me jaoimme vain lahjoituksina saadut ruuat. Halusimme aamupalan tarjoiluista mahdollisimman yksinkertaiset. Onneksi jaettavaa ruokaa oli tullut taas runsaasti, joten jokaiselle riitti jotain mukaan otettavaksi. Vaihdoimme kävijöiden kanssa myös muutaman sanan, mutta pitkäksi aikaa he eivät jääneet. Jos ilma olisi ollut parempi, olisimme voineet jakaa ruuan ulkona. Silloin satoi kuitenkin vettä, joten siihen ei ollut mahdollisuutta. 

Tiistaina meidät kutsuttiin töihin, jossa me keskustelimme tilanteesta ja siitä, miten Savonlinnan Toimintakeskus siihen reagoisi. Päätimme jättää myymälän auki niiden ihmisten voimin, jotka ovat meillä palkkatyössä. Sitten riskiryhmäläisten piti lähteä kotiin, joihin minä myös kuulun. 

Kotona on oikeastaan aika omituista. Toisaalta silloin voi keskittyä huomattavasti paremmin kuin töissä, missä on koko ajan hälinää ja häslinkiä. Mutta toisaalta siinä on myös omat huonot puolensa. Oikeanlaista työasentoa tai paikkaa työskennellä koneella on vaikea löytää. Välillä tulee ihmeteltyä mitä sitä oikein pitäisikään tehdä seuraavaksi. Tekemisen puutetta ei ole vielä ollut ja uskon, ettei tule missään vaiheessa olemaankaan. Mutta toisaalta taas, ei voi koskaan tietää miten pitkään tämä erikoistilanne jatkuu, joten ehkei parane sanoa mitään. 

Työn muuttaminen sähköiseksi, netissä tapahtuvaksi on mielenkiintoista. Tasavallan presidentin kerrotaan sanoneen, että pitäkää fyysistä etäisyyttä, mutta henkistä läheisyyttä. Ja siihen me pyrimme nyt sosiaalisessa mediassa ja sähköisesti. Pitämään henkistä läheisyyttä. 

Olen luonut Majakka-toiminnalle ryhmiä erilaisiin formaatteihin, whatsappiin ja facebookin messengeriin. On ollut ilo huomata, että niistä on ollut todella apua yhteydenpidossa. Maanantaina, viikonlopun jälkeen kun katsoin puhelinta tarkastellakseni oliko minulle tullut viestejä olin pudottaa silmät päästäni. Majakan wappiryhmässä oli tullut liki kaksituhatta (2 000) viestiä! Jumpetsuikka! Melkein kaksituhatta! Niiden lukemiseen meni lähemmäs puoli tuntia, eikä niihin kaikkiin voinut vastata mitenkään. Ei auttanut kuin vastata viimeisimpiin viesteihin ja niihin, jotka olivat osoitettu minulle. 

Minulle myös sanottiin perjantaina, että Majakan wappiryhmä oli yksi niistä asioista, joiden avulla jaksoi tätä oleskelua kotona. Se huojensi minua paljon ja aionkin tällä viikolla pitää ihmisiin enemmän yhteyttä puhelimitse. Henkistä läheisyyttä. 

Etänä työskenteleminen on saanut minut myös ajattelemaan Majakan omaa podcastia, mikä on radiomainen äänite, minkä voi kuunnella milloin vain. Minun täytyy tutustua aiheeseen lisää, mutta jos sen toteuttaminen ei pidemmän päälle ole kovinkaan vaikeaa, voin sanoa, että Majakalle on tulossa oma podcast. Kertoessani ideani podcastista, ei työparini varsinaisesti kiljahdellut innosta. Kauhusta pikemminkin. Mutta uskon, että meidän jonkun mielestä meidän sekopäisten höpötysten kuunteleminen voisi olla hauskaakin. Meillä ainakin on hauskaa höpistessä, joten saa nyt nähdä sitten. Eikun tutkimaan asiaa tarkemmin ja katsotaan onko se miten vaikeaa... 

Täytyy yrittää keksiä ja kartoittaa tilannetta myös muiden sosiaalisen median formaattien osalta. Mitä kaikkea muuta voisimme tehdä, missä kaikkialla muualla voisimme alkaa näkymään. 

Etänä työskentelminen luo myös täysin erilaisia mahdollisuuksia. Perjantaina kävimme joidenkin Majakan ryhmäläisten kanssa kävelemässä, sillä ilma oli täydellisen kaunis. Hieman kylmä vain. Ja tuuli se vasta kylmä olikin. Mutta silti kävely oli ihan mahtavaa. Ennen kuin tapasin ryhmäläiset, pystyin soittelemaan muille ryhmäläisille, joita en lenkillä tapaisi. Kun muutaman väärän käännöksen jälkeen löysin lenkkiseuralaiseni lähdimme yhdessä kävelemään. 

Koska fyysistä läheisyyttä on kehotettu välttämään, me kävelimme erillämme toisistamme. Mutta jotenkin se vaan toimi. Se oli hyvä muistutus meille, että ulkoilua ei ole peruttu. Ja miksei ulkoilu voisi tapahtua yhdessä, kunhan muistaa pitää riittävän välimatkan toisiinsa. Toisen ryhmäläisistä, jonka kanssa lähdin kävelemään, en ollut koskaan nähnyt urheilevan. Luulin, ettei hän pidä siitä ja ettei hän jaksa kävellä kovinkaan pitkää matkaa. Kuinka väärässä olinkaan. Me kävelimme yhdessä noin 8 kilometriä ja kun siinä vaiheessa minua alkoi jo sattumaan jalkoihin, porskutti tämä ryhmäläinen eteenpäin niinkuin ei mitään. Olin hänestä niin ylpeä. 

Yhdessä vaiheessa kysyin häneltä, että pitikö hän liikunnasta ja sain vastauksen, että piti. Mutta hänen ei vaan tullut lähdettyä yksin mihinkään, joten nyt olikin hyvä, että olimme lähteneet yhdessä. Ehdotin, että voisimme lähteä uudestaan kävelemään seuraavalla viikolla ja lenkkikaverini suostuivat siihen. Täytyy sanoa, että odotan sitä innolla. Ensi kerralla pitää vain laittaa paremmat kengät. 

"Joskus täytyy vaan luottaa siihen,

että elämässä tapahtuu ne asiat,

jotka on määrätty tapahtuviksi."